Hermostuin syksyllä toden teolla kauppojen tarjontaan: marinoitua lihaa myydään kilometritolkulla ja tuotteiden lihapitoisuus huitelee 70 prosentin hujakoilla. Jopa näennäisesti marinoimattomilta näyttävät lihat on ystävällisesti valmistajan toimesta suolattu valmiiksi, jolloin lihapitoisuus jää 85 prosenttiin – loput ovat vettä, suolaa ja aromeja. Maustan mielelläni lihani itse (tai jätän maustamatta), mutta lihaa ostaessani haluaisin todella maksaa vain itse lihasta.
Leikkelehyllyllä olen aina valinnut täyslihatuotteen
mahdollisimman suurella lihapitoisuudella. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi,
kun lähikaupan valikoimista hävisi viimeinenkin yli 90 prosentin
lihapitoisuudella varustettu tuote. Vähemmällä lihapitoisuudella varustettua
höttöä löytyy sitten siinä määrin, ettei voi kuin ihmetellä, kuka nekin kaikki
syö.
Leipähyllyn ääressä olen itkenyt jo pitkään. Valikoima
tuntuu kasvavan viikosta toiseen, mutta mikään muovipussiin pakattu pullamössö
ei herätä minussa intohimoa. Kaksi ja puoli vuotta sitten kyläilimme vanhojen
naapureiden mökillä ja tarjolla oli rouvan leipomaa ruisleipää. Tuota
makuelämystä olen metsästänyt siitä lähtien, mutta kaupan tarjonnasta ei viitsi
saman päivän aikana edes puhua.
Uusi villitys tuntuu olevan myös kaiken kaltaiset tuotteet.
Valmistaja toisensa jälkeen tuppaa markkinoille maidon kaltaista valkoista
juomaa, juuston kaltaista leivänpäällistä, kerman kaltaista tuotetta.
Valikoimaa on niin järjettömät määrät, että kaiken kaltaiset tuotteet hukkuvat
aitojen sekaan ja nykyään itseasiassa jo monesti toisin päin. Aidosti
terveelliset vaihtoehdot, kuten kasvikset ja hedelmät, maksavat kohtuuttoman
paljon verrattuna lisäaineita täyteen ahdettuun valmisateriaan.
Ruoka-ajatusteni hautoessa pääkopassa, mieleeni muistui
äkkiä kaverin suosittelema Petos lautasella -kirja. Kaveri suositteli teosta jo
muutama vuosi sitten, mutta ajattelin silloin, etten halua tietää enempää
elintarviketeollisuuden tempuista. Pelkäsin ruokavalioni ollessa
laajentuneenakin niin rajattu, että minulta loppuisi vaihtoehdot ruoaksi kirjan
jälkeen kokonaan. Nyt olin kuitenkin valmis lukemaan teoksen.
Vuoden kestäviä omenoita – kätevää vai kartettavaa? Mitä
tapahtuu, kun aspartaami sekoittuu toisiin lisäaineisiin? Mitä laholla kuusella
on tekemistä vaniljanmaun kanssa? Mihin teollinen leipä tarvitsee 16:ta
lisäainetta?
Kyseessä on Mats-Eric Nilssonin teos, joka paljastaa, mitä
kaikkea meille syötetään tietämättämme. Nilsson nimittää teollisesti tuotettua
ruokaa väärennetyksi ruoaksi ja kirjassa hän kertoo, kuinka tuotteita voidaan
keinotekoisin lisäaineiden ja muunlaisin muokkaustoimenpitein muunnella
valmistuskustannusten säästämiseksi. Nilssonin mukaan keskivertokuluttaja syö teollistuneissa
maissa vuosittain 6–7 kiloa lisäaineita. Määrä on minusta järkyttävä ja kasvaa
koko ajan. Nilsson selvittää kirjassa, mitä elintarviketeollisuus kertoo meille
tavallisille kuluttajille teollisesta ruoasta ja mitä puhtautta ja pitkää ikää
myyvien pakkausten sisällä oikeasti piileksii.
Kirja ei niinkään rajoittanut ruokavaliotani vaan
ennemminkin tarjosi vastauksia: miksi kaupassakäynnit tuntuivat niin raskailta,
miksi mikään ei tahtonut enää maistua, miksi valtavista valikoimista huolimatta
ostoskärryyn ei kelvannut mikään. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan
Nilssonin julkaisuihin. Hän on julkaissut myös Aitoa ruokaa -kirjan, joka on
edellä mainitun kirjan mukautettu versio suomalaisille.
Yrittäessäni keskustella näistä ruoka-asioista lähipiirini
kanssa, huomaan, että moni elää kuvitelmassa, jonka mukaan kaikki, mitä meille
tarjotaan, on turvallista ja aitoa ruokaa. Kirja paljastaa, että ruokakaupoissamme
myydään kaikenlaisia epämääräisiä tuotteita, jopa viranomaisten kieltämiä. Kirja
kertoo muun muassa sen, että suomalaisen yrityksen Ruotsissa myytävissä
lihapullissa on enemmän lihaa kuin saman yrityksen suomalaisissa lihapullissa. Täälläkin
tarvitaan samanlaista vallankumousta, joka on Ruotsissa johtanut
elintarviketeollisuuden heräämiseen, ettei kuluttajille voi syöttää ihan mitä
tahansa.
Nämä ovat tietysti makuasioita. Jätetään ruoka-asiat jokaisen
mieliin nyt vähän hautumaan ja hypätään seuraavalla kerralla taas ihan muihin
juttuihin. Ihanaa sunnuntaita lukijat!
Kiitos kirjavinkistä, täytyy ehdottomasti lukea! Tuo kilomäärä lisäaineita vuodessa on kyllä hälyttävä, huh! Minua lähes huvittaa, mutta toisaalta kauhistuttaa se, miten hyväuskoisia suomalaiset ovat kaupassa myytäviä tuotteita kohtaan. Suurin osa tavallisista tallaajista ei edes tunnista puoliakaan monen elintarvikkeen ainesosista... Ja silti pitää niitä turvallisina, jopa aitoina. Todella hyvä kirjoitus, löysin nyt blogisi ensimmäistä kertaa ja piti mennä samalta istumalta lukemaan useampi teksti. :)
VastaaPoistaHei Ilona, kiitos kommentistasi! :) Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Olen itse nyt herännyt tähän ruoan aitouteen ja ajattelin siitä aina välillä jotain ajatuksia heittää ilmoille. Toivotaan, että yhä useampi herää miettimään näitä samoja asioita, jolloin elintarviketeollisuuden on pakko alkaa miettiä, mitä meille tarjoavat.
PoistaKiva, että löysit blogin. Kävin kurkkaamassa blogiasi ja olipa ilahduttavaa huomata, että blogi voi olla todella toimiva ja mielenkiintoinen, vaikkei se vain yhteen aiheeseen lokeroituisikaan. Itseäni vähän ahdisti tämä hyppely aiheesta toiseen, mutta selvästi se voi hyvin toteutettuna toimia :) Iloista talven (vai jo kevään) jatkoa ja mukavia kirjoitushetkiä!
Jos haluat oikeasti laadukasta lihaa niin suosittelen lämpimästi menemään suoraan lihakauppaan ja unohtumaan nämä kauppojen lihatiskit..
VastaaPoistaJos haluat oikeasti laadukasta lihaa niin suosittelen lämpimästi menemään suoraan lihakauppaan ja unohtumaan nämä kauppojen lihatiskit..
VastaaPoistaMoikka Eija, olet ihan oikeassa. Olen itse löytänyt lähiruokapiirit ja muut vaihtoehtoiset tavat hankkia elintarvikkeita ja kerron niistäkin, kunhan ehdin :)
Poista