Kuntotarkastaja tarjosi tarkastusta 1060 euron hintaan. Tarkastajalla oli yhteistyökokeilu meneillään homekoiratutkimusta tarjoavan yrityksen kanssa ja hän tarjosi veloituksetta tutkimukseen mukaan myös homekoiran (hölmökoiran, kuten Myyntimies asian esitti). Tarkastuspäivä koitti ja vein lapset aamulla äidilleni hoitoon. Ajoin asunnolle, jossa tapasin Myyntimiehen, tavarantarkastajan sekä homekoiratutkijan. Tarkastaja kyseli asunnosta tietoja, joihin Myyntimies vastaili. Tarkastaja olisi tarvinnut erilaisia asiakirjoja tutkimusta varten, mutta mitään ei ollut siihen hätään saatavilla.
Tarkastaja teki omaa työtään rakenteita koputellen ja
haistellen ja koiratutkija aloitti toisesta päästä taloa tehden omaan
tutkimustaan koiran kanssa. Oma roolini oli lähinnä seistä tumput suorina ja
seurata tarkastajaa – samalla toivoen, ettei mitään ikävää paljastuisi. Tarkastaja
ei paljon tarkastuksen aikana puhunut muutamia esittämiään kysymyksiä lukuun
ottamatta. Koira teki tutkimustaan omassa rauhassaan – sen työtä ei saanut
häiritä, etteivät havainnot kärsi.
Tutkimusta lämpökameralla |
Kaikki näytti hyvältä eikä ensimmäisistä kerroksista löytynyt
mainittavia ongelmia. Tarkastaja kipusi ullakkokerrokseen, joka on muutettu
asuintilaksi. Ullakkohuoneella on luukku, jonka olemassaoloa olimme tutustumiskäynneillä
ehtineet Jiin kanssa jo ihmetellä. Myyntimies kertoi tarkastajalle saman kuin meillekin,
että luukun takana on pieni tila, jonka tarkoituksesta he eivät tiedä mitään.
He eivät ole tilaa mihinkään käyttäneet eikä tilassa mene mitään putkia tai
muita talotekniikkaan liittyviä ratkaisuja. Me puhuimme aiemmin, että se on
oikein unelmatila pienten lasten leikkeihin. Tarkastaja työnsi päänsä luukun
sisään ja totesi, että täällä on isompi ongelma. Kylmä hiki nousi otsalle.
Mystinen luukku |
Tarkastaja tutki lisää ja kertoi, että luukun avatessaan hän
havaitsi heti homeen hajun. Kun luukkuun kömpi syvemmälle, oli oviseinässä
silmin havaittavaa homekasvustoa. Olin samaan aikaan järkyttynyt ja helpottunut
– mikä onni, että teetätimme tarkastuksen! Myyntimieskin hiljeni aavistuksen
nolona, mutta jatkoi jo hetken kuluttua kovaan ääneen epäuskoista voivotteluaan.
Tarkastuksen lopuksi kävimme sekä tarkastajan että homekoiratutkijan
havainnot läpi. Rakennus itsessään oli rakennettu eri tavalla kuin rivitalot
yleensä: runko betonielementeistä ja välipohjat ontelolaatoista. Rakennustapa on
enemmän kerrostaloissa käytetty ja tarkastajan mielestä hyvä asia, sillä
rakenne on armollisempi ikääntymiselle ja muille rakennusteknisille ongelmille.
Iso ongelma oli ullakkokerroksen home, jonka laajuus ja alkuperä selviäisivät
vasta tarkemmissa tutkimuksissa. Lisäksi oli jotain pienempiä ongelmakohteita
(näistä tarkemmin tekstin lopussa).
Kysyin, mitä tarkastaja tekisi meidän tilanteessa pienten lasten kanssa. Lastenhuone oli vielä tulossa homeluukun alapuolelle. Tarkastaja sanoi, että rakenneteknisenä asiantuntijana hän ei olisi asiasta kovin huolissaan ja että homeesta on tehty jossain määrin todellisuutta suurempi mörkö. Samaan aikaan kodinterveyden ja sisäilma-asioiden asiantuntijana hän ei voi suositella pieniä lapsia laitettavaksi homeluukun alapuoleiseen huoneeseen – ja omia lapsiaan hän ei laittaisi.
Tarkastaja lupasi havainnoista vielä virallisen, kirjallisen
raportin. Olin helpottunut, että tarkastus oli tehty ja ongelmat havaittu,
mutta samaan aikaan entistäkin suurempi ahdistus painoi rinnassa: huomisaamuna
piti kolmen perheen unelmien toteutua asuntokaupan muodossa ja meidän
päätöksemme voi kaataa ne kaikki.
Ote tarkastajan raportista |
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tarkastajan havaitsemat ongelmat ja suositellut toimenpiteet:
Yläkerran rakenne: Ullakon luukusta löytynyt home. Homeen alkuperän
ja ongelman laajuuden selvittäminen rakenteet avaamalla. Homeiset rakenteet
tulee vaihtaa ja hometta aiheuttava ongelma korjata. Kosteutta tai vuotoa ei
ollut havaittavissa, joten todennäköiseksi aiheuttajaksi epäiltiin ennen
kattoremonttia rakenteisiin päässyttä kosteutta, joka on huonon ilmanvaihdon
takia (=suljettu luukku) kehittynyt mikrobikasvustoksi. Suurella
todennäköisyydellä kyse pienestä paikallisesta ongelmasta.
Yläkerran kohollaan oleva parketti: Havaitsimme parven
parkettilattian liikkuvan oudosti jalkojen alla. Tarkastaja ei epäillyt
kohdassa olevan mitään varsinaista ongelmaa, mutta suositteli avaamaan lattian
ja tarkistamaan asian.
Keittiön eteisen sähkökaappi: Sähkökaapin alustaan oli
rakennusajalle tyypillisesti työnnetty erilaista kuivaa rakennusjätettä. Koira
merkkasi paljon keittiössä, keittiön viereisessä makuuhuoneessa sekä
sähkökaapilla ja tarkastaja uskoi, että havainnot tulevat sähköjohtoja pitkin
sähkökaappiin. Sähköjohdot ovat koiratarkastuksissa ongelmallisia, koska johdot
tuovat hajuja hyvinkin kaukaa eikä koira pysty päättelemään, onko ongelma
lähellä vai kaukana. Kuiva rakennusjäte seinän sisällä ei sinänsä ollut
ongelma, mutta jos paikkaan pääsisi kosteutta, kasvualusta homeelle olisi
ihanteellinen. Tarkastaja suositteli avaamaan seinän, puhdistamaan ylimääräisen
aineksen ja tiivistämään läpiviennit.
Kylpyhuoneessa sijaitsevasta lämminvesivaraajasta puuttui
ylipaineen poistoputki: Haitta oli vain kosmeettinen ylipaineveden valuessa
kaakeleille ja sotkiessa lattian. Tarkastaja suositteli putken asennusta.
Kellarin betonielementtiseinä: Kuntosalille oli tehty
seinäpanelointi. Seinä saattaa olla riskirakenne, jos siinä esiintyy
ilmavuotokohtia ja seinän tiivistämistarpeen selvitystä suositeltiin.
Saunan höyrysulkuteippaus: Alareunan tiivistyksen teippaus
on irronnut ja tarkastaja suositteli korjaamaan teippauksen.
Selailin Blogi.fi postauksia josko jollain on ollut kuntotarkastusta. Teillä saitte näemmä aikoinaan pätevät ammattilaiset. Meillä on ollut hankkeena vanha hirsitalo. Pari homekoiraa kiersi talon, mutta muuten teimme tarkastuksen itse. Homehan meilläkin oli kysymysmerkkinä ja tietysti vanha talo vaatii omat korjausniksinsä. Onneksi ei sitten löytynyt mitään mitä ei ollut tiedossa. Mutta muuten saman typpistä remppaa kuin teillä on ollut edessä.
VastaaPoistaHei Jukka,
PoistaKiva kuulla, että löysit blogini. En tiedä, ehditkö enempää blogiini tutustua, mutta valitettavasti kovin päteväksi ei valitsemamme tarkastaja osoittautunut. Teksteistä #29 ja #71 voit lukea, kuinka meille tarkastuksesta huolimatta kävi.
Kävin kurkkaamassa blogianne. Aivan ihana ulkoasu! Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektinne etenemistä :) Iloisia remppahetkiä!