Aivan mahtavaa vuotta 2017 kaikille lukijoilleni! Vuodenvaihde kului blogin osalta hiljaisissa merkeissä, sillä aika kului juhlien järjestämisessä. Pidimme tupaantuliaiset ja aika meni ensin niitä järjestellessä ja sen jälkeen niistä toipuessa. Tuntui erinomaiselta laittaa viime vuosi pakettiin hyvien ystävien kesken. Tuntuu kuin kokonainen tarina olisi nyt saatu päätökseen.
Ei tarina tietysti kaikilta osin vielä ole päättynyt. Ihan
oma lukunsa tulee olemaan väännöt Myyntimiehen kanssa, mutta olkoon se sitten
vaikka tämän varsinaisen stoorin jatko-osa. Lähden kuitenkin tähän vuoteen
todella hyvin mielin ja valtavalla positiivisuudella – uskon, että tästä tulee
erinomainen vuosi.
Palataan vielä kuitenkin aiempiin aiheisiin. Kerroin
viimeiset pari lukua ohjeita asuntokauppaan. Vaikka kuinka yrittäisi selvittää
asiat ja toimia parhaan ymmärryksensä ja taitonsa mukaan, ikäviä yllätyksiä voi
aina tulla vastaan. Miten koko elämän mullistavasta vahingosta voi sitten
selvitä? Kerroin jo aiemmin, miten vahinko ja siihen liittyvä remontti aiheuttivat
väsymystä ja stressiä, jotka väistämättä vaikuttivat niin perheeseen kuin
parisuhteeseenkin (#64). Kaikesta kuitenkin selvittiin eikä tilanne missään
vaiheessa johtanut siihen, että hanskoja olisi tosissaan meinattu tiskiin
heittää – tai no ehkä kerran 😁
Vahvuutena meillä on varmasti pitkä parisuhde, jonka aikana
on koettu yhtä jos toista. Itseäni auttoi valtavasti, kun synkimpinä hetkinä
mietin sitä, että kyse on vain materiaalisesta murheesta – säilytimme kaikki
terveytemme (vaikka mielenterveys välillä koetuksella olikin) ja perheemme
pysyi kasassa. Elämässä voisi olla paljon lopullisempiakin murheita kuin yksi
vesivahinko.
Kun elämä heittää yllätyksiä eteen, on hyvä olla turvaverkko
ympärillä. Jollain se on puoliso, jollain se on perhe, jollain ystävät. Apua
kannattaa rohkeasti pyytää ja apua kannattaa ottaa myös vastaan. Yksi
tärkeimmistä asioista on puhuminen. Huomasin itse, miten paljon helpompi toisen
kiukuttelua oli kestää, kun toinen sanoi, että ”anteeksi, pinna on tiukalla, olen
väsynyt”. Se pätee tietysti kaikessa elämässä, mutta tällaisina ”kriisiaikoina”
sen merkitys vahvistuu.
Muistutin Jiitä monesti heikkoina hetkinä siitä, että meidän
on pysyttävä samalla puolella. Vesivahinko kosketti meitä molempia, joten pahaa
oloa oli epäreilua kaataa toisen niskaan. Syyllistyin siihen hetkittäin toki itsekin.
Tärkeitä taitoja ovatkin niin anteeksipyytäminen kuin anteeksiantaminenkin. Olisimme
voineet saada todella isojakin kriisejä aikaiseksi, ellei asioita olisi välillä
keskusteltu läpi ja sovittu. Joustimme myös molemmat hyvin paljon, kun tilanne
sitä vaati. Jos olin aivan kuolemanväsynyt, Jii otti ohjat ja varmisti, että
pääsen nukkumaan. Kun Jii keskittyi kiertämään laattakauppoja, minä hoidin
lapsia. Molemmat tukivat toisiaan, kun sen aika oli eikä missään kohtaa
tuntunut siltä, että kumpikaan olisi joutunut kantamaan koko taakkaa yksinään.
Vaikka haluan uskoa, että kaikella on aina tarkoitus, en
vielä ole keksinyt, mikä tarkoitus tällä kaikella oli. Ei kyllä käy
kiistäminen, ettenkö olisi tyytyväinen, että viimeisetkin Myyntimiehen jättämät
ällötykset (#21) tuli nyt uusittua, mutta olisihan tuon nyt voinut kevyemminkin
hoitaa. Tämän tekstin myötä haluan jälleen muistuttaa kaikkia lukijoita siitä,
että keskitytään elämässä tärkeisiin asioihin ja iloitaan siitä, mitä meillä
tällä hetkellä on. Joskus tulee ylämäkiä ja joskus tulee alamäkiä. Mennään
siinä mukana ja toivotaan, että edes opitaan jotain tulevaisuuden varalle, jos
ei muuta. Vielä kerran mahtavaa alkanutta vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti