Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

maanantai 19. syyskuuta 2016

#49: Lomalla viimeinkin


Juhannusviikolla Jiillä alkoi loma. Meillä on mökki Keski-Suomessa ja matka on pitkä, joten mökillä on viime vuosina päästy käymään käytännössä vain juhannuksena. Viime vuonna vannotin, että seuraavana kesänä olemme mökillä yhtä soittoa vähintään neljä viikkoa. Selvää oli, että unelma-asunnon remontin myötä tästä jouduttaisiin tinkimään tänäkin vuonna, mutta kokonaan ei tarvinnut mökkeilyä jättää väliin.

Juhannusviikolla pääsimme heti maanantaina lähtemään. Jiin Mummi lähti mukaamme ja myös lasten täti Ässä pääsi lähtemään muutamaksi päiväksi metsän rauhaan. Jii pakkasi meidän autoon isoimmat tavarat ja Mummin. Tai ei Mummia tarvinnut pakata, hän istui pelkääjän paikalla. Ässä pakkasi autoonsa oman pienen laukkunsa ja koiransa Riimin sekä Idan. Auto oli täynnä jo pihaan kaartaessa, mutta vielä sinne mahdutettiin Aman ja Olian turvaistuimet ja minäkin pungersin itseni etupenkille.

Jii ja Mummi pääsivät lähtemään jo aamusta ja me otimme toisella autolla sitten rauhallisemman startin. Viikonloppuna kokeilimme ensimmäistä kertaa Prisman kauppakassi-palvelua. Tilasin mökkitarvikkeet kätevästi netistä Foodie.fi-palvelusta ja Jii kävi matkalla noutamassa ostokset sovitusta Prismasta. Koin palvelun todella helpoksi. Vaihtoehtona sille, että koko perhe pyörii kolme tuntia hypermarkettia ympäri ja jokainen vuorollaan huutaa omaa turhautumistaan tai nälkäkiukkuaan, palvelu oli fantastinen.

Ainoa miinus oli tilauksesta uupuneet pihvit, joille ei löytynyt korvaavaa tuotetta sekä kurkkujen ja tomaattien epäonnistunut kilotilaus. En tiedä oliko vika tilaajassa vai palvelussa, mutta tarkoitus oli tilata yksi kilo molempia. Yllätys mökillä oli melkoinen, kun kauppakasseista löytyi yksi kurkku ja yksi tomaatti. Kurkulla nyt vielä eli jotenkin, mutta yhden tomaatin tasajako kuudelle ihmisille kuudeksi päiväksi vaati jo mielikuvitusta.

Lähtöä edeltävänä yönä oli laadittava myös virallinen reklamaatio Myyntimiehelle. Näytti siltä, että vesivahingon korjauskustannukset saattaisivat kaatua kokonaan meidän niskaamme ja tällöin korvauksen hakeminen Myyntimieheltä olisi välttämätöntä.

Moni on tietoinen, että asunnonmyyjä vastaa asuntokaupan virheistä kaksi vuotta. Monelle tulee yllätyksenä, että virheestä ja siihen perustuvista vaatimuksista on ilmoitettava myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun ostaja havaitsee virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Ja kohtuullinen aika tarkoittaa monesti hyvinkin lyhyttä aikaa. Olen tutustunut useisiin Kuluttajariitalautakunnan ja tuomioistuinten ratkaisemiin tapauksiin ja jopa hyvin selviä riitatilanteita on kääntynyt ostajan tappioksi, kun ensimmäistä reklamaatiota ei ole tehty riittävän nopeassa ajassa.

Olimme tietysti pitäneet Myyntimieheen aktiivisesti yhteyttä, joten tiedottamisvelvollisuus oli sinänsä täytetty, mutta en halunnut jättää mitään sattuman varaan. Laadin kirjallisen reklamaation, jossa totesimme, että ”tehdyn asuntokaupan jäljiltä asunnossamme on havaittu kosteusvaurio. Vahinkokartoituksen mukaan vahinko on johtunut lämminvesivaraajan varoventtiilistä vuotaneesta vedestä, joka on päässyt puutteellisesti tiivistettyjen läpivientien kautta rakenteisiin ja alakerran keittiöön.

Korjauskustannus on arviolta 20.000 euroa. Suoritamme asiassa lisäselvityksiä ja varaamme teille mahdollisuuden tutustua virheisiin. Tässä vaiheessa vaadimme vaihtoehtoisesti kaupan purkua tai hinnan-alennusta ja vahingonkorvausta edellä mainittujen virheiden johdosta.”

Toimitimme reklamaation sähköpostitse ja pyysimme vahvistamaan viestin perilletulon. Lisäksi kerroimme, että laitamme virallisen reklamaation vielä postitse ja lähetimme molemmille myyjille omat reklamaationsa postitse mökkimatkalta. Myyntimies vastasi kuin ohjus, että on tullut perille. Myyntimies lupasi palata omalla vastineella asiaan. Totesi vielä, ettei olisi uskonut tällaista näkevänsä, kun meillä on kaikki taustatiedotkin asiasta ollut tiedossamme.

Myöhemmin illalla Myyntimies palasi vielä virallisena vastineellaan. Hän totesi ystävällisesti, että me tiedämme hyvin, ettei heillä ole ollut pienintäkään aavistusta tästä asiasta - ei ennen, ei kauppaa tehdessä eikä silloin sen yhteydessä tehdyn remontin aikana. He ovat luottaneet remontin tekijään, taloyhtiön teettämään tarkastukseen ja siihen että kaikki on kunnossa. Heidän käsityksensä mukaan meidän yhdessä teettämän kosteusmittauksen yhteydessä kylpyhuone sai puhtaat paperit ja myös ensimmäisenä paikalle tullut ja putkivuodosta raportoinut ja sen tukkinut putkifirma oli Myyntimiehen selvityksen mukaan ilmoittanut kylpyhuoneen olevan kunnossa.

Myyntimies painotti, että taloyhtiöllä pitää olla kaikki dokumentit ja laskut lämminvesivaraajan hankintaan ja asennukseen sekä vesieristysvaiheessa tehtyyn tarkastukseen liittyen. Kaikki remonttiin liittyvät työt on teetetty ulkopuolisilla ammattilaisilla ja taloyhtiön hyväksyminä ja myös vaaditut sertifikaatit on taloyhtiölle toimitettu. Myyntimies oli ollut yhteydessä välittäjään, jonka kanta oli sama kuin Myyntimiehen. Tästä syystä korjauskustannukset kuuluisivat taloyhtiölle ja reklamaatiomme heille on aiheeton.

Näissä tunnelmissa oli mukava jatkaa juhannuksen odottelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti