Tupaantuliaisia ei ehditty kaiken alkuhässäkän aikana viettämään eikä vieraita muutenkaan juuri ehtinyt uudessa kodissamme käymään. Pääsiäisenä päätimme pitää pienet kutsut sukulaisille ja kutsua läheisimmät kylään uuteen kotiimme. Suurin osa oli toki ollut auttamassa jossain välissä, mutta asuttavassa kunnossa ei kukaan ollut vielä ehtinyt kotia näkemään.
Yliväsyneenä emäntänä minulla ei
ollut kovin paljon mahdollisuuksia taikoa pöytään mitään herkkuja. Sovimme pienen
porukan kesken, kuka tekee mitäkin ja näin saimme pöydän lopulta notkumaan
kaikkea hyvää. Lasten Tätskä Ässä (tuttu jo Bébé à bord! -blogista) leipoi ihan
huikean hauskan pääsiäispiirakan, joka kaiken lisäksi maistui erinomaiselle.
Ilta vierähti mukavasti tärkeiden
ihmisten ympäröimänä. Kävimme läpi menneiden viikkojen vastoinkäymisiä, mutta
niillekin pystyi jo hieman hymyilemään. Lapset menivät tyytyväisinä nukkumaan
ja me käperryimme sohvalle nautiskelemaan takkatulen loimusta. Jii muisti
vielä, että piti mitata nykyinen jääkaappipakastin ja katsoa, mahtuvatko uudet
laitteet paikoilleen vai vaativatko yläkaapit jotain toimenpiteitä. Olin
väsynyt ja yritin ehdottaa, että mitataan sitten seuraavana päivänä, mutta Jii
kävi vielä keittiössä mittailemassa.
Tuossa tuokiossa Jii tuli
takaisin, mutta omalta osaltani lähtölaskenta höyhensaarille oli jo alkanut.
Muistan hämärästi, kuinka Jii sanoi, että hyvin mahtuvat uudet kodinkoneet,
kunhan jääkaapin päällä oleva yläkaapin ovi suoristetaan.
Ihmettelin, mistä suoristamisesta Jii höpisee, mutta olin liian väsynyt
kysyäkseni enempää.
Aamupalalla muistin Jiin höpinät
oven suoristamisesta. Katsoin jääkaapin päälle ja huomasin, että kaapinovi
todella roikkuu. Ihmettelin, miten ovi ei ollut aiemmin pistänyt silmään. Kävin läpi valokuvia ennen kaupantekoa ja muuton jälkeen. Eipä pistänyt silmään, kun ei ollut mitään silmään pistävää. Ovi oli kauniisti linjassa muiden ovien kanssa.
Isäni oli ollut monena päivänä auttamassa pienissä
remppahommissa, kuten lattialistojen asentamisessa ja ikkunalautojen
maalaamisessa. Samalla hetkellä isäni soitti ovikelloa ja kävin avaamassa oven.
Pyysin, että hän ensimmäisenä ruuvaa kaapinoven saranoita, että ovi saadaan
paikalleen.
Isäni tarttui tuumasta toimeen,
mutta huokaisi pian syvään ja loi epäuskoisen katseen minuun. Sitten hän sanoi:
”ei näissä saranoissa mitään vikaa ole. Kaapinseinä vain on niin kostunut,
ettei se jaksa kannatella kaapinovea.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti