Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

perjantai 10. helmikuuta 2017

#147: Makuasioita vol. 4: Lisäaineet sekoittavat pään


Jatketaan vielä lisäaineiden parissa, kun kerran vauhtiin päästiin. Elintarvikevirasto Evira kertoo lisäaineiden olevan aineita, joita ei yleensä kuluteta varsinaisina elintarvikkeina vaan ne lisätään tarkoituksellisesti elintarvikkeisiin jotakin teknologista tarkoitusta varten.

Luotettavan kuuloisesti Evira jatkaa, että kuluttaja saa tiedot elintarvikkeeseen käytetyistä lisäaineista elintarvikkeen pakkausmerkinnöistä. Valmistus- ja lisäaineet on mainittu ainesosaluettelossa painon mukaan alenevassa järjestyksessä. E-koodijärjestelmä on alun perin kehitetty Euroopan unionissa ja E-kirjain numeron edessä merkitsee, että Euroopan unioni on arvioinut kyseisen lisäaineen turvalliseksi elintarvikekäyttöön. Elintarvikkeiden valmistuksessa saa käyttää vain hyväksyttyjä lisäaineita. Lisäaineen on läpikäytävä perusteellinen turvallisuusarviointi, ennen kuin se hyväksytään käyttöön.

Ylläolevan perusteella itselleni jää mielikuva, että kyse on varsin harmittomista aineista – ja kovasti vielä tutkituistakin. Ihmetystä herättääkin, kun asioita alkaa tutkia useammasta näkökulmasta ja viesti on lähteestä riippuen välillä hyvinkin päinvastaista.

Lisäaineita on monenlaisia. Osa on mahdollisesti tarpeellisiakin ja niitä käytetään esimerkiksi ruuan säilyvyyden parantamiseksi. Niiden käytölle on ehkä jossain määrin perusteltu syy. Mutta sitten on lisäaineet, joita käytetään puhtaasti vain ruoan muokkaamiseen. Ongelmaketju saa alkunsa, kun elintarvikkeen hyllyikää pidennetään poistamalla siitä kaikki luonnolliset rasvat. Samalla ruoasta poistuu maku. Maun aikaansaamiseksi on pakko käyttää lisäaineita, mutta sama on tehtävä myös herkullisen ulkonäön aikaansaamiseksi. Lisäaineita käytetään myös tietynlaisen suutuntuman ja rakenteen aikaansaamiseksi.

Yksi keskustelua herättänyt lisäaine on tavallisin arominvahvenne natriumglutamaatti (E 621). Natriumglutamaattia lisätään joka paikkaan, jotta ruoassa olisi makua. Natriumglumaatti on muutaman aminohapon yhdistelmä eli näennäisesti luonnollinen, mutta se on myös hermojen välittäjäaine aivoissa. Jos sen saanti menee liiallisuuksiin, se alkaa tuhota aivosoluja. Ihmisellä on aivoissa niin sanottu veriaivoeste. Se tarkoittaa, että aivojen verisuonissa on säätelymekanismi, joka ei päästä kaikkia aineita herkkiin aivoihin. Natriumglutamaatti kuitenkin läpäisee esteen.

Lapsilla ja ikääntyvillä ihmisillä veriaivoeste on heikko. Näillä ikäryhmillä liika natriumglutamaatin saanti voi aiheuttaa dramaattisia vaikutuksia. Natriumglutamaattia pidetään yhtenä syynä nuorten ja lasten käytöshäiriöihin sekä ikääntyvien dementiaan. Natriumglutamaatti saattaa terveellä aikuisella aiheuttaa muun muassa päänsärkyä, migreeniä, huimausta, astmaoireita, hengenahdistusta, hikoilua, närästystä, vatsakipua, kasvojen punoitusta, suolisto-ongelmaa sekä lihas- ja nivelkipuja. Natriumglutamaatti sekoittaa aivojen säätelymekanismin ruoan suhteen ja vaikuttaa hormoneihin, jotka säätelevät kylläisyyden tunnetta. Se vaikuttaa osaltaan kasvavaan ylipaino-ongelmaan. Natriumglutamaatin maku pitää yllä himoa myös suolaiseen. Usein natriumglutamaattia syövät tottuvat makuun ja haluavat lisää. 


Tämä kaikki vain siksi, että elintarviketeollisuus ei halua käyttää aitoja ja puhtaita ainesosia, vaan ruokaa prosessoidaan niin hurjat määrät, että maku on luotava keinotekoisesti. Ja jälleen kerran, tämä oli esimerkki vain yhdestä lisäaineesta.

Moni lihaleikkeleiden valmistaja pyrkii nykyään eroon kiistellystä natriumglutamaatista. Siinä kohtaa kuluttaja saakin olla tarkkana, sillä usein kyseinen lisäaine vain korvataan jollain muulla arominvahventeella. Hyvin yleinen korvaava lisäaine on hiivauute. Se vaikuttaa kuitenkin samalla tavalla ja sisältää myös glutamaania, mutta se kuulostaa luonnollisemmalta eikä sillä ole E-koodia. Koostetuissa elintarvikkeissa ei välttämättä edes näy natriumglutamaattia ainesosaluettelossa.

Lisäaineviidakosta tekee entistä villimmän se, että eri lisäaineet saattavat olla kiellettyjen tai sallittujen listalla esimerkiksi Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Australiassa. Tutkimuksia lisäaineiden haitallisuudesta on tehty ja tehdään jatkuvasti lukemattomia, mutta niiden tulkinta vaihtelee. Tutkimuksia tehdään pääasiassa rotille ja hiirille, joten tulosten soveltaminen suoraan ihmisiin on hankalaa.

Tutkimuksista tekee haastavia myös se, että yksittäisen lisäaineen käytöstä johtuvia pitkäkestoisia tai pysyviä vaikutuksia on käytännössä mahdotonta tunnistaa. Lisäaineita on varsin paljon ja niitä on erilaisina yhdistelminä eri elintarvikkeissa. Joulukuussa 2005 Englannissa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan tavanomaisten lisäaineiden seos saattaa häiritä lasten hermoston kehitystä. Esimerkiksi virvoitusjuomasta tai pikkupurtavasta saatavalla pienellä määrällä kinoliininkeltaisen (E 104) ja aspartaamin (E 951) yhdistelmää, voivat seuraukset olla järkyttäviä: yhdistelmä voi heikentää hermosolujen kasvua seitsemän kertaa niin paljon kuin nämä lisäaineet erikseen käytettynä.

Kerron vielä esimerkin punaisesta väriaineesta, amarantista (E123). Se oli yksi yleisimmistä väriaineista ennen kuin Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA kielsi sen vuonna 1976. Tutkimuksissa sen oli todettu aiheuttavan sikiökuolemia sekä erilaisia syöpäsairauksia. Amarantti kuuluu atsoväreihin, jotka Suomessa kiellettiin 1980-luvun alussa. EU-direktiivien myötä atsovärejä on kuitenkin taas vuodesta 1995 lähtien saanut Suomessakin elintarvikkeisiin lisätä.

Yhdysvalloissa aloitettiin vuonna 1902 elintarvikelisäaineiden vaarallisuutta selvittänyt koe. Tohtori Harvey W. Wileyn suorittama tutkimus herätti suurta huomiota ja johti siihen, että Yhdysvallat sai ensimmäisen elintarvikelakinsa jo vuonna 1906. Wiley esitti kokeen jälkeen vankkumattoman mielipiteensä: lisäaineiden määrän lisääntyminen ja aineiden käyttö yhä useammissa tuotteissa olivat hänen mukaansa kansanterveysuhkia, sillä kukaan ei pysty arvioimaan, kuinka paljon yksittäinen ihminen voi saada tiettyä ainetta elimistöönsä, saati vaikuttamaan saatuihin määriin.

Lisäaineiden määrä on sittemmin kasvanut yli satakertaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti