#104: Kiitollisuutta

Vaikka vesivahingon myötä on saanut tuntea paljon negatiivia tunteita, on yksi tunne ollut myös vahvasti mukana: kiitollisuus. Ei pidä käsittää väärin, en ole lainkaan kiitollinen itse vahingolle tai Myyntimiehelle, mutta ihmisille ympärillämme. Ystäviä on aina ollut ihana nähdä, mutta näinä aikoina aika ystävien parissa on ollut mittaamattoman arvokasta. Ystävät eivät ehkä arvaakaan, kuinka tärkeää hetken hengähdystauko esimerkiksi kyläilyn merkeissä on ollut. Parhaita ovat olleet kyläilyt, jolloin olemme voineet olla vaan ihan rennosti, vaikka tv:tä katsellen. Edes hetkeksi on päässyt kiinni sellaiseen normaaliin arkeen ja perhe-elämään.

Isoin kiitos kuuluu kuitenkin äidilleni. Tämä ei tarkoita, etteikö jokaisen läheisen, ystävän ja tuntemattomankin tuki olisi ollut korvaamatonta, mutta äiti ansaitsee aivan omat kiitoksensa. Muut ovat auttaneet, kun ovat voineet ja ehtineet. Äiti ei ole väsyneenäkään voinut todeta, ettei nyt jaksa auttaa. Olemme olleet nurkissa pyörimässä jokaisena hetkenä.

Vaikka olen koko pienen ikäni äitini kanssa asunut, oli elämän ja tapojen yhteensovittamisessa kuitenkin oma työnsä. Yli kymmenen vuoden aikana ­moni kotona opittu tapa oli muuttunut kuin huomaamatta ja tietyissä asioissa totuttuja toimintatapoja oli vaikea sovittaa yhteen. Alussa tuli muutamia koviakin sanallisia yhteenottoja, mutta loppua kohden ne rauhoittuivat. Jokainen sanasota tuntui todella raskaalta: olin äitini kotona, ei minulla pitäisi olla varaa sanoa yhtään poikkipuolista sanaa vaan meidän perheen tulisi kunnioittaa äidin tapaa toimia ja toimia sitten sen mukaan. Mutta miten paljon pelkän kiitollisuuden nimissä pitää tehdä myönnytyksiä?

Nyt sain asian kuulostamaan kovin vakavalta. Ei kyse ollut kuitenkaan kuin ihan pienistä asioista: valojen käytöstä tai vaikka tiskienlaittamisesta. Mutta erilaisista toimintatavoista kuitenkin. Ihan hävettää sanoa, mutta en minä haluaisi ketään nurkkiini pyörimään. Vaikka kuinka haluaisin ajatella olevani hyväsydäminen ja auttavainen ihminen, niin joudun myöntämään, että olen näköjään myös itsekäs ja ahdistun pelkästä ajatuksesta, että joutuisin majoittamaan kokonaisen perheen meille puoleksi vuodeksi.

Meille oli kuitenkin itsestään selvää, että äidin luona on ovi auki. Siellä on aina. Vaikka arvomaailmamme eroaa monessakin kohtaa, joudun myöntämään, että minulla olisi paljon opeteltavaa äidin hyväsydämisyydestä ja pyyteettömästä auttamisen halusta. Rasittavuuteen asti äiti ajattelee aina ensin muita – ja ennen kaikkea meitä lapsia. Tiedän, että hän antaisi vaikka viimeisen paitansa meidän lasten vuoksi.

Elämä on kohdellut äitiäni ehkä keskimääräistä raskaammin. Hän on menettänyt elämässään aivan liian monta läheistä ja surua on riittänyt muussakin muodossa. Pidän itseäni vahvana ihmisenä, mutta en tiedä, miten olisin itse jaksanut kantaa vastaavaa taakkaa. Kaikesta äiti on kuitenkin selvinnyt ja äidin periksi antamattomuutta kunnioitan. Osa vahvuudestani on varmasti äidiltä perittyä ja opittua.

Työkseen äiti hoitaa vanhoja ja sairaita ihmisiä. Työssään äiti on elementissään, vaikka pelkään, ettei hän riittävästi huolehdi omasta jaksamisestaan. Hoidettavat ovat hänelle jokainen omalla tavallaan tärkeitä ja hän huolehtii heistä vapaa-ajallaankin. Ei mene kokonaista lomaa, etteikö äiti kävisi hoidettaviaan välillä tervehtimässä.

Äiti käy kirjastossa lainaamassa jonkun lempiteoksia, koska henkilö ei itse pysty enää kirjastossa käymään. Toiselle äiti toimittaa ristikkolehtiä, kun hoitolaitokseen toimitettavan sanomalehden ristikossa ei ole riittävästi haastetta. Hoitolaitoksessa raikaa laulu ja nauru, kun äiti on vuorossa. Joitakin kertoja olen nähnyt äidin työssään ja ihailen suuresti, kuinka hän kohtaa jokaisessa hoidettavassa ihmisen, joka siellä sairauden tai höperyyden takana on.

Kauhulla vierestä seuraan, kuinka hoitotyön resursseista jatkuvasti nipistetään ja miten jo valmiiksi raskaasta työstä tehdään aivan kohtuuttoman raskasta sitä suorittaville ihmisille. Johtaminen tapahtuu ulkomaisista sijoitusyhtiöistä pelkkien lukujen valossa eikä työn todellisesta luonteesta tiedetä johtoportaassa mitään. Äidille olen ehdottanut alanvaihtoa, kun näen, miten raskaaksi työ hetkittäin muodostuu. Mutta äiti ei jätä itselleen tärkeitä ihmisiä – kuka heistä sitten huolehtisi?

Vesivahingon takia lasten syntymäpäiväjuhlille piti etsiä joku muu paikka. Ja missäpä muualla olisi ovet ollut avoinna kuin äidin luona? Niinpä kutsuimme kolmisen kymmentä henkilöä äidin osoitteeseen ja juhlat olivat mitä onnistuneimmat. Jos jään kakkoseksi äidille ihmisten kohtaamisessa, niin keittiöhommissa meistä ei kannata saman päivän aikana edes puhua. Äiti loihti jälleen taivaalliset tarjoilut lasten juhliin.

Osansa teki myös Ässä, joka kuin varkain on saanut ylleen samanlaisen taikaviitan keittiössä kuin äidillämme. Aluksi olin vähän kateellinen (esikoisen pitää minusta saada tällaiset taidot ennen kuopuksia), mutta olen hyväksynyt tosiasiat ja jätän leivontapuuhat suosiolla muille. Kun äidin joulupöytään ei vuosien kuluttua enää ole pääsyä, ängemme perheen kanssa siskon joulupöytään. Toivottavasti koko perheen yhteisiä jouluja on kuitenkin vielä monia, monia jäljellä. 

Makupaloja lasten synttäreiltä 😋

Äiti on räiskyvä persoona, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Äiti on erittäin sosiaalinen ja tulee toimeen eri-ikäisten ihmisten kanssa hyvin luontevasti – ystäväpiiriin kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä aina parikymppisistä eläkeikään ehtineisiin ihmisiin. Äiti jää juttelemaan aivan jokaisen kanssa: kassajonossa, junassa, lääkärin vastaanotolla ja koiralenkillä. Jopa puhelinmyyjän kanssa saatetaan vaihtaa kuulumiset ja jutella ummet ja lammet ennen kuin puhelu päättyy – ja liian usein kiltteyttään äiti myös jonkun lehden tilaa.

Äiti sanoo asiat suoraan, mikä joskus voi hämmentää hiljaisempaa kulkijaa. Muistan kuinka nuorempana mietin, että miten ikinä saan asiat hoidettua, jos äiti ei ole suorasanaisena ja oikeuksistani kiinnipitävänä henkilönä niitä hoitamassa. Liekö juuri tuon pelon takia opettelin hoitamaan asiat juuri niin jämptisti kuin äitini on esimerkillään näyttänyt ja tästä syystä polku kohti juristin ammattia vain vahvistuu päivä päivältä.

Se on kuitenkin varma, että iloa ja naurua ei puutu, kun äiti on läsnä. Olen saanut äidiltä erinomaiset eväät elämääni. Osa eväistä on saattanut jäädä pitkäksikin aikaan pureskeltavaksi, mutta lopulta olen yleensä joutunut myöntämään, että äiti oli tässäkin asiassa oikeassa. Tämä teksti on omistettu maailman parhaalle äidilleni. Kiitos äiti ❤