#172: Matkapäiväkirja: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Yksi työtehtävistäni on vierailla uusilla asiakkaillamme tietyn ajan kuluessa asiakkuuden alkamisesta. Äitiyslomani aikana ei kukaan ollut näitä käyntejä tehnyt, joten tammikuussa töihin palatessani sain käteeni listan, jossa oli toistakymmentä uutta asiakasta, jotka odottivat käyntiäni. Huomasin, että moni asiakkaista on Länsi-Suomen alueella ja päätin tehdä pidemmän reissun, jonka aikana kävisin tapaamassa mahdollisimman monta samalla alueella vaikuttavaa asiakastamme.

Olin koko kevään suunnitellut matkaa ja startti piti olla keskiviikkoaamuna 24.5. Suuntana piti olla Jyväskylä ja sieltä matkan oli määrä jatkua mökillemme. Reissu oli kokonaisuudessaan ehditty lyödä lukkoon, kun saimme kutsun Jiin siskon Leean 50-vuotisjuhlille Itä-Suomeen. Juhlat olisivat suunnitellun mökkiviikonlopun lauantaina. Emme tienneet tarkalleen, missä Leea asui, mutta ajattelimme kyläilyn sopivan viikonlopulle mökkeilystä huolimatta.

Viikkoa ennen reissua selvitimme tarkemmin Leean asuinpaikkaa. Olimme jostain syystä sijoittaneet hänen uuden kotipaikkansa Keski-Suomen korkeudelle itärajan tuntumaan, mutta karttaohjelma kertoi karua kieltään: matka mökiltä juhliin kestäisi ilman pysähdyksiä lähes viisi tuntia. Joutuisimme lähtemään lauantaina kukonlaulun aikaan, sillä lasten kanssa matkustaessa pysähdyksiä on pakko muutama varata. Homma tuntui mahdottomalta ottaen huomioon, että koko mökki pitäisi saada lähtökuntoon samana aamuna.

Päätimme, että muutamme suunnitelmaa ja lähdemme Leean luokse mökiltä jo perjantai-iltana. Laittaisimme mökin kuntoon illan aikana ja pakkaisimme lapset nukkuvalmiina autoon. Voisimme ajella rauhassa kohti itärajaa lasten nukkuessa yöunia takapenkillä. Jiin vanhemmat olivat vuokranneet huoneiston läheltä juhlapaikkaa ja laittaisivat kaikki valmiiksi niin, että pääsisimme suoraan nukkumaan saapuessamme paikalle. Aamulla he voisivat valvoa lasten kanssa ja me saisimme nukkua vähän pidempään.

Kiireistä johtuen pakkaaminen jäi edelliseen päivään. Tein ensin pitkän päivän töissä ja illansuussa aloin muiden askareiden ohessa laittaa tavaroita kasaan. Lievä paniikki alkoi iskeä, kun yritin päässä järkeillä, mitä kaikkea nelihenkinen perhe tarvitsee mukaan 2,5 viikon matkalle, johon kuuluu niin mökkeilyä, syntymäpäiväjuhlia, asiakastapaamisia, messuedustamista, illallisgaalaa ja autossa istumista yli 1 500 kilometrin verran.

Kun lapset oli saatu nukkumaan, oli tarkoitus hoitaa pakkaaminen loppuun, jotta aamulla pääsemme heti kahdeksan jälkeen lähtemään. Kävelin lastenhuoneesta alakertaan ja tunsin itseni aivan järkyttävän väsyneeksi. Pakkaamisen ajatteleminen tuntui mahdottomalta ja itse pakkaaminen vielä mahdottomammalta. Seisoin keittiön ovella ja mietin, että maksaisin mitä vain, jos saisin vain istahtaa sohvalle ja levähtää.

Punnitsin vaihtoehtoja: 1) Pakkaamme epätoivoisesti yömyöhään, lähdemme aamulla väsyneinä, käyn asiakkaalla ja jatkamme mökille, jossa olemme illalla perillä. Huonolla tuurilla hella ei lähde vetämään ja palelemme ulkona, kun mökki täyttyy savusta. Nukkumaanmeno on kaukainen haave, kun täytyy yrittää tuulettaa mökkiä. On valittava, yritetäänkö savustusta uudelleen vai tyydytäänkö kylmään mökkiin. Helatorstain voisimme nautiskella mökkielämästä, kunnes perjantaina alkaisimme pikkuhiljaa siivoilla ja yötä vasten lähtisimme ajelemaan pikkuteitä kohti itärajaa jatkuvan hirvivaara-alueen keskellä. TAI 2) Rojahdan sohvalle, johon todennäköisesti nukahdan vartissa. Lähden seuraavana päivänä rauhassa yksin ajelemaan Jyväskylään ja illalla takaisin. Voimme käyttää pakkaamiseen koko helatorstain sekä perjantain ja lähteä lauantaina puolenpäivän jälkeen ajamaan Leean luokse, jonne meiltä on puolentoista tunnin matka. Voimme pukea synttärivaatteet jo kotona eikä pakkaamisessa tarvitse miettiä mökkiolosuhteita lainkaan. Tein päätöksen aika nopeasti. Enää piti syöttää ajatus Jiille.

Jii hämmästyi ajatusta yhtä paljon kuin minä hänen ajatustaan juhannuksesta (#168), mutta asiaa ei tarvinnut moneen kertaan perustella. Järkisyyt puolsivat niin paljon lähdön siirtämistä, että asia oli sillä selvä. Hautauduin sohvatyynyjen väliin ja nukahdin ennen kuin ehdin katsoa, mitä laatua TV olisi sille illalle tarjonnut.

#171: Ura ja äitiys

Olen monessa kirjoituksessa sivunnut sitä, että olen äiti ja käyn töissä. Ei se tietysti mitenkään erityistä ole, sillä iso osa työssäkäyvistä naisista on äitejä ja moni äiti palaa työelämään jossain vaiheessa äitiysloman jälkeen, mutta ajattelin avata asiaa omasta näkökulmastani.

Oma äitimme oli meidän lasten kanssa kotona vuosia. Äiti jäi kotiin, kun synnyin ja palasi työelämään opiskeltuaan uuden ammatin, kun olimme siskon kanssa teini-iässä. Äiti toimi perhepäivähoitajana emmekä ole koskaan ollut päiväkodissa tai muualla kodin ulkopuolella hoidossa.

Olen äidille ikuisesti kiitollinen siitä, että hän uhrasi uransa ja jäi meidän lasten kanssa kotiin: en olisi voinut parempaa lapsuutta toivoa. Lapsuuden taloyhtiössä oli iso kaveripiiri, joten omanikäisestä leikkiseurasta ei ollut puutetta, vaikka tarhakavereita ei ollutkaan.

Arvostin äidin kotonaoloa jo hyvin nuoresta ja teini-iässä päätin itsekin, että tulevaisuudessa jään lasten kanssa kotiin ja alan äitini tavoin perhepäivähoitajaksi. Kymmenen vuotta sitten aloitin ensimmäisessä asiantuntijatyössäni. Nousin oman tiimini esimieheksi puolessa vuodessa. Vain muutama kuukausi sen jälkeen olimme esimiesten kesken illallisella ja osalla oli myös puolisot mukana. Varatoimitusjohtajamme totesi, että minusta näkee, että tulen luomaan uraa ja näyttää siltä, että Jii saa jäädä lasten kanssa siinä vaiheessa kotiin. Loukkaannuin toteamuksesta, sillä edelleen olin vahvasti jäämässä lasten kanssa kotiin, kun sen aika on.

Meni vuosia enkä muistanut tätä varatoimitusjohtajan mielipidettä lainkaan. Kun kuitenkin katson aikaa kymmenen vuotta tästä taaksepäin, täytyy todeta, ettei hän ihan väärässä ollut. Omien lasten kanssa olen viihtynyt kotona ja olisin mielelläni ollut pidempäänkin, mutta ei minusta olisi perhepäivähoitajaksi ollut. Hauskaa mielestäni on, että minulle käytännössä vieras ihminen sai sen minusta selville huomattavasti nopeammin kuin minä itse.

Meille oli jo aikaisessa vaiheessa ennen Aman syntymää selvää, että Jii tulee jäämään syntyvän lapsen kanssa kotiin jossain kohtaa. Päätös tehtiin ennen kaikkea sen takia, että myös Jii saisi viettää tiiviisti aikaa lapsen kanssa. Palasin töihin Aman ollessa vuoden ja päätöksen vaikeus paljastui oikeastaan vasta konkreettisen paluun jälkeen. Tiivis yhteydenpito ja lähes päivittäiset tapaamiset äitikavereiden kanssa jäivät, kun muut jatkoivat hiekkalaatikoilla istumista, mutta minä istuin palavereissa. Ikävä kotiin vaivasi koko työpäivän ajan.

Paluu ei Oliankaan jälkeen ollut helppo. Omalla tavallaan jopa vaikeampi, vaikka Aman jälkeen tilanne oli niin uusi, että sen rankkuus yllätti minut. Tilanne oli tuttu ja ikävän tunteet odotettavissa. Samalla oli kuitenkin ensimmäistä paluuta enemmän haikeutta, kun luultavasti elämäni viimeinen kotiäitijakso päättyi tähän paluuseen lopullisesti. Tilannetta helpotti varmasti jossain määrin, että lapset jäivät isänsä kanssa ja tiedän heidän olevan erityisen hyvässä hoidossa. Tuntuu silti hurjalta, miten ison osan lasten elämästä olen päivisin poissa ja mitä kaikkea tuona aikana ehtii tapahtua.

Olen hyvin kiitollinen nykyisestä työstäni. Jokaisesta työpaikasta löytyy varmasti omat ongelmansa ja haasteensa, mutta omaan elämäntilanteeseeni peilaten asiani ovat tällä hetkellä paremmin kuin voisin toivoa. Työni sisältää paljon matkustelua, mutta päätän matkoistani ja aikatauluistani itse. Minulla on hyvät mahdollisuudet tehdä etätöitä, jolloin aikaa ei tarvitse kuluttaa turhaan autossa tai julkisissa liikennevälineissä istumiseen. Minulla ei ole työaikoja, joten voin päättää työn aloitus- ja lopetusajankohdat. Tämä mahdollistaa sen, että useat aamut pääsemme aloittamaan koko perheen yhteisellä aamupalalla, mikä auttaa tietysti Jiitä aamutoimissa, mutta antaa myös itselle voimia työpäivään ja lievittää ikävää edes jollain tasolla. 

Asiakastilaisuutta järjestämässä

Etäpäivien ansiosta voin olla lähellä perhettä päivisin. Voimme syödä lounaan yhdessä ja voin nähdä lapsia myös kesken työpäivän. Siirryn etäpäivinä vintin työhuoneeseen tekemään töitä, mutta ikävän yllättäessä ei ole pitkä matka alakertaan. Tietynlainen syyllisyys on etäpäivinä kuitenkin enemmän läsnä kuin toimistopäivinä. Tuntuu pahalta sulkeutua muulta perheeltä, sillä lapsien näkökulmasta olen fyysisesti läsnä, mutta minulla ei ole aikaa heille. Toisaalta yritän ajatella, että läsnäolo antaa lapsille kuitenkin enemmän kuin se, että olisin koko päivän myös fyysisesti poissa.

Matkustelu oli ennen lapsia mukavaa vaihtelua, mutta yöt hotelleissa tuntuvat nykyään yksinäisiltä. Pidemmille reissuille pyrinkin ottamaan perheen mukaan ja touko-kesäkuun vaihteessa olimme kahden viikon reissulla Suomessa. Kirjoitin matkalta matkapäiväkirjaa, jonka seuraavien päivien aikana julkaisen.

#170: Juhannus vol 2

Juhannusaatto oli onnistuneesti juhlittu. Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen heräsimme juhannuspäivään omasta sängystämme. Omassa yhtiössämme ei lippu ollut päässyt salkoon edellisiltana, joten kävimme sen ensitöiksemme salkoon nostamassa.

Söimme aamupalan ja puuhastelimme hetken aikaa kotona. Lounaan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Ässän mökkiä. Sanne ja hänen koiransa olivat ehtineet jo lähteä kotiin, kun saavuimme perille. Tuntui mahtavalta jatkaa juhannusta vielä siskon ja äidinkin kanssa. Mökillä sängyt olivat valmiina ja ruoka kohta jo pöydässä. Viileästä ilmasta huolimatta lapset juoksentelivat innoissaan ympäri niittyjä.

Illalla kävimme saunassa ja paikkasimme edellispäivänä väliin jääneet löylyt loistavassa puusaunan tunnelmassa. Jii kylvetti ensin lapset ja kun lapset olivat valmiit, hain heidät saunalta ja pääsimme vielä nauttimaan kunnon löylyistä keskenämme. Oli sanoinkuvaamattoman mahtava olo saunan terassilla vilvoitellessa, kun taivaalta ripsi pienesti vettä ja tuulenpuuska tiputti ympärillä olevista puista vielä vähän lisää isoja, raikkaita pisaroita iholle.

Yömyöhään grillasimme vielä vähän iltapalaa ja mahat täynnä hipsimme nukkumaan. Aamulla oli täydellistä herätä pari tuntia totuttua myöhemmin ja huomata, että Ässä oli herännyt jo aiemmin Aman kanssa ja alakerrassa oli meneillään piirretyt. Äiti oli saanut nukkua vähän pidempään, mutta oli noussut Olian kanssa ja meidät oli jätetty Jiin kanssa nukkumaan.

Sunnuntai kului aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä kuka mitäkin puuhastellen. Päivään mahtui niin ulkoilua, puuaskareita, metsälenkkeilyä koirien kanssa kuin armotonta pomppimista trampoliinilla. Minä sain pitkästä aikaa otettua vähän aikaa kirjoittamiselle.

Juhannuksessa on kyllä jotain taikaa. Viikonloppu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan täynnä pieniä onnenhetkiä. Kiitollisena läheisistä ja kaikesta rakkaudesta on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Onnellista alkanutta viikkoa Sinullekin! ❤

 

#169: Erilainen juhannus

Kun päätös erilaisesta juhannuksesta oli tehty, piti enää päättää, mitä tehdään. Mietimme isän mökille menoa, mutta sinne oli menossa jo sen kokoinen jengi, että tilaa olisi ollut vain telttamajoituksessa eikä se erityisemmin houkutellut. Mietimme myös Ässän mökille menoa, mutta sinne olivat menossa Ässä, äiti, heidän ystävänsä Sanne sekä neljä koiraa. Mieliin hiipi jälleen uhkakuva kylmästä säästä: vaikka mökki iso onkin, voisi saman katon alla hääriä vähän turhan paljon jalkapareja (15 😃) miellyttävän tunnelman ylläpitämiseksi. Aloimme pohtia kaupunkijuhannuksen viettoa.

Olen kerran viettänyt juhannusta kaupungissa. Se oli 16-kesäisenä, kun edelliskesänä äiti oli vielä tukasta raahaten pakottanut mökille. Juhannus meni itkun ja kiukun vallassa, kun ”kaikki elämä jäi stadiin ja multa meni koko loppuelämä ohi”. Seuraavan kesänä äiti heltyi ja sain jäädä parhaan ystäväni Kirsin kanssa kotiin. Intoa puhkuen lähdimme viettämään juhannusta kaupunkiin, joka oli aivan autio. Ketään ei ollut missään ja vietimme keskenämme yhden elämämme tylsimmän viikonlopun. Tuon viikonlopun jälkeen päätin, etten koskaan enää jää juhannuksena kaupunkiin.

Maailma on kuitenkin muuttunut ja perheen myötä sitä odottaa juhannukseltakin vähän eri asioita kuin teini-iässä. Ama ilmoitti vahvaksi toiveekseen nähdä kokon, joten päätimme, että selvitämme missä pääsemme katsomaan kokkoa ja muu juhannus rakentuu sen ympärille.

Aloittelimme aaton rauhallisesti kotona ja lounaan jälkeen lähdimme Helsingin keskustaan. Lähdimme julkisilla liikenteeseen ja suuntasimme kohti Allas Sea Poolia, joka on merikylpylä Helsingin Kauppatorin kupeessa. Juhannuksen kunniaksi Altaalle oli vapaa pääsy kello 14-17. Pohdin mahdollista väenpaljoutta, mutta tuumasin, että eihän juhannuksena kaupungissa juurikaan ole porukkaa, joten tuskin on Altaallakaan. No, joko olin väärässä kaupungissa juhannusta viettävien lukumäärän suhteen tai sitten joka ikinen kaupunkiin jäänyt oli löytänyt tiensä Altaalle.

Altaan edustalla kiemurteli satojen metrien jono, joka ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Tuuli yltyi ja epäonneksemme jonon päälle ilmestyi tumma pilvi, joka piti huolen, ettei kukaan kuollut nestehukkaan jonottaessaan. Meinasimme jo luovuttaa, kunnes jono nytkähti liikkeelle ja useita ihmisiä pääsi sisään. Pian eteneminen tyssäsi ja Altaan henkilökuntaan kuulunut mies kuulutti, että Allas Sea Pool on täynnä ja jonottaminen voi kestää. Mietimme uudestaan luovuttamista, mutta vaihtoehto ei enää vartin matelemisen jälkeen tuntunut kivalta.

Allas Sea Pool

Jonotimme lopulta reilu puoli tuntia, ja Amakin sopivasti nukahti rattaisiin juuri ennen sisäänpääsyä. Aman nukkuessa ihmettelimme väen paljoutta ja katselimme ympärillemme sen, minkä ihmismassasta läpi näki. Pukuhuoneet olivat aivan täynnä ja oma jononsa oli niihinkin. Monen muun tavoin vaihdoimme lopulta uikkarit WC:ssä ja peseydyimme naisten ja miesten yhteiskäyttöisissä suihkukopeissa. Kuin sattumalta onnistuimme saamaan säilytyslokeron tavaroillemme.

Pian pääsimme pulahtamaan altaaseen. Aurinko paistoi, mutta ilma oli viileä. Lilluimme täpötäydessä lastenaltaassa hetken, kunnes päätimme tehdä tilaa seuraaville. Saunaan oli oma jononsa, joten sauna jäi meiltä kokeilematta kokonaan. Allas oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja vähemmällä ihmismäärällä varmasti vielä nautinnollisempi. Ihmismäärä ei meitä kuitenkaan harmittanut vaan meno sopi kaupunkijuhannukseen täydellisesti. Paikalla oli DJ soittamassa musiikkia ja kaikilla oli hyvä fiilis. Pulikoinnin jälkeen kävimme keskustassa syömässä ja jatkoimme junalla matkaa siirtolapuutarhalle, jossa Jiin mummi oli viettämässä juhannusta.

Siirtolapuutarhalla ihmettelimme hetken aikaa juhannusjuhlia ja lapset leikkivät alueen leikkipaikalla. Pian kello tuli yhdeksän ja oli aika siirtyä kokkopaikalle, jonne saapui myös Jiin kaveri Ensio lastensa kanssa. Siirtolapuutarhalla järjestetään joka vuosi juhannusjuhlat, mutta me emme ole koskaan olleet mukana. Juhlat olivat alkaneet kuudelta lipunnostolla ja yhteislaululla, jossa olisi ollut kiva olla mukana. Pääsimme kuitenkin näkemään kokon alkusytyttämisestä aina loppuhiillokseen asti. Kokon jälkeen istuskelimme vielä mökin terassilla koko porukalla lasten leikkejä seuraten.  

Ama keräsi minulle juhannuskimpun

Vähän ennen puolta yötä hoidimme lasten iltatoimet ja pakkasimme heidät rattaisiin nukkumaan. Lähdimme rauhallisessa juhannusyössä suunnistamaan kohti kotia. Erilainen juhannus jännitti, mutta oli ihana lopulta kaatua sänkyyn onnellisena ja todeta, että juhannusaatto oli kaikkinensa oikein onnistunut.

#168: Juhannussuunnitelmia

Ihanaa juhannusviikonloppua kaikille lukijoille! Toivottavasti juhannus sujui mukavasti ja olo on rentoutunut. Meidän juhannukseen kuului paljon uusia asioita. Olemme perinteisesti viettäneet juhannukset mökillä (#51). 

Reissut ovat olleet poikkeuksetta mahtavia ja juhannusta odottaa jo monta viikkoa etukäteen, kun mieliin hiipii nuo keskikesän tunnelmat ja muistot, jotka juhannukseemme kuuluvat. Täydellinen hiljaisuus, jota kuunnellessa huomaa, kuinka luonto ei todellakaan ole hiljainen: kymmenet linnut visertävät puiden siimeksessä, tuuli havisuttaa puiden lehtiä, järven kimmeltävät aallot liplattavat rantakiviin ja hetkittäin kauempana kukkuu käki. Juhannusperinteisiimme ovat kuuluneet päivällä rentouttava saunominen ja illalla juhannusaterian valmistaminen nuotion äärellä. Aattona on usein ajettu veneellä mökkisaarelle vievän sillan kupeeseen, jossa paikalliset sytyttävät suuren kokon. Kokkoa on mahtava seurata veneestä, kun aallot liplattavat veneen kylkeen ja rannassa kokko ritisee, rätisee ja paukkuu mahtavuuttaan.

Vielä edellisviikkoon asti oli sanomattakin selvää, että suuntaamme torstaina töiden jälkeen mökille. Sääennusteet maalailivat monta viikkoa uhkakuvia kylmästä juhannussäästä, mutta nekään eivät suunnitelmia muuttaneet. Viikkoa ennen lähtöä Jii tuumasi yhtenä iltana, että pitäisikö sitä tänä vuonna tehdä jotain muuta. Hätkähdin ajatusta ja olin ihmeissäni. Mielessä pyöri edellä kuvaamani mökkijuhannuksen mahtavuus ja idea tuntui käsittämättömältä – mitä voisi juhannukselta muuta toivoa?

Jiin ehdotus ja entisestään kylmempää ja märempää lupaava sääennuste tunkeutuivat ajatuksiini tuon tuosta. Muistin juhannuksen parin vuoden takaa, jolloin oli todella kylmä. Koko porukka yritti viihtyä koko juhannuksen pienessä erämökissä. Ruokaa saadakseen oli lämmitettävä puolikkaan mökin kokoinen hella ja lämpötila mökissä kohosi taivaisiin. Huussimatka sateen kasteleman metsän poikki oli tuskainen ja jääkylmässä huussissa kököttäminen kokemus, jota ei ainakaan lämmöllä muistele. Jos jotain hyvää, niin hyttysiä ei ollut, kun olivat kai jäätyneet pystyyn heti toukkavaiheen jälkeen.

Mietin kylmää ja märkää juhannusta kahden pienen kanssa. Aman ehkä saisi pysymään mökissä piirtelyn ja pelailun voimin, mutta Olia ei jaksa kauan yhteen domino-peliin keskittyä ennen kuin alkavat palikat sinkoilla niin, että jokaisen peli-ilo on menetetty. Näin Olian epävakaat askeleet epätasaisessa maastossa ja jatkuvat kompastelut litimärkien saniaisten sekaan. Vaihtovaatteiden ja -kenkien tarve olisi valtava eikä juhannus mökillä tuntunut enää yhtään niin houkuttelevalta.

Päätös erilaisesta juhannuksesta oli äärimmäisen vaikea. En yleensä välitä sääennustuksista – usein olemme ennusteita uhmaten tehneet jotain mitä oli suunniteltukin ja päätös on ollut loistava. Jos ennusteet eivät pitäisi paikkaansa ja juhannus olisi vertaansa vailla, tuntuisi mökkimatkan siirtäminen typerältä. Mutta jos ennusteet pitäisivät paikkansa, olisi mökille lähteminen tuskaista eikä lainkaan nautinnollista. Pohdimme ja keskustelimme ja muutama päivä ennen suunniteltua lähtöä teimme päätöksen: tänä vuonna vietämme erilaisen juhannuksen.