Marraskuun alussa Jokke ilmoitti, että työmies pääsisi seuraavalla viikolla tekemään vikalistakorjauksia, jos meille sopii. Totesin, ettei taida olla vaihtoehtoja. Kerroin, että tuntui käsittämättömältä, että urakoitsija luovutti avaimet 11.10., vaikka sovittuja töitä oli tekemättä. Pate oli aiemmin luvannut, että kaikki laitetaan kerralla kuntoon, mutta mitään ilmoitusta ei tullut, vaikkei kaikki tullut kerralla kuntoon.
Totesin, että seuraavalla viikolla remontin
"loppumisesta" tulee kuukausi. Muistutin vielä, että vaikka
urakoitsijalle esittämäni toiveeni vielä 5.10. oli päästä pian kotiin, urakoitsija
olisi saanut mieluummin tehdä kaiken rauhassa loppuun kuin että joudumme
pienten lasten kanssa elämään puolivalmiin remontin keskellä. Olimme asuneet 7
kuukautta muiden nurkissa, joten olisi ollut suotavaa saada oma koti
lopullisesti kuntoon.
Vikalistatapaamisessa Jokke lupasi muutamia asioita käydä
vielä puheenjohtajan kanssa läpi, mutta hän ei viestissään ottanut näihin
kantaa. Kysyin vielä erikseen, miten rikkoutuneet seinät korjataan, mitä
irtonaiselle pöntön kannelle tehdään ja onko alakerran vessanvahingosta sovittu
jotain taloyhtiön kanssa. Saammeko lausunnon kosteudesta ja tehdäänkö hanalle
tai sekoittajalle jotain.
Uusia havaintojakin olimme ehtineet tekemään. Huomasimme,
että varaajassa ei edelleenkään ollut ylipaineen poistovedelle letkua. Tämähän
se aiheutti vesivahingon aiemmin. Kerroin myös, että alakerrassa kestää todella
kauan, että sieltä tulee lämmintä vettä. Kun tulemme ulkoa sisälle, ehdimme
lasten kanssa pestä jokaisen kädet jääkylmällä vedellä ennen kuin hana näyttää
edes aavistuksen lämpenemisen merkkejä. Vieraat kääntelevät hanaa kummissaan ja
kyselevät, kummasta suunnasta sitä lämmintä vettä tulee. Yläkerrassa taas
hanasta tulee kuumaa, vaikka hana olisi viileälläkin. Keskiasennossakin vesi on
polttavan kuumaa, mikä aiheuttaa hetkittäin ikäviä tilanteita Olian peppupesun
aikana.
Suihkussa käydessäni silmiini oli pistänyt saunan ovenpielen
epätasainen maalausjälki: sieltä täältä paistoi kaunis puunväri mustan maalin
seasta. Lisäksi laatoitusjäljen epäonnistuminen huokui joka päivä uudesta
kohtaa esiin. Lämminvesivaraajan sivussa hammastus oli jo sitä luokkaa, että
edes kohtuusuuret hammastukset hyväksyvät ohjeistukset eivät sitä hyväksyisi.
Kerroin myös, että olemme hankkineet itse saunaan uuden lampun ja
rikkalapiosetin, joiden odottaminen viikkotolkulla tuntui kohtuuttomalta.
Noron asentaja kävi katsomassa poreammeen kanssa ilmenneitä
ongelmia edellisellä viikolla. Hänen piti päästä tutkimaan poreammeen vuotoa
ammeen ja seinän väliin, joten meidän oli siivottava urakoitsijan jäljiltä
jääneet sotkut itse. Kerroin Jokelle, että olemme siivonneet lattian ammeen
alta, ettei asennusmiehen tarvinnut istua paneelin palasten ja sahanpurun
seassa.
Pitkästä aikaa vesivahingon selvittelyyn liittyi jotain
positiivistakin, kun Noron asentaja kävi. Hän oli erittäin ystävällinen ja
katsoi asiat kuntoon. Sähkövika johtui kaapelista, joka oli irronnut
porejärjestelmän käynnistysnappulan takaa. Asentaja kiinnitti sen
asianmukaisesti. Vuotokohtakin saatiin paikallistettua ja asentaja sai kohdan
korjattua ja vuodon tukittua.
Asentaja katsoi käydessään myös pesualtaan venttiiliä, joka
oli urakoitsijalta jäänyt asentamatta puuttuneiden osien takia (#99). Asentajan
ei tarvinnut montaa kertaa venttiiliä käsissään pyöräyttää, kun hän totesi,
että venttiili on vääränlaiselle altaalle. Meillä oli maljamainen pesuallas,
jossa ei ollut ylivuotosuojaa. Venttiilejä oli kahdenlaisia ja molemmille
altaille oli omansa. Olen kirjoittanut niin monta kertaa, etten voinut enää
uskoa korviani tai silmiäni tai mitä tahansa muita aistejani, mutta totta se
oli tälläkin kertaa: en vaan voinut uskoa.
Otin syyn kuitenkin suorilta käsin omalle kontolleni. Tässä
projektissa oli ollut niin monta vastoinkäymistä ja epäonnen sattumaa, että
ainoa vaihtoehto oli, että olen itse tilannut osan väärin. Tilasin venttiilin
jälkikäteen nettiverkkokaupasta ja muistan pähkäilleeni oikean venttiilin
tilaamista. Luulin kuitenkin tarkistaneeni asian moneen kertaan.
Kaivoin sähköpostista tilausvahvistuksen esille ja kas
kummaa, olin kuin olinkin tilannut osan ihan oikein: venttiilin
ylivuotosuojattomalle altaalle. Silti asentaja piteli käsissään venttiiliä
ylivuotosuojatulle altaalle. Venttiiliä ei siis saanut paikalleen, koska se ei
edes sopinut altaaseemme. Tiedossa oli uutta selvittelyä rautakaupan kanssa. On
se hyvä, ettei tehtävälista pääse liiaksi laihtumaan.
Jokke vastasi viestiini ja kertoili, että on täysin normaali
tapa luovuttaa tila asukkaalle ja antaa hänelle täytettäväksi vika- ja
puutelista. Jokke myös kertoi, että yleensä asukkaat haluavat käyttää vikalistan
tekoon hetken aikaa ja tutustua mahdollisiin epäkohtiin, minkä jälkeen
vikalista käydään yhdessä läpi ja todetaan ovatko mainitut viat korjattavia vai
ovatko ne lähinnä mielipiteitä, jotka eivät aiheuta korjaustoimenpiteitä.
En tietenkään kritisoinut luovuttamista yleisesti (on hyvä,
että tila luovutetaan takaisin asukkaille ja on hyvä, että asukas saa
mahdollisuuden kertoa mahdollisista virheistä), mutta kritisoin sitä, että
ennen luovuttamista valmiiksi luvattuja töitä ei tehty ja niiden jatkumista
piti odottaa kuukausi. Ja ehdottomasti vikalista olisi ollut mukava täyttää
kaikessa rauhassa eikä viikon kuluessa, kuten vaatimus oli. Varsinkin kun emme
tuon viikon aikana päässeet edes kotiin vielä muuttamaan.
Jokke kertoi, että yhtiö ei ole ottanut kantaa sille
esitettyihin kysymyksiin, mutta Jokke pyrki saamaan puheenjohtajan paikalle,
kun vikalistakorjaukset alkavat, jotta saadaan vastaus avoinna oleviin
kysymyksiin. Jokke oli ilmoittanut yhtiölle alakerran vessan hanasta, kylpyhuoneen
wc-pöntön kannesta sekä tiiliseinien korjauksesta. Hän kertoi, että on
ilmoittanut puheenjohtajalle, että alakerran vessan lattianrakenne on kuiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti