Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

tiistai 24. tammikuuta 2017

#137: Poskiontelontulehdus pistää pään pyörälle


Eilisilta meni sumuisissa tunnelmissa pään seilatessa ihan omilla aalloillaan. Aloitin lääkärin määräämän antibioottikuurin, hengitysteitä avaavan Duact-lääkkeen käytön ja särkyyn vedin Burana 600 mg:tä niin paljon kuin oli sallittua. Paljon on kirjoitettu antibioottien turhasta syönnistä ja diagnoosi mietitytti entistäkin enemmän.

Muutamankin eri lähteen mukaan poskiontelontulehdusta ei tulisi tutkia ja diagnosoida ennen kuin oireet ovat jatkuneet vähintään 10 vuorokautta, sillä nuhakuumeen aikana poskiontelontulehdukseen viittaavia oireita on noin 90 % potilaista. Ihmettelin omaa diagnoosiani entistä enemmän, sillä omasta nuhastani oli kaksi päivää ja sekin oli jo ohi.

Illan hilluin omissa oloissani sohvalla, kun en pystyssäkään tahtonut pysyä. Särky oli valtava ja aivot heittivät sellaista kuperkeikkaa, etten tiennyt, miten päin olisin ollut oikein päin. Koko päivän olin miettinyt rakasta enoani, joka 31-vuotiaana sai aivoverenvuodon ja menehtyi. Hän oli käynyt päänsäryn takia lääkärissä ja palasi illalla vielä sairaalan päivystykseen säryn ja huonon olon takia. Päivystävä lääkäri määräsi särkylääkettä ja lähetti enoni kotiin. Yöllä enoni oli noussut käymään vessassa ja nousi viimeisen kerran. Pää pyörällä pohdin vaihtoehtoja ja suunnittelin jo lähteväni päivystykseen. Jii joutui jättämään futistreenit väliin, koska en uskaltanut jäädä yksin lasten kanssa.

Nukahdin sohvalle, josta puolenyön aikaan Jii pyysi siirtymään omaan sänkyyn. Keinuen kipusin rappuset ja pää pyörällä kävin nukkumaan. Aamulla sama olo jatkui. Päätin soittaa lääkäriin ja kysyä, onko tämä nyt ihan varmasti poskiontelontulehduksesta johtuvaa. Puhelimeen vastannut täti varasi saman tien minulle uuden ajan, ja Jii lähti viemään minua lääkäriin.

Halusin eri lääkärille, sillä mielestäni edellinen ei ollut kovin kiinnostunut pääongelmistani. Pääsin lääkärille, joka kysyi, mikä vaivaa. Kerroin, että kävin edellispäivänä ja sain diagnoosin, jota hieman ihmettelin. Painotin, että en ole sen diagnoosin tai flunssan takia täällä vaan olen oikeasti todella huolissani pääni kunnosta. Kerroin oireista ja sanoin, että olotilani on oikeasti pelottava.

Lääkäri katsoi minua ja totesi, että kyllä se on poskiontelontulehdus. Tuijotin vain lääkäriä ja totesin, että jaa. Lääkäri katsoi sitten kurkkuuni ja totesi: ”kyllä kyllä, räkä siellä valuu. Se on poskiontelontulehdus”. Sanoin, että ”hyvä on, uskon, että minulla on sekin, mutta ovatko nämä pääoireet todella asiaankuuluvia?” Sitten hän kertoi minulle, kuinka räkä valuu nenästä poskionteloihin. Huomautin, että minulla ei ole mitään ongelmia sen rään kanssa, kun ei sitä edes ole. Ongelma on päässäni.

Lääkäri oli varmaan samaa mieltä, mutta eri tavalla. Hän käski laittaa kädet sivuille, koskettaa nenää ja puristaa käsillä. Läpäisin kaikki testit. Sitten piti sulkea silmät ja kulkea viivakävelyä. Se oli järkyttävää! Tasapaino heitti aivan häränpyllyä, kompastelin jalkoihini ja otin seinästä tukea. Menin ihan paniikkiin ja kuulin jo mielessäni lääkärin huolestuneet sanat: ”Jaa, avaahan rauhallisesti silmät ja tule takaisin istumaan. Tässä on kyse jostain vakavammasta”.

Valmistauduin kuulemaan ikäviä uutisia ja kyynelkanavat olivat valmiina toimintaan. Lääkäri avasi suunsa: ”Se meni oikein hienosti. Olet kunnossa. Laitan sairaslomaa vielä loppuviikon, ei tämä päivässä parane.” Käännyin katsomaan lääkäriä. Aivot eivätkä silmät pysyneet ihan perässä, mutta tulivat pienellä viiveellä. Ja jyskyttivät taas mennessään. Sain rykäistyä vain, että ”Kunnossa?” Ja lääkäri tarttui tuohon rykäisyyn: ”Juu, juu, juuri tuota se poskiontelontulehdus teettää. Tuolleen justiin kerää limaa sinne nieluun.”

Kerroin vielä, etten ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan tällaisista oireista poskiontelontulehduksen yhteydessä. En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi joutunut esimerkiksi treenejä jättämään väliin sen takia, että puolisolla on poskiontelontulehdus eikä pysy sen takia pystyssä. Kerroin vielä, että suvussamme on ollut aneurysmaa ja olen huolissani, ettei päässäni ole jotain pielessä. Lääkäri totesi iloisesti: ”ei se ainakaan aivoverenvuoto ole. Heippa!”

Pääni jatkaa leijumista ja muu kroppa yrittää pysyä perässä. Päässä humisee ja kumisee, mutta kai se on uskottava, että poskiontelot ne vaan nyt siellä ovat keksineet omaa huvia. Jos nyt jotain lohdutusta voi ajatella, niin kai se olisi mahdollinen aivoverenvuoto tai -halvaus minut jo kahdessa päivässä vienyt, jos olisi viedäkseen. Ei muuta kuin rauhallisin mielin nukkumaan ja odottamaan huomisen pyörteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti