Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

#133: Ennen ja jälkeen: Lasten makuuhuone



Nyt pääsen vihdoin esittelemään teille ennen ja jälkeen kuvia kodistamme. Kyllä ehtikin käydä ahdistavaksi tämä elämä! Kaikki vanhemmat kuvat olen ehtinyt siivota puhelimesta ja ne ovat tallessa ulkoisella kovalevyllä. Ulkoinen kovalevy sisältää muutenkin koko elämäni, joten pienen pieni ahdistus alkoi hiipiä pääkoppaan, kun ei kovalevy ollut omalla paikallaan työhuoneessa.

Se on kuitenkin sen verran iso mötikkä, että en pienestä hätkähtänyt: ei kukaan voi hukata kokonaista kovalevyä enkä minä nyt ainakaan! Kun sitä ei vielä tänä aamunakaan löytynyt mistään, sydän alkoi jättää muutamia lyöntejä väliin. Muistin sitten, että kovalevy oli jossain vaiheessa mukana äidin luona. Soitin äidille ja kysyin, onko ulkoista kovalevyä näkynyt. Tehtävä ei ollut ihan helppo, sillä äidin tietokoneenkäyttötaidot rajoittuvat koneen avaamiseen ja sulkemiseen sekä sähköpostiin kirjautumiseen – eivätkä nekään aina suju. Yritin kovasti selittää, miltä kovalevy näyttää, mutta haastavaahan se oli.

Pyysin äitiä katsomaan portaiden alla olevan lipaston laatikot sekä yläkerran kaapit: onko siellä jotain, jonka olemassaolosta äiti ei tiedä mitään. Ohje ei ollut kaikkein selkein, sillä äiti on säilönyt kymmeniä laturi- ja johtohässäköitä juuri portaiden alle laatikoon ja vuorotellen ehdotti kaikkea muuta kuin minun kovalevyäni. ”Ei, se ei ole Playstation 2. Löytyisikö jotain muuta?”

Kerroin, että kyseessä on äidin käsilaukun kokoinen musta mötikkä, josta lähtee kaksi johtoa. Äiti kävi paikat läpi ja ilmoitti, ettei löytynyt. Aloin panikoida tosissani ja kävin kolmatta kertaa läpi koko oman kodin. Ei jälkeäkään. Äiti mainitsi aiemmin ohimennen, että siskoni on menossa käymään. En ihan vakuuttunut äidin etsintätaidoista, joten soitin Ässälle ja pyysin, että hän käy samat paikat läpi ja etsii kovalevyni. Ässä ei voinut käsittää, että olen voinut hukata sen – en minäkään. Enkä voinut uskoa korviani, kun Ässä ilmoitti, ettei se ole äidin luona.

Pitkin päivää mielensyövereistä nousi mieleen erilaisia asioita, jotka kovalevyn myötä olisivat poissa: matkakuvat 10 vuoden ajalta, Aman vauvakuvat ja videot vauva-ajalta, elämän tärkeimmät asiakirjat, elämäni kasassa pitävät excelit, kaikki… En enää ymmärtänyt, missä se olisi voinut olla. Jii sanoi ääneen saman, jota pelkäsin: se on muuttorumban aikana ollut jossain kassissa, joka on päätynyt roskikseen. Näin sieluni silmin mustan Buffaloni rikkoutuneena ja jäätyneenä kaatopaikalla miljoonien jätetonnien alle hautautuneena. Siellä lepäsi koko elämäni muistoineen päivineen.

Joku intuitio pakotti minut lopettamaan työt tältä päivältä jo kolmen aikoihin ja ilmoitin Jiille, että ajan äidille hakemaan kovalevyni kotiin ja jatkan töitä vielä illalla. Äidin luona suunnistin suoraan portaiden alle lipaston laatikoihin ja kukas se siellä makasikaan: rakas Buffaloni Äiti ei syystä tai toisesta ollut juuri kyseistä laatikkoa avannut ja Ässän koottuja selityksiä en ole vielä edes kuullut, mur. Kiitos näistä rytmihäiriöistä.

Ja mitä tästä opimme: älä koskaan säilytä kaikkea tärkeää vain yhdessä paikassa. Kyllä minulla suurimmaksi osaksi on varmuuskopioita muuallakin, mutta ei kaikesta – kuten esimerkiksi näistä asuntokuvista. Buffalollakin alkaa olla ikää ja kauhulla odotan, milloin sen maallinen taival päättyy. Toistaiseksi en ole keksinyt järkevää säilytystapaa noin suurelle datamäärälle, joten ehdotuksia otetaan vastaan.

Mutta nyt asiaan: Aloitetaan kuvailut yläkerrasta ja sieltä lasten makuuhuoneesta eli Aman sanoja lainaten nukkuhuoneesta. Huoneeseen ei tehty muuta remonttia kuin seinien maalaus. Aman sängyn viereinen seinä hajosi kylpyhuoneen purkutöissä eli se paikattiin ja maalattiin uudestaan urakoitsijan toimesta.


Huone ennen: 
 

Huone jälkeen: 


 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti