Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

tiistai 2. heinäkuuta 2019

#210: Lisää kierroksia..

Ensimmäiseen asuntoon oli onneksi löytynyt vuokralainen, kun seuraava ilmoitti lähdöstään. Vuokralainen muutti asuntoon aikoinaan vain hetkeksi, mutta hetki venähti 22 vuodeksi. Tänä aikana asuntoa ei ollut remontoitu yhtään, joten oli selvää, että ainakin pintaremonttia joudutaan tekemään. Käynti asunnossa paljasti, että asunto oli remontoitava seinien ja lattian osalta kauttaaltaan. Keittiö oli tuotava 70-luvulta tähän päivään ja myös kylppäri vaati perusteellista pesua.

Samaan aikaan Jiin Mummin putkiremontti asunnon osalta lähestyi. Tuskin oli kellaritilojen tyhjennyksestä selvitty, kun oli mietittävä, mihin tyhjennetään 90 neliötä asuntoa. Kolme huoneista oli vuorattu kirjahyllyillä ja paksuja tietosanakirjamaisia teoksia oli kilometritolkulla.

Loppukevään osalta meillä oli joka päivälle minuuttiaikataulut: kuka tyhjentää Mummin asuntoa, kuka maalaa toista asuntoa, kuka hakee lapset hoidosta, kuka selvittää perinnönjakoa, kuka tekee jotain edellä mainituista lasten kanssa ja kuskaa lapsia harrastuksiin tai sieltä pois ja kuka ajaa jotain kuormaa kaatopaikalle tai tekee hankintoja rautakaupassa. Organisoitavana ja suunniteltavana oli keittiöremontti kahteen eri paikkaan, joista toinen oli ajoitettava putkiremontin kanssa yhteen. Mietittävänä oli sähkö- ja putkityöt, purettavana kaksi keittiötä, hankittavana kaikki uudet kalusteet ja ihmeteltävänä perhe- ja perintöjuridiikan kiemurat perinnöstä kieltäytymisen sekä alaikäisen sijaantulijan osalta. Selvitettävää riitti asbestikartoittajan tehdessä kahdesti oharit ja jo löydettyjen vuokralaisten ilmoittaessa yllättäen, etteivät otakaan asuntoa. Kaiken tämän lisäksi oli se ihan tavallinen, kiireinen arki kahden lapsen ja töiden muodossa. Minulla oli To Do -listoja puhelimessa, tietokoneella, työkalenterissa, taskukalenterissa ja ainakin viidellä eri irtolapulla.

Kun pääsin sijoitusasunnossa jynssäämään kylpyhuoneen kaakeleita, saatoin vain todeta homeisten ja irtoilevien laattojen olevan siinä pisteessä, että kylppäri oli uusittava. Oli etsittävä tekijä siihenkin. Töiden päästyä vihdoin käyntiin, löytyi kylpyhuoneesta kosteutta ja remontti laajeni jälleen. Taloyhtiön isännöitsijä osoittautui varsin yhteistyötaidottomaksi (siitä huolimatta, että koko remontti oli osakkaan kustannettava). En jaksa edes mennä vääntöön isännöitsijän kanssa tai tämä tarina ei pääty ikinä. Lattia jouduttiin lopulta purkamaan betonia myöten – ja tietysti haitta-ainepurkuna.

Töiden, lasten ja parisuhteen (minkä?) ohella pyöritimme aivan järkyttävää palapeliä. Vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet, kun hoidettavaa oli niin paljon. Välillä ajoimme yöllä, lasten nukkuessa takapenkillä, uusia kylppärikalusteita sijoitusasuntoon, kun aikataulu painoi liiaksi päälle. Omassa asunnossa ihmeteltiin maan alle (tai maapallon toiselle puolelle) kadonnutta terassiurakoitsijaa. Mummin asunnossa remontti sentään eteni hyvin – niin hyvin, että urakoitsija unohti sovitut lisätyöt: kylpyhuoneen kapean oven leventämisen, uusien sähkövetojen vetämisen ja lattialämmityksen asentamisen. Laskut kyllä löysivät perille.

Mietittävää, muistettavaa ja selvitettävää oli niin paljon, että nyt jälkikäteen ihmetyttää, että miten tästä(kin) kaikesta kuitenkin selvittiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti