Päätin otsikoida kaikki ruoka-aiheiset postaukset ”Makuasioita”-otsikon alle, jotta aiheeseen liittyvät postaukset ovat selkeämmin löydettävissä. Toissa päivänä jo alustin varsinaista aihetta, mutta en päässyt puusta pitkälle. Tai pitkälle pääsin nimenomaan, mutta en koskaan varsinaiseen aiheeseen.
Jokainenhan meistä on varmasti kuullut ruoan
terveellisyyteen ja eettisyyteen liittyen vaikka ja mitä. Tarinaa ja
asiantuntijaa on niin moneen lähtöön, että itse koin helpoimmaksi sulkea silmät
ja korvat kaikelta papatukselta ja syödä sitä, mitä tarjolla on. Terveellisyyteen
liittyen olen ajatellut, että on parempi syödä sentään jotain. Ja toisaalta,
jotenkin en ole tullut edes ajatelleeksi, miten kiero elintarviketeollisuus voi
olla. Eettisyyteen liittyen en ole kokenut, että voisin valinnoillani juurikaan
asioihin vaikuttaa, sillä kaupassa oleva tehotuotettu pihvi on siellä kaupassa,
ostin sitä sitten tai en.
Lapsellisia ajatuksia, tiedän. Ruoka on aina ollut minulle vain
välttämätön paha henkeni pitimiksi, joten en ole sille liiemmin ajatuksia
uhrannut. Syön, koska on pakko. Nautin kyllä hyvästä ruoasta, mutta esimerkiksi
maistaminen on minulle ihan yhtä tyhjän kanssa. Kaikissa ohjeissa neuvotaan
aina, että maista ruokaa ennen kuin tarjoilet sitä muille. Voin maistaakin,
mutta en minä osaa siitä sanoa juuta tai jaata. Luulen saaneeni ruoan valmiiksi,
maistan sitä ja totean, että valmista on. Jii tulee maistamaan ja toteaa, että
lisää suolaa. Lisään suolaa, maistan ja totean, että parempaa. Nautin kyllä
hyvistä makuelämyksistä, mutta yhtä hyvin voin syödä pihvini täysin ilman
mausteita ja pitää siitäkin – Jii aina naureskelee mieltymykselleni pelkkään
lihan makuun.
Juttu suistuu taas raiteilta, mutta pakko kertoa pari
esimerkkiä maistamiseen ja maustamiseen liittyen. Jii opetti minulle
alkuaikoina sellaisen herkun kuin nuudeli ja tonnikala. Tosiaan,
purkkitonnikalaahan olen kyllä syönyt nyt sen 15 vuotta. Tällä alumiinisella
eväkkäällä ei näet ole mitään tekemistä niiden oikeiden meressä uiskentelevien kalojen
kanssa. Sieluni silmin näen, kuinka isot kalastusalukset kauhovat sadoittain
tonnikalapurkkeja verkkoihinsa Tyynestämerestä. Sitten vain etiketti kylkeen ja
kaupan hyllylle. Näppärää.
Jii maustoi sotkun muutamilla mausteilla ja
sitruunamehutiivisteellä. Yhtenä päivänä päätin yllättää nälkäisen miehen ja
kokkasin maittavan nuudelitonnikala-aterian opinahjosta palaavalle rakkaalle.
Noudatin tarkasti mestarin oppeja ja käytin elämäni ensimmäisen kerran pippuria
ja sitruunamehutiivistettä. Jii oli otettu valmiista ruoasta, mutta nousi
pöydästä maustaakseen ruokaa vielä sitruunalla. Hieman pahastuneena totesin,
että siinä kyllä on jo. Jii kohotti kulmiaan ja kysyi, että paljonkin. ”Kolme
tippaa”, vastasin.
Toinen esimerkki kertoo siitä, miten surkeasti taitoni ovat
vuosien aikana kehittyneet. Pari vuotta sitten tein ruoaksi kanawokkia. Olin oppinut,
että mausteet ovat terveellisiä ja auttavat painonhallinnassakin. Laitoin
oikein ränttäliksi: maustoin niin, että silmiä kirveli, kun pannun ohi käveli.
Lopuksi maustoin ruokaa ja suu ilmiliekeissä päätin nostaa pöytään myös kaksi
litraa jäävettä pahimpien liekkien ensisammuttamiseksi. Mielenkiinnolla
seurasin Jiin ilmettä ensimmäisen haarukallisen osalta. Ilmekään ei värähtänyt.
Kysyin, miltä ruoka maistuu. Jii, totesi: ”Ihan hyvää. Jos et pahastu, voisin
laittaa vähän sweet & sour -kastiketta makua antamaan”. Teki mieli iskeä
sweet & sour -pullo Jiin takaraivosta läpi.
No niin, palataan aiheeseen. En kerta kaikkiaan muista,
mistä mielenkiintoni puhtaampaa ruokaa kohtaan viime kesänä heräsi. Muistan
vielä aidosti tuon hetken, josta kaikki lähti, mutta en saa päähäni, mistä
ensimmäinen ajatus lähti. Se oli kuitenkin ajanjakso, jolloin asuimme siirtolapuutarhamökillä
(#63). Havahduin miettimään, mitä oikeastaan syömme. Puutarhassa istuskellessani
mietin, mitkä mielettömät mahdollisuudet meillä olisi kasvattaa puhdasta ruokaa
mökillä, kun mummikaan ei enää jaksa kasvimaata kuokkia siinä määrin kuin
ennen.
Ajatus parempilaatuisen ruoan puolesta jäi ajatuksiini
hautomaan. Kuin tilauksesta satuin ohimennen näkemään televisiosta Arman
Pohjantähden alla -sarjan jakson, jonka aiheena oli ravinto. Ohjelma keskittyi
yleisesti terveyteen ja hyvinvointiin, ja se sai ajattelemaan lisää ruoan
vaikutuksesta hyvinvointiin. Kuin johdatuksena silmiini osui vielä kaksi erillistä
lehtiartikkelia aiheeseen liittyen.
Vaikka ruoka ei itsessään ole erityisen paljon koskaan
kiinnostanut, olen kyllä aina (no en ehkä nuorena) halunnut syödä terveellisesti
ja järkevästi. Kaupassa käydessä mielessä oli jo pitkään pyörinyt paljon
kysymyksiä. Kevyt- ja terveystuotteita on tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta
ihmiset jatkavat lihomista. Ruokaa kuskataan tänne pohjolaan maapallon toiselta
puolelta myytäväksi pilkkahintaan meille kuluttajille. Samaan aikaan
naapurikylän pellolla tuotettu terveempi vaihtoehto maksaa niin paljon, että
harva sitä kaupan hyllyltä valitsee. Elinkeino toisensa jälkeen käy
kannattamattomaksi ja olemme koko ajan enemmän riippuvaisia tuontiruoasta. Joku
tässä kuviossa mättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti