#60: Valtava väsymys ottaa vallan

Kesä meni ohi sellaisella vauhdilla, että välillä mietin, jäikö joku kuukausi ihan oikeasti välistä. Jiin odotettu pitkä kesäloma oli hetkessä ohi. Ja mihin tuo loma oli kulunut? Rautakaupoissa juoksemiseen, asioiden selvittelyyn, kaiken mahdollisen vertailuun, jokaisesta asiasta vääntämiseen ja ennen kaikkea vieraissa nurkissa asumiseen. Yhdessä paletti pysyi vielä jossain määrin kasassa, mutta kun Jii palasi töihin, väsymys nousi tähtitieteellisiin lukemiin. Jokainen aamu tuntui edellistä raskaammalta. Aamut tuntuivat niin raskailta, että pelkäsin, etten huomenna pysty enää nousemaan. Ellei lapsia olisi, en varmaan olisi moneen aamuun enää noussutkaan.

Juhannuksena tuli vuosi täyteen siitä, kun olin edellisen kerran nukkunut kokonaisen yön. Syyskuussa syntyneen Olian jälkeen väsymyksestä tuli normaali olotila. Vuoden jatkuneen valvomisen jälkeen luulin tietäväni, mitä on olla väsynyt. Kulunut kesä vei väsymyksen kuitenkin sellaiselle tasolle, etten ole voinut kuvitellakaan sellaisen olemassaoloa. Jos univelka merkittäisiin kellokortille, olisi työsuojeluviranomainen puuttunut asiaan aikoja sitten. Kukaan ei hyväksyisi työelämässä ylityötuntien kasaantumista samaan tahtiin, kun omalle kortille kertyi univelkatunteja. Peilistä katsoi joka aamu entistä väsyneempi kalpea peilikuva ja silmäpussien osalta vertaus pandaan olisi ollut loukkaus pandoja kohtaan. 

Väsymys on saanut ihan uuden merkityksen. Pystyn erottamaan väsymyksessäni nykyään erilaisia tasoja. Jatkuvassa univelan kierteessä tasolta paremmalle tasolle pääseminen tuntuu hetkittäin mahdottomalta. Ensimmäinen taso on normaali väsymys, mitä jokainen on varmasti kokenut jossain vaiheessa. Siihen auttaa lyhyet päiväunet tai ehkä jopa kahvikupillinen. Seuraavalla tasolla mukaan astuu päänsärky. Se on särky, johon ei auta särkylääke vaan nukkuminen – ei enää mitkään nokoset.

Kolmannella tasolla pää on jumissa eikä ajatus enää kulje. Pystyn oikein tuntemaan, kuinka ajatus yrittää päästä aivoissa eteenpäin, mutta valtava väsymysmassa tukkii tien. Riittävä jumitus johtaa neljännelle tasolle, jossa kuvioon astuu pahoinvointi ja jatkuva yökötys. Neljännellä tasolla väsymys on sitä luokkaa, ettei pysty enää nukkumaan, vaikka väsyttäisi. Viimeinen taso on lamaantuminen. Se on taso, jossa elimistö ei enää pysty jatkamaan vaan elimistö ikään kuin sammuttaa itsensä ja menee pakkolepoon.

Samanlaista väsymystä kokemattomien on varmasti vaikea uskoa, miten syvä väsymys vaikuttaa ja millaisia fyysisiä oireita väsymys voi aiheuttaa. Yksi konkreettinen asia on muistin heikkeneminen ja loogisen ajattelun mahdottomuus. Jokaisella on niistä varmasti kokemusta jossain tilanteessa, mutta omalla kohdallani pään täydellinen lukkiutuminen on ahdistavaa ja jossain määrin jopa pelottavaa.

Olen normaalisti äärimmäisen tarkka, suunnitelmallinen ja looginen ihminen. Väsymys on hävittänyt kaiken tuon. Tarvitsen apua ihan arkipäiväisissäkin asioissa, kuten reitin suunnittelemisessa ihan tuttuunkin paikkaan enkä muista mitään. Saatan lähteä kauppaan ostamaan kahta asiaa, mutta en muista kaupassa kuin yhden. Huomaan, että moni luulee minun olevan välinpitämätön, kun unohtelen yksinkertaisia asioita tai jätän tekemättä lupaamiani tehtäviä.

Huomasin jossain vaiheessa kesää, että Aman pitäisi saada isommat kengät. Lähdimme kenkäkauppaan ja ostin saman tien kahdet uudet kengät. Kun pääsimme äitini luokse ja olimme lähdössä puistoon, Ama pyysi, että saisi laittaa uudet kengät. Se sopi paremmin kuin hyvin ja 3-vuotiaan pitkällisen pohdinnan jälkeen Ama päätyi toiseen kenkäpariin. Aloin laittaa kenkiä Amalle, kun tajusin, ettei kenkä ole menossa Ama jalkaan – se oli ainakin kaksi numeroa liian pieni.

Ostimme kahdet kengät kokonaan sovittamatta. Minulla ei kaupassa käynyt mielessäkään, että kenkiä pitäisi sovittaa. En edelleenkään tiedä, millä järjenjuoksulla päädyin näihin valittuihin kenkiin, sillä en ollut katsonut niiden kokoa lainkaan. Muistan, että mietimme kenkien väriä ja nappasinko sitten vain lähimmän parin mukaan vai mitä kävi. En tiedä. Sen tiedän, että itkuhan siitä tuli. Ama odotti uusilla kengillä juoksemista ja minä olin niin väsynyt järjettömään touhuun, etten enää jaksanut. Havahduin miettiessäni, että olisipa kolarissa käynyt edes vähän pahemmin, että olisi päässyt sairaalaan nukkumaan.

Kaupassakäynnistä muodostui myös ihan uudenlaista stressiä. Ostoksia saattoi olla korissa, kädessä, vaunujen päällä tai lasten kädessä. Kassalla oli aina hirveä härdelli, kun yritin kasata kaikki tavarat maksettavaksi. Normaali ihminen kerää ostoksensa koriin eikä ymmärrä, miten kaupassakäynnistä voi tehdä niin vaikeaa. Väsynyt ihminen ei osaa toimia loogisesti edes kaupassa ja touhu on sen näköistä. Pelkään joka kerta, milloin jotain jää maksamatta ja vartijat juoksevat perääni. Näen sieluni silmin itseni istumassa kaupan takahuoneessa lasten kanssa ja itkien selittämässä vahingossa maksamatta jääneitä tuotteita.

Toistaiseksi olen vain kerran kävellyt kaupasta maksamatta ulos. Olimme Netraudassa ja löysin sieltä kivan kappaverhon. Fiksusti ripustin verhopaketin roikkumaan vaunun kuomuun, jossa se kiikkui nätisti aina parkkipaikalle asti. Vasta, kun laitoimme vaunuja autoon, huomasin, että verhot roikkuivat vielä mukana. Paniikissa juoksin sisään maksamaan verhot, mutta myyjä oli ymmärtäväinen – kaipa tuo oli puolitoistatuntisen vierailumme aikana havainnut, että ei tuo täti ihan täysillä valoilla taida kulkea.

Mietin usein, mitä kävisi, jos ympärilläni ei olisi niin laajaa turvaverkkoa kuin onneksi on ollut. Huolimatta siitä, että läheiset asuvat lähellä ja auttavat kaikessa, missä pystyvät, olin äärimmäisen väsynyt. Oli kuitenkin niin paljon asioita, joissa ei läheiset pystyneet auttamaan. Muutaman viikon päivärytmi oli sellainen, että huonosti nukutun yön jälkeen oli noustava kuudelta lasten kanssa ylös, Jiin työpäivän ajan vastasin lastenhoidosta yksin, illalla oli juostava laattakaupoissa tai jossain muualla koko perheen voimin ja illalla puoli kymmenen jälkeen oli avattava tietokone taloyhtiöiden asioiden hoitamiseksi lasten nukkumaanmenon jälkeen. Ja sama rumba alusta seuraavana päivänä.

Olin pitkään niin väsynyt, että oli koko ajan fyysisesti paha olo ja oksennutti. Olin pitkään myös niin väsynyt, etten pystynyt nukkumaan, vaikka olisi ollut tilaisuus. Lopulta olin niin väsynyt, että yksinkertaisesti vain nukahdin. Olimme jälleen menossa laattakauppaan ja muistan, kuinka kävelin autolle. Sen jälkeen seuraava muistikuva on, kun herään vieraassa ympäristössä. Menee hetki, että ymmärrän, mikä maa, mikä valuutta. Istun edelleen autossa. Edessä näkyy ”Asiakaspaikoitus”. Keräilen ajatuksia kasaan ja muistan, että lähdimme laattakaupoille. Olimme laattakaupan pihassa. Jii oli tutustumassa valikoimaan ja minä nukuin autossa. Ikkunat oli jätetty auki kuin koiralle. Olin kuulemma nukahtanut heti auton lähdettyä liikkeelle.

Äiti sanoi usein, että jätä niitä taloyhtiön asioita vähemmälle, mutta lomalla olevilla naapureilla ei ollut kovin iso intressi hoitaa meidän kylpyhuoneeseen liittyviä asioita. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika hurjalta, että lopulta vastasin muun muassa yhtiökokous- ja jatkokokouspöytäkirjojen, isännöitsijäntodistusten, toimintakertomuksen ja reklamaatioiden laadinnasta, tilinpäätöksen tarkistamisesta sekä lainatarjouksen läpikäynnistä ja siihen liittyvien päätösten tekemisestä. Ja siinä oli vain taloyhtiön asioita – ja vain tämän yhden taloyhtiön. Hoidetuista hommista ja laadituista asiakirjoista, reklamaatioista sekä muista tehtävistä saisi niin pitkän listan kirjoitettua, että siinä kalpenisi pisimmätkin joulupukille kirjoitetut toivelistat.