#86: Kalusteet paikalleen

Otsikko on hieman harhaanjohtava. Joku voisi luulla, että tämän kirjoituksen myötä kylpyhuoneen kalusteet oikeasti pääsisivät paikoilleen. Älä huoli, eivät ne pääse, ei tämä tarina vielä lopu. Käydessämme tiistaina 4.10. kotona, työmies Make kertoi, että seuraavana päivänä pitäisi amme olla kylpyhuoneessa. Tähtitaivasvaloihin liittyen olin ollut yhteydessä myös sähkömieheen, joka mainitsi ohimennen, että viimeiset sähkötyöt tehdään keskiviikkona, jos vain amme on siirretty kylpyhuoneeseen.

Olin hieman kahden vaiheilla, että siirrämmekö ammeen vai emme. Olinhan kuitenkin jo 23.9. pyytänyt Patelta, että he informoivat ajoissa, kun kalusteita pitää siirtää kylpyhuoneeseen. Olimme Jiin kanssa kahdestaan – tai tietysti lapset olivat mukana. Amme ei ihan heittämällä ollut yläkertaan siirtymässä eikä kaksi polvissa roikkuvaa pienokaista varsinaisesti ollut siirtotyössä apuna. Mikään ei Paten suunnalta kuitenkaan enää yllättänyt ja kylpyhuone näytti siltä, että seuraavaksi todella voisi olla ammeen asennus, joten uskalsimme luottaa työmiehen ja sähkömiehen sanaan.

Soitin paniikissa isälleni, että pääseekö hän auttamaan. Isä sai illan suunnitelmat setvittyä uusiksi ja sai vielä sovittua siskoni kihlatun, Peten, kanssa, että hän tulee myös töiden jälkeen auttamaan. Otin pikaisen puhelun myös anopille, joka jätti työt kesken ja tuli illaksi lapsia vahtimaan. Kun kaikki olivat paikalla, tartuimme reippaasti ammeeseen ja lähdimme nostamaan ammetta olohuoneen kierreportaita kohti yläkertaa. Hiiop! Ja stop!!! Ei mahdu näin päin. Käännetään. Hiiop ja uudestaan! Stop!!! Katto hajoaa. Vähän toisessa kulmassa. Hiiop! STOP!!! Kaikki hajoaa. Eikä vähiten kantajat.

Olimme mittailleet ammeen mahtumista moneen kertaan. Oli selvä, että mahtuminen tekee tiukkaa, mutta molemmat olimme mittailuinemme tulleet siihen tulokseen, että oikeassa kulmassa amme kyllä mahtuu. Mutta nyt sitä oikeaa kulmaa ei tahtonut löytyä. Laskimme ammeen ja löimme väsyneet päämme yhteen – näin päin se menee. Ja ei muuta kuin amme ylös ja kohti kylpyhuonetta. Hiiop! Jes, se mahtuu! 

Hitaasti, mutta epävarmasti saimme ammeen aina kolme senttiä ylöspäin. Meneillään oli huikea tiimityöskentely: siirrä sentti sinne, puolikas tänne, nyt ylhäältä milli vasemmalle ja kolme oikealle. Se sujui kuin millintarkka tanssi. Kunnes loppui musiikki. Amme ei mennyt enää senttiä sinne eikä tänne. Olimme päässeet 1/3 portaista. Oli mietittävä, hajotetaanko katto, amme vai portaat. Mikään ei noin äkkipäätä innostanut. Itkien visersin, että sen on mentävä, nostetaan nyt vain. Samaan aikaan kolme miestä turhautuneena tuskastelee, että ei ole menossa.

Lamaantuneena tuijotin typerää ammetta. Kuka ikinä oli keksinyt, että meille tulee poreamme? Ei sellaisella edes tee yhtään mitään. Ja olohuoneeseenko se nyt kytketään? Miehet pyysivät saada laskea ammeen. Katsellessani kolmea ammeen uuvuttamaa miestä, en voinut enää vastustaa. Oli luovutettava. Amme oli niin tarkalla mittatyöllä tuotu sen hetkisille sijoilleen, että alas meno oli operaatio sekin. Kukaan ei enää muistanut askelkuviota, jolla amme ylöspäin hivutettiin ja siinä se nyt kökötti jumissa joka suuntaan. Työn ja tuskan kautta amme saatiin lopulta takaisin olohuoneeseen. 

Kaikki yrittivät miettiä ratkaisua. Amme ei ole menossa sisäkautta ylös, joten se on vietävä ulkokautta. Jii ja lankopoika mittailivat ala- ja yläkerran terasseja. ”Jos amme nostetaan alaterassilta yläterassille johtavalle katolle. Pete nousee katolle ja vetää ammetta ylös samalla, kun Jii seisoo alempana katolla ja estää ammetta tippumasta maahan”. Näin sieluni silmin, kuinka katolta valuu ensin amme, joka jyrää Jiin ja vetää vielä Petenkin mennessään. Kohta meillä on amme ja kaksi miestä palasina pihalla. Totesin suorilta käsin, että uni seis kyttyrät, ammetta ei todellakaan lähdetä vetämään miesvoimin alakerrasta yläkertaan.

Isä ja Pete lähtivät. Pää löi tyhjää. Jostain sain päähäni kysyä ystäviltämme Toukkasilta (#13), onko heillä mitään ratkaisua asiaan. Toukkasilla on kuljetusyritys ja muistan joskus ystäväni kertoneen, kuinka hän ajoi yhdellä autolla keikkaa ja epähuomiossa oli jossain maaseudulla vetänyt puhelinjohdot alas tolpista unohtaessaan nosturin väärän asentoon. Jii hymähti turhautuneena, että tuskin Toukkaset poreammeita sinne puhelinpylväisiin nostelevat noin kovinkaan usein. Minulle riitti, että heillä on jossain autossa joku nosturi, joten he saattaisivat osata ainakin neuvoa eteenpäin.

Soitin ystävälleni, joka kertoi, että heillä on nosturiauto, mutta sen korkeus saattaa jäädä vajaaksi. Hän pyysi soittamaan isälleen, joka tietää paremmin. Jii soitti itse Toukalle ja kertoi ongelmastamme. Toukka mietti, että nosturin korkeus kyllä riittää, mutta terassien rakenteen takia ammetta pitäisi korkeuden lisäksi saada siirrettyä sivuun aika monta metriä ja siihen auto ei välttämättä riitä. Toukka antoi toisen kuljetusyrittäjän numeron, josta pitäisi apua saada. Emme ehtineet toiselle vielä soittaa, kun ystäväni soitti takaisin minulle. Hän sanoi, että heillä on nosturiauto hallilla ja jos haluamme, he voisivat ajaa hakemaan auton ja sieltä meille kokeilemaan ammeen nostoa.

Minulla ei sanat riittänyt kiittämään. Sanoin, että voimme hyvin yrittää kysyä toista kuljettajaa eikä heidän tarvitsisi iltaa vasten lähteä tällaista hoitamaan, mutta hädässä ystävä tunnetaan. Reilun tunnin päästä Toukkasten perhe oli nosturiauton kanssa pihallamme. Mukana olivat myös 1-vuotias Elmeri ja 4-vuotias kummipoikamme Aaro. Kaiken lisäksi ystäväni on vielä raskaana. Apu tuntui mittaamattoman arvokkaalta. 

Elmeri ja Olia jännittävät operaation onnistumista VIP-katsomossa

Siirsimme ammeen olohuoneesta terassille, jossa amme nostettiin kuormalavalle ja kiinnitettiin liinoilla. Homma oli hankala, sillä liinoja ei voinut kiristää liikaa, koska lasikuituinen amme ei kestänyt minkäänlaista puristusta. Mutta ei sitä täysin ilmaankaan voinut jättää. Hiljalleen amme oli kiinnitetty ja ei auttanut kuin rukoilla, ettei se seitsemän metrin korkeudessa keksi liukua pois liinojen välistä räsähtäen alaterassin lasikaton läpi terassin lattialle. Nosto jännitti itseasiassa niin paljon, että en pystynyt lopulta katsomaan ollenkaan. Pidin silmät kiinni ja luotin ammattilaisiin – vaikkei heillä ammeita tosiaan ollut aiemmin tullut nosteltua. 

Taitavasti ystäväni ohjasi nosturia ja hetkessä amme oli yläterassilla. Toukkaset keräsivät liinat pois ja lastasivat lapset autoon. Ystäväni lähti viemään lapsia kotiin ja isäntä ajoi vielä nosturiauton takaisin hallille. Me jäimme juhlimaan erävoittoa ammeesta. Vielä oli nostettava amme terassilta sisälle ja kylpyhuoneeseen. Olen kaikessa fyysisessä työssä säälittävän heikko, mutta jostain houkuttelin itselleni sellaiset simpanssin voimat, että saimme ammeen Jiin kanssa sisälle. Anoppi paimensi väsyneitä lapsia ja vielä viime metrillä oli kutsuttava anoppikin ammeen reunaan kiinni. Mutta viiden tunnin projektin jälkeen amme oli kylpyhuoneessa – eikä sinne muita kalusteita sitten mahtunutkaan.

Olisi se terassillekin sopinut

Huh, siellä se nyt on :)