Aamulla Myyntimies soitti. Hän kertoi, että taloyhtiön
hallintaan kuuluvasta kellaritilasta on löytynyt hometta ja se vaatii
toimenpiteitä. Kaupantekohetkeen oli tunti aikaa. Olisi kai pitänyt ymmärtää
pysäyttää juna tässä vaiheessa, mutta se tuntui mahdottomalta. Ehdotin, että he
tulevat hinnassa vastaan 7 000 euroa ja molemmat kantavat riskin siitä,
että kellarin homeongelma maksaa joko enemmän tai vähemmän kuin mihin tuolla 7 000 eurolla varaudutaan.
Pääsimme sopimukseen ja välittäjä päivitti kauppakirjat
kolmatta kertaa vuorokauden sisään. Meillä oli tapaaminen ostajien kanssa omassa
pankissamme klo 9.30. Menimme Jiin kanssa pankkiin puoli tuntia etukäteen
tekemään paperit valmiiksi.
Asunnonostamiseen liittyy usein myös asuntolaina.
Kilpailutimme lainan useissa eri pankeissa ja parhaimman tarjouksen teki
nykyinen pankkimme. Edellinen lainamme on nostettu vuonna 2008, jolloin
lainaehdot olivat velallisen kannalta paremmat kuin nykyisin. Marginaali
edellisessä lainassamme on vain 0,4 prosenttia. Laskimme ja vertailimme vaihtoehtoja
ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että meille edullisin vaihtoehto on pitää
vanha asuntolaina ja ottaa sen rinnalle uutta lainaa tarvittava määrä.
Ostajat tulivat ajallaan pankkiin ja pankkineuvojamme alkoi
hoitaa kaupantekoon liittyviä asioita. Ostajat tarkistivat reaaliajassa
tiliään, jolle heidän pankkineuvojan piti siirtää asunnonostoon varattu
rahamäärä. Rahaa ei vain kuulunut. Aika kului ja jutustelimme niitä näitä. Haikein
mielin luin osakekirjaa, jossa ensimmäisenä merkintänä oli osakkeen siirto
rakennuttajalta vanhemmilleni, sitten avioeron myötä isältä äidilleni ja
lopulta äidiltä meille. Ensimmäistä kertaa osakekirja siirtyi perheemme
ulkopuolelle. Meitä odotti kuitenkin unelmiemme asunto, joten sijaa haikeudelle
ei ollut.
Kaupanteko ei edennyt ja pankkineuvoja yritti soittaa
naapuripankkiin. Ostajien pankkineuvoja ei kuitenkaan ollut saapunut töihin.
Ihmettelimme, että kuinka paljon voi vastoinkäymisiä liittyä yhteen asuntokauppaan.
Hiljalleen asia ratkesi, kun naapuripankista otettiin yhteyttä: ostajien
pankkineuvoja oli joutunut liikenneonnettomuuteen, mutta raha oli nyt sovitusti
siirretty. Niin oli lapsuudenkoti myyty ja oli aika valmistautua uuteen
kauppaan.
Myyntimies saapui pankkiin vaimonsa kanssa. Myös välittäjä liittyi
seuraan. Kaupat sujuivat jouhevasti ja näin meistä tuli unelma-asunnon
omistajia. Viime hetken stressi ja ahdistus olivat kaikonneet ja kaikki näytti
vihdoin järjestyvän.
Jii oli järjestänyt illaksi täydellisen yllätyksen: lapset lähtivät siskolleni hoitoon ja me menimme kylpylän kautta ravintolaan nauttimaan vapaasta illasta, onnistuneista asuntokaupoista ja viimeisestä yhteisestä illasta ennen Jiin reissua. Vapaailta oli enemmän kuin ansaittu viime päivien hektisten käänteiden jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti