Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

#155: Ennen ja jälkeen: Lasten leikkihuone


Seuraavaksi tutustutaan lasten leikkihuoneeseen, joka on mielestäni yksi parhaita oivalluksiamme uudessa kodissamme. Ystäväni Tuulia harmitteli joskus, miten turhauttavaa jokapäiväinen siivoaminen on: lapset raahaavat lelut yläkerran lastenhuoneesta alakerran olohuoneeseen ja joka ilta lelut pitää kantaa takaisin yläkertaan, jos haluaa olohuoneen näyttävän muultakin kuin lelukauppaan heitetyn pommin jäljiltä olevalta sekasotkulta.

Vaikka sisustusta suunnitellessaan kuinka haaveilisi, että lapset leluineen ja sotkuineen pysyisivät kiltisti omassa huoneessa yläkerrassa, niin vähemmän nuo alle kouluikäiset siellä todellisuudessa leikkivät. Yleensä kotona olevalla on yhtä sun toista kodinhoitoon liittyvää asiaa hoidettavana, joten yhtälö ei vain toimi. Lopputulos on se, että stressaantunut äiti yrittää raivata vaaralliseksi kasvaneita tiski- ja pyykkivuoria edes siedättävälle tasolle ja samaan aikaan lapset kiikuttavat lelua toisensa perään ylhäältä alas. Sekasotku kasvaa entisestään, mikä harvoin lieventää äidin stressitasoa millään lailla. Tilanne huipentuu siihen, että pienemmän pitää raahata isomman perässä myös niitä omia lelujaan ja sen pienen ymmärrys ei millään riitä siihen, että hän ei ole kykeneväinen kulkemaan rappusia edestakaisin omikseen ja vielä vähemmän neljä kertaa itsensä kokoisen nallen tai nukenvaunujen kanssa.

Keittiön vieressä oleva isoin makuuhuone haki tarkoitustaan, kun kannoimme sänkymme yläkertaan lasten makuuhuoneen viereen (#134). Asuntoa etsiessämme halusimme ehdottomasti, että meillä on vierashuone. Haaveilin tietysti isosta, eristetystä vierashuoneesta vieraille tarkoitettuine tyhjine vaatekaappeineen ja muine ylellisyyksineen, mutta järjenääneni huuteli onneksi siihen tahtiin, että ymmärsin haaveideni olevan täysin ylimitoitettuja niille kahdelle yölle vuodessa, kun joku meille yökylään eksyy. Meille riitti siis, että saamme johonkin vuodesohvan, johon yövieraat voidaan majoittaa.

Kaikki edellä mainittu kypsytteli mielessäni aikansa ja sain idean leikkihuoneesta. Emme tehneet huoneeseen mitään remonttia, sillä realistina ymmärrän, että seinät ovat jatkuvan tussihyökkäyksen uhan alla – siitäkin huolimatta, että tussit muka ovat varmassa tallessa eivätkä lapset niihin omin nokkinensa käsiksi pääse. Lisäksi jos ja kun huone joskus muuttuu omaksi makuuhuoneeksemme, vaihdan mielelläni tapetit, joita Myyntimies on unikuviensa seasta tuijotellut.

Huoneessa on vuodesohva, joka toimittaa yösijaa vieraille tarpeen vaatiessa, mutta joka toimii mukavana pötköttelypaikkana, kun lapset vaativat osallistumaan leikkeihin ja itse on kuolemanväsynyt eikä voimat riitä muuhun kuin vaakatasoiseen osallistumiseen. Kaikki lelut ovat leikkihuoneessa ja yllättävän hyvin ne myös pysyvät siellä. Jotain satunnaisia leluja kulkeutuu välillä olohuoneeseen, mutta lähinnä silloin, kun Duplo-ukkelit tai Hello Kitty -perhe lähtevät junalla johonkin reissuun. Huolestuttavan usein nuo retket päättyvät ennen kuin koko kokoonpano on päässyt takaisin lähtöpaikkaansa.

Tämä järjestely sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseen erinomaisesti. Heräämme aamulla yläkerrassa, käymme pesulla ja pukeudumme ennen alakertaan tuloa. Alakerrassa me vanhemmat alamme aamupalahommiin ja lapset leikkivät yhdessä leikkihuoneessa. Aamupalan jälkeen kukin tekee, mitä nyt sen päivän ohjelmaan kuuluu (yleensä minä lähden töihin, ja Jii lähtee lasten kanssa kerhoon tai muskariin). Yläkertaan ei tarvitse päivän aikana kiivetä, elleivät lapset ole päiväuniaikana kotona, jolloin he joskus nukkuvat päiväunet omissa sängyissään.

Illalla, kun päivä on pulkassa ja iltapalat syöty, kipuamme taas yläkertaan, hoidamme iltapesut ja lapset menevät nukkumaan. Äitini oli kovin huolissaan, miten pienten lasten kanssa pärjää 4-kerroksisessa talossa, kun jatkuvasti pitää olla juoksemassa rappusissa, mutta järjestelymme ansioista ei rappusissa tarvitse paljon juosta. Lelut pysyvät hyvin omassa huoneessaan, jossa ne saavat ihan rauhassa olla sellaisessa kaaoksessa, kun sattuvat olemaan. Makuuhuone on pyhitetty nukkumiselle ja nukkumaanmenot sujuvat kivuttomasti, kun ei ole leluja eikä muita ylimääräisiä virikkeitä näkyvillä.

Jossain kohtaa tästä pitäisi tulla meidän makuuhuone, joten katsotaan, millaiseen ratkaisuun sitten päädymme. Nyt menemme näin ja järjestely toimii loistavasti. 


 Huone ennen: 



Huone jälkeen: 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti