#179 Matkapäiväkirja: Viihtymistä Vaasassa

Olin ensimmäistä kertaa Vaasassa ja kaupunki vakuutti ainakin minut. Liikaa en ehtinyt kaupungissa töiden takia pyörimään, mutta muu perhe sitäkin enemmän. Torstaina (1.6.) söimme koko perhe yhdessä runsaan aamiaisen ja minä lähdin ajamaan kohti asiakastapaamisia. Minulla oli kaksi eri tapaamista muutamassa pienemmässä kunnassa Vaasan lähistöllä. Ajelua kertyi reilu 150 kilometriä, kahvia kului useampi kupillinen ja toisen asiakkaan luona tuli herkuteltua leivonnaisella jos toisella.

Tässä työssä on hauska huomata, kuinka eri tavalla ihmiset ottavat vieraita vastaan. Jotain ei kiinnosta tapaaminen sen vertaa, että kertoisi esimerkiksi toimiston muuttaneen edellisellä viikolla, vaikkei tietoa löydy vielä mistään. Voi myös olla, ettei asiakas juuri katsettaan koneesta irrota ja tapaaminen on väkinäistä yksinpuhelua. Toinen ääripää on Vaasan lähistöllä tapaamani rouva, joka soitteli jo edellisenä päivänä kyselläkseen, tarvitsenko kyytiä juna-asemalta tai jostain muualta. Tapaaminen oli lämmin ja ystävällinen ja rouva oli kaiken lisäksi tilannut täytekakun ja täytetyt sämpylät läheisestä leipomosta minua varten. On se jossain määrin mukavampi jutustella, kun tietää, että toinen arvostaa tapaamista sen verran, että voi tuntea itsensä tervetulleeksi.

Työpäivän ajan Jii ja lapset olivat tutustuneet Vaasan eri leikkipuistoihin. He kävivät myös jossain pizzalla syömässä lounaan. Koko päivä oli aurinkoinen ja samaan aikaan viestit Etelä-Suomesta kertoivat, että räntää sataa taivaan täydeltä. Koko viikon meillä oli ollut pelkkää auringonpaistetta kaupungista toiseen ja samaan aikaan kotikaupungissa rikottiin sade- ja kylmyysennätyksiä. Palattuani hotellille Jii lähti Aman kanssa saunaosastolle pulikoimaan ja minä lähdin Olian kanssa kauppaan. TV:stä oli illalla tulossa Vain elämää, joten ostin iltaherkut hotellihuoneeseen ja lopulta nautiskelimme hyvästä musiikista tapasherkkujen kera.

Perjantai 2.6. valkeni harmaana, mutta yhdessä nautitun aamupalan aikana ripottelu loppui ja aurinko alkoi kurkistella pilven takaa. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja luovutimme huoneen. Lähdimme ajamaan kohti Sastamalaa, joka oli viikonlopun majoituskohteemme. Välissä pysähdyimme Kristiinankaupungin lähelle pieneen pitäjään, jossa hoidin jälleen yhden asiakastapaamisen. Jii ja lapset viihtyivät tapaamisen ajan paikallisella ABC:lla lounaan ja leikkien merkeissä.

Illalla olimme kuuden aikoihin perillä Sastamalassa. Viikonloppu oli vapaa-aikaa ja seuraava etappi sunnuntai-iltana Porissa. Viikonlopun kuulumisista paremmin seuraavassa tekstissä!

Päivän kilometrit: 296.

#174: Matkapäiväkirja: Erinomainen työmatkan aloitus Jyväskylästä

Olimme Jyväskylässä sunnuntai-iltana kello kuudelta. Majoituimme Sokos Hotel Paviljonkiin, joka sijaitsee Jyväskylän keskustassa, messu- ja kongressikeskus Paviljongin yhteydessä. Kannoimme tavarat huoneeseen ja lähdimme alakerran italialaiseen Trattoria Aukio -ravintolaan. Tuntui mahtavalta syödä kunnon italialainen kanapasta. Ainesosat olivat käytännössä samat kuin päivällä ABC:lla, mutta ei paljon kannata saman päivän aikana näistä annoksista puhua.

Jiin teki kovasti mieli saunomaan pitkän ajopäivän päätteeksi, joten teimme työnjaon ja illallisen jälkeen Jii meni hoitamaan lasten iltapesuja ja minä jäin nauttimaan lasillisen viiniä ravintolaan. Hetken päästä palasin huoneeseen laittamaan lapset nukkumaan ja Jii lähti kattokerrokseen saunomaan. Olin aivan lopen uupunut edellisyön valvomisen jäljiltä, joten kömmin itsekin sänkyyn samaan aikaan lasten kanssa. Jiin palatessa saunalta olin jo sikeässä unessa.

Ja voi kuulkaa, kun oli hyvä nukkua! En tiedä, olenko eläissäni nukkunut niin hyvin! En tiedä heräsinkö kertaakaan. Tai jos heräsin, en sitä huomannut. Valehtelematta en ole yhtä hyvin pystynyt nukkumaan ainakaan viiteen vuoteen. Sänky oli aivan taivaallisen hyvä: sopivan pehmeä ja peitto oli kuohkea ja raikas. Tyynyjä oli kolmenkokoisia ja koko sänkyyn vain hävisi yön ajaksi. En ole edes tiennyt, että nukkuminen voi olla näin ihanaa.

Ja hyvin ne maistuivat unet muillekin. Aamulla availin verhoja herätelläkseni muita aamupalalle, mutta koko jengi tuhisi niin syvää unta omissa punkissaan, että herättely jäi yritykseksi. Hetken asiaa mietittyäni hoksasin, että mikäs kiire muilla nyt vielä onkaan. Jätin muun perheen tuhisemaan ja lähdin aamupalalle.

Eikä ole hetkeen muuten yhtä hyvää ajatusta tullutkaan. Ihaillessani suu auki Paviljongin aamupalatarjontaa, tajusin, että saan nauttia aamupalani ihan rauhassa. Jo pelkkä aamupalan esille laitto oli jotain mieletöntä, mutta tarjonta ylipäänsä ylitti kaikki odotukset: tarjolla oli ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Vastapaahdettu kahvi tarjoiltiin suoraan pöytään, hedelmät ja kasvikset olivat raikkaita ja tuoreita, luomupuuro oli pehmeää ja lisämakua sai vaikka mansikkaraparperikiisselistä tai kotimaisista mustikoista. Paikallisia tuotteita oli tarjolla monipuolisesti ja nautiskelinkin lasillisen Ylä-Porkkalan tilan mansikkaraparperimehua. Aamiainen oli yksinkertaisesti nautinto kaikille aisteille.  

Puhelin ilmoitti muun perheen heränneen ja Jiin aamupalaa helpottaakseni keräilin lapsille aamupalan valmiiksi pöytään. Itselläni oli alkamassa palaveri, jonka hoidin etäyhteydellä hotellihuoneesta. Sillä aikaa Jii ja lapset söivät aamupalan. Aamupalan jälkeen he menivät tutustumaan hotellin leikkihuoneeseen, jonka monipuolisuus teki ainakin meidän perheeseen lähtemättömän vaikutuksen.

Leikkihuone oli valtava tila kellarikerroksessa. Tilan yhtä reunaa peitti valtava kiipeilykompleksi liukumäkineen. Tilasta löytyi myös paljon leluja, pelejä, kirjoja ja muuta ajanvietettä kaiken ikäisille. Seinät oli maalattu värikkäästi ja lasten touhuja pystyi seurailla vaikka suurelta kulmasohvalta lehtiä lueskellen.

Palaverin jälkeen laitoin tavaroita kasaan, nappasin mukaani muutaman kassin ja menin muiden luo leikkihuoneeseen. Jii kävi hakemassa loput tavarat ja oli aika lähteä tien päälle.

#173: Matkapäiväkirja: N – Y – T … Ei vielä vaan NYT!

Ama ja vanhat aarteet

Varsinainen reissu pääsi alkusählinkien jälkeen alkamaan lauantaina 27.5. Lähdimme puolenpäivän jälkeen kohti Vaalimaan raja-asemaa. Ihan Venäjälle asti ei tarvinnut ajaa, kun saavuimme päämääränämme olleeseen pieneen kylään. Tapasimme Jiin vanhemmat kylän keskustassa ja ajoimme yhtä matkaa kohti Jiin siskon taloa, jossa hänen 50-vuotisjuhliaan vietettiin.

Oli ihana tavata Jiin siskoa ja siskonpoikaa pitkästä aikaa. Paikalla oli myös muita tuttuja, joita on vähemmän tullut viime vuosina nähtyä. Jiin sisko asui aiemmin Espoossa, mutta muutti muutama vuosi sitten maalle ja alkoi emännäksi sinne. Talon pihalla oli kanoja, joille oli aivan päivien sisällä kuoriutumassa tipuja. Lapset olivat innoissaan ihmetellessään jo osittain kuoriutuneita munia, jotka piipittävät.

Innoissamme olimme myös mehiläisistä, joita Leea ja hänen miehensä tarhaavat. Aivan uskomattoman mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että tarvitaan vain pönttö, johon mehiläiset lentävät ja sitten saadaan hunajaa. No ei, olen kyllä tiennyt, että mehiläisyhteiskunta on toimivuudeltaan ja tehokkuudeltaan jotain ihan käsittämätöntä. Prosessi on kuitenkin vieläkin monimutkaisempi ja käsittää asioita, joista en ole voinut kuvitellakaan puhuttavan mehiläisten yhteydessä.

Ensinnäkin on eri mehiläisrotuja, jotka soveltuvat tarhaamiseen eri tavalla. Kaiken lähtökohta on emo, joka määrittelee yhden pesän osalta käytännössä kaiken. Leea ja hänen miehensä ovat mehiläistarhauksen lisäksi myös emonkasvattajia. Heillä on pesiä yli 200 ja niiden välinen etäisyys toisistaan on aina vähintään 3 kilometriä. Äkkipäätä laskeskellen voisi ajatella, että on ainakin itäraja miinoitettu mehiläisillä, jos ei muuta. Sitten pitää muistaa, että mehiläisethän eivät pistä, ellei pesää häiritä. Oli aivan mahtavaa kuunnella selostusta oikeanlaisesta kiitoradasta, mehiläisten kakulla pysymisestä ja lauhkeudesta sekä parveiluhalusta.

Juhlat olivat sankarinsa näköiset eli rennot ja mutkattomat. Mukavan iltapäivän jälkeen siirryimme appivanhempien majapaikkaan, jota en viitsi mainostaa. Kotisivujen perusteella meitä odotti ”alueen paras majoitus parhaalla hinta-laatusuhteella. Jokaisessa huoneistossa oma terassi ja täysin varustettu keittiö. Asukkaat voivat rentoutua upeassa puutarhassa.” Todellisuudessa vastassa oli autioitunut huoneistohotelli, joka kaatuu tuulella millä hyvänsä. Sisään astuessa meitä tervehti iloinen homeenhaju. Huoneessa oli sauna, joka oli rakennettu luultavasti johonkin komeroon. Suihkua ei saunan yhteydessä ollut lainkaan vaan suihku löytyi erillisestä vessasta.

Ruokailupaikkoja ei ollut lähimaillakaan, mutta anoppi oli onneksi ostanut pientä suuhun pantavaa iltaa varten. Söin leivän ja aika pian menimme nukkumaan. Asetuimme nukkumaan Olia omaan matkasänkyynsä ja Jii, Ama ja minä parisänkyyn. Tasaisin väliajoin sain maistaa Aman kantapäätä kyljissäni. Pari tuntia ehti kulua ja Ama potkaisi Jiin sängystä alas. Muitta mutkitta Jii kipusi takaisin ja jatkoi uniaan. Minä jatkoin omaa katkonaista untani. Olia huuteli moneen otteeseen levottomana omassa sängyssään. Aamuyöstä hän ei enää rauhoittunut ja menin hänen luokseen. Lapsi ja sänky olivat pissasta märkänä. Silmät ristissä vaihdoin vaipan. Totesin, että omaan sänkyyn ei Olialla ole enää asiaa, joten otin hänet viereeni. Hetken levottoman pyörimisen jälkeen Olia nukahti ja jouduin toteamaan, ettei 160 senttimetriä leveässä sängyssä ollut enää tilaa itselleni. Aamuviidestä kahdeksaan istuin sängyn reunalla vahtimassa, ettei kukaan enää tipahda lattialle. Sen jälkeen lapset heräilivät tyytyväisinä.

Olia, Ama poikittain ja Jii

Aamupalan jälkeen touhusimme epämääräisen hotellin epämääräisellä piha-alueella. Kun kaikki oli pakattu ja huone päällisin puolin siivottu, lähdimme kohti ensimmäistä etappia, Jyväskylää. Ennen kuin matka kunnolla starttasi, pysähdyimme vielä Kotkan ABC:lle lounaalle. Ruokarajoitteistani johtuen oma ruokavalioni oli kahden kuluneen päivän aikana koostunut aamupalaleivästä, fetasalaatista, iltapalaleivästä sekä uudesta aamupalaleivästä. Vaikken mikään ABC-ruoan ystävä olekaan, basilikabroileri maistui aika mahtavalle. 

Päivän kilometrit: 271.