#89: Kohta olemme kotona vol 3

Viimeistä päivää vietiin, perjantaina 7.10. nimittäin. Tähän sopisi hienosti runoilu siitä, kuinka jo aamulla herätessä tunsin, että päivästä tulisi erityinen. Kuinka aamupala olisi maistunut erityisen maukkaalta ja linnutkin olisivat visertäneet syysaamussa aiempaa kirkkaammin. Kaikesta olisi oikein erityisesti huokunut, kuinka yli puolen vuoden odotus päättyisi illalla ja pääsisimme omaan kotiin. Mutta ei. Aamussa ei ollut mitään erityistä eikä tuntunut lainkaan siltä, että päivä päättyisi sen kummemmin kuin edellisetkään.

Luonnollisesti tietysti odottelin urakoitsijan ilmoitusta siitä, että urakka on heidän osaltaan valmis ja voimme palata kotiin. Mitään ei vielä kolmeen mennessäkään kuulunut, joten jälleen kerran Mazdan renkaat ottivat suunnan kotia kohti ja kohta olimmekin perillä. Pakkasin pari kassia tavaroita kotiin tuotavaksi – optimisesti keventelin illan muuttokuormaa. Kotona ovet olivat apposen auki ja duunarivaatteisiin pukeutunut nuori mies kantoi tavaroita pakettiautoon. Heti sisäpuolella oli vastassa Mount Everestiä mukaillut työkaluvuori. Lapset sylissä kipusimme vuoren sivusta kohti olohuonetta. Työmiesten oli tietysti pitänyt siivota työkalut siivoojien tieltä, joten ihan ymmärrettävää, että ne olivat kasattuna oven eteen.

Asunnosta ei kantautunut pölyhuiskan tai imurin ääni vaan ihan rehellinen remontoinnin ääni. Kiipesimme yläkertaan selvittämään äänen alkuperää ja jälleen oli aika yllätysten: kylpyhuoneessa ei suinkaan häärinyt siivouspartio vaan remonttimiehet. Työmies Make silikoonasi kynnystä ja kiroili nuoremmilleen, jotka tallustelivat kynnyksellä, johon ei saanut ennen seuraavaa päivää astua. Silmät palluraisina kysyimme, että eikö siivousfirma sitten tullutkaan puolilta päivin. Kyllä he olivat tulleet, mutta lähteneet sitten pois, kun remonttimiehillä oli työt vielä niin pahasti kesken.

Kello kävi kohti neljää ja remonttimiehet lopettelivat hommiaan. Koko pyöreä pää palluraisena yritin kysellä, milloin loppusiivous alkaa ja milloin pääsemme kotiin. Työmiehet eivät osanneet siihen sanoa mitään. Neljältä laitoin Patelle viestin ja ihmettelin, että mikä on homman nimi. Puoli viideltä Pate viestitti iloisesti: ”Moi vaan Didi. Siivoustyöt jatkuvat heti maanantaiaamusta. Tänään siivoojat eivät päässeet pesemään kunnolla paikkoja koska hommia tehtiin vielä.”

No eihän siinä mitään. Ei sitä nyt ainakaan oma-aloitteisesti kannata ilmoittaa, jos aikataulu kusee kolmannen (vai jo neljännen?) kerran.

Äärimmäisen nolona soittelin omalle siivoojallemme, että vieläkö voimme peruuttaa hänen seuraavaksi päiväksi sovitun keikkansa. Yritin vakuuttavasti sönköttää, että aikataulu petti taas. Siivooja vakuutteli, että ei tarvitse olla huolissaan, mutta kyllä minua hävetti. Mahtoikohan uskoakaan enää? En kehdannut kutsua siivoojaa enää kolmatta kertaa.

Lapsille oli sovittu hoitaja lauantaiksi, kun meidän piti olla viimeistelemässä kotia ja muuttamassa tavaroita. Lauantaille oli sovittu myös keittiön välitilan laatoitus. Perjantai oli ollut kaikin puolin menestys, joten aiheeseen sopi täydellisesti, että laatoittaja ilmoitti, että on sairaana eikä pääse välitilaa seuraavana päivänä laatoittamaan. Epätoivoisesti yritimme kysyä laatoittajia kaikkialta mistä keksimme. Lopulta Jiin pelikaveri riensi apuun ja lupasi ainakin aloittaa hommat seuraavana päivänä.

Lauantaita varten meidän piti hoitaa vielä laattaleikkuri työmaalle. Kauaa emme ehtineet asunnottomuuden jatkumista ja laatoittajan sairastumista harmitella, kun piti lähteä pikaisesti kohti työkaluvuokraamoa. Jii oli yrittänyt varata leikkurin läheisestä vuokraamosta. Konetta ei kyseisessä paikassa enää ollut vapaana, mutta Jiitä ohjeistettiin noutamaan laite toisesta toimipisteestä. Noutoajaksi vuokraamosta annettiin kello 15-17. Kaasu pohjassa painoimme kohti vuokraamoa, jotta ehdimme ennen sen sulkeutumista – viikonloppuna vuokraamo olisi kiinni. Päivän ruokailut rajoittuivat heiveröiseen aamupalaan, joten Jiin noutaessa leikkuria, minä jäin viereiseen Mc Donald’siin tilaamaan meille terveysruokaa.

Big Mac -pussi kädessä elämä hymyili. Iloisesti hypähtelin takaisin autolle ja ihmettelin Jiin mutruista naamaa. Ihan varovaisesti kysyin, että oliko vuokraamossa ilmennyt jotain ongelmia. Jii totesi, että ei siellä vuokraamossa mitään ilmennyt – sinne kun ei päässyt edes sisään. Vuokraamo oli suljettu kello 16.30. Jii oli vuokraamon pihassa 16.35 ja noutoaikaa piti olla kello 17 asti.

Pienen pieni ketutus nosti taas päätään. Lopulta yritimme metsästää seuraavaksi päiväksi laatoittajaa, jolla olisi oma leikkuri. Homma ei varsinaisesti ollut mikään menestys perjantai-iltana kuuden aikoihin. Emme saaneet ketään hommiin.