Jo alussa oli selvää, että
kodinhoitohuone vaatii remonttia. Lähdimme suunnittelemaan remonttia Kehäkaluste Oy:n kanssa. Palvelu oli erinomaista ja haastavan tilan suunnittelussa otettiin
upeasti huomioon meidän toiveemme ja tarpeemme. Keskustelimme Kehäkaluste Oy:n
kanssa myös keittiöremontista, mutta tulimme siihen tulokseen, että nykyinen
keittiö on siisti eikä tarvetta (eikä rahaa) koko keittiön uusimisille nyt ole.
Suunnitelmia |
Kodinhoitohuoneen myötä meille
tuli tarve uudelle pesukoneelle sekä kuivausrummulle. Samalla päätimme hankkia
uuden jääkaapin ja pakastimen, sillä asunnossa oli vain jääkaappipakastin. Jo
ensimmäisinä viikkoina jääkaappi kävi ahtaaksi enkä osaa kuvitella, miten
lapsiperhe pärjää pelkän jääkaappipakastimen turvin. Meillä on esimerkiksi
tapana säilöä kesäisin koko vuoden marjat pakkaseen, joten kolme pakastelokeroa
ei millään riittänyt käyttötottumuksiimme.
Tapamme mukaan kodinkoneita
kartoitettiin taas kissojen ja koirien kanssa. Jii etsi vaihtoehtoja ja minä
rustasin exceliin kaikki vaihtoehdot ja viritelmät. Siskoni nauroi, ettei
meidän touhulla taas saada kodinkoneita ostettua ennen seuraavaa joulua. Eikä
varmaan olisi saatu, ellemme olisi törmänneet Gigantissa maailman parhaaseen
kodinkonemyyjään, Juttaan. Se asiantuntemus, kokemus ja asiakkaan kuunteleminen
oli huikeaa. Päätökset tuli tehtyä käytännössä ensimmäisellä käynnillä, mutta
eihän me koskaan voida lopullista päätöstä tehdä nukkumatta yön (jos toisen, joskus kolmannenkin)
yli.
Pieni pätkä exceliä |
Ama löysi itselleen "lasten pesukoneen" :) |
Pääsiäisenä Gigantilla oli
huipputarjoukset ja päätimme mennä ostamaan kodinkoneet. Selvistä sävelistä
huolimatta olimme käyneet muuallakin tutustumassa tarjontaan. Ennen lopullista
ostopäätöstä halusimme vielä kuulla eron Siemensin ja Boschin koneiden välillä, sillä
muissa liikkeissä meille oli pääsääntöisesti suositeltu Boschin konetta. Ihmisiä
oli liikkeellä paljon ja vuoronumerosysteemin ohjaamina ajauduimme
keskustelemaan tylyn myyjän kanssa.
Kerroimme myyjälle, mitä haemme,
minkä jälkeen hän osoitti Whirpoolin konetta ja totesi, että tuo on eniten
ostettu koneemme, ostakaa se. Kerroimme, ettemme ole siitä kiinnostuneita.
Haluaisimme tietää hieman Boschin koneista. Myyjä pyysi katselemaan
ympärilleen, kuinka paljon ihmisiä liikkeessä on ja tokaisi, ettei ala meille
mitään kodinkone-esittelyä pitämään. Kerroimme, ettemme voi tehdä lopullista
ostopäätöstä ilman riittäviä tietoja. Myyjä mittasi meitä katsellaan nyrpeästi päästä
varpaisiin ja kysyi hyvin koppavasti ja kovaan ääneen, onko meillä edes aikeita
ostaa yhtään mitään.
Minun aikeeni loppuivat siihen,
mutta Jii sai minut rauhoittumaan ja totesi, että meidän nyt kuitenkin pitäisi
ostaa ne uudet kodinkoneet. Kiukku laantui, kun näimme Jutan ja pääsimme lopulta
asioimaan hänen kanssaan. Selvitimme mieltä askarruttavat asiat ja saimme
kaupat tehtyä. Päädyimme Siemens iSensoric WT45W5R9DN -kuivausrumpuun, Siemens
iSensoric WM14N2E8DN -pyykinpesukoneeseen, LG GL5241SWJZ -jääkaappiin ja LG GF5237SWJZ
-pakastimeen (käyttökokemuksia sitten myöhemmin). Laitteiden toimitukseen menisi reilu viikko, mutta se sopi oikein
hyvin, kun kodinhoitohuoneen remonttikaan ei päässyt samana päivänä alkamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti