Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

lauantai 13. toukokuuta 2017

#163: To Do -listan sisällöstä


Päätin, että kiirepapatukset olisivat tältä keväältä ohi, mutta lukijalta tulleen viestin myötä päätin avata asiaa vielä vähän lisää. Kiitos muuten kaikille, jotka postauksiini jaksatte reagoida. On aina mukava saada palautetta, tsemppiviestejä tai kysymyksiä teiltä. Rohkeasti vain blogin kommenttiosiokin ahkerampaan käyttöön! 😊

Viimeksi pohdin, miksi muilla tuntuu aika riittävän vaikka mihin, vaikka oletettavasti monilla on ihan samoja asioita hoidettavana kuin itselläni. Tähän liittyen ainakin yksi teistä kiinnostui To Do -listani sisällöstä ja ajattelin avata sitä teille kaikille.
 
Sain myös palautetta, jossa toivottiin reippaampaa päivitystahtia, sillä iltaisin ei ole enää mitään tekemistä 😉. Yritän kesää kohti ottaa reippaamman päivitystahdin ja niin kovin mielelläni kirjoittelisinkin paljon enemmän. Aloitin itseasiassa tämänkin postauksen kirjoittamisen heti edellisen jälkeen, mutta kirjoittaminen keskeytyi, kun sain To Do -listan auki.

Listan ylimmäisenä on pitkään vuoroaan odottanut tärkeä asia. En voi tässä kohtaa avata asiaa tarkemmin, mutta toivottavasti joskus pääsen kertomaan teille, että asian hoitaminen on tuottanut tulosta ja kaikki on taas hyvin. Asia liittyy läheiseen henkilöön ja hänen hyvinvointiinsa. Jo pitkään olen yrittänyt saada asiaa jollain tavalla eteenpäin, mutta en ole löytänyt keinoja. Avaan To Do -listan päivittäin, mutta avasin sen tällä kertaa eri syystä: en suorittaakseni sieltä taas jotain vaan avatakseni sen sisältöä teille enemmän.

Listan ensimmäinen (ja tietyllä tavalla tärkein) on odottanut vuoroaan niin pitkään, etten ole enää kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota. Huomaan sen joka kerta ja asia painaa mieltä koko ajan, mutta asian selvittäminen ja hoitaminen vie niin paljon resursseja ja voimavaroja, ettei siihen tarttuminen ole ollut helppoa. Nyt katsoin tuota tehtävää pitkään ja harmittelin, etten ole saanut asialle tehtyä mitään. Päätin siirtää blogin syrjään ja tartuin listan ensimmäiseen asiaan: lähimmäisen auttamiseen.

Soitin useaan eri paikkaan kysyäkseni neuvoja ja sain ohjausta aina seuraavaan paikkaan. Lopulta oikeat tahot alkoivat löytyä ja asiat ovat jo ainakin pienin askelin edenneet. Asian hoituminen on vasta alkutekijöissään, mutta se on nyt hoidossa ja etenee päivä kerrallaan. Tästä suuri kiitos kuuluu sille lukijalle, joka kiinnostui To Do -listani sisällöstä ja sai minut näin tarttumaan tähän asiaan. Kiitos

Mitä muuta sieltä listalta sitten löytyy? Kolmasosa päivästäni kuluu luonnollisesti työn parissa. Töissä on jatkuva kiire eikä työt tekemällä vähene. Mutta To Do -listani ei sisällä työhön liittyviä asioita – työasioille minulla on oma To Do -lista. Opintoihin liittyvät deadlinet ovat myöskin omalla listallaan, kuten myös taloyhtiöiden asiat. Varsinaiselle To Do -listalleni nostan vain akuutit ja välittömästi toimenpiteitä vaativat asiat näiltä muilta listoilta. Alkaa varmaan kuulostaa siltä, että kaikki aikani menee näiden listojen ylläpitämiseen, mutta ei onneksi sentään.

Viime viikolla To Do -lista lyheni mukavaa vauhtia kaikista muista elämän kiireistä huolimatta. Listalta hävisivät niin veroilmoitusten läpikäymiset ja korjaamiset, sähköyhtiön vaihto, taloyhtiön sähkö- ja vesilukemien kerääminen, isotätini (jonka asioita hoidan) vakuutusten vaihtoon liittyvät toimenpiteet sekä edellä mainittu läheisen ihmisen auttaminen. Vielä jäi listalle tehtävääkin enkä ole edes jaksanut lisätä sinne siivoamiseen liittyviä asioita, kuten terassien pesuja, ikkunoidenpesua tai pihanlaittoa.

Torstaina lähdin Berliiniin, josta kotiuduin sunnuntaina. Berliinin piti olla mukava kevätmatka Euroopan sydämeen, mutta osittain työnteoksi se venähti. Sunnuntaina lähdin työmatkalle Joensuuhun, jossa odotti asiakastapaaminen heti maanantaiaamuna. Maanantai-iltana oli vuorossa oikeushistorian ja -teorian tentti Joensuun yliopistolla. Tiistaiaamuna seuraava tentti ja siihen perään ajomatka Jyväskylään esiintymään ammattikorkeakouluopiskelijoiden seminaariin. Täytyy sanoa, että lievää paniikkia iski loppuviikosta. Palataan näihin reissuihin seuraavan kirjoituksen parissa! Aurinkoista viikonloppua kaikille! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti