Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

maanantai 15. elokuuta 2016

#25: Myyntimieheltä viedään matto jalkojen alta


Maaliskuussa sähköpostiini pätkähti viesti Myyntimieheltä. Aiheena oli asunnossamme tarkastuksen jäljiltä tehdyt remontit. Taloyhtiö oli käynyt läpi laskun, jonka remonttifirma oli remonteista lähettänyt. Osa näistä kuului taloyhtiön kunnossapitovastuulle, mutta osa kuului osakkaalle eli tässä tapauksessa Myyntimiehelle, joka oli remontin kustannuksista luvannut vastata. Myyntimies ei ollut tyytyväinen hallituksen linjaan kustannustenjaosta. Heti ensimmäisenä viestistä hyppäsi eteen kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettu järkytys, kuinka yhtiö voi toimia ehdottamallaan tavalla kaiken sen jälkeen, mitä Mr. Myyntimies on yhtiön eteen tehnyt.

Ennen kuin ehdin sähköpostin huomata, Myyntimies oli jo tavoitellut puhelimitse ja tekstiviestiäkin tuli, jossa pyydettiin taustatukea, kun taloyhtiö on vetämässä mattoa Myyntimiehen jalkojen alta oikein huolella. Vastasin Myyntimiehelle, että olemme aika jäävejä sanomaan korjausasiaan mitään. Emme olleet mukana tilaamassa työtä emmekä tiedä, mitä hallituksen kesken on asiasta sovittu aiemmin. Päinvastoin meitä enemmän ihmetytti, miksemme osakkaina saaneet mitään virallista informaatiota siitä, mitä asunnossamme tehdään ja kenen toimesta.

Muistutin, että keskustellessamme suoritettavista remonttitoimenpiteistä Myyntimiehen kanssa, hän totesi, että remonttimies hoitaa myös lämminvesivaraajan ylipaineen poistoputken asennuksen sekä saunan höyrysulun korjausteippauksen. Nämä olivat kuitenkin tekemättä, joten tiedustelin, oliko ongelma työn tilaamisessa vai toteutuksessa.

Kysyin, minkälaista taustatukea Myyntimies meiltä toivoi. Muistutin, että taustatukea olisi kyllä kaivattu meidänkin suunnalla, mutta vähänlaisesti sitä oli ollut tarjolla. Totesin, että jos olisin tiennyt, miten paljon vastoinkäymisiä varsinaisen kaupantekotilaisuuden jälkeen on tiedossa, olisi saattanut jäädä kaupat tekemättä. Päätin listata epäkohdat Myyntimiehelle, jotta kaikesta jää mustaa valkoisella.

Kerroin, että ensimmäinen todella masentava asia oli asunnon siivo. En ollut koskaan aiemmin törmännyt siihen, että uusi asukas joutuu tekemään loppusiivouksen, jotta asuntoon pääsee muuttamaan. Muistutin, että kuvittelin loppusiivouksesta puhuessamme keskustelevamme vain lattianhiontaan liittyvien tilojen siivoamisesta. Jouduimme kuitenkin siivoamaan asunnon, jotta hiontaa pääsi edes tekemään. Hionnan jälkeen hiontapölyn pyyhkiminen olisi ollut helppo homma verrattuna pinttyneen lian kuuraamiseen mm. keittiöstä, wc:stä ja kylpyhuoneesta.

Toinen suuresti kiukuttanut asia oli astianpesukone ja siitä annetut tiedot. Kysyessäni kahdesti keittiön kodinkoneiden ikää, sain vastaukseksi, että uusittu muuton jälkeen. Muistutin, että Myyntimies ja vaimo kertoivat useassa yhteydessä, että he ovat asuneet asunnossa noin kuusi vuotta. Laskimme näiden tietojen valossa, ettei kodinkoneita tarvitse uusia. Kaupantekotilaisuudessa huomasin osakekirjasta heidän muuttaneen asuntoon 2008. Laskin pikaisesti, että kodinkoneille tuli lisää ikää heti pari vuotta. En noteerannut asiaa, mutta jynssätessäni astianpesukonetta löysin ohjekirjasta tiedon, että kone on ostettu 2004. Yhtäkkiä astianpesukone oli tuplasti alkuperäistä vanhempi ja nyt jo siis 12 vuotta vanha!

Kerroin Myyntimiehelle, että jo pelkän muuton suorittaminen oli todella stressaavaa ja rankkaa. En olisi kaivannut sen päälle mitään ylimääräistä työtä. Kuitenkin piti jaksaa vielä tilata keskuspölynimuriin suodattimet, jotka vastoin sopimusta oli asunnosta hävitetty ja vielä pitäisi löytyä resurssit vääränlaisen suihkun uusimiselle. Tavallaan ihan pienistä asioista kyse, mutta jos meidän jäljiltä olisi löytynyt vastaavanlaisia puutteita, en olisi pystynyt jättämään niitä uuden asukkaan murheeksi. Asuntoon oli myös määrä jäädä valitsemiamme tavaroita, joista oli tähän mennessä havaittu puuttuvan ainakin em. suodattimet, lumilapio, tikkaat, terassin lämmitin, kaksi taulua ja pöytälamput.

Loppuun totesin, että onneksi asunto itsessään on edelleen meille mieleinen, joten kaupat eivät sinänsä kaduta. Muistutin, että asunnosta ja kodinkoneista annetut tiedot ja niiden kunto, kuten luvatut tavaratkin vaikuttivat kaikki kokonaisuutena tarjoamaamme kauppahintaan. Kaksi viikkoa muuton jälkeen meillä oli mennyt jo toista tuhatta euroa palveluihin ja hankintoihin, joiden oletimme sisältyvän kauppahintaan - ylimääräisestä vaivasta puhumattakaan. Lisäsin, että kaupantekotilaisuuteen asti asiat sujuivat mallikkaasti, mutta sen jälkeen on tullut fiilis, että kun muuttoauton perävalot hävisivät, hävisi Myyntimiehen mielenkiintokin. Toki se oli ihan ymmärrettävääkin, mutta olisin toivonut sitä goodwilliä löytyneen sen verran, että asiat hoidetaan loppuun niin, että kaikille jää hyvä mieli.

Myyntimies soitti saatuaan viestini. Ensin kävimme kovalla tohinalla läpi taloyhtiön törkeää toimintaa häntä kohtaan: puolet remonttisummasta yritettiin ilman perusteita laittaa hänen maksettavakseen. Totesin, että tätähän me vähän yritimme välittäjälle ja hänelle kertoa, että ei kaikkia tarkastuksen epäkohtia ja mahdollisia riskejä voi työntää taloyhtiölle. Ei taloyhtiö vastaa esimerkiksi kohollaan olevan parketin korjaamisesta, jos sen alta ei mitään varsinaista virhettä löydy. Tässä tapauksessa parketin kohollaan olo johtui siitä, että parketti oli asennettu suoraan betonin päälle. Betoni oli epätasainen, jolloin epätasaisuutta oli korjattu laittamalla pahvia betonin ja parketin väliin.

Erityisen pahoillaan Myyntimies oli siitä, että asiaa oli alettu käsitellä, kun hän oli lomamatkalla. Hänellä oli mennyt loma ihan pilalle. Yritin varovaisesti ehdottaa, että ehkä taloyhtiöllä ei ollut tiedossa yli kuukautta aiemmin pois muuttaneen naapurin lomamatkat ja niiden ajankohdat, mutta kuulemma oli.

Kolme varttia Myyntimies sauhusi omasta asiastaan, kunnes totesi, että meilläkin oli jotain jäänyt sydämelle ja käsitellään ne nyt pois, etteivät jää vaivaamaan. Hetken aikaa ajattelin, että Myyntimiehestä löytyy sittenkin myös inhimillinen puoli.

Ensimmäinen epäkohta oli asunnon siivo: se johtui puhtaasti väärinymmärryksestä. He eivät teetättäneet siivousta, kun meillä oli tulossa lattianhionta. Ja koska heillä kävi viikoittain ulkopuolinen siivooja (!!??), olivat he olettaneet kodin olevan ainakin päällisin puolin siistissä kunnossa.

Toinen epäkohta olivat ne kodinkoneet: no sekin johtui väärinymmärryksestä ja siitä, kun aika kuluu niin nopeasti, ettei pysy perässä. Sitten olivat ne kadonneet tavarat: no sehän oli myös väärinymmärryksestä johtuvaa, kun muuttofirma oli niin pirun tehokas. Myyntimieheltäkin edelleen lähti ne 50 euron tuliterät nahkahanskat muuttomiesten matkaan. Ja terassinlämmitin olikin muuten lähtenyt ihan tarkoituksella Myyntimiehen matkaan. Mutta se nyt oli ihan romu ja ruosteinen eikä maksanut uutena kuin 40 euroa. Että voi Myyntimies sen meille takaisin kuskata, mutta enemmän hän suosittelee uuden ostamista.

Ehdotin, että jynssättyämme asunnon heidän jäljiltään, uusittuamme astianpesukoneen, hankittuamme meille luvattuja tavaroita ja hoidettuamme kesken jätettyjä asioita, josko Myyntimies osallistuisi kustannuksiin edes siivousapulaisille maksamamme 350 euron verran. Myyntimies hätääntyi ja totesi, että nyt on liikaa avoimia asioita ja taloyhtiönkin kanssa on ihan epäselvää, miten kustannukset tulevat jakautumaan, joten ei pidä nyt sotkea tähän uusia asioita. Totesin, että asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta Myyntimies kiirehti sanomaan, että katsotaan asiaa, kun muut asiat selviävät ja laittoi luurin kiinni.

Siihen jäin luuri kädessä tuijottamaan tyhjyyteen ja miettimään, että siinäpä sitä inhimillisyyttä vaikka muille jakaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti