#12: Asuntoesittelyt pääsevät vauhtiin

Asuntoilmoitus julkaistiin torstai-iltana. Seuraavana aamuna sain puhelun yhdeksältä ja asunnosta erittäin kiinnostunut naishenkilö halusi tulla katsomaan asuntoa tunnin päästä. Vauhti oli melkoinen, kun asunto huiskittiin esittelykuntoon. Autonovet nitisivät saranoiltaan ja autotallinovi pullisteli puolitoista metriä ulospäin, kun Jii kantoi kaiken ylimääräisen piiloon. Lopulta asunto oli kunnossa ja Jii lasten kanssa heitetty pakkaseen palelemaan. Alkuinnostuksesta huolimatta nainen kertoi hakevansa rivitalokolmiota, joten tarjolla ollut kerrostaloneliö ei ihan vastannut kysyntään.

Varsinaisen ensinäytön pidimme joulunpyhien jälkeen ennen vuodenvaihdetta. Emme tienneet yhtään, minkälaista menestystä näytöltä voisi joulun välipäivinä odottaa. Yllätys oli positiivinen, kun näytöllä kävi peräti neljä eri porukkaa. Yksi oli tosin herttainen mamma naapurikorttelista, joka voivotteli sitä, ettei talossa ollut hissiä. Tämä kävi kyllä ilmoituksesta ilmi, mutta mamma oli silti hämmentynyt portaikosta rappukäytävässä. Tovin keskusteltuamme ymmärsin, että yksinäisellä rouvalla taisi olla tapana kiertää näytöissä juttelemassa ihmisten kanssa.

Näytöillä minulla oli tulostettuna asuntoesite pohjapiirroksineen, jonka jaoin katselijoille heti ovella. Lisäksi minulla oli kaikki asuntoon liittyvä myyntimateriaali nähtävillä. Kartoitin katselijoiden tarpeita ja ajatuksia ja vastasin aina kaikkeen niin rehellisesti kuin pystyin. Jos jokin jäi epäselväksi, otin yhteystiedot ylös ja palasin asiaan mahdollisimman pian. Lähtiessä kysyin, jäikö katselijoille kysyttävää tai haluavatko myyntimateriaalia sähköpostilla rauhassa tutustuttavaksi.

Pidimme lopulta viisi näyttöä. Yksi näistä oli arki-iltana, joka ei houkutellut paikalle ketään. Muuten näytöillä kävi aina vähintään muutama ostajaehdokas. Ostajat vaikuttivat kiinnostuneilta ja jokainen pyysi sähköistä myyntimateriaalia nähtäväkseen. Kaupat eivät kuitenkaan ottaneet syntyäkseen ja orastava ahdistus hiipi takaraivoon. Näyttöjen pitäminen itsessään oli mukavaa, mutta niitä edeltänyt siivoaminen ja perheen häätäminen pakkaseen alkoivat stressata. 

Tammikuun alussa näytöllä kävi nuoripari, jonka kanssa asiat loksahtelivat kohdalleen kuin itsestään. He asuivat vuokralla ja heillä oli pankista lainalupaus, joten kaupat onnistuisivat joutuisasti. Näytön jälkeen he pyysivät ostotarjouslomakkeen ja sovimme uuden tapaamisen. Kaikki näytti hyvältä. Tammikuun puolessa välissä meillä oli varattu matka Fuerteventuraan ja innostus oli valtava, kun suunnittelimme, että pääsemme matkalla kippistämään onnistuneita asuntokauppoja.

Päivää ennen matkaa tapasimme nuorenparin uudestaan. He halusivat jättää tarjouksen, mutta muutamat ehdot tarjouspohjassa olivat heillä vielä epäselviä. Nuoripari tuli käymään ja istuimme alas. Kävimme vaihtoehtoiset ehdot läpi ja juttelimme hyvässä hengessä tulevista kaupanteko- ja muuttopäivistä. Kauppasummasta ei ollut puhetta. Pariskunta jätti kirjallisen tarjouksen pöydälle ja sovimme, että käymme sen läpi ja vastaamme mahdollisimman pian.

Hihkuimme, miten helposti kaikki lopulta kävi ja miten nopeasti ostajat löytyivät. Hymy hyytyi kuin hyttysen hiukset kesäisessä aamukasteessa, kun katsoimme tarjousta tarkemmin. Summa oli lähes 40 000 euroa pyyntihintaa pienempi eli noin 16 prosenttia alle pyynnön. Hylkäsimme tarjouksen suorilta käsin – emme lähteneet edes neuvottelemaan, sillä emme uskoneet ostajan olevan valmis meidän odottamaamme summaan. Unelmoinnista huolimatta meillä oli jalat maassa ja totesimme, että ellemme saa riittävän lähelle tavoitesummaamme, emme myy asuntoamme lainkaan. Ostajat vastasivat, että olisivat hieman voineet tulla vielä vastaan, mutta toivottelimme puolin ja toisin vain hyvät talven jatkot.