#185: Myyntimies – sympaattinen sovintomies

Siitä on yli viikko, kun Myyntimies lähestyi minua ja kertoi ikävästään ystävyyttämme kohtaan (öhöm…) sekä toiveistaan saada riitamme ratkeamaan sovintoon. Sovimme keskustelevamme puolisoidemme kanssa ja palaavamme asiaan, kun molemmat ovat tahoillaan jonkinlaisen sovintoehdotuksen saaneet aikaiseksi. Minua sovintoyritys miellytti. Tuntui helpottavalta, jos tämän raskaan asian saisi vihdoin päätökseen.

Jii ei innostunut sovinnosta alkuunkaan. Vaatimuksemme ei ollut kohtuuton ja Myyntimiehen toiminta taas niin räikeää, että Jiin mielestä meidän ei tarvitse tulla asiassa vastaan. Samaa mieltä oli moni muu, jonka kanssa asiasta keskustelin. Minä olin kuitenkin valmis tulemaan vastaan, sillä hinta se on rauhalla ja mielenterveydelläkin.

Sovintoehdotusta oli vaikea miettiä: tiesin, että oli ehdotuksemme mikä tahansa, se olisi Myyntimiehen mielestä liikaa. Jos Myyntimies olisi valmis maksamaan ¾ meille aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista, olisi sovinto siinä. Tiesin sen olevan totaalisen mahdotonta, joten päädyimme ehdottamaan Myyntimiehen jatkuvasti käyttämää ”Kirkko keskelle kylää” -periaatetta. Myyntimies oli joka kohdassa vedonnut siihen, miten kustannuksia ja vastuita oli tätä periaatetta noudattaen jaettu, joten ajattelin, että sitä kautta on mahdollisuus päästä sovintoon tässäkin asiassa. Jii piti vastaantuloamme liian suurena enkä itsekään vaihtoehdosta pitänyt, mutta olin valmis maksamaan sen hinnan, jotta asia saadaan päätökseen.

Torstaina Myyntimies laittoi työchatin kautta viestiä, ettei ole sovinnosta mitään kuulunut. Toteamus oli mielenkiintoinen ottaen huomioon, että me olemme yrittäneet sopia asiaa yli vuoden ja odottaneet ainoastaan heiltä jonkinlaista vastaantuloa. Totesin, etten ole ollut toimistolla, mutta perjantaina olisin tulossa. Sovimme, että tapaamme ennen lounasta.

Perjantaiaamu oli valtavan ahdistava. Olin nukkunut huonosti koko viikon, mutta edellisyön erityisen huonosti. Myyntimiehen kohtaaminen ahdisti. Tunsin hänet liian hyvin ja tiesin hänen kykynsä ja tyylinsä alistaa vastapuoli totaalisesti. Olin valtavan väsynyt tulevaan taistoon. Kun olisi ollut vastassa normaali ihminen, jonka kanssa olisi voinut keskustella, kuten normaalit järkevät ihmiset tekevät.

Myyntimiestä ei kuulunut. Tiesin, että se on osa hänen strategiaansa: hän määrittelee, milloin hänelle sopii minun kanssani keskustella. Käteni alkoivat täristä ja rintaa kiristi. Pelkäsin, että neuvotteluasemani huononee ahdistukseni takia.

Vihdoin Myyntimies ilmaantui paikalle. Moikkasi kuin ennen vanhaan ja ilmoitti, että laittaa yhden sähköpostin ja sen jälkeen keskustelemme. Päätin omalta osaltani, että minä keskustelen sitten, kun minä olen valmis. Kohta Myyntimies nousi ja ilmoitti: ”No niin!”. Totesin kirjoittavani yhden viestin loppuun.

Istuuduimme viereiseen, pienempään huoneeseen. Myyntimies kysyi, olinko keskustellut Jiin kanssa. Kerroin, että keskustelimme eikä Jii sovintoehdotuksesta innostunut, mutta että haluamme molemmat tästä asiasta eroon ja olemme sen takia valmiit ottamaan takkiin puolet aiheutuneista kustannuksista. Ehdotin, että kun he ovat käyttäneet tätä ”Kirkko keskelle kylää” -periaatetta useassa kohdassa, menisimme samalla periaatteella loppuun asti.

Myyntimies haukkoi henkeään. Hän piti tilannetta todella kohtuuttomana ja aivan absurdina! He eivät ole tehneet mitään väärää ja joutuisivat maksamaan meille kuitenkin jotain! Muistutin, että vesivahinko johtui heidän teettämästään epäammattimaisesti tehdystä remontista. Kysyin, että heidänkö mielestään on reilua, että me olemme tietämättämme ja täysin ulkopuolisina tähän joutuneet. Myyntimiehellä oli kaikki sympatia meidän puolella, mutta olihan tämä nyt kohtuutonta, että he joutuisivat jotain maksamaan.

Myyntimies totesi, että he ovat teetättäneet remontin ammattilaisella ja kaikki on taloyhtiön hyväksymää. Kerroin, että taloyhtiö on yksimielinen siitä, ettei remontista ole ilmoitettu eikä sitä ole valvottu. Myyntimies oli eri mieltä. Joku on nyt painostanut kaikki edelliset osakkaat ja hallituksen jäsenet antamaan tällaisen lausunnon. Myyntimies oli itse paikalla, kun hallituksen edustaja tarkisti vesieristeen. Kysyin, kuka tämä oli, kun yksikään hallituksen edustajista ei tiedä tarkastaneensa eristettä. Myyntimies pyöritti silmiään niin teatraalisesti, että minua melkein hymyilytti. Myyntimies ei osannut sanoa, kuka tämä hallituksen edustaja oli, mutta piti aivan naurettavana, että tässä mennään nyt sellaisten todisteiden varjossa eteenpäin, että joku ei muista, missä on milloinkin ollut. Totesin rauhallisesti, että hienoa, jos Myyntimies voi osoittaa jonkun valvoneen remonttia, mutta tähän mennessä tällaista ei ole kyetty esittämään eikä remontti tai sen valvonta ilmene yhdestäkään taloyhtiön dokumentista.

Kerroin, että ainahan Myyntimies voi vaatia korvauksia ammattitaitoiselta urakoitsijalta. Myyntimies tuhahti, että se firma on konkurssissa. Totesin, että niin taisi olla jo remonttia tehtäessä. Joo, mutta oli se vielä silloin toiminnassa, kun remonttia suunniteltiin. Myyntimies kertoi, että vesieristyksenkin on tehnyt pätevä kaveri ja kaikki sertifikaatit ja muut on taloyhtiölle toimitettu. Mainitsin, että laskun liitteenä oli kopio vanhentuneesta sertifikaatista, mutta muuta dokumenttia ei taloyhtiöltä valitettavasti löydy.

Muistutin ystävällisesti, että meidän välinen asiamme koskee A S U N T O K A U P P A A ja sitä säätelee asuntokauppalaki, joka tässä tapauksessa on nyt harvinaisen yksiselitteinen. Että muisti nyt joku hallituksen jäsen tekemisensä oikein tai väärin, niin lopputulosta se ei muuta: meille on myyty asunto, joka ei vastaa sitä, mitä on myyty. On ilmiselvää, että hyväkuntoisena myyty asunto ei ole hyväkuntoinen, jos kolmen viikon asumisen jälkeen joudumme muuttamaan yli puoleksi vuodeksi evakkoon. Myyntimies korjasi, että remonttihan kesti viisi viikkoa. Myyntimies tiesi myös remontin kustannuksista ja kertoi, että oli tehty paljon putkitöitä ja muita, jotka eivät heille kuulu millään tavalla. En ymmärtänyt, mitä nämä putkityöt olivat, kunnes ymmärsin hänen tarkoittavan sitä, että putkia oli vedetty eri kohdasta kuin ennen, koska nykyiset määräykset eivät hyväksy esimerkiksi lattian läpi meneviä putkia vaan putket pitää viedä yläkautta. Totesin, että remontti on toki tehtävä määräyksiä noudattaen (mikä on tietysti Myyntimiehelle ehkä uutta), mutta se ei muuta sitä, että nuo kustannukset johtuivat edelleen remontista johtuneesta vesivahingosta.

Muistutin myös, että meille oli tullut kustannuksia suoraan remontista yhtiöjärjestyksen osakasvastuuta lisäävän pykälän myötä. Ja että tämä yhtiöjärjestyshän ei ollut sama, joka meille kaupanteossa esitettiin. Myyntimies tuskastui taas silmin nähden ja vollottavalla äänensävyllä painotti, että KUN HE EIVÄT TIENNEET! He eivät olleet todistusta tilanneet vaan vastuu on välittäjällä. Muistutin, että laki on tässäkin kohtaa hyvin yksiselitteinen: myyjä vastaa kaikista kaupanteon yhteydessä annetuista tiedoista, myös yhtiöjärjestyksen ja isännöitsijäntodistuksen sisältämistä tiedoista. He voivat reklamoida asiasta eteenpäin, mutta ostajan virhe tämä ei ole, kun ostaja on vielä erikseen varmistanut yhtiöjärjestyksen paikkansapitävyyden.

Muistutin myös, että Myyntimies on ollut hallituksen puheenjohtaja, kun hallitus on muutoksista päättänyt. Myyntimies on ollut myös puheenjohtajana yhtiökokouksessa, jossa yhtiöjärjestyksen muutokset on yksimielisesti vahvistettu. Että on aika heikko argumentti, että ei tiennyt eikä muistunut mieleen edes siinä kohtaa, kun asiaa varmistin. Mutta ei, kun hän ei ole ollut mitään päättämässä eikä ole tällaisista tiennyt. Sihteeri näitä oli itsekseen pyöritellyt ja tällaisen hölmön muutoksen mennyt tekemään.

Myyntimies otti hetkeksi taas uhrin aseman ja muistutti, miten kohtuuton tilanne heidän näkökulmastaan on. Myyntimies pyysi asettumaan heidän saappaisiin. He eivät ole tehneet mitään väärää eivätkä ole tienneet mistään mitään. Nyt pitäisi olla laittamassa puolen vuoden palkka meidän korvauksiin. Minulla alkoi keittää yli. Tiedän, että sovintoehdotus on vähemmän kuin hänen kuukausipalkkansa. Pyysin häntä asettumaan meidän tilanteeseen. Me olemme ottamassa avokätisesti puolet kustannuksista itsellemme, mutta se on hänestä kohtuutonta. Jii on kotona kotihoidontuella ja käteen jää pari sataa kuussa. Myyntimiehen ja puolisonsa tulot ovat reilusti yli 100 000 euroa vuodessa. Ja voi olla paljon ylikin, mutta tiedän, että ainakin tuon.

Myyntimies yritti ottaa spanielimaisen katseen (ei valitettavasti ihan onnistu) ja tuijotti syvälle silmiin. Hän vannoi jälleen, että kaikki hänen sympatiansa on meidän puolellaan. Hän totesi, että minä en voi väittää, että hän olisi missään määrin epärehellinen, valehtelija tai selkärangaton. Hän jäi odottamaan vastausta ja totesin, etten ota siihen kantaa, mutta hänen toimensa koko tämän asuntokaupan osalta ovat osoittaneet juuri näitä edellä mainittuja ominaisuuksia. Muistutin, että lähestyin häntä alle kaksi viikkoa muutosta ensimmäisten epärehellisyyksien ja järjettömän siivon tullessa ilmi. Muistutin, että he kertoivat joka ikisen kodinkoneen iän väärin, kuten myös kylpyhuoneen remonttivuoden. Myyntimies puuskahti taas, että hän vain muisti ne väärin. Totesin, että 20 vuoden myyntikokemuksella hän kyllä tietää, että myyjä vastaa kaupanteossa antamistaan tiedoista. Ja jos muisti näin pahasti reistaa, olisi faktat ollut syytä varmistaa jostain eikä heitellä vuosilukuja vailla mitään totuuspohjaa.

Myyntimies muistutti vielä, että he tulivat kauppahinnassa vastaan, kun ylätalon alapohjasta löytyi kaupantekoaamuna ongelmia. Tuon ongelman korjaaminen ei maksanut niin paljon, mitä hinnanalennus vastasi. Totesin, että näin oli. Tällä kertaa riski kääntyi näin päin. Pyysin häntä käsi sydämellä vastaamaan, että jos tilanne olisi ollut toisin päin niin kuinka paljon he olisivat tulleet vastaan. Vastasin hänen puolestaan, että eivät tasan euroakaan. Molemmat ottivat siinä riskin. Tuokin asia sitä paitsi tuli huomioitua meidän sovintoehdotuksessa.

Myyntimies nousi puuskahtaen ylös ja ilmoitti, että tätä asiaa ei ainakaan tässä päätetä. Hän muistutti vielä painokkaasti, että hänellä on useita kortteja lyömättä pöytään, mutta tarvittaessa nämä tulee käyttöön. Hän ei suostunut kertomaan mitä nämä kortit olivat ja miksi ne olivat näin pitkään pysytelleet piilossa. Minä puolestani totesin, että me olemme tulleet tähän tilanteeseen täysin ulkopuolisina. Haimme unelmienasuntoa ilman remonttihuolia ja olemme tässä pisteessä. Meillä on näyttöä vain siitä, mitä taloyhtiössä on dokumentoitu ja mitä talossa asuneet ovat meille kertoneet. Kaikkien näiden tietojen valossa asia on hyvin yksiselitteinen – vaikkei vesieristeen vastuutaho edelleenkään vaikuta meidän väliseen asiaan käytännössä mitenkään. Tässä tapauksessa näyttö epärehellisestä toiminnasta on kuitenkin erityisen vahvaa.

Vielä viime viikolla Myyntimies painotti, että asia hoidetaan ilman lakimiehiä. En usko hetkeäkään, etteikö hän olisi viikon aikana lakimiestään konsultoinut. Palasimme yhteiseen työhuoneeseemme, jossa Myyntimies pakkasi tavaransa ja lähti menemään. Ovella hän totesi, että asiaa on selvitettävä lisää ja hänen on soitettava lakimiehelleen sekä kaikille yhtiön vanhoille osakkaille. Ihmettelin, mitä uutta asiaan on nyt tullut. Kerroin, että kaikki tämä on kerrottu heille jo viime vuonna. Keväällä lakimiehemme kertoi erikseen, mistä kustannukset muodostuvat ja minkä näytön turvin olemme oikeuteen lähdössä. Ei kiinnostanut asian selvittely tuolloin.

Myyntimies huikkasi lopuksi, että hänellä on pöytäkirjat ja kaikki tallessa ja sieltä asioiden oikea laita selviää. Vastasin, että sehän on hienoa, sillä niin on taloyhtiölläkin. Ja tähän asti Myyntimiehen toimittamat ”todisteet” ovat olleet pöytäkirjoja, joista ovat puuttuneet allekirjoitukset ja päivämäärät ovat eri kuin taloyhtiön allekirjoitetuissa versioissa.

Lopuksi toivotin hyvää viikonloppua ja sanoin, että palaisivat pikaisesti asiaan, sillä meidän tulee laittaa haaste eteenpäin, jos sovintoa ei synny – en ota riskiä, että häviämme sen takia, että haasteen jättämisessä on kestänyt liian pitkään. Muistutin vielä kerran, että kyse on asuntokaupasta ja siinä ilmenneestä virheestä. Piilevät virheet ovat ikäviä, mutta kaatuvat usein myyjän niskaan. Myyntimies tokaisi, ettei kyse ole mistään piilevästä virheestä. Hyvin hämmentyneenä kysyin, että tiesivätkö he siis ongelmasta. Hän kielsi asian ja kääntyi kannoillaan niin, että sälekaihtimet kilisivät ikkunoissa.

#184: Kohta alkaa päiväkoti!

…tai kellä alkaa, kellä ei. On ihastuttavaa
seurata ystäväpiiriä, jossa huomattavan moni on tällä hetkellä saman asian äärellä: kotiäitinä vietetty elämänjakso on päättymässä ja paluu työelämään edessä; lapsilla on edessään vähintään yhtä suuri elämänmuutos päiväkotielämän alkaessa. Sosiaalisessa mediassa kysellään neuvoja ja jaetaan vinkkejä ja ilmassa on samaan aikaan niin odotusta, iloa, jännitystä kuin haikeuttakin.

Itse olen ehtinyt palaamaan työelämään lasten jälkeen jo kaksikin kertaa. Päiväkotielämän alkamista odotellaan kyllä täälläkin, mutta ensin pitäisi saada päiväkoti valmiiksi. Tilanne ei ole toukokuun jälkeen muuttunut (#167) eikä kukaan ole meihin enää ollut yhteydessä. Eikä varmaan olekaan ennen kuin päiväkoti joskus valmistuu ja selviää, miten paljon päiväkotiin uusia lapsia otetaan. Jii ilmoitti viime viikolla töihin, että palaa aikaisintaan marraskuun alusta eli paluu siirtyy ainakin kaksi kuukautta. Asiasta ei ollut varsin riemuissaan sen enempää Jiin työnantaja kuin perheemme lompakkokaan.

Ystäväperheissä mietitään, miten aika tulee riittämään, miten aamuista selvitään ja miten lapset pärjäävät päiväkodissa. Meillä mietitään, mistä lapsille saadaan ikäistään leikkiseuraa ja miten päiviin saisi edes jonkinlaista rytmiä. Henkilökohtaisesti harmittaa ihan vietävän paljon, ettei tullut haettua lapsille edes niitä kerhopaikkoja, kun ajatuksissa oli aloittaa päiväkoti jo elokuusta. Ama varsinkin tykkäsi kerhosta niin paljon ja Oliakin olisi päässyt tästä syksystä kerhoilun aloittamaan. On vain hyödynnettävä avoimia päiväkoteja ja yritettävä niistä löytää leikkikavereita.

Lauantaina minulla oli mahtava ilta neljän äitikaverin seurassa. Tutustuin kahden äidin kanssa heti Aman syntymän jälkeen neljä vuotta sitten neuvolan vauvaryhmässä. Pari vuotta myöhemmin tutustuin vielä kahteen äitiin, joiden kanssa näimme muskareissa sekä isompien lasten kerhon yhteydessä. Esikoisemme syntyivät heinä-elokuussa 2013 ja jokainen meistä sai vielä toisen lapsen, jotka syntyivät touko-syyskuussa 2015. Olemme olleet tekemisissä lähes päivittäin. Meillä on ollut tiivis porukka, joka omalta osaltani on tietysti töiden takia rakoillut harmittavan paljon.

Lauantaina tapasimme kuitenkin ensimmäistä kertaa vain keskenämme, ilman lapsia. Oli jännää valmistautua iltaan ”uusien” ystävien kanssa. Tiedän kyllä, miten kukakin heistä pukeutuisi kerhon kevätjuhlaan tai muskarin joulunäytökseen, mihin kukakin tykkää lähteä lounaalle lasten taideaamun jälkeen ja miten kenenkin lapsi viihtyy vieraissa tilanteissa. Mutta en tiennyt yhtään, miten kukakin aikuisten kesken viihtyy: miten he pukeutuvat iltaa viettämään tai millaista iltaa he tykkäävät viettää. Uudenlaista iltaa odotti ihan eri tavalla, mutta jännittää ei tarvinnut yhtään, sillä nämä naiset ovat nähneet minut takuuvarmasti juuri sellaisena kuin todella olen – niin hyvinä kuin heikoimpinakin hetkinä.

Tapasimme Helsingissä Kitty’s Public Housen terassilla. Kuohupullon jälkeen lähdimme syömään ja kävimme kokeilemassa kaikille uutta tuttavuutta, Naughty BRGR:a. Burgerit olivat toki erinomaiset, mutta itse olen niin rakastunut Social Foodin hampurilaisiin, että Naughty jäi omasta mielestäni kakkoseksi. Burgereiden aatelia toki tämäkin.

Ravintolaruokailu viiden äidin kesken oli ainutlaatuista. Jokainen sai alkaa nauttia ruokaansa heti sen saatuaan. Ei tarvinnut siivoilla kaatuneita maitoja tai nostella lattialle pudotettuja ruokailuvälineitä ennen sitä. Ei tarvinnut pilkkoa ruokaa vieressä istuvalle eikä erottaa kinastelevia lapsia toisistaan. Kukaan ei seissyt omalla tuolillaan tai halunnut vaihtaa paikkaa neljää kertaa. Melutaso pysyi kohtuullisena eikä naapuripöydissä istuvien tarvinnut kärsiä epämääräisistä (riemun)kiljahduksista.

Tilanne oli meidän kesken jopa niin vieras, että Maiju päätti omalta osaltaan tuoda vähän tuttuja kuvioita iltaan mukaan. Maiju huitaisi siideripulloaan niin, että roiskaisi siitä Annin päälle. Kun muut olivat ehtineet Maijua torua ja muistuttaa, ettei enää lähdetä porukalla ravintolaan, kun se on aina samanlaista sotkemista, pääsimme päättämään ruokailun hyvillä mielin. Jokainen jaksoi vielä odottaa muiden lopettavan ruokailun osaltaan eikä kukaan sännännyt etsimään leikkipaikkaa ravintolan nurkista tai kinunnut pissalle, kun itse nautiskeli viimeisiä suupaloja.

Burgereiden jälkeen kävelimme Kamppiin ja nautimme viimeisistä auringonsäteistä terassilla kuohuvan kupliessa laseissa. Vielä illan viimeiset drinkit SHKR:n terassilla ja alkoi olla mammat siinä kunnossa, että oli turvallisinta poistua kotia kohti. 

  

Ilta päätti neljä vuotta kestäneen tiiviin kotiäitijakson mielettömän hienosti. On mahtavaa, kuinka viidestä eri-ikäisestä, erilaisista lähtökohdista ja erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä kasvoi lasten ansiosta niin tiivis ja toisilleen tärkeä porukka. Ystävyys ja yhteydenpito ei toki tähän pääty. Tapaamme jatkossakin kuukausittain leikkitreffien merkeissä ja varmasti jokavuotisista pikkujouluista ja synttäritapaamisista pidetään kiinni jatkossakin.

Ehkä vasta nyt, kun ajatuksella pysähdyn kuluneita vuosia miettimään, ymmärrän, miten tärkeitä nämä naiset ovat elämässäni olleet. Ystävyys oli niin tiivistä alusta asti, että sitä on pitänyt osittain itsestäänselvyytenäkin. Mutta kuinka paljon tukea heistä onkaan ollut! Mikä ikinä on mietityttänyt, mitä ikinä on keksinyt pelätä ja missä ikinä on tarvinnut apua tai tukea, he ovat olleet lähellä ja auttaneet. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä olemaan kiitollinen ja kiittää näistä vuosista ja kaikesta siitä tuesta – ja ennen kaikkea ystävyydestä: 

Kiitos ❤ (toivottavasti edes joku heistä tätä lukee 😊) 

#183: Myyntimies tahtoo jutella

Voi olla, että moni tipahtaa tuolilta otsikon luettuaan. Niin meinasin minäkin eilen toimistolla ollessani. Seitsemään kuukauteen hän ei ole katsonut silmiin, tervehtinyt tai edes pystynyt istumaan kanssani samassa huoneessa. Meillä on joka viikko tiimipalaveri, mutta olemme istuneet saman pöydän ääressä näiden seitsemän kuukauden aikana neljä kertaa. Tuolloinkin olen saanut kunnian nähdä hänestä vain selän.

Eilen minulla oli töiden osalta toimistopäivä. Vähän myöhemmin aamupäivästä Myyntimieskin uskaltautui toimistolle loman päättymisen merkeissä. Pysyimme omilla työpisteillämme, kunnes iltapäivästä Myyntimies käveli luokseni. Olin töihini keskittyneenä, kun Myyntimies seisahtui viereeni ja sanoi: ”voitasko me vähän jutella?” Olin enemmän kuin hämilläni ja totesin, että kyllä.

Siirryimme myyntiryhmän yhteisestä huoneesta pienempään työhuoneeseen ja istuimme alas. Myyntimies kysyi, miten on mennyt. En tiennyt, tarkoittiko hän töitä, vesivahinkoa vai elämää noin yleisesti. Annoin kaikkiin edellä mainittuihin sopivan yleispätevän vastauksen, että on mennyt paremminkin.

Myyntimies jatkoi: ”Saisimmekohan jotenkin tämän asiamme yhteisymmärryksessä päätökseen?” Hän kertoi jälleen tutut kuviot, kuinka he eivät tienneet vahingosta, kuinka he pahoittivat mielensä vaatimuksestamme, kuinka me olimme sopineet, että he vapautuvat kaikesta vastuusta sillä 7 000 eurolla ja sitä rataa. Löytyi Myyntimieheltä inhimillinen puolikin, kun hän totesi, että tilanne on rasittava, kun kuitenkin olemme samassa työpaikassa, samassa tiimissä ja muun muassa ensi viikolla yhteisellä työmatkalla. Hän kertoi haikealla äänellä, kuinka hänen on ikävä sitä, että olimme hyviä työkavereita ja hänen mielestään ystäviä muutenkin. Hän muistaa, kuinka toi meille jouluna viiniä vanhalle kodillemme – ja – ”Ama, kuinka hän on sitä pientä söpöläistä ikävöinytkään”. Hänen mielestään ei ole kenenkään edun mukaista, että asiaa viedään oikeuteen.

Totesin, etten jaksa kovin yksityiskohtaisesti näitä samoja asioita käydä läpi, kun ne on lukuisia kertoja jo käyty. Tyydyin toteamaan, että ostimme hyvässä kunnossa olevan asunnon, joka ei sitä heidän teettämänsä remontin johdosta sitten ollutkaan. Meille on tullut tästä huomattava määrä ylimääräisiä kustannuksia ja jouduimme asumaan seitsemän kuukautta pois omasta kodistamme. Kerroin, että meidänkin kannaltamme ihanteellisinta olisi, että asia ratkeaisi ilman oikeudenkäyntiä ja voisimme unohtaa koko asian. Emme kuitenkaan ole valmiita antamaan asian vain olla.

Myyntimies totesi hiljaisella äänellä, kuinka tämä harmitus alkaa vaikuttaa jo yöuniinkin. Minä kerroin, että meillä se on tehnyt sitä jo yli vuoden ja elämämme on tämän johdosta ollut hetkittäin erittäin raastavaa. Myyntimies kertoi myös, miten hän pahoitti mielensä, kun otimme asianajajan mukaan kuvioihin. Muistutin, että yritimme hoitaa asiaa ilman asianajajaa, mutta heillä ei ollut minkäänlaista intressiä yrittää selvittää asiaa. Myyntimies muistutti astetta vakavampana, ettei hänkään ole kaikkia kortteja vielä kääntänyt ja oikeudenkäynnissä tullaan sitten näkemään jotain muuta, jos sinne asti mennään. Lisäksi Myyntimies muistutti, että jos asia etenee oikeuteen asti, ovat välimme lopullisesti naps poikki.

En tiedä, mistä tässä keskustelussa oli kyse. Oliko tämä Myyntimiehen epätoivoinen yritys pelotella meitä vetäytymään asiasta? Vai toivooko hän oikeasti sovintoa ja välien parantumista ennalleen? Pelkääkö hän vain häviävänsä vai miettiikö hän oikeasti, että oikeudenkäynti on kannattavaa vain lakimiehen lompakolle? En tiedä. Sen tiedän, ettei hänen epätoivoiset ja ”ystävyyttämme” ikävöivät sanansa minua hämää. Tunnen hänet ja tiedän hänen tapansa toimia. Ja Aman vetäminen kuvioon oli liian paksua jopa Myyntimieheltä. Oikeudenkäyntiä en ole kuitenkaan missään kohtaan toivonut, joten sovintoehdotus tuntui helpottavalta.

Keskustelun lopuksi sovimme, että keskustelen Jiin kanssa ja mietimme, millaiseen sovintoon olisimme valmiit. Toivon hartaasti, että pääsemme yhteisymmärrykseen ja voisimme kääntää lopullisesti sivua elämässämme tämän asian osalta. Nousimme ylös ja Myyntimies halasi minua. Hämmästyin tästä eleestä, mutta hämmennystä enemmän minua ahdisti, kun tuli mieleen Myyntimiehen liiankin tutuksi tullut siisteyskäsitys (#21).