#211: The End

Minulla oli tänä kesänä poikkeuksellisen pitkä kesäloma – 6,5 viikkoa. Toisaalta se oli hyvä, sillä työn ohella kuluneen kesän hullunmyllyä olisi ollut vieläkin epätoivoisempaa pyörittää. Toisaalta harmittaa, että kerrankin olisi ollut mahdollisuus levätä ja ladata akkuja oikein kunnolla, mutta se jäi vain haaveeksi. Myös Jii piti normaalia pidemmän loman, mutta huokaisi vain helpotuksesta, kun pääsi takaisin töihin. Jossain alitajunnassa kytee pieni pelko siitä, onnistummeko vielä jonain kesänä pitämään yhteisesti koko perheenä näin pitkän loman. Mutta on vain uskottava ja toivottava, että se onnistuu.

En ole ehtinyt kirjoittaa kesän jälkeen, joten monia epätoivon hetkiä jää teiltä nyt varmasti kuulematta. Mutta niitä on tähän blogiin mahtunut jo niin paljon, että ehkä teistäkin on mukava kuulla, että elämämme on nyt rauhoittunut ja iso osa alkuvuoden stressistä, harmista ja kiireestä on nyt takanapäin. Sijoitusasunnoissa remontit ovat minimaalisen pieniä epäkohtia lukuun ottamatta valmistuneet ja uudet asukkaat ovat asettuneet koteihinsa. Jiin mummi ei ole vielä päässyt putkiremontin jäljiltä takaisin kotiinsa (kyllä, heinäkuun alussa piti päästä), mutta luotamme siihen, että asiat järjestyvät tämänkin osalta ihan lähiaikoina. Terassiremontin urakoitsija kävi yhtiön pihamaalla juhannusviikolla ja korjaustyöt piti aloittaa 1.8. Puolessa välissä elokuuta kuulin naapurilta, että ei ollut urakoitsija ilmestynyt paikalle eikä hänestä tälläkään kertaa ollut mitään tietoja. Mutta arvaatteko mitä, minun osaltani tämä terassiasia oli jo loppuun käsitelty, sillä…

Yksi iso asia on blogin puolella vielä käsittelemättä: tarinamme unelma-asunnosta tuli nimittäin päätökseensä ja kerron siitä teille nyt. Päätimme vuosi sitten, että kaikesta rakkaudesta kotiamme kohtaan, on järkevintä luopua siitä. Etsimme erikoista asuntoa, löysimme sen ja lopulta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen siitä tuli meille erittäin ihana koti. Samalla konkretisoitui myös kaikki pienen taloyhtiön ongelmat: asioista päätetään ilman asiantuntemusta muutaman henkilön kesken ja eri mieltä olevat jyrätään ja haukutaan selän takana. Eniten minua huoletti se, että kaikista suurimmasta omaisuudestamme päättävät henkilöt, joille ei tuntuvat rahalla olevan mitään merkitystä. Terassiremontti paisui 62 000 eurosta 190 000 euroon ja urakoitsija hävisi kuin pieru Saharaan. Puheenjohtajan suurin huoli oli kuitenkin saada urakoitsijan viimeinenkin lasku maksuun, kun lasku oli kuitenkin luvattu lähettää aikoja sitten. En tähän päivään mennessä ole löytänyt ihmistä, joka olisi tätä kuviota ymmärtänyt, mutta meidän taloyhtiössämme tämä oli ongelma vain meille.

Niinpä keväällä laitoimme asuntomme myyntiin Blokin kautta. Mietin pitkään, jaksaisinko myydä itse, mutta remontit ja muut kiireet pitivät huolen siitä, ettei ylimääräistä aikaa ollut. Niinpä päätimme kokeilla Blokin uudenlaista välityskonseptia, joka yhdistää hyvän välittäjän ja itse myynnin parhaat puolet. Blok hoiti asunnon markkinoinnin, teki asianmukaiset kauppakirjat ja oli molempien osapuolien tukena koko kaupanteon. Meille itsellemme jäi asunnonesittely, minkä koen onnistuvan itseltäni paremmin kuin vieraalta ihmiseltä. Pidin alkuun pari esittelyä, mutta lopulta remonttiasiat veivät kaiken ajan niin, että lopulta unohdin koko asunnonmyynnin.

Yhtenä iltapäivänä puhelimeni soi: välittäjä soitti ja kyseli puhelun alkuun kuulumiset. Olin alkamassa tilittää oharin tehneestä remonttimiehestä ja kylpyhuoneesta löytyneestä kosteusongelmasta sekä kaikista muista vastoinkäymisistä, mutta ennen kuin ehdin aloittaa valitusvirttäni, huomasin kysyä, että hän tarkoitti varmaankin oman asuntomme suhteen. Välittäjä oli hieman ihmeissään, mutta totesi, että juu, lähinnä niitä kuulumisia hän ajatteli. Totesin, että en edes muistanut asuntomme olevan myynnissä. Välittäjä kuulosti hieman pelästyneeltä ja kysyi, olimmeko tulleet toisiin aatoksiin. Kerroin, että emme, asunto on kyllä myynnissä, mutta nyt on ollut niin paljon kaikkea, että emme ole yksinkertaisesti koko asiaa muistaneet. Mutta jos joku on kiinnostunut, niin kyllä myydään.

Yksi perhe oli erityisen kiinnostunut ja oli halukas tulemaan esittelyyn heti seuraavana päivänä. Katselin järkyttyneenä ympärilleni ja mietin, voimmeko mitenkään saada pomminjäljiltä olevaa asuntoamme esittelykuntoon seuraavaksi päiväksi, mutta lupasin, että esittely onnistuu. Saimme asunnon siedettävään kuntoon ja näyttö meni niin hyvin, että perhe päätti jättää tarjouksen. Tutustuttuaan asunnon papereihin ja käytyään asioita vielä välittäjän kanssa läpi, he jättivät tarjouksen. Muutaman vastatarjouksen jälkeen pääsimme hinnasta yksimielisyyteen ja sovimme kaupanteosta. Toivoimme, että olisimme vähintään elokuun loppuun saaneet asua vanhassa kodissa, mutta ostajat eivät joustaneet heinäkuun viimeisestä päivästä. Se oli viimeinen sinetti kesälomasuunnitelmille, mutta pakko myöntää, että töiden ohella tästä muuttorumbasta ei olisi hengissä selvitty.

Tämän loppuratkaisun myötä päätän kirjoittamisen tähän blogiin. Tarina kaikkine mutkineen ja kiemuroineen jää luettavaksenne jatkossakin, mutta tätä sivustoa en enää päivitä. Kerroin jo yli vuosi sitten, miten koko blogi on muuttunut raskaaksi ja palauttaa joka kerta ikäviä muistoja mieleen. Kiitän teitä kaikkia, jotka olette matkan varrella lukeneet tarinaamme, iloinneet ilonhetkinä ja ennen kaikkea tukeneet vaikeina aikoina. Jatkan kirjoittamista uuden blogin parissa ja ensimmäisenä pääsette lukemaan, millaiset ovat asumisjärjestelymme tällä hetkellä, miten selvisimme 160 neliön tyhjentämisestä muutamassa viikossa ja millaisia suunnitelmia meillä tulevaisuuden varalle on. Toivottavasti liitytte seuraamme myös uuden blogin puolella. Ilmoitan blogin osoitteen teille heti, kun saan sivuston auki. Muistathan seurata tarinaamme myös Facebookissa sekä nyt myös Instagramissa. Kiitos ja aivan mahtavaa syksyn jatkoa kaikille! ❤

#122: Mitä kannattaa ottaa huomioon asuntokaupoilla?

Asunnonosto on monelle elämän suurimpia asioita. Tutustuttuani nyt kuluneen vuoden aikana useisiin eri tapauksiin niin tuomioistuimen, kuluttajariitalautakunnan kuin erilaisten artikkeleidenkin myötä, en voi olla kauhistelematta sitä, millainen selvitysvastuu ostajalla asunnonostotilanteessa on. Yhtälailla iso vastuu on myyjälläkin eikä ole lainkaan yhdentekevää, millaista tietoa myyjä eteenpäin välittää. Kun ottaa huomioon, että asuntoja yleensä myy maallikko ja ostajana on yhtälailla maallikko, on mahdollisella kiinteistönvälittäjällä tai kuntotarkastajalla iso rooli, mutta ei kuitenkaan minkäänlaista vastuuta.

Ihan ehdoton nyrkkisääntö on, että myyjän ei kannata pantata mitään tietoa. Välittäjän tulisi haastatella toimeksiantajaa ja tehdä myyjälle selväksi, että myyjän on kerrottava kaikki sellainen tieto, jonka voidaan olettaa vaikuttavan ostopäätökseen. Tällaisia ovat kaikki tiedot asunnosta, taloyhtiöstä ja kaavoitustilanteesta. Myyjän vastuu on erittäin vahva, ja tiedonantovelvollisuuden rikkominen on yleensä syy reklamaatioiden takana.

Asunnonostaja ei voi tuudittautua vain sen varaan, mitä myyjä kertoo vaan ostajan on osattava itsekin kysyä asioita. Ostaja ei voi valittaa asiasta, joka hänen olisi pitänyt huomata käytetyn asunnon tavanomaisessa tarkastuksessa ennen kaupantekoa. Ennen kaikkea tämä ”tavanomainen tarkastus” on herättänyt minut ymmärtämään, mitä kaikkea ostajan on kaupantekotilanteessa ymmärrettävä. Ostajalta vaaditaan huomattava ymmärrys niin rakennusteknisistä kuin korjausrakentamiseen ja eri aikakausien rakennusmääräyksiinkin liittyvistä asioista.

Jos myyjä ei ole varma, millä menetelmällä edellinen osakas on teettänyt kylpyhuoneen vesieristeen ja tuo tämän ilmi ostajalle, on ostajan vastuulla selvittää asia ja mahdollisessa vesivahinkotapauksessa ostaja vastaa virheestä. Jos myyjä ei muista kertoa, ettei ole varma menetelmästä, vastaa myyjä mahdollisesta virheestä. Kuinka usein myyjä ymmärtää vapauttaa itsensä vastuusta kertomalla ostajaehdokkaalle asioista, joista hänellä ei ole tarkempaa tietoa? Ja jos ymmärtääkin, niin kuinka usein ostaja ymmärtää vastuun siinä kohtaa siirtyvän itselleen ja ymmärtää vaatia asiasta lisäselvityksiä?

Omaa asuntoa etsiessä mielenkiinto kohdistuu aivan liian usein sisustuksellisiin tai muihin käytännössä mitättömiin asioihin. Se on luonnollista, sillä visuaalinen ilme vaikuttaa huomattavasti mielikuvaamme asunnosta ja sen sopivuudesta tarpeisiimme. Sisustuksellisia ratkaisuja voi yleensä aina muuttaa, joten asuntoa myyvän tekemät tapettivalinnat pitäisi osata jättää omaan arvoonsa.

Sen sijaan tärkeimmät asiat käyvät ilmi paperilta – niin tylsää kuin se onkin. Tärkeimpiä asiakirjoja ovat isännöitsijäntodistus sekä yhtiöjärjestys. Ne kertovat – tai niiden pitäisi kertoa – kaikki olennainen yhtiön tilanteesta. Isännöitsijäntodistus on asuntokaupan tärkein asiakirja. Se sisältää kaikki keskeisimmät tiedot taloyhtiön historiasta, kunnosta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Yhtiöjärjestys on taloyhtiön sisäinen laki. Se pitää olla asunto-osakeyhtiölain mukaan jokaisella taloyhtiöllä. Yhtiöjärjestyksessä on määritelty, millä perusteella osakkaat maksavat vastikkeita ja minkä tilojen hallintaan osakkaan osakkeet antavat oikeuden. Yhtiöjärjestyksestä voi myös selvitä, miten kunnossapidon vastuut jakautuvat osakkaan ja taloyhtiön välillä.

Mikäli yhtiöjärjestyksestä tai isännöitsijäntodistuksesta herää jotain kysymyksiä, nämä pitää ehdottomasti selvittää ennen päätösten tekoa. Järkyttyneenä seurasin naapureiden keskustelua ylimääräisessä yhtiökokouksessamme, kun moni toi huoletta ilmi, etteivät ole ikinä lukeneetkaan yhtiöjärjestystämme. Osa oli päättämässä yhtiöjärjestyksen muutoksista vuotta aiemmin ja loput olivat ostaneet asuntonsa vuoden sisällä. Minulle oli asuntokauppojen yhteydessä esitetty vanha yhtiöjärjestys, mutta olin siitä huolimatta parhaiten perillä yhtiöjärjestyksemme sisällöstä.

Olen itse jälkikäteen ihmetellyt, miten olin niin huolimaton asuntokaupan yhteydessä, vaikka luulin olevani tarkka ja muutenkin valveutunut taloyhtiöihin liittyvien asioiden suhteen. Miten en kiinnittänyt huomiota siihen, että Myyntimies kertoi kylpyhuoneen remontoidun 2011, vaikka isännöitsijäntodistuksessa ei ollut asiasta mitään mainintaa? Miksi en vaatinut remontin asiakirjoja nähtäväkseni? Miten annoin itseni luottaa siihen, että remontti on tehty asunto-osakeyhtiölain muutoksen jälkeen ja remontista on täytynyt tehdä niin asianmukaiset ilmoitukset kuin suorittaa valvonnatkin huolellisesti. Miten minulta meni ohi, että rahoitusvastikkeet ilmoitettiin väärin? Miksi en puuttunut jo siihen, että Myyntimies väitti asunnon ja yhtiön olevan remonttihuolista vapaa, mutta välittäjältä löytyi 10-sivuinen toimenpideraportti?

Miksi en katsonut ihan jokaisen maton alle ja kurkannut ihan jokaiseen kaappiin ja laatikkoon? Kohteliaisuussyistä näitä tarkistuksia ei saa koskaan jättää tekemättä. Ostajan vastuulla on havaita kaikki havaittavissa olevat viat ja myös maton alla tai taulun takana piilossa olevat virheet kuuluvat tämän tarkastusvastuun piiriin. Mikä tahansa vika tai puute asunnossa ei ole virhe. Vian tai puutteen pitää olla merkittävä ennen kuin sen perusteella voi vaatia hyvitystä. Ikään nähden luonnollinen kuluminen ei ole virhe.

Tärkeä havainto on, että käytetyn asunnon virheestä on ilmoitettava myyjälle kohtuuajassa virheen havaitsemisesta. Yleisesti luullaan, että asuntokauppalaissa mainittu kahden vuoden reklamaatioaika riittää reklamaatioon. Virheestä on ilmoitettava kuitenkin kohtuullisessa ajassa (käytännössä heti, kun mahdollista) ja tuo kahden vuoden aikaraja tarkoittaa ainoastaan sitä, että sen aikana havaituista virheistä voi myyjä joutua vastuuseen. Käytetyn asunnon kaupassa on hyvä huomata, että ostaja ei voi vaatia myyjää korjaamaan virhettä vaan yleisin seuraus on hinnanalennus. Jos virheestä on aiheutunut vahinkoa, ja se on johtunut myyjän huolimattomuudesta, ostajalla on oikeus myös vahingonkorvaukseen.

Kaiken edellä mainitun jälkeen tulen entistäkin surullisemmaksi, kun olen nähnyt asuntokauppaa nyt monelta puolelta. Myyjä jättää mielellään kertomatta asuntokauppaan mahdollisesti kielteisesti vaikuttavista asioista. Ostaja taas luottaa monesti liiankin sinisilmäisesti välittäjältä saamiinsa tietoihin eikä asunnon asiapapereihin tutustuta auttavastikaan. Useisiin välittäjiin törmänneenä minusta tuntuu, etteivät välittäjätkään erityisemmin välitä, millaisia tietoja asunnosta eteenpäin toimittavat. Meidän asuntoamme välittämään yrittäneet ehdokkaat eivät kyselleet asuntoon ja yhtiöön liittyen yhtään mitään – vain alueella toteutuneet kauppahinnat kiilsivät jokaisen silmissä, ja paperilla.

Jossain vaiheessa keksin itselleni jo uuden ammatinkin: ajattelin alkaa välittäväksi välittäjäksi. Kiinteistönvälittäjäksi, joka selvittäisi pohjamutia myöten myynnissä olevan asunnon tiedot ja tekisi myös ostajalle selväksi vastuun mahdollisten virheiden havaitsemisesta. Asunnon ja ennen kaikkea kodin ostaminen on aina iso asia enkä keksi paljon ikävämpää kuin isot asuntoriidat. Ensin maksat ison hinnan unelmiesi asunnosta, huonolla tuurilla koko perhe sairastuu ja asunnosta joudutaan muuttamaan pois, korjaus on mittava ja kustannukset kohtuuttomat. Prosessi voi viedä vuosia ja tilanne vaikuttaa ikävästi jokaiseen osapuoleen. Asuntokauppariidat ovat lisääntyneet viime vuosina huomattavasti. Kantaisin mielelläni pienen korteni kekoon ja minimoisin riidat välittämällä siitä, mitä välitän. Mutta katsotaan nyt ensin, johtavatko kohta alkavat juristiopinnot johonkin.

Omaa asuntoamme myydessäni kerroin niin rehellisesti kaikesta kuin pystyin. Esittelin eteisestä peiliovikaapiston oven, joka rullasi vähän huonommin kuin muut. Kerroin, että parvekelasit jumittavat välillä vähän, mutta aukeavat kyllä, kun uskaltaa reilusti avata. Kerroin eteisen pistorasiasta, joka oli ikävästi vähän irrallaan. Kerroin jokaiselle, että kaappeihin saa katsoa ja kaikesta saa ja pitää kysyä. En väritellyt vastauksiani ja selvitin jokaisen asian, johon en näyttöhetkellä pystynyt vastaamaan. Sain paljon hyvää palautetta rehellisestä esittelystäni eikä myynti mielestäni vaikeutunut yhtään, vaikka kerroin pienistä vioistakin. Mietin koko ajan itse, miltä tuntuisi ostaa asunto, jonka eteiskaapin peiliovet kiiltelevät kauniina esittelyhetkellä, mutta joiden saa muuttopäivänä pelätä kaatuvan päälle.

Yhdestä asiasta en osannut kertoa: noin 500 metrin päässä yhtiöstä alkoi iso tietyö. Tietyö oli jollain tavalla mennyt itseltäni ohi, vaikka kaavoitusasioita ja muita asuinalueen kehitystöitä pyrinkin jollain tasolla seuraamaan. Tietyö ei varsinaisesti liittynyt yhtiöömme ja itse ajoimme kyseistä tienpätkää harvoin. Tietyö sulki pätkän koko tietä, mutta sen pääsi vaivatta kiertämään – käytimme tätä kiertotietä normaalistikin. Itselläni on vieläkin huono omatunto, etten tiennyt kertoa ostajille keväällä alkaneesta tietyöstä. Se ei ollut olennainen tieto eikä varmasti vaikuttanut ostopäätökseen mitenkään, mutta olisin halunnut tämänkin tuoda kaupanteossa ilmi.

Toista maata oli sitten Myyntimies, jonka jutuista ei oikein mikään ole tainnut pitää paikkaansa. Kaikessa oli värityskynää mukana niin, että värisokeakin olisi värit nähdessään hämmästynyt. Yhtenä päivänä silmiini osui Myyntimiehen laittama viesti kaupantekoa edeltäneeltä ajalta. Hän kertoi, että he olivat olleet neiti X:n kanssa olleet oikein taloyhtiön dynamic duo ja että manttelinperijän paikka oli vapaana yhtä aktiiviselle tekijälle. Toteamus sai ihan uuden merkityksen, kun kuulin, että neiti X oli esimerkiksi joutunut Myyntimiehen käskystä laatimaan hallituksen kokouspöytäkirjoja vuosia jälkikäteen.

Ymmärrän, että myyntitilanteessa voi olla houkuttavaa hieman kiertää totuutta – varsinkin jos myyjä ja ostaja ovat toisilleen tuntemattomia ja pitkän aikaa kasvottomiakin välittäjän hoitaessa kauppoja. Tässä omassa tapauksessamme en pysty käsittämään, että tuttujen välisessä kaupankäynnissä värikynä viuhui tähän tahtiin. Ajatteliko Myyntimies, ettei jäisi valheistaan kiinni? Ajatteliko Myyntimies, että valheiden tultua ilmi päättäisin vaihtaa työpaikkaa emmekä tulisi olemaan enää tekemisissä? Kävikö Myyntimiehellä hetkeäkään mielessä, että valheista kiinnijääminen voisi olla aavistuksen noloa? Ajattelikohan Myyntimies kaupankäynnin aikana yhtään mitään?

#13: Tappio takataskussa lomalle

Ensimmäistä kertaa aloitin pakkaamisen lomamatkaa varten jo viikkoa ennen matkaa. Lento Fuerteventuralle lähti tammikuisena sunnuntaina ja omat vaatteeni olivat kauniisti viikattuna matkalaukussa jo edeltävänä maanantaina. Hyvin organisoidun pakkaamisen sotki kuitenkin viikolla pidetty asuntonäyttö ja siitä alkanut kutkuttavan jännittävä kilpajuoksu aikaa vastaan, kun luulimme, että ostajat olivat löytyneet.

Pakkaaminen unohtui täysin ja ohimenneestä asuntokaupasta johtuvan harmituksen siivittämänä tajusin asian vasta myöhään lauantai-iltana. Niin sitä pakattiin taas tutun kaavan mukaan koko matkaa edeltävä yö ja lentokentälle paineltiin väsyneinä ja aina yhtä ahdistuneina siitä, mitä kaikkea taas jäi. Kentällä vastassa olivat matkaan mukaan lähtevät tuttavaperheet Laukkanen ja Toukkanen ja pikaisen laskutoimituksen jälkeen myös meidän koko perhe oli mukana. Passien lukumäärä täsmäsi nenänpäiden lukumäärään, joten matkaan päästäisiin ainakin.

Alkuperäinen ajatuksemme oli myydä asuntoa vuodenvaihteeseen itse. Myynti oli lähtenyt hyvin liikkeelle ja kiinnostuneita oli riittänyt, joten emme nähneet syytä vuoden vaihtuessakaan turvautua ammattiapuun. Varmuuden vuoksi tapasimme kuitenkin pari uutta välittäjää, mutta virsi oli sama kuin kilpailijoillaan. Raikkaana vaihtoehtona täytyy kyllä mainita Helsinginseudun kiinteistönvälitys eli HSKV. He tarjosivat konseptia, jossa välityspalkkio on 1 prosentti, kun asunnonesittelyn hoitaa itse. Välittäjä huolehtii asiakirjoista, ilmoituksista, esitteistä, markkinoinnista, ostotarjousneuvotteluista sekä varsinaisesta kaupasta. Asunnon esittelyyn he lupasivat tukea ja kaiken materiaalin. 

Myynnin aikana luin kokemuksia ilman välittäjää toteutetuista asuntokaupoista. Muutamakin asiantuntija neuvoi, että ensimmäinen tarjous on aina paras. En kuitenkaan jaksanut uskoa tähän omalla kohdallamme. Sovimme Jiin kanssa, että matkalla keskitytään lomailuun ja unohdetaan meneillään olevat asuntokuviot kokonaan. Matkan jälkeen mietitään, laitetaanko asunto myös oikotielle näkyviin, tiputetaanko hintaa vai turvaudutaanko välittäjän apuun.

Myyntimies hiosti jatkuvalla syötöllä ja kyseli myynnin edistymisestä. Myyntimies ei pitänyt siitä, että lomailimme kesken kaupanteon eikä kukaan huolehtinut asunnon myynnistä. Joka välissä olisi pitänyt harkita hänen välittäjänsä ottamista mukaan kuvioon. Heiltä oli taas koko omaisuus menossa, jos emme saa omaamme myytyä, vaikka heille jäisi ehdollisen tarjouksen jälkeen 4,5 kuukautta myyntiaikaa. 

Yhtenä aamuna istuimme hotellissa aamupalalla, kun vieras numero soitti. Ajattelin, että jätän nyt vastaamatta, ettei tarvitse mahdolliselle ostajaehdokkaalle todeta, että näytöt eivät nyt onnistu, kun olemme lomailemassa. Jii totesi, että mitään emme menetä, jos vastaat, joten vastaa. Puhelimessa oli erittäin mukava nainen, joka kertoi olevansa kiinnostunut asunnosta. Kerroin, että olemme matkoilla, mutta asuntoa pääsisi heti seuraavana maanantaina katsomaan. Sovimme alustavan kellonajan ja että palaamme vielä asiaan kotiuduttuamme. Pettymys edelliseen tarjoukseen painoi vielä mieltä, joten isoja odotuksia en puhelulle osannut asettaa. 

Loma oli ihana ja tuli ehdottomasti tarpeeseen. Fuerteventuran Jandia oli erinomainen kohde perheelle, jossa on ihan pieniä lapsia. Erittäin rauhallinen kohde, jossa illanviettopaikkaakin sai oikein hakemalla hakea sen kerran, kun äidit lähtivät vähän rentoutumaan :D Mukava matala ranta, viihtyisiä ravintoloita, ihana Morro Jablen kalastajakylä ihan vieressä ja loistava eläintarha bussimatkan päässä. Ostosmahdollisuudetkin oli ymmärtääkseni hyvät – itse en niiden päälle ymmärrä enkä viikon aikana ensimmäiseenkään kauppaan joutunut, mutta näin kertoivat muut matkalaiset.

#11: Tuumasta toimeen

Elettiin joulunaikaa ja ehdollinen ostotarjouksemme oli voimassa helmikuun puoleen väliin. Siihen asti asunnonmyyjä pitäisi kohdetta pois myynnistä ja vain meille varattuna. Olia oli 2,5 kuukautta valvottanut minua käytännössä vuorokauden ympäri eikä merkkejä paremmasta näkynyt. Toipuminen vaikeasta synnytyksestäkin oli vielä vaiheessa. Oman asunnon myynti tuntui raskaalta projektilta siihen elämäntilanteeseen, mutta muistot välittäjien tapaamisista neljän kuukauden takaa eivät herättäneet luottamusta ammattilaisen puoleen kääntymisestä. Tapaaminen Myyntimiehen välittäjän kanssa ja ehtojen jatkuva kiristäminen johtivat lopulta siihen, että päätimme ainakin alkuun yrittää asunnonmyyntiä itse. 

Asunnonmyynti omatoimisesti ei vaadi ihmeitä. On tärkeää ymmärtää, miten asunnonmyyntiprosessi etenee, mitä erilaiset ehdot tarjous- ja myyntivaiheessa tarkoittavat ja mikä on myyjän vastuu. Useiden vuosien hallitustyöskentely ja kiinnostus taloyhtiön asioita kohtaan auttoi itseäni paljon. Tiesin hyvin yhtiön toteutuneista remonteista ja tulevaisuudennäkymistä. 

Ensimmäisenä täytyy hankkia myyntiä varten tarvittavat asiakirjat. Tarvittavia asiakirjoja ovat muun muassa isännöitsijäntodistus, yhtiöjärjestys, tilinpäätösasiakirjat, tilintarkastuskertomus sekä pohjapiirros. Asiakirjoista ilmenee kaikki olennainen asuntoon liittyen – niin taustat, nykytilanne kuin tulevaisuuskin. Lisäksi sujuvan prosessin tueksi on jo alkuun hyvä hankkia ostotarjous- sekä kauppakirjapohja. 

Asiakirjoista löytyvien tietojen pohjalta on hyvä lähteä tekemään myynti-ilmoitusta. Ilmoitus on syytä laatia huolella ja sen tekemiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Minusta hyvä ilmoitus on mahdollisimman kattava. Ilmoituksessa on hyvä olla mieluummin liikaa kuin liian vähän tietoa. Valokuvat ovat tärkeä osa ilmoitusta. Itse inhosin epärealistisia kuvia, jotka eivät vastanneet todellisuutta. Toisaalta huolimattomasti napsitut, epäselvät kuvat siivottomasta kodista nostattivat ihokarvat pystyyn. En voinut kuin ihmetellä, kun joskus ilmoituksissa törmäsi kuviin, joissa oli jätetty esimerkiksi roskapussi esille – tällainen tuli vastaan jopa välittäjän laatimana. 

Itse otin kuvat osin kännykällä, osin pienellä tavallisella digikameralla, mutta kiinnitin huomiota siihen, että kuvattava alue oli siisti ja houkuttelevan näköinen. Kuvasin päiväsaikaan, jolloin asuntoon tulvi eniten valoa. Kuvat olivat täysin käsittelemättömiä, mutta sain katselijoilta hyvää palautetta kuvien realistisuudesta. 

Omatoimisessa myynnissä on mietittävä myös myyntikanava. Asuntoa etsiessä olen tottunut käyttämään etuovi.com ja sitä käytin myös edellisen asunnonmyynnin yhteydessä. Palvelu on selkeä ja helppo käyttää. Palvelusta saa hyviä työkaluja ja kattavaa tietoa asunnonmyyntiin liittyen. Etuovi.comissa ilmoittaminen maksaa 149 euroa ilmoitukselta ja jos myöhemmin olisi astunut välittäjä kuvioon, olisi tuon rahan pystynyt hyödyntämään etsimällä välittäjän heidän kauttaan. Toinen suosittu on oikotie.fi, jonka kanssa en itse ole päässyt sinuiksi. Yksi välittäjä sanoi, että oikotie on asuinalueemme suosituin asunnonvaihtosivu. Toinen välittäjä taas sanoi, että heillä on kohteet aina molemmissa palveluissa ja enemmän etuovi.comin kautta asuntoja katsotaan.

Joulu oli ovella ja mietimme, kannattaisiko ilmoituksen julkaisemisen kanssa odottaa joulun yli. Tuntui, että ihmisillä on jouluna niin paljon muutakin miettimistä, että häviämme joululle päivät, jolloin asuntomme olisi hakutuloksissa tuoreimpana. Toisaalta mietimme, että jouluna ihmisillä on aikaa ja jos asunnonvaihto on ajankohtaista, asuntoja mahdollisesti katselee mielellään juuri silloin, kun on vähän enemmän aikaa. Julkaisimme ilmoituksen lopulta juuri joulun alla. Kävijöitä oli heti ensimmäisten neljän päivän aikana yli 500 ja sivua ladattiin lähes 900 kertaa.

#10: Oman asunnon myynti

Pari vuotta jatkuneen asunnonetsinnän jälkeen kuvittelin, että vaikeinta asunnonvaihtamisessa on sopivan asunnon löytäminen. Mutta kun kohde oli löytynyt ja piti alkaa omaa myydä, huomasin, että myyminen se vasta vaikeaa onkin. Tosin muuttopäivän jälkeen jouduin myöntämään, että voin ostaa ja myydä asuntoja vaikka kuukausittain, mutta muuttaa en aio enää ikinä :D Mutta muutto on sitten oma tarinansa.

Olen aiemmin myynyt sijoitusasunnon ilman välittäjää, joten pidimme hyvin mahdollisena, että myymme tulevaisuudessa myös oman kotimme ilman välittäjää. Kaiken lisäksi olin toiminut taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajana lähes kymmenen vuotta ja tunsin taloyhtiön historian sen valmistumisvuodesta lähtien. En uskonut, että kukaan vieras osaisi myydä kotiamme paremmin.

Löydettyämme ensimmäisen kohteemme silloin viime kesänä (Etsivän aika on pitkä), ehdimme jo valmistautua oman asunnon myyntiinkin. Olian laskettuun aikaan oli enää kuukausi jäljellä ja vointini oli jo pitkään ollut huono. Unelmakohde oli löytynyt, joten oman asunnon myynnillä oli kiire. Päätimme, että otamme kaikesta huolimatta välittäjän hoitamaan myyntiä. 

Useita välittäjiä tavanneena minulle ei ollut lainkaan yhdentekevää, kuka asuntoamme myisi. Kutsuimme seitsemästä kiinteistönvälitysliikkeestä välittäjän käymään. Tapaamiset järjestyivät pääasiassa joustavasti ja nopealla aikataululla. Tapaaminen toisensa jälkeen sujui kuitenkin lähes identtisesti edellisen kanssa: välittäjä astui sisään, käveli keittiöön ja istuutui alas. Välittäjä kaivoi pinon papereita ja kertoi, millä hinnalla naapuritaloissa on asuntoja myynnissä ja millä hinnalla meidän yhtiöstä on asuntoja myyty. Lopuksi ilmoitusluontoisesti, mitä hintaa voisimme asunnosta pyytää ja mitä siitä maksettaisiin. Ja tietysti tärkein eli heidän oman palkkionsa suuruus.

Ymmärrän, että markkinat määräävät asuntojen hintoja paljonkin, mutta en ymmärtänyt sitä, ettei välittäjiä pääsääntöisesti kiinnostanut yhtään, missä kunnossa asunto oli tai oliko esimerkiksi jotain remontteja tehty. Kysyin jokaiselta, mitä lisäarvoa he toisivat myyntiin verrattuna omatoimiseen myyntiin. Kaikilla oli sama vastaus, että isompi näkyvyys ja monella oli valmis ostaja juuri meidän asunnollemme. 

Näkyvyydestä en tiedä, onhan monilla välittäjillä kontakteja, mutta ainakin henkilökohtaisesti hain asuntoja vain etuovi.comista, satunnaisesti oikotieltä. Yhteystiedot ja kriteerit omasta unelma-asunnostamme oli näytöillä annettu kymmenille välittäjille, mutta vain yksi välittäjistä laittoi meille sähköpostilla tiedon myynnissä olevista kohteista. Valmiit ostajatkin katosivat savuna ilmaan, kun sanoimme, että välittäjä voi tuoda asiakkaansa katsomaan asuntoa ja jos kaupat syntyvät, maksamme tietysti välityspalkkion. 

Olin myös hyvin yllättynyt, ettei yksikään välittäjä palannut tapaamiseen jälkeen asiaan. Minusta myynnin tärkeimpiä perusasioita on se, että asiakkaan (myös potentiaalisen asiakkaan) kanssa sovitaan seuraava steppi ja sujuvan myynnin kannalta se on yhteydenotto myyjän suunnalta. Meillä oli aito tarve välittäjälle ja toivoin todella, että edes yksi näistä seitsemästä tapaamisesta olisi johtanut yhteistyöhön. Halusin, että valitsemamme välittäjä välittää välittämisen lisäksi myös kodistamme. Tämä ei yhdenkään ehdokkaan kohdalla toteutunut. 

Tapaamalla useita välittäjiä sai hyvän läpileikkauksen kiinteistövälityksen maailmasta tällä hetkellä. Suurin osa mainosti, että kun asunto tulee heille myyntiin, asunnolle nimetään yksi edustaja, joka vastaa näytöistä ja asunnon myynnistä. Näin asuntoa myyvä tietää varmasti myymästään kohteesta kaiken. Yhdellä isolla toimijalla oli toimintatapana, että uuden asunnon tultua myyntiin, kaikki alueen välittäjät käyvät sen katsomassa. Kohteelle nimetään yksi pääedustaja, mutta asuntoa myy ja esittelee kuitenkin tarvittaessa kaikki ketjun välittäjät. Tätä perusteltiin näkyvyyden ja asiakaspotentiaalin lisäämisellä. Idea on varmasti ihan hyvä, mutta epäilen kuitenkin, ettei kokonaiskuva ole riittävästi hallussa kenelläkään – näin tuntui käyneen ainakin ensimmäisen unelmakohteemme kanssa. 

Arviot myyntiajasta vaihtelivat paljon. Optimistisin välittäjä lupasi asunnon menevän kuukaudessa, useimmat arvioivat 2 kuukautta ja ironista kyllä, kovinta palkkiota odottanut arveli useita kuukausia. Välityspalkkiot vaihtelivat 1,00 prosentin ja 3,80 prosentin välillä. Esimerkiksi 235 000 euron asunnossa tämä tarkoittaa 7 480 euron eroa! Aivan käsittämätön summa rahaa! Vertailu oli haastavaa, kun osa ilmoitti prosentin sisältävän arvonlisäveron ja osalle se tuli prosentin päälle. Osalla kuului kaikki kustannukset ilmoitettuun summaan ja osalla esimerkiksi asiakirjakulut tulivat vielä palkkion päälle. 

Ehdotukset pyyntihinnaksi vaihtelivat 230 000 euron ja 245 000 euron välillä. Pyyntihinnan näinkin suuri vaihtelu ihmetytti, sillä jokainen oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hinnassa saa olla ilmaa: se karkottaa potentiaalisia asiakkaita. Myydessä ilmaa ei saanut olla, mutta ostaessa meille neuvottiin aina jättämään tarjous näin ja näin monta prosenttia pienemmällä summalla. Yksi välittäjä totesi, että ostotarjousta jättäessä on syytä ottaa saman tien 15 prosenttia pyyntihinnasta pois, koska ”hinnoissa on aina ilmaa”. Yhteistyötä ei lopulta viime kesänä tarvittu, kun unelmakohteemme valui toisiin käsiin. Nyt meillä oli kuitenkin käsissämme edellistäkin upeampi koti ja oman asunnon myyntiin sidottu tarjous hyväksyttynä. Oli ryhdyttävä tuumasta toimeen. Välittikö joku tällä kertaa – se selviää seuraavalla kerralla ;)