Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

perjantai 24. maaliskuuta 2017

#160: Earth Hour – ilmaston puolesta


Huomenna vietetään ympäristöjärjestö WWF:n järjestämää maailman suurinta ilmastotapahtumaa, Earth Houria. Earth Hour on tunnin mittainen hetki, jonka aikana ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat turhat valot tunniksi osoittaakseen huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä.
Ensimmäinen Earth Hour järjestettiin Sydneyssä, Australiassa vuonna 2007. Tempaus on järjestetty siitä lähtien vuosittain yleensä maaliskuun viimeisenä lauantaina. Vuosi vuodelta osallistujia on mukana entistä enemmän ja viime vuonna Earth Houriin osallistui maailmanlaajuisesti jo 178 maata ja maantieteellistä aluetta. 


Earth Hourin tarkoitus on ilmastohuolen globaali ilmaiseminen. Se ei ole sähkön- tai energiansäästötempaus vaan symbolinen ele on tarkoitettu päättäjille. Toki tempaus myös energiaa säästää ja parempi tietoisuus ilmastoasioista vaikuttaa myös ihmisten energiankulutustottumuksiin. Siksi Earth Hourin tavoite on myös vaikuttaa ihmisten energiankulutustottumuksiin pitkällä tähtäimellä.

Suomessa Earth Hour järjestettiin kansallisella tasolla ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Silloin mukana oli 105 suomalaista kuntaa ja satoja organisaatioita. WWF:n teettämän gallupin mukaan valonsa sammutti 51 prosenttia suomalaisista. Tapahtuma säästi sähköä yhden 30 000 ihmisen pikkukaupungin verran.

Tänä vuonna Earth Hourin aiheena Suomessa on maailman suurin kynttiläillallinen. Tarkoituksena on herättää keskustelua ruoan ilmastovaikutuksista. Yksi merkittävimmistä arkipäivän ilmastoteoista on valita lautaselle lihan sijaan yhä useammin kasviksia ja kestävästi pyydettyä kalaa. Aihe on itselleni hyvinkin ajankohtainen, kun mielenkiinto eettisempää ja terveempää ruokaa kohtaan on vihdoin herännyt.

Me osallistuimme Earth Houriin omalta osaltamme ensimmäisen – ja tähän mennessä viimeisen – kerran vuonna 2010. Luin tempauksesta ja halusin olla mukana hyvän asian puolesta. Olin näemmä hyvinkin aikaa edellä, sillä järjestimme kynttiläillallisen jo tuolloin. Suunnittelin illan hyvin ja Earth Hourin alkaessa sammutimme valot, sytytimme kynttilöitä tunnelmaa luomaa ja istuimme keittiön pöydän ääreen nauttimaan illallista.

Tempaus oli hauska ja ilmastoakin säästävä aina siihen asti, kunnes rauhassa lepattava kynttilänvalo hävisi sinisten vilkkuvalojen kirkuvaan väriloistoon. Hätkähdimme epileptistä valoshowta olohuoneessamme ja ryntäsimme ikkunaan katsomaan, mistä on kyse. Ikkunan takana seisoi kaksi paloautoa ja palomiehet pyörivät tiirailemassa taloamme. Säikähdimme, että jossain palaa ja juoksimme ulos kysymään lisätietoja. Palomies kertoi, että naapuritalosta tuli hälytys, että alimmainen asunto on liekeissä.

Nostin katseeni palomiehen suuntaan ja hämmästyneenä totesin, että alimmainen asunto on meidän eikä se ole liekeissä – vietimme vain Earth Houria. Palomies katsoi turhautuneena minuun enkä tiedä, kenelle hän eniten oli vihainen: meille, naapurin huolestuneelle rouvalle ja hänen turhalle ilmoitukselleen vai Earth Hourille. Tilanteen kruunasi vielä paikalle sännännyt äitini, jolle naapuri oli myöskin suru-uutisen tulipalosta ehtinyt välittämään. Kun äiti ei tavoittanut minua puhelimitse (puhelin oli kotona ja minä ihmettelin hälytystä palomiesten kanssa pihalla), oli soppa valmis. Kokemus Earth Hourista oli siinä määrin pysäyttävä, että en ole sen koommin viitsinyt ottaa osaa moiseen tempaukseen. Kannan korteni kekoon mieluummin jokapäiväisillä pienillä teoilla, jotka eivät saa pelastusviranomaisia liikkeelle.

Huomenna olisi kuitenkin jälleen mahdollisuus osoittaa tukensa ilmastolle. Earth Hour sammuttaa valot kello 20.30-21.30. Jii lähtee viikonlopuksi Jyväskylään jokavuotiseen futsal-turnaukseen, joten ehkäpä me lasten kanssa voisimme oman tempauksemme järjestää. Huomenna on muutenkin huippukiva päivä tiedossa, kun lähden Aman kanssa kylpylään pulikoimaan. Odotan tosi paljon kahdenkeskistä aikaa Aman kanssa. Olia saa samaan aikaan laatuaikaa Jiin äidin kanssa ja on varmasti mielissään isoäidin jakamattomasta huomiosta.

Yksinhuoltajaviikonlopulta ei varmasti tekeminen tule kesken loppumaan, kun menin anomaan lupaa osallistua yksityisoikeuden tenttiin, vaikken ole siihen ajoissa ilmoittautunut. Olisi ehkä ensin kannattanut tarkistaa, milloin tentti on, mitä siinä pitää osata ja mitä muuta tenttiin osallistuminen vaatii. Sain nimittäin äsken tiedon, että osallistuminen poikkeuksellisesti sallitaan. Tentti on tulevana tiistaina.

Tenttikirjallisuutena on 1392 sivua varallisuusoikeutta ja 1511 sivua yritysoikeutta. Lisäksi pitää osata keskeiset lait eli kauppalaki, korkolaki, kuluttajansuojalaki, lahjanlupauslaki, laki asuinhuoneiston vuokrauksesta, laki elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä, laki eräistä yhteisomistussuhteista, laki liikehuoneiston vuokrauksesta, laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa, laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista, laki velan vanhentumisesta, laki velkojien maksunsaantijärjestyksestä, maakaari ja velkakirjalaki. Tentti on kaksiosainen ja varsinaiseen tenttiin osallistumisen edellytyksenä on ensin hyväksytysti suoritettu monivalintatentti, joka on tehtävä tämän viikonlopun aikana. No ei siinä mitään, ei käy elämä tylsäksi 😃 Rennompaa viikonloppua kaikille teille!

maanantai 20. maaliskuuta 2017

#159: Sankariksi kouluttautumassa


Osallistuin pari viikkoa sitten LähiTapiolan Sankarikoulutukseen, jonka aiheena oli hätäensiapu. LähiTapiola aloitti Sankarikoulutusten järjestämisen viime vuonna. Viime vuonna koulutusten aiheena oli alkusammutus ja koulutuksen kävi kaiken kaikkiaan 27 000 ihmistä. Tänä vuonna koulutuksessa keskitytään hätäensiapuun, joka pitää sisällään kaikki tärkeimmät ensiaputaidot.

Sankarikoulutukset ovat mielestäni ihan huippu juttu. Kävimme Jiin kanssa molemmat viime vuonna alkusammutuskoulutuksen ja yhdessä olimme hätäensiapukurssillakin. Yhden illan kestäneet kurssit ovat olleet erittäin antoisia. Koulutukset koostuvat etukäteen suoritettavista verkkotehtävistä ja kurssilla tehdyistä käytännön harjoituksista.

Vaikka kurssin sisältö tuntuu perusasialta ja itsekin tiedän, että esimerkiksi tulipalo leviää nopeasti ja palovaroitin pitää olla kunnossa ja olen jopa varustautunut sammutuspeitolla, niin eipä se paljon tositilanteessa lämmittäisi. En ole koskaan edes ottanut sammutuspeitettä pois paketistaan, kun huoletti, etten osaa viikata sitä yhtä hienosti takaisin. Alkusammutuskoulutuksessa pääsimme kokeilemaan alkaneen palon sammutusta niin peitolla kuin nestesammuttimellakin. Tarvetta ei onneksi ole taidoille ollut: ei ennen eikä jälkeen alkusammutuskoulutuksen, mutta veikkaan että ihan vähän varmemmin ottein lähtisi alkusammutus liikkeelle tässä huushollissa, kun tietää, miltä aidon tulen sammuttaminen oikeasti tuntuu.

Sama asia ensiaputaitojen kanssa: tiedän, että loukkaantunut pitää kääntää kylkiasentoon ja jos joku ei hengitä, niin sitten vähän rinnasta painelua ja puhaltelua suuhun. Kyllä sitä olisi allekirjoittanut ollut aika peukalo keskellä kämmentä, jos taitoja olisi joskus tosielämässä tarvittu. Ja todennäköisesti tielleni osunut ensiapua tarvitseva ei ainakaan minun ansiostani hengissä olisi.

"Anne" on avun tarpeessa

Kurssilla pääsi käytännössä kokeilemaan muun muassa paineluelvytystä sekä defibrillaattorin käyttöä. Yllätyin, kuinka fyysisesti raskasta elvytys oikeasti on. Aikuisen ihmisen rintalasta on jäykkä ja painelu on tehtävä aikamoisella voimalla, jotta se saa toivotun reaktion aikaan. Puhaltaminen oli ihan oma juttunsa myös: ensimmäinen pihahdus kun lähti, niin Jii nauroi, ettei se elvytettävä mikään ilmapallo ole. Oikean tekniikan löytäminen ei ollut vaikeaa, mutta vaati sen, että pääsi kokeilemaan taitoa aidosti ja joku kertoi, miten se oikeasti tehdään.

LähiTapiola järjestää näitä maksuttomia koulutuksia koko kevään. Toivon, ettei taidoille koskaan tule aitoa tarvetta, mutta ainakin tiedän edes hieman, miten mahdollisessa vaaratilanteessa tulee toimia, jos sellainen omalle kohdalle osuu. Turvallista viikkoa kaikille! Tänään oli muuten kevätpäiväntasaus eli päivä ja yö ovat samanpituisia kaikkialla maapallolla. Sieltä se kevät tulee – nyt nautitaan!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

#158: Aktiivista elämää


Jostain syystä lupasin palata viikon takaiseen kiireeseen vielä uudestaan, mutta enää en muista, että miksi ja tarkemmalla harkinnalla en keksi edes syytä, miksi ketään kiinnostaisi lukea kiireistäni yhtään enempää 😃

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna voin taas huonosti: olin väsynyt, ylähampaisiin sattui ja poskipäissä tuntui kova paine. Syykin selvisi, kun neurologi seuraavana maanantaina soitti ja kertoi pään magneettikuvauksen tuloksista: mitään vakavaa ei pääkopasta löytynyt, mutta poskiontelotulehdus näkyi kuvissa. Seuraavana päivänä taas lääkäriin, joka määräsi antibioottikuurin sekä sairauslomaa. Sairausloma tuli huonoon väliin enkä lopulta levännyt yhtään päivää: keskiviikkona kävin työn merkeissä Turussa ja viikonlopun kruunasi lauantaina Raumalla pidetty asiakastilaisuus. Lepäilyn sijaan tuli huhkittua 6-päiväinen työviikko, mutta se on onneksi takana nyt.

Jii osti pari viikkoa sitten uuden puhelimen ja sai kylkiäisenä aktiivisuusrannekkeen. Heitin vitsillä, että voin ottaa sen rannekkeen, mihin Jii totesi, että näin oli vähän ajatellutkin, koska ei itse kokenut tarvitsevansa sitä mihinkään. En tiedä, mihin minäkään sitä tarvitsin. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi haluaisin jonkun laitteen kertovan minulle, miten laiska olen ja miten vaarallisen vähän liikun. Tiedän sen ilman rannekkeitakin.


Jii hoputti koko kiireisen viikon, että ottaisin rannekkeen käyttöön, mutta tiesin, ettei siinä olisi ollut mitään järkeä. Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan ja painelin töihin tekemään kiireisimpiä töitä alta pois. Kun pääsin kotiin, jatkoin taloyhtiön tilinpäätöksen vääntämistä. Samaan aikaan yritin pitää yhteyttä taloyhtiön juristiin, joka pyysi aineistoa lähteäkseen ajamaan taloyhtiön asiaa Myyntimiestä vastaan. Taloyhtiön sähkölasku huitelee pilvissä ja yhden pihalampun viemä sähkönmäärä on niin huima, että epäilen lampun valaisevan koko pitäjäämme (vaikka tuo onneton räpiskä ei taida riittävästi valaista edes metrin aluetta ympäriltään). Yritin löytää selitystä myös sähkönkulutukseen.

Vesilaitos pyysi ilmoittamaan mittarilukeman vuosilaskutusta varten ja yhtenä aamuna pinkaisin ennen töihin lähtöä katsomaan lukeman päämittarilta. Koneelle päästyäni laitoin lukemat exceliin ja aloin ihmetellä, kun päämittarin lukema eroaa huoneistokohtaisista mittareista hetkittäin yli 100 kuutiota. Samalla ajanjaksolla vedenkulutus on ollut noin 60 kuutiota per asunto, joten kyse ei ole ihan mitättömästä heitosta. Taloudenhoitaja kertoi, että eroa on ollut aina. Asiaa ei ole kukaan kuitenkaan koskaan selvitellyt. Joko joku on ilmoittanut omaa lukemaansa jatkuvasti väärin tai sitten mittareissa on ongelmaa. Tehtävälistalleni pääsi siis myös selvitys vesimittareihin liittyen.

Tilinpäätös ei ollutkaan mikään ihan simppeli soppa selvitettäväksi, kun yhtiössä ei ole ikinä laadittu asunto-osakeyhtiönlain vaatimaa toimintakertomusta. Kertomuksen liitteenä pitäisi olla muun muassa laskelmat vastikkeiden käytöstä, mitä ei yhtiössä ole ikinä tarkastettu. Laskelman tarkoitus on osoittaa, kuinka paljon hoitovastiketta on kerätty ja mihin nämä rahat on käytetty. Yhtä lailla laskelmasta nähdään, kuinka paljon rahoitusvastiketta on kerätty ja onhan se käytetty vain yhtiön lainojen lyhentämiseen, kuten laki vaatii. Näistä laskelmista selviävät yli- ja alijäämät, jotka vaikuttavat vastikkeiden keräämiseen seuraavalla tilikaudella.

Laskelmia ei ole koskaan tehty. Kukaan ei ole koskaan tarkistanut, mihin kerättyjä vastikkeita on käytetty. Tämä on johtanut siihen, että kun jonain vuonna hoitovastiketta oli kerätty liian vähän, oli menoja paikattu jäljellä olevilla rahoilla eli rahoitusvastikkeella. Rahoitusvastiketta ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon yhtiökokous on päättänyt. Sen lisäksi henkilökohtaisesti haluaisin, että jos maksan – tai kuvittelen maksavani – yhtiölainaani pois, raha myös tähän käytettäisiin eikä lainanlyhennystäni käytettäisi esimerkiksi talkoiden jätelavan maksamiseen.

Ongelmaa oli myös toisin päin. Jonain vuonna lainoja oli lyhennetty enemmän kuin rahoitusvastiketta oli kerätty. Äkkiseltään voisi ajatella, että samasenväliä, lopputuloshan on, että tasan menee. Vaan eihän se mene, jos ovat henkilöt vaihtuneet, kuten meidänkin yhtiössä on. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että rahoitusvastikkeita ei välttämättä kerätä kaikilta, kuten hoitovastiketta tehdään. Joku on voinut maksaa lainaosuutensa pois ja hänen maksuvelvollisuutensa tietyn lainan osalta päättyy tietysti siihen. Jos yhtiö käyttää hoitovastikerahoja lainanlyhennyksiin, tarkoittaa se sitä, että jo lainaosuutensa pois maksanut henkilö maksaa hoitovastikkeella muidenkin lainanlyhennyksiä.

Ei siis ihan samasenväliä, miten niitä vastikkeita kerätään ja mihin niitä käytetään. Väänsin laskelmia kolme päivää tuntikausia, mutta laskelmat eivät vain täsmänneet. Yksi yö kävin yhtiön vanhat tilinpäätökset vuoteen 2002 asti ja yritin laskea vanhoja jäämiä. Ongelmia muodostui jo heti tuoreimmista tilinpäätöksistä, kun edes tilinpäätöksessä esitetyt luvut eivät täsmänneet. Niistä olikin ihan helppo yrittää laskea yhtään mitään. 

Yhteenlasku tuottanut hieman ongelmia jollekin...

Yhtiön terassiremontin suunnittelusta piti ex-puheenjohtajan pyytää tammikuussa tarjoukset, jotta pääsemme asioissa eteenpäin. Yhtiön lukituksen uusinta, takkahormien kuntotutkimuksen suunnittelu sekä mahdollinen sähköpattereiden uusinta vaativat toimenpiteitä myös. Yhdessä asunnossa oli mitattu korkeita radon-pitoisuuksia ja osakas hiosti jatkuvasti, mitä toimenpiteitä hallitus on asialle tehnyt. Tunsin tukehtuvani työmäärän alle.

Laitoin hallitukselle viestiä, että tarvitsen apua. Kerroin, etten selviä keskeneräisistä töistä enkä ole edes fyysisesti kunnossa vaan pitäisi olla lepäämässä. Kysyin ehdotuksia sähkö- ja vesiasioiden selvittämiseen ja kysyin, missä mennään suunniteltujen remonttien kanssa. Pyysin mielipiteitä tilinpäätöksen ja mahdottomien laskelmien kanssa. Pyysin ex-puheenjohtajaa vastaamaan muutamaan juristin esittämään kysymykseen ja toimittamaan minulle pikaisesti juristin pyytämiä asiakirjoja. Pyysin vielä kerran myös reklamaatiota, jonka puheenjohtaja oli urakoitsijalle toimittanut (kyllä, sitä samaa, jota on kohta puoli vuotta odoteltu, #112), sillä se pitäisi olla hallituksen kokouspöytäkirjan liitteenä ja toiminnantarkastajan tulisi kohta käydä läpi niin pöytäkirjat kuin liitteetkin enkä halunnut huomautusta tällaisesta asiasta.

Ei vastausta. Ei puheenjohtajalta eikä hallituksen toiselta herrasmieheltä. Ei apuja eikä ideoita, miten jatketaan. Jatkoin itkua vääntäen yksin ja kirosin talkoohenget, yhdessä tekemiset sekä asunto-osakeyhtiöt alimpaan helv.. hitsiläiseen ja päätin rakennuttaa omakotitalon.

Tuttavat hokevat kuorossa, että jätä sinäkin tekemättä, mutta kuka nämä asiat sitten tekevät? Laki asettaa tilinpäätökselle tarkat vaatimukset enkä minä voi ottaa vastuulleni väärin tehtyä tai tekemättä jätettyä tilinpäätöstä. Yhtiökokous päätti viedä vahingonkorvausasian Myyntimiestä vastaan eteenpäin. Jos hallitus jättää päätöstä noudattamatta, olemme kohta itse henkilökohtaisessa vastuussa niille osakkaille, jotka eivät hallituksessa ole.

Vain meidän perheemme kärsi vesivahingosta ja asuimme seitsemän kuukautta muualla tuhlaten koko viime vuoden sotkun selvittämiseen. Yhtiö ei tullut vastaan edes yhden kuukauden yhtiövastikkeella, mutta nyt minut on jätetty yksin käymään taistelua Myyntimiestä vastaan myös yhtiön puolesta. Ja omakin taistelu samaista tahoa vastaan on käynnissä (kunhan taas muistuttelen asianajajaa asian eteenpäin viemisellä, #120). Päätin, että jätän sähkö- ja vesisasiat selvittämättä, mutta oma osuutemme noista kustannuksista on noin 6 000 euroa vuodessa. Se on iso raha, jolle keksin varmasti jotain muutakin käyttöä, jos selviää, että edes osa siitä johtuu mittarivirheistä tai mistä tahansa. Ja naapuri kärsii radonista, joka aiheuttaa muun muassa keuhkosyöpää. Ei ole kovin puhdas omatunto, kun tiedän, että asia seisoo ja pahimmassa tapauksessa kyseessä on toisen terveys. Ja ehkä omakin terveys.

Että sellainen viikko. Istuin tekemässä töitä joko työnantajalle tai taloyhtiölle yhteensä noin 16 tuntia päivässä. ”Nukuin” asioita pyöritellen ehkä noin kuusi tuntia. Aktiivisuusranneke olisi varmaan irtautunut ranteestani vähin äänin, pakannut remminsä laatikkoon ja hipsinyt huomaamatta ulko-ovesta ulos, jos olisi joutunut sitä menoa mittailemaan. Työmatka Raumalle oli mahtava. Pakkasin Jiin ja lapset mukaan ja ajoimme Raumalle jo perjantaina. Perheen mukanaolo oli fantastista tietysti perheen itsensä takia, mutta myös siksi, että ajamisen sijasta pääsin tekemään töitä myös ajomatkat. En todella ylpeile aiheella vaan toimintani on täysin kaikkia elämänohjeitani vastaan. Otan mielelläni vastaan konkreettisia neuvoja, miten tämän umpikujan voisi ratkaista. Pelkkä ”jätä tekemättä” ei riitä. Mutta tällä menolla ei käteen jää kuin kohtuuton työputki ja kohta olenkin sitten pelkkä koiranputki hautausmaalla. 

Raumalta

Perjantai-iltana illastimme Raumalla ravintolassa ja tuo hetki oli viikon ensimmäinen, kun oikeasti olin perheeni edessä läsnä. Aamuyöllä kattoa tuijotellessani päätin, että ilmoitan tulevassa yhtiökokouksessa, etten ole käytettävissä yhtiön luottamustehtäviin jatkossa. Olkoonkin niin, että 30 vuotta täällä on sulassa sovussa jokainen oman osansa hoitanut. Ymmärrän, että jokaisella on omakin elämänsä, mutta niin se olisi minullakin. Kun joku ei ehdi ja halua jotain hoitaa, se kaatuu jonkun muun hoidettavaksi. Ja kun kukaan muu ei hoida mitään, se kaatuu minun hoidettavaksi.

Sain minä nyt vihdoin muutkin vähän osallistumaan. Otin puhelimen kauniiseen (?) kouraani ja soitin, josko herrat voisivat edes allekirjoittaa hallitusten viimeiset pöytäkirjat. Asia luvattiin hoituvan, kun laitan pöytäkirjat ensin toisen postilaatikkoon ja hän laittaa eteenpäin toiselle. Vihdoin eilen pöytäkirjat olivat löytäneet allekirjoitettuina takaisin meidän laatikkoon – eihän siihen mennytkään kuin kaksi viikkoa. 

"Mutta on tää pitkän pitkä tie..."

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

#157: Neljän tähden illallinen


Takana on sellainen viikko, että oksat pois. Työt ja taloyhtiön tilinpäätös ovat vieneet keskimäärin 18 tuntia päivästä, joten ihan hirveästi ei ole tarvinnut blogin kirjoittamisesta haaveilla. Palataan näihin kiireisiin myöhemmin, mutta nyt vähän tarinaa viikon takaa lauantailta, jolloin emännöin neljän tähden illallisia.

Meillä on neljän hengen ystäväporukka, ja tutustuimme alun perin samassa työpaikassa. Vuosien kuluessa työt ovat kuljettaneet ketä minnekin, mutta ystävyys on säilynyt. Viisi vuotta sitten keksimme alkaa tavata näiden illallisten merkeissä, jolloin yksi vuorollaan valmistaa illallisen muille. Tähän mennessä on ehditty viettää iltaa muun muassa italialaisen ja espanjalaisen teeman mukaisesti ja välillä on illallistettu ilman teemaa, mutta silti toinen toistaan valloittavampien makuelämysten parissa. Illat ovat olleet täynnä iloa ja naurua on riittänyt. Rakastan niin näitä naisia ❤

Tällä kertaa oli siis oma vuoroni toimia emäntänä. En ottanut illalle sen erityisempää teemaa vaan ruoka toisensa jälkeen vain tuli jostain mieleen ja lisäsin sen sitten illan menuun. Sillä seurauksella, että lauantaiaamuna minulla oli sekalainen seurakunta tarjottavia mielessä, mutta en edes tiennyt, mitkä aion tarjota alkupalaksi ja mitkä pääruoaksi.

Ainoa teemani oli tällä kertaa olla ajoissa. Päätin, että kun vieraat kello 17 saapuvat, en aio tuttuun tyyliin juosta keittiössä tukka putkella ja istuttaa vieraita sotkuisen keittiön keskelle. Olin aavistuksen lähempänä tavoitettani, kun havahduin jossain vaiheessa siihen, että kaikki ruoat olivat helppoja ja nopeita valmistaa. Suurin osa vei muutamasta minuutista varttiin ja alkukeittokin vain puoli tuntia. Näin mielessäni täydellisesti ajoitetun illalliskattauksen, jossa tällä kertaa emäntäkin oli ehtinyt vaihtaa vaatteet ja vetäistä ripsiväriä silmiin.

Aamu meni siivoillessa, mutta päivä oli rento ja rauhallinen. Ilta lähestyi, mutta helpon menun ansiosta minulle ei ollut mitään paniikkia. Muutama tunti ennen vieraiden saapumista aloin miettiä, miten konkreettisesti toteutan seitsemän ruokalajia, sillä en minä niitä nyt voinut vasta kello 16.45 alkaa valmistaa. Ja jos teen pastat tuntia aiemmin valmiiksi, voi jokainen arvata makuelämyksen ruokailuhetkellä.

Tajusin, että valmisteluistani on helppous kaukana. Kaikki olivat ruokia, jotka piti tarjota heti niiden valmistuttua. Onnittelin itseäni erinomaisesta suunnittelutyöstä ja aloin pilkkoa sipulia kovalla tohinalla. Apuna häärivät myös Ama ja Jii ja tietysti Oliakin halusi kantaa oman kortensa kekoon. Ja pitihän se arvata, että minun vartti on vähintään se kolme varttia, joten eipä ole vaikea arvata, millaiseen kaaokseen vieraat lopulta saapuivat. Yhtään mitään ei ollut valmiina ja ovikellon äänikin katosi jonnekin sauvasekoittimen surinan väliin. 

Tuomisia illan emännälle (ai miten niin joku tykkää suklaasta? :D )

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ruoat olivat lopulta simppeleitä, joten puolessa tunnissa keittiö oli siivottu ja pääsimme pöydän ääreen. Alkupalaksi minulla oli samettista bataattikeittoa ja lämmintä maalaisleipää. Juomana oli alkumaljana tarjottua Mariposa Gold -cavaa sekä italialaista kuivaa valkoviiniä Sartori Marani Appassimentoa.  

Bataattikeiton ainekset

Lämpimien maalaisleipien ainekset

Valmis alkupala

Ilta jatkui kuulumisia vaihdellen ja voi taivas, kuinka saivat taas vatsalihaksetkin töitä naurun lomassa. Alkuruoan jälkeen väänsin nopeasti pääruoan valmiiksi. Pääruokana tarjoilin bresaolaa (=ilmakuivattua nautaa) rucolan ja parmesanin kanssa, valkosipuli-chilipastaa, oliiviöljyssä paistettua halloumia sekä maalaisleipää. Jälkiruoaksi loihdin mansikkasoodat ja tarjosin tummaa suklaata sekä suklaakonvehteja.

Chili-valkosipulipastan ainekset


Valmis pasta


Pääruokia (kuvasta puuttuvat halloumit)

Varsinaista ohjelmaa en illalle ollut kehitellyt, mutta olohuoneeseen tupareiden jälkeen leiriytynyt nopeuspeli innosti ottamaan muutaman erän. Into lopahti aika lyhyeen, kun allekirjoittanut otti erän ja jälleen se oli pelikone, joka lopulta taipui ja lopetti värivalojen vilkuttamisen kohtaan 247. Intouduimme laulamaan myös muutaman erän Singstaria. Ei kestänyt sekään ilo pitkään, kun naapurista tuli viesti, että musiikki on liian kovalla ja pitää hiljentää reilusti. Tunnelma lässähti kuin kananlento. 

Se on siinä, taas ;)

Singstaria

Kello ei ollut edes puolta yötä enkä ole koskaan eläessäni saanut valitusta liian kovasta metelistä. Musiikkia ei enää sillä tavalla hiljemmalle saanut, että olisi vielä voinut itse siitä nautiskella tai jotain ystävien kanssa keskustella. Päätimme suunnata ravintolaan jatkamaan ilonpitoa ja kotioven ulkopuolella tunnelma alkoi taas kohota, kun uskalsi iloita ihan normaalilla äänellä.

Valitus tuli edellisen puheenjohtajan rouvalta. Laitoin tietysti lähtiessämme pahoitteluviestin myös toiselle naapurille, joka kuitenkin ihmetteli viestiäni, kun ei meiltä mitään ollut kuulunut. Hän käski nostaa kädet ilmaan ja pistää bileet pystyyn. Totesin, ettei uskalla, kun toisella puolella häiriinnyttiin jo.

Harmitti kovasti, että ilonpitomme sillä tavalla aiheutti naapurissa häiriötä. Itse en ole koskaan häiriintynyt ihmisten hauskanpidosta, vaikka meteliä olisi siitä aiheutunutkin. Edellisessä yhtiössä toimi loistavasti, kun jollain oli aihetta juhlaan, sai juhlia ilman pelkoa valituksista tai naapureiden häiriintymisestä. Jatkuva häiriö tai häiritsevä elämänmeno on tietysti asia erikseen ja jokaiselle tulee suoda oma kotirauha, mutta pienten lasten vanhemmilla tai tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä noin yleensä ei mielestäni liian usein ole mahdollisuutta juhlaan, joten itse en ole koskaan kokenut tarvetta puuttua iloiseen juhlintaan millään tavalla. Päinvastoin: työnnän tulpat syvemmälle korviin ja iloitsen siitä, että ihmisillä ympärilläni on hauskaa.

Välikohtaus ei iltaamme pilannut, vaikka täytyy myöntää, että harmittamaan se jäi. Ravintolasta ajelin bussilla takaisin kotiin ja painoin pään tyynyyn väsyneenä, mutta onnellisena. On mieletön rikkaus saada omistaa ystäviä ja ihania ihmisiä ympärillä ja viettää heidän kanssa unohtumattomia hetkiä ❤