Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

#162: Pitkästä aikaa blogin parissa

Alan väsyä aloittamaan jokaisen kirjoituksen pahoittelulla, kun en ehdi enää kirjoittamaan. Alan väsyä ainaiseen raportointiin kiireistäni. Ennen kaikkea alan väsyä siihen, että ToDo-listani on pitkä kuin nälkävuosi ja vaikka joka päivä hoidan pahimpia kiireitä alta pois, tulee listalle jatkuvasti enemmän tehtävää kuin siltä poistuu.

Läheiset jaksavat ihmetellä, miten minulla voi olla koko ajan jotain asioita hoidettavana. Ihmettelen sitä itsekin. Eikö nämä samat asiat ole jokaisella? Miksi tuntuu, että kaikkien muiden aika riittää kuitenkin myös elämiseen? Toiset ehtivät harrastamaan, tapaamaan ystäviä, liikkumaan tai vaikka suunnittelemaan tekevänsä jotain. Minä juoksen pää kolmantena jalkana tehtävästä toiseen enkä ole ehtinyt päättää sen enempää kesäloman ajankohtaa kuin tekemistäkään sille. Meidän pitäisi uusia vuotava suihku, mutta puoleentoista kuukauteen emme ole ehtineet edes päättää, millainen suihku vanhan paikalle laitetaan.

Olen koko vuoden halunnut keskittyä elämässä enemmän oikeasti tärkeisiin asioihin, kuten perheeseen, läheisiin, ystäviin ja myös omaan hyvinvointiin. Päivittäin pohdin, mistä voin luopua, jotta saan enemmän aikaa näille asioille. Ja vaikkei se ehkä ulospäin siltä näytä, olen myös joistain velvollisuuksista päässyt eroon.

Viime viikolla vedin toisen yhtiökokouksen kuukauden sisään ja tuossa kokouksessa totesin hallituksen jäseniä valitessa, etten ole enää käytettävissä. Kyseessä ei ollut tämä oma yhtiömme vaan yhtiö, jossa olen toiminut hallituksen puheenjohtajana viimeiset viisi vuotta. Olin päättänyt ennen kokousta, että en jatka hallituksessa, vaikka mikä olisi. Vaan niin se meinasi päätös kaatua, kun yhtiökokouksen jok’ikinen osanottaja toivoi minun jatkavan. Hammasta purren pidin päätöksestäni kiinni, jolloin vanhempi herrasmies nousi seisomaan ja piti kiitospuheen puheenjohtajakausistani. Kyllä tuli tippa linssiin. Mutta päätös piti. Tai no ei ihan, suostuin lopulta hallituksen varajäseneksi, mutta se on paljon vähemmän kuin puheenjohtajuus.

Omaan yhtiöömme ei kuulu yhtään mitään uutta: yksikään remontti ei ole edennyt eikä millekään asialle ole tapahtunut mitään. Yli vuosi sitten yhtiökokouksessa todettiin, että terassiremontin suunnittelu on aloitettava ajoissa. Syksyllä todettiin, että tarjouksia on alettava pyytää, jotta työt pääsevät ajoissa heti tänä keväänä alkuun eikä missään nimessä käy niin, että olemme kesän kynnyksellä eikä asiat ole edenneet. Niin no. Eihän tässä vielä kesän kynnyksellä olla, kun on niin kylmäkin. Ja hyvä niin, kun ei terassiremontin etenemisen suhteen ole edellinen puheenjohtaja saanut ensimmäistäkään tarjousta pyydettyä.

Kateellisena katson naapuriyhtiöitä, joissa jo muutaman viikon on toteutettu erilaisia remontteja: yhdessä on pihatyöt meneillään, yhdessä on kattoremontti, kolmannessa on remontissa vissiin koko yhtiö. Joissain yhtiöissä sentään saadaan päätöksiä aikaiseksi ja aina toteutukseen asti. Minä odottelen E D E L L E E N, että saisin viime lokakuun hallituksen kokouksen pöytäkirjan liitteeksi yhden reklamaation, jonka ex-puheenjohtaja on luvannut noin 15 kertaa toimittaa.

Haastehakemuksemme ei ole edennyt sekään. En vain ole ehtinyt siihen palata. Myyntimiestä ei toimistolla ole näkynyt moneen viikkoon – eipä ole kyllä ikävä päässyt yllättämäänkään. Sellaista. Turhauttaa, kun hoitaa asiaa asian perään, mutta kuitenkaan ei mikään tunnu etenevän mihinkään.

Johan meni narinaksi tämäkin postaus. Kaikesta kiireestä huolimatta olen kyllä useita kertoja vain itsekkäästi ottanut aikaa itselle tai perheelle. Monena iltana olisi pitänyt kaiken hässäkän jälkeen avata kone ja tehdä jotain, mutta olen saattanut katsoa Jiin kanssa elokuvan tai mennä ajoissa nukkumaan. Lasten edessä en ole koneella istunut aikoihin, ellei lasketa etäpäiviä, jolloin lapset ovat saattaneet minut nähdä koneella tekemässä töitä. Mutta aikoihin en ole avannut konetta enää työpäivän päättymisen jälkeen vaan otan ajan yhdessä olemiselle.

Vaikka usein tuskastun tähän hektiseen elämään, ovat asiat kuitenkin hyvin. En tiedä, miten realistista on toivoa rauhallisempaa elämänmenoa, jos työssäkäyvänä, kahden pienen lapsen äitinä yritän pyörittää kokonaista taloyhtiötä ja siinä sivussa opiskella oikeustieteidenmaisteriksi. Omia valintoja kaikki – eikä edes ihan pieniä.

Kerroin viime kerralla tenteistä, jotka kävin viikon sisällä suorittamassa ilman valmistautumista. Yksityisoikeuteen yritin vielä lukea opettajan luentomateriaaleja, mutta motivaatio tyssäsi etusivulle, jossa opettaja lähetti terveisiä, että ilman tenttikirjallisuutta on turha tentin läpäisystä haaveilla – pelkällä luentomateriaalilla ei tentistä voisi selvitä. Viime perjantaina vastaanotin arvosanan tentistä: 3! Hylättyjä oli 40 prosenttia. Paremmat pisteet oli vain kuudella tenttijällä ja osallistuneita oli 94. Fiilis oli mieletön.

Liiaksi en uskaltanut innostua, sillä vielä on toinen arvosana vastaanottamatta ja se voi olla ihan mitä vain. Ja seuraavat kaksi tenttiä huhuilevat jo nurkan takana: vapun jälkeen pitäisi ymmärtää jotain oikeusteoriasta ja -historiasta. Näillä näkymin itken taas tenttiä edeltävänä iltana, kun valmistautuminen on surkeampaa kuin suomalaisten menestys jalkapallokentillä – eli umpisurkeaa
😃

perjantai 7. huhtikuuta 2017

#161: Vuosi vesivahingosta


Aika uskomatonta: se tuli kuulkaa aprillipäivänä vuosi siitä, kun vesivahinko ilmoitti olemassaolostaan ja elämämme muuttui tavalla, joka ei tule ikinä unohtumaan. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että tästä kaikesta on jo vuosi. Toisaalta tuntuu helpottavalta, että aika kuluu ja ikävä asiaa jää aina vain enemmän kaukaisempaan historiaan, mutta samalla tuntuu pahalta – tästä kaikesta on jo vuosi, mutta se vaikuttaa elämäämme edelleen päivittäin.



Missä nyt mennään? Blogin hiljaiselosta olette voineet varmasti päätellä, että kiireessähän täällä mennään. Sanoin jossain vaiheessa, että tarvitsisin noin 36 tuntia vuorokauteen, jotta se riittäisi kaikkeen. Tällä hetkellä tuo tarve on 48-56 tuntia vuorokauteen. Yritän irrottautua kaikesta, mistä pystyn, mutta samaan aikaan tuntuu, että aika ei riitä enää mihinkään: töissä vaaditaan koko ajan enemmän ja työt kasaantuvat päivästä toiseen, taloyhtiössä pitää olla hoitamassa joka ilta jotain asiaa eteenpäin ja tammikuussa alkaneita opintojakin olisi kiva saada eteenpäin.

Huomasin jossain vaiheessa, että kaikki ylimääräinen ja ilmainen työ, jota jatkuvasti hoidan, syövät oikeasti ison osan mahdollisuuksistani opiskella. Sain asiasta tarpeekseni ja päätin edetä myös opintojen parissa. Suoritin viime viikolla kaksi tenttiä: yksityisoikeuden tentin sekä perhe- ja jäämistöoikeuden tentin. Päätökseni oli taas kaikkea muuta kuin järkeviä: näillä resursseilla ei tiedossa ole kuin hylättyjä arvosanoja.

Yksityisoikeuteen menin ihan kylmiltään. Suoritin kurssin jo kertaalleen syksyllä Helsingin avoimessa yliopistossa, mutta se ei vastaa Itä-Suomen vaatimuksia, sillä opintopisteitä oli Helsingin kurssilla vähemmän. Kylmäksi jäi antini tähän tenttiinkin. Kertoisin mielelläni enemmänkin, mutta en yksinkertaisesti muista ensimmäistäkään asiaa, jota tentissä kysyttiin. Suoritin tentin kaiken lisäksi keskellä päivää kahden asiakastapaamisen välissä, joten keskittyminen oli jossain määrin jo lähtökohtaisesti ihan muualla kuin oikeustieteissä. 


Yhtä kylmiltään lähdin perheoikeudenkin pariin. Jonotin tenttikirjaa lokakuusta asti ja kaksi päivää ennen tenttiä sain sähköpostin, että kirja on noudettavissa kirjastosta. Miettikää, mikä uskomaton tuuri! Itse olin jälleen asiakaskäynnillä kyseisen päivän, joten laitoin Jiin kirjastokäynnille. Ja mitä tein kirjan kanssa? En mitään, en yksinkertaisesti mitään. Luin 10 sivua jonkun toisen tekemiä alleviivauksia ja totesin, että eiköhän tämä ollut tässä. Ja arvatkaa, paljonko nyt harmittaa? No, ihan vähän.

Mutta missä mennään vesivahingon kanssa? Nyt täytyy myöntää, että en muista, missä mentiin viime kerralla asiasta tarinoidessani. Myyntimies teki asianajajansa kanssa selväksi, että mitään sovintoa ei ole tarjolla – ratkaistaan asian tuomioistuimessa, jos jotain ratkaistavaa on. Jos vastassa olisi rehellinen ihminen, joka olisi edes hitusen osoittanut katumusta asian tiimoilta, olisi asia unohdettu ja jatkaisimme elämässämme eteenpäin hiljaisesti haavojamme nuoleskellen ja taloudellisen tappion niellessämme. Mutta kun vastassa on Myyntimies, joka kiemurtelee epärehellisyydellä ja valehtelemalla  irti kaikesta itselleen epäedullisesta, en voinut antaa asian olla.

Keräsin asianajajallemme 195 sivua aineistoa haastehakemusta varten. Asianajaja kiitti aineistosta ja totesi palaavansa asiaan pian. Meni viikko ja asianajaja vastasi, että laittaa haastehakemuksen luonnoksen tulemaan kuluvalla viikolla. Meni kaksi viikkoa eikä asianajasta kuulunut mitään. Laitoin hänelle viestin ja kysyin, onko hänellä varmasti riittävästi resursseja ajaa asiaamme. Huomautin, että olen joutunut toistuvasti kyselemään asian etenemisestä - ja ennen kaikkea etenemättömyydestä. Kerroin, että ymmärrän hyvin, ettei tapauksemme ole hänen mittapuullaan merkittävä, mutta oman elämämme kannalta kyse on erittäin merkittävästi asiasta ja toivoisimme, että asiaa ajaa henkilö, joka varmasti ehtii riittävästi asiaan paneutua.

Hetkessä sain vastauksen, jossa asianajaja pahoitteli tilannetta ja kertoi, että meiltä lupaa kysymättä hän kouluttaa uutta asianajajaa, joka teki meidän haasteluonnosta, mutta sairastui. Sairausloma kesti, mutta haasteluonnos oli lopulta tullut hänen sähköpostiinsa. Asianajaja kertoi käyvänsä haasteen vielä läpi ennen kuin toimittaa sen meille. Viiden minuutin kuluttua sain luonnoksen haastehakemuksesta ja sen ohessa viestin, että hän päättikin laittaa opiskelijan luonnoksen minulle luettavaksi saman tien. En oikein tiennyt, mitä mieltä olin. Tai tiesin: jos olisin halunnut opiskelija tekemän haastehakemuksen, olisin tehnyt sen itse.

Haastehakemus ei ole vielä lähtenyt eteenpäin vaan odottaa lopullista muotoaan. En ole ehtinyt siihen nyt syventyä, mutta vielä ennen kuin västäräkit palaavat ilmoittamaan vähäistä odotusaikaa kesään, lähtee haastehakemus kohti käräjäoikeutta.

Moni on kiinnostunut siitä, miten meillä töissä menee. Tapaamme Myyntimiehen kanssa edelleen maanantaisin yhteisessä palaverissamme, mutta Myyntimies varoo ottamasta mitään kontaktia. Töihin paluustani on ylihuomenna kolme kuukautta ja Myyntimies on käynyt työpisteellään tänä aikana tasan yhden kerran. Myyntimies sopii mielellään ”pakollisia” menoja samaan aikaan palaverin kanssa ja uskon, että kunnia on kokonaan minun. Viime maanantaina olin palaverin aikana tentissä, mutta tieto ei ollut saavuttanut Myyntimiestä. Tai näin ainakin uskon. Hän osallistui jälleen puhelimen välityksellä, koska ”koiran varvas oli tulehtunut”. Todella ikävä, jos varvas todella on niin tulehtunut, että Myyntimiehen piti sitä olla paikan päällä hoivaamassa. Myyntimiehen koiranhoitotyylin tuntien epäilen, ettei varpaassa kuitenkaan ollut yhtään mitään – ainakaan mitään sellaista, että se olisi Myyntimiestä kotiin saanut jäämään.

Tässäpä lyhyesti kuulumiset huhtikuun alusta. Yritän pitää teitä ajan tasalla ja kirjoitella aina, kun ehdin. Kovasti useammin tahtoisin kirjoitella, mutta tämän työmäärän alla blogi on valitettavasti se, joka joutuu välillä vuoroaan odottelemaan. Facebookin puolella yritän jakaa juttuja aktiivisemmin, joten muistahan seurailla HomeStorya sielläkin. Muutamakin ikävämpi ajankohtainen kosteusongelmauutinen tuli ainakin tässä viime aikoina jaettua.

Lapset lähtivät tänään äitini luo yökylään ja Jii oli illan treeneissä. Moni muu olisi keksinyt omalle ajalle vaikka mitä ihanampia tapoja nauttia perjantai-illasta. Oma iltani kului kuitenkin ensin rästitöitä hoidellessa ja sen jälkeen hallituksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjoja puhtaaksi kirjoittaen sekä tarjouspyyntöjä lähetellessä muutamaakin eri remonttia koskien. Mutta sain päivitettyä myös blogia ja nyt aion nauttia lasillisen viiniä. Ihanaa viikonloppua kaikille