#210: Lisää kierroksia..

Ensimmäiseen asuntoon oli onneksi löytynyt vuokralainen, kun seuraava ilmoitti lähdöstään. Vuokralainen muutti asuntoon aikoinaan vain hetkeksi, mutta hetki venähti 22 vuodeksi. Tänä aikana asuntoa ei ollut remontoitu yhtään, joten oli selvää, että ainakin pintaremonttia joudutaan tekemään. Käynti asunnossa paljasti, että asunto oli remontoitava seinien ja lattian osalta kauttaaltaan. Keittiö oli tuotava 70-luvulta tähän päivään ja myös kylppäri vaati perusteellista pesua.

Samaan aikaan Jiin Mummin putkiremontti asunnon osalta lähestyi. Tuskin oli kellaritilojen tyhjennyksestä selvitty, kun oli mietittävä, mihin tyhjennetään 90 neliötä asuntoa. Kolme huoneista oli vuorattu kirjahyllyillä ja paksuja tietosanakirjamaisia teoksia oli kilometritolkulla.

Loppukevään osalta meillä oli joka päivälle minuuttiaikataulut: kuka tyhjentää Mummin asuntoa, kuka maalaa toista asuntoa, kuka hakee lapset hoidosta, kuka selvittää perinnönjakoa, kuka tekee jotain edellä mainituista lasten kanssa ja kuskaa lapsia harrastuksiin tai sieltä pois ja kuka ajaa jotain kuormaa kaatopaikalle tai tekee hankintoja rautakaupassa. Organisoitavana ja suunniteltavana oli keittiöremontti kahteen eri paikkaan, joista toinen oli ajoitettava putkiremontin kanssa yhteen. Mietittävänä oli sähkö- ja putkityöt, purettavana kaksi keittiötä, hankittavana kaikki uudet kalusteet ja ihmeteltävänä perhe- ja perintöjuridiikan kiemurat perinnöstä kieltäytymisen sekä alaikäisen sijaantulijan osalta. Selvitettävää riitti asbestikartoittajan tehdessä kahdesti oharit ja jo löydettyjen vuokralaisten ilmoittaessa yllättäen, etteivät otakaan asuntoa. Kaiken tämän lisäksi oli se ihan tavallinen, kiireinen arki kahden lapsen ja töiden muodossa. Minulla oli To Do -listoja puhelimessa, tietokoneella, työkalenterissa, taskukalenterissa ja ainakin viidellä eri irtolapulla.

Kun pääsin sijoitusasunnossa jynssäämään kylpyhuoneen kaakeleita, saatoin vain todeta homeisten ja irtoilevien laattojen olevan siinä pisteessä, että kylppäri oli uusittava. Oli etsittävä tekijä siihenkin. Töiden päästyä vihdoin käyntiin, löytyi kylpyhuoneesta kosteutta ja remontti laajeni jälleen. Taloyhtiön isännöitsijä osoittautui varsin yhteistyötaidottomaksi (siitä huolimatta, että koko remontti oli osakkaan kustannettava). En jaksa edes mennä vääntöön isännöitsijän kanssa tai tämä tarina ei pääty ikinä. Lattia jouduttiin lopulta purkamaan betonia myöten – ja tietysti haitta-ainepurkuna.

Töiden, lasten ja parisuhteen (minkä?) ohella pyöritimme aivan järkyttävää palapeliä. Vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet, kun hoidettavaa oli niin paljon. Välillä ajoimme yöllä, lasten nukkuessa takapenkillä, uusia kylppärikalusteita sijoitusasuntoon, kun aikataulu painoi liiaksi päälle. Omassa asunnossa ihmeteltiin maan alle (tai maapallon toiselle puolelle) kadonnutta terassiurakoitsijaa. Mummin asunnossa remontti sentään eteni hyvin – niin hyvin, että urakoitsija unohti sovitut lisätyöt: kylpyhuoneen kapean oven leventämisen, uusien sähkövetojen vetämisen ja lattialämmityksen asentamisen. Laskut kyllä löysivät perille.

Mietittävää, muistettavaa ja selvitettävää oli niin paljon, että nyt jälkikäteen ihmetyttää, että miten tästä(kin) kaikesta kuitenkin selvittiin.

#137: Poskiontelontulehdus pistää pään pyörälle

Eilisilta meni sumuisissa tunnelmissa pään seilatessa ihan omilla aalloillaan. Aloitin lääkärin määräämän antibioottikuurin, hengitysteitä avaavan Duact-lääkkeen käytön ja särkyyn vedin Burana 600 mg:tä niin paljon kuin oli sallittua. Paljon on kirjoitettu antibioottien turhasta syönnistä ja diagnoosi mietitytti entistäkin enemmän.

Muutamankin eri lähteen mukaan poskiontelontulehdusta ei tulisi tutkia ja diagnosoida ennen kuin oireet ovat jatkuneet vähintään 10 vuorokautta, sillä nuhakuumeen aikana poskiontelontulehdukseen viittaavia oireita on noin 90 % potilaista. Ihmettelin omaa diagnoosiani entistä enemmän, sillä omasta nuhastani oli kaksi päivää ja sekin oli jo ohi.

Illan hilluin omissa oloissani sohvalla, kun en pystyssäkään tahtonut pysyä. Särky oli valtava ja aivot heittivät sellaista kuperkeikkaa, etten tiennyt, miten päin olisin ollut oikein päin. Koko päivän olin miettinyt rakasta enoani, joka 31-vuotiaana sai aivoverenvuodon ja menehtyi. Hän oli käynyt päänsäryn takia lääkärissä ja palasi illalla vielä sairaalan päivystykseen säryn ja huonon olon takia. Päivystävä lääkäri määräsi särkylääkettä ja lähetti enoni kotiin. Yöllä enoni oli noussut käymään vessassa ja nousi viimeisen kerran. Pää pyörällä pohdin vaihtoehtoja ja suunnittelin jo lähteväni päivystykseen. Jii joutui jättämään futistreenit väliin, koska en uskaltanut jäädä yksin lasten kanssa.

Nukahdin sohvalle, josta puolenyön aikaan Jii pyysi siirtymään omaan sänkyyn. Keinuen kipusin rappuset ja pää pyörällä kävin nukkumaan. Aamulla sama olo jatkui. Päätin soittaa lääkäriin ja kysyä, onko tämä nyt ihan varmasti poskiontelontulehduksesta johtuvaa. Puhelimeen vastannut täti varasi saman tien minulle uuden ajan, ja Jii lähti viemään minua lääkäriin.

Halusin eri lääkärille, sillä mielestäni edellinen ei ollut kovin kiinnostunut pääongelmistani. Pääsin lääkärille, joka kysyi, mikä vaivaa. Kerroin, että kävin edellispäivänä ja sain diagnoosin, jota hieman ihmettelin. Painotin, että en ole sen diagnoosin tai flunssan takia täällä vaan olen oikeasti todella huolissani pääni kunnosta. Kerroin oireista ja sanoin, että olotilani on oikeasti pelottava.

Lääkäri katsoi minua ja totesi, että kyllä se on poskiontelontulehdus. Tuijotin vain lääkäriä ja totesin, että jaa. Lääkäri katsoi sitten kurkkuuni ja totesi: ”kyllä kyllä, räkä siellä valuu. Se on poskiontelontulehdus”. Sanoin, että ”hyvä on, uskon, että minulla on sekin, mutta ovatko nämä pääoireet todella asiaankuuluvia?” Sitten hän kertoi minulle, kuinka räkä valuu nenästä poskionteloihin. Huomautin, että minulla ei ole mitään ongelmia sen rään kanssa, kun ei sitä edes ole. Ongelma on päässäni.

Lääkäri oli varmaan samaa mieltä, mutta eri tavalla. Hän käski laittaa kädet sivuille, koskettaa nenää ja puristaa käsillä. Läpäisin kaikki testit. Sitten piti sulkea silmät ja kulkea viivakävelyä. Se oli järkyttävää! Tasapaino heitti aivan häränpyllyä, kompastelin jalkoihini ja otin seinästä tukea. Menin ihan paniikkiin ja kuulin jo mielessäni lääkärin huolestuneet sanat: ”Jaa, avaahan rauhallisesti silmät ja tule takaisin istumaan. Tässä on kyse jostain vakavammasta”.

Valmistauduin kuulemaan ikäviä uutisia ja kyynelkanavat olivat valmiina toimintaan. Lääkäri avasi suunsa: ”Se meni oikein hienosti. Olet kunnossa. Laitan sairaslomaa vielä loppuviikon, ei tämä päivässä parane.” Käännyin katsomaan lääkäriä. Aivot eivätkä silmät pysyneet ihan perässä, mutta tulivat pienellä viiveellä. Ja jyskyttivät taas mennessään. Sain rykäistyä vain, että ”Kunnossa?” Ja lääkäri tarttui tuohon rykäisyyn: ”Juu, juu, juuri tuota se poskiontelontulehdus teettää. Tuolleen justiin kerää limaa sinne nieluun.”

Kerroin vielä, etten ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan tällaisista oireista poskiontelontulehduksen yhteydessä. En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi joutunut esimerkiksi treenejä jättämään väliin sen takia, että puolisolla on poskiontelontulehdus eikä pysy sen takia pystyssä. Kerroin vielä, että suvussamme on ollut aneurysmaa ja olen huolissani, ettei päässäni ole jotain pielessä. Lääkäri totesi iloisesti: ”ei se ainakaan aivoverenvuoto ole. Heippa!”

Pääni jatkaa leijumista ja muu kroppa yrittää pysyä perässä. Päässä humisee ja kumisee, mutta kai se on uskottava, että poskiontelot ne vaan nyt siellä ovat keksineet omaa huvia. Jos nyt jotain lohdutusta voi ajatella, niin kai se olisi mahdollinen aivoverenvuoto tai -halvaus minut jo kahdessa päivässä vienyt, jos olisi viedäkseen. Ei muuta kuin rauhallisin mielin nukkumaan ja odottamaan huomisen pyörteitä.

#133: Ennen ja jälkeen: Lasten makuuhuone

Nyt pääsen vihdoin esittelemään teille ennen ja jälkeen kuvia kodistamme. Kyllä ehtikin käydä ahdistavaksi tämä elämä! Kaikki vanhemmat kuvat olen ehtinyt siivota puhelimesta ja ne ovat tallessa ulkoisella kovalevyllä. Ulkoinen kovalevy sisältää muutenkin koko elämäni, joten pienen pieni ahdistus alkoi hiipiä pääkoppaan, kun ei kovalevy ollut omalla paikallaan työhuoneessa.

Se on kuitenkin sen verran iso mötikkä, että en pienestä hätkähtänyt: ei kukaan voi hukata kokonaista kovalevyä enkä minä nyt ainakaan! Kun sitä ei vielä tänä aamunakaan löytynyt mistään, sydän alkoi jättää muutamia lyöntejä väliin. Muistin sitten, että kovalevy oli jossain vaiheessa mukana äidin luona. Soitin äidille ja kysyin, onko ulkoista kovalevyä näkynyt. Tehtävä ei ollut ihan helppo, sillä äidin tietokoneenkäyttötaidot rajoittuvat koneen avaamiseen ja sulkemiseen sekä sähköpostiin kirjautumiseen – eivätkä nekään aina suju. Yritin kovasti selittää, miltä kovalevy näyttää, mutta haastavaahan se oli.

Pyysin äitiä katsomaan portaiden alla olevan lipaston laatikot sekä yläkerran kaapit: onko siellä jotain, jonka olemassaolosta äiti ei tiedä mitään. Ohje ei ollut kaikkein selkein, sillä äiti on säilönyt kymmeniä laturi- ja johtohässäköitä juuri portaiden alle laatikoon ja vuorotellen ehdotti kaikkea muuta kuin minun kovalevyäni. ”Ei, se ei ole Playstation 2. Löytyisikö jotain muuta?”

Kerroin, että kyseessä on äidin käsilaukun kokoinen musta mötikkä, josta lähtee kaksi johtoa. Äiti kävi paikat läpi ja ilmoitti, ettei löytynyt. Aloin panikoida tosissani ja kävin kolmatta kertaa läpi koko oman kodin. Ei jälkeäkään. Äiti mainitsi aiemmin ohimennen, että siskoni on menossa käymään. En ihan vakuuttunut äidin etsintätaidoista, joten soitin Ässälle ja pyysin, että hän käy samat paikat läpi ja etsii kovalevyni. Ässä ei voinut käsittää, että olen voinut hukata sen – en minäkään. Enkä voinut uskoa korviani, kun Ässä ilmoitti, ettei se ole äidin luona.

Pitkin päivää mielensyövereistä nousi mieleen erilaisia asioita, jotka kovalevyn myötä olisivat poissa: matkakuvat 10 vuoden ajalta, Aman vauvakuvat ja videot vauva-ajalta, elämän tärkeimmät asiakirjat, elämäni kasassa pitävät excelit, kaikki… En enää ymmärtänyt, missä se olisi voinut olla. Jii sanoi ääneen saman, jota pelkäsin: se on muuttorumban aikana ollut jossain kassissa, joka on päätynyt roskikseen. Näin sieluni silmin mustan Buffaloni rikkoutuneena ja jäätyneenä kaatopaikalla miljoonien jätetonnien alle hautautuneena. Siellä lepäsi koko elämäni muistoineen päivineen.

Joku intuitio pakotti minut lopettamaan työt tältä päivältä jo kolmen aikoihin ja ilmoitin Jiille, että ajan äidille hakemaan kovalevyni kotiin ja jatkan töitä vielä illalla. Äidin luona suunnistin suoraan portaiden alle lipaston laatikoihin ja kukas se siellä makasikaan: rakas Buffaloni ❤ Äiti ei syystä tai toisesta ollut juuri kyseistä laatikkoa avannut ja Ässän koottuja selityksiä en ole vielä edes kuullut, mur. Kiitos näistä rytmihäiriöistä.

Ja mitä tästä opimme: älä koskaan säilytä kaikkea tärkeää vain yhdessä paikassa. Kyllä minulla suurimmaksi osaksi on varmuuskopioita muuallakin, mutta ei kaikesta – kuten esimerkiksi näistä asuntokuvista. Buffalollakin alkaa olla ikää ja kauhulla odotan, milloin sen maallinen taival päättyy. Toistaiseksi en ole keksinyt järkevää säilytystapaa noin suurelle datamäärälle, joten ehdotuksia otetaan vastaan.

Mutta nyt asiaan: Aloitetaan kuvailut yläkerrasta ja sieltä lasten makuuhuoneesta eli Aman sanoja lainaten nukkuhuoneesta. Huoneeseen ei tehty muuta remonttia kuin seinien maalaus. Aman sängyn viereinen seinä hajosi kylpyhuoneen purkutöissä eli se paikattiin ja maalattiin uudestaan urakoitsijan toimesta.

Huone ennen: 

 

Huone jälkeen: 

 

 

#86: Kalusteet paikalleen

Otsikko on hieman harhaanjohtava. Joku voisi luulla, että tämän kirjoituksen myötä kylpyhuoneen kalusteet oikeasti pääsisivät paikoilleen. Älä huoli, eivät ne pääse, ei tämä tarina vielä lopu. Käydessämme tiistaina 4.10. kotona, työmies Make kertoi, että seuraavana päivänä pitäisi amme olla kylpyhuoneessa. Tähtitaivasvaloihin liittyen olin ollut yhteydessä myös sähkömieheen, joka mainitsi ohimennen, että viimeiset sähkötyöt tehdään keskiviikkona, jos vain amme on siirretty kylpyhuoneeseen.

Olin hieman kahden vaiheilla, että siirrämmekö ammeen vai emme. Olinhan kuitenkin jo 23.9. pyytänyt Patelta, että he informoivat ajoissa, kun kalusteita pitää siirtää kylpyhuoneeseen. Olimme Jiin kanssa kahdestaan – tai tietysti lapset olivat mukana. Amme ei ihan heittämällä ollut yläkertaan siirtymässä eikä kaksi polvissa roikkuvaa pienokaista varsinaisesti ollut siirtotyössä apuna. Mikään ei Paten suunnalta kuitenkaan enää yllättänyt ja kylpyhuone näytti siltä, että seuraavaksi todella voisi olla ammeen asennus, joten uskalsimme luottaa työmiehen ja sähkömiehen sanaan.

Soitin paniikissa isälleni, että pääseekö hän auttamaan. Isä sai illan suunnitelmat setvittyä uusiksi ja sai vielä sovittua siskoni kihlatun, Peten, kanssa, että hän tulee myös töiden jälkeen auttamaan. Otin pikaisen puhelun myös anopille, joka jätti työt kesken ja tuli illaksi lapsia vahtimaan. Kun kaikki olivat paikalla, tartuimme reippaasti ammeeseen ja lähdimme nostamaan ammetta olohuoneen kierreportaita kohti yläkertaa. Hiiop! Ja stop!!! Ei mahdu näin päin. Käännetään. Hiiop ja uudestaan! Stop!!! Katto hajoaa. Vähän toisessa kulmassa. Hiiop! STOP!!! Kaikki hajoaa. Eikä vähiten kantajat.

Olimme mittailleet ammeen mahtumista moneen kertaan. Oli selvä, että mahtuminen tekee tiukkaa, mutta molemmat olimme mittailuinemme tulleet siihen tulokseen, että oikeassa kulmassa amme kyllä mahtuu. Mutta nyt sitä oikeaa kulmaa ei tahtonut löytyä. Laskimme ammeen ja löimme väsyneet päämme yhteen – näin päin se menee. Ja ei muuta kuin amme ylös ja kohti kylpyhuonetta. Hiiop! Jes, se mahtuu! 

Hitaasti, mutta epävarmasti saimme ammeen aina kolme senttiä ylöspäin. Meneillään oli huikea tiimityöskentely: siirrä sentti sinne, puolikas tänne, nyt ylhäältä milli vasemmalle ja kolme oikealle. Se sujui kuin millintarkka tanssi. Kunnes loppui musiikki. Amme ei mennyt enää senttiä sinne eikä tänne. Olimme päässeet 1/3 portaista. Oli mietittävä, hajotetaanko katto, amme vai portaat. Mikään ei noin äkkipäätä innostanut. Itkien visersin, että sen on mentävä, nostetaan nyt vain. Samaan aikaan kolme miestä turhautuneena tuskastelee, että ei ole menossa.

Lamaantuneena tuijotin typerää ammetta. Kuka ikinä oli keksinyt, että meille tulee poreamme? Ei sellaisella edes tee yhtään mitään. Ja olohuoneeseenko se nyt kytketään? Miehet pyysivät saada laskea ammeen. Katsellessani kolmea ammeen uuvuttamaa miestä, en voinut enää vastustaa. Oli luovutettava. Amme oli niin tarkalla mittatyöllä tuotu sen hetkisille sijoilleen, että alas meno oli operaatio sekin. Kukaan ei enää muistanut askelkuviota, jolla amme ylöspäin hivutettiin ja siinä se nyt kökötti jumissa joka suuntaan. Työn ja tuskan kautta amme saatiin lopulta takaisin olohuoneeseen. 

Kaikki yrittivät miettiä ratkaisua. Amme ei ole menossa sisäkautta ylös, joten se on vietävä ulkokautta. Jii ja lankopoika mittailivat ala- ja yläkerran terasseja. ”Jos amme nostetaan alaterassilta yläterassille johtavalle katolle. Pete nousee katolle ja vetää ammetta ylös samalla, kun Jii seisoo alempana katolla ja estää ammetta tippumasta maahan”. Näin sieluni silmin, kuinka katolta valuu ensin amme, joka jyrää Jiin ja vetää vielä Petenkin mennessään. Kohta meillä on amme ja kaksi miestä palasina pihalla. Totesin suorilta käsin, että uni seis kyttyrät, ammetta ei todellakaan lähdetä vetämään miesvoimin alakerrasta yläkertaan.

Isä ja Pete lähtivät. Pää löi tyhjää. Jostain sain päähäni kysyä ystäviltämme Toukkasilta (#13), onko heillä mitään ratkaisua asiaan. Toukkasilla on kuljetusyritys ja muistan joskus ystäväni kertoneen, kuinka hän ajoi yhdellä autolla keikkaa ja epähuomiossa oli jossain maaseudulla vetänyt puhelinjohdot alas tolpista unohtaessaan nosturin väärän asentoon. Jii hymähti turhautuneena, että tuskin Toukkaset poreammeita sinne puhelinpylväisiin nostelevat noin kovinkaan usein. Minulle riitti, että heillä on jossain autossa joku nosturi, joten he saattaisivat osata ainakin neuvoa eteenpäin.

Soitin ystävälleni, joka kertoi, että heillä on nosturiauto, mutta sen korkeus saattaa jäädä vajaaksi. Hän pyysi soittamaan isälleen, joka tietää paremmin. Jii soitti itse Toukalle ja kertoi ongelmastamme. Toukka mietti, että nosturin korkeus kyllä riittää, mutta terassien rakenteen takia ammetta pitäisi korkeuden lisäksi saada siirrettyä sivuun aika monta metriä ja siihen auto ei välttämättä riitä. Toukka antoi toisen kuljetusyrittäjän numeron, josta pitäisi apua saada. Emme ehtineet toiselle vielä soittaa, kun ystäväni soitti takaisin minulle. Hän sanoi, että heillä on nosturiauto hallilla ja jos haluamme, he voisivat ajaa hakemaan auton ja sieltä meille kokeilemaan ammeen nostoa.

Minulla ei sanat riittänyt kiittämään. Sanoin, että voimme hyvin yrittää kysyä toista kuljettajaa eikä heidän tarvitsisi iltaa vasten lähteä tällaista hoitamaan, mutta hädässä ystävä tunnetaan. Reilun tunnin päästä Toukkasten perhe oli nosturiauton kanssa pihallamme. Mukana olivat myös 1-vuotias Elmeri ja 4-vuotias kummipoikamme Aaro. Kaiken lisäksi ystäväni on vielä raskaana. Apu tuntui mittaamattoman arvokkaalta. 

Elmeri ja Olia jännittävät operaation onnistumista VIP-katsomossa

Siirsimme ammeen olohuoneesta terassille, jossa amme nostettiin kuormalavalle ja kiinnitettiin liinoilla. Homma oli hankala, sillä liinoja ei voinut kiristää liikaa, koska lasikuituinen amme ei kestänyt minkäänlaista puristusta. Mutta ei sitä täysin ilmaankaan voinut jättää. Hiljalleen amme oli kiinnitetty ja ei auttanut kuin rukoilla, ettei se seitsemän metrin korkeudessa keksi liukua pois liinojen välistä räsähtäen alaterassin lasikaton läpi terassin lattialle. Nosto jännitti itseasiassa niin paljon, että en pystynyt lopulta katsomaan ollenkaan. Pidin silmät kiinni ja luotin ammattilaisiin – vaikkei heillä ammeita tosiaan ollut aiemmin tullut nosteltua. 

Taitavasti ystäväni ohjasi nosturia ja hetkessä amme oli yläterassilla. Toukkaset keräsivät liinat pois ja lastasivat lapset autoon. Ystäväni lähti viemään lapsia kotiin ja isäntä ajoi vielä nosturiauton takaisin hallille. Me jäimme juhlimaan erävoittoa ammeesta. Vielä oli nostettava amme terassilta sisälle ja kylpyhuoneeseen. Olen kaikessa fyysisessä työssä säälittävän heikko, mutta jostain houkuttelin itselleni sellaiset simpanssin voimat, että saimme ammeen Jiin kanssa sisälle. Anoppi paimensi väsyneitä lapsia ja vielä viime metrillä oli kutsuttava anoppikin ammeen reunaan kiinni. Mutta viiden tunnin projektin jälkeen amme oli kylpyhuoneessa – eikä sinne muita kalusteita sitten mahtunutkaan.

Olisi se terassillekin sopinut

Huh, siellä se nyt on :)

#81: Case saunan ovi

Saunan oveen liittyy niin värikäs tarina, ettei maailmasta varmaan löydykään toista saunan ovea, joka olisi päässyt pääosaan yhtä tapahtumarikkaaseen tarinaan kuin meidän ovemme nyt päätyi. Siinä olisi oven valmistanut heppu ollut ihmeissään, jos olisi tiennyt, että ovi tulee saamaan ihan oman kappaleensa tämän tarinan osana. Tarinaa saunan ovesta on myös ajallisesti vaikea sijoittaa mihinkään, koska se tulee esiin niin monessa kohtaa. Mutta sijoitan sen nyt tähän väliin.

Olin 11.9. yhteydessä Pateen ja kysyin, onko lämminvesivaraajan viereen jäävästä tilasta vielä tarkempaa tietoa. Emme olleet saaneet peilikaappia hankittua, kun emme tienneet, minkä kokoinen peilikaappi suunniteltuun paikkaan mahtuu. Valikoima 40-50 senttimetriä leveissä peilikaapeissa oli olematon, mutta varauduimme siihen, että tilaa ei sen enempää jää.

Samalla kerroin, että saunan oveksi on tulossa heidän aiemmin tarjoamansa Cellon 8x19 saunan ovi, mutta suunnitellusta poiketen mustana. Pate hämmästeli, mitä tarkoitan saunan ovella. Hän totesi, ettei 25.8. lisätilauksesta löydä mainintaa saunan ovesta. Pate kysyi, onko hän ymmärtänyt jotain väärin. Vastauksen liitteeksi hän laittoi sähköpostittelumme, jossa hän tarjosi lisätöitä numeroidusti (#68).

Vastasin, että saunan oven kanssa on sitten sattunut jokin väärin ymmärrys, koska ovi on koko ajan ollut menossa vaihtoon. Totesin, että Pate tarjosi lisätyönä pelkkää ovea eli "tarviketta" ja kun sovimme, että hankimme tarvikkeet itse, emme tuota kohtaa 6 eli saunan ovea tarvikkeena heiltä tilanneet. Parin päivän päästä Pate vastasi, ettei osaa sanoa varaajan viereen jäävästä tilasta vielä mitään. Saunan oveen Pate ei kommentoinut enää mitään, joten ymmärsin asian olevan sillä selvä.

Case closed. Luulin. 

Vanha ovi oli vielä hyväkuntoinen, joten päätimme laittaa sen Tori.fi:iin myyntiin. Aika pian ovesta tuli kysely ja noutokin ehdittiin sopia torstaille 15.9. Meillä oli tarkoitus mennä Jiin kanssa 7-vuotis kihlapäivän kunniaksi ulos syömään, mutta noutoajan sopiminen oli siinä määrin haastavaa, että päätimme, että ehdimme käydä syömässä sitten, kun remonttihässäkät ovat ohi. Ilmoitin rouvalle, että oven voi noutaa, kun hänelle sopii. Ja lopulta monen mutkan kautta hakija perui noudon kokonaan. 

Kauppojen peruuntuminen harmitti, mutta vielä enemmän harmitti hukkaan mennyt illallismahdollisuus Jiin kanssa. Onneksi vielä samana iltana tuli toinen kysely oveen liittyen. Mieshenkilö varmisti vielä lasioven tarkan mitan. Olimme edelleen kotona, joten saimme oven mitattua. Kunhan ensin raivasimme tieltämme lastenhuoneellisen verran purettuja kylpyhuonekalusteita ja pääsimme edes etäiseen kosketukseen nurkkaan työnnetyn oven kanssa. Lasioven leveys oli 62 senttimetriä. Ihan hetken kävi mielessä, että minkä levyiset karmit ovessa oikein on, kun SM Oy tarjosi uuden oven 80 senttimetriä leveillä karmeilla.

Mittasimme oviaukon saunalta vain huomataksemme jälleen kerran, ettei edes tämä asia voinut mennä putkeen. Karmien leveys oli 70 senttimetriä. Mittasimme ja pohdimme, oliko urakoitsijalla tarkoitus leventää oviaukkoa tarjotessaan isompaa ovea, mutta laatoituksesta päätellen tällaisia suunnitelmia ei ollut havaittavissa.

Laitoin äkkiä Patelle viestiä ja kerroin, että heillä oli tarjouksessaan 8x19-kokoinen saunan ovi. Muistutin, että sovimme hoitavamme tarvikkeet itse, mutta tilasimme oven tietysti urakoitsijalta tulleen ohjeen mukaisesti. Kysyin, oliko 8x19 todella oikea koko, vaikka edellinen ovi oli 7x19. Pate oli vauhdikkaalla päällä ja vastasi palaavansa asiaan maanantaina. Hän oli lähdössä keikalle ja toivotteli mukavat viikonloput. Elimme torstaita ja uusi ovi oli jo tilattu. Rauhoittelin itseäni, että ei hätää, oven voi varmasti vaihtaa.

Pulssi ei tasaantunut ja pyörin ympyrää kuin Battery-tölkin nielaissut orava. Varmistin ensin, että ovesta on pienempää mallia olemassa. Kyllä, olihan sitä. Nimenomaan oli. Tuote oli poistunut valikoimista. Vain kahdessa K-Raudassa koko Suomessa oli kyseistä ovea enää jäljellä. Malli oli poistunut myös Rautiasta ja muista samaa tuotemerkkiä myyvistä liikkeistä. 600 kilometrin päästä löytyi kolme ovea ja 50 kilometrin päästä löytyi kaksi.

En pystynyt odottamaan viittä päivää, joten laitoin viestin vielä Jokelle. Pahoittelin häiriötä ja kerroin tilanteen. Jokke vastasi saman tien, että ei sovi ovi 8x19 vaan täytyy olla 7x19. Jokke ohjeisti perumaan vanhan oven ja katsoisimme myöhemmin, mistä saisimme tilalle vastaavan.

Seuraavaksi selvitin, että samantyylistä ovea on varmasti saatavilla muualta. Ei ollut. Sinne päin oli, mutta hinta tuplaantui. Laitoin äkkiä viestiä Heikille K-Rautaan. Varmistin, että voisimmeko vielä vaihtaa oven. Ei, tilaustuotteilla ei ole palautus- eikä vaihto-oikeutta. Battery-oravan sydän olisi jo poksahtanut, mutta minä jatkoin ylikierroksilla käymistä. Toivottavasti Patella oli mieleenpainuva keikka. Minulla ainakin oli mieleenpainuva ilta.

Seuraavana päivänä palasin vielä Joken kanssa asiaan. Kerroin, että 50 kilometrin päästä löytyisi 2 ovea, mutta rahti maksaisi 79 euroa. Kysyin, että pitäisikö ovi nyt tilata, kun sellainen varmuudella vielä löytyy vai rukoilemmeko sitten myöhemmin, että korvaava tuote löytyy. Itseäni ahdisti, että kuka maksaa erotuksen, joka löytämämme oven ja vastaavan oven välille todennäköisesti tulisi jäämään.

Jokke vastasi, että he voivat kyllä noutaa oven sieltä 50 kilometrin päästä, mutta saadaan se kyllä muualtakin. K-Raudan ihana Heikki sai myös sovittua, että poikkeuksellisesti saamme palauttaa tilaamamme oven. Rauhoituin taas hetkeksi, mutta täytyy myöntää, että aika monta ärräpäätä päästimme Jiin kanssa. Miten iso härdelli yhdestä 10 sentin huolimattomuusvirheestä syntyikään. Pieni nakutus oven suhteen oli takaraivossa koko ajan, joten lopulta ostin netin kautta toisen jäljellä olevista ovista. Laitoin vielä Jokelle viestin, että ostimme oven sieltä 50 kilometrin päästä, ettei mene hankalaksi, jos ei vastaavaa löydy. Totesin, että palataan myöhemmin asiaan sen noudon suhteen.

Case closed. Luulin.

Maanantaina Pate heräsi saunan ovi -keskusteluun omalta osaltaan. Hän totesi, ettei edelleenkään löydä tarjousta, jonka olisimme hyväksyneet ja jossa olisi maininta tästä saunan ovesta. Hän liitti vastaukseen kirjeenvaihtomme lisätyötarjousta ja -tilausta koskien. Paten laittamassa viestissä 18.8. hän pyytää vahvistusta tilatuista töistä. Vastasin, että nämä työt ovat ok ja heti sen perään kysyin aikataulua tarvikkeiden toimitukselle. Listasin kaikki toimitettavat tarvikkeet ja myös saunan ovi oli tällä listalla. Pate vastasi tuohon viestiin kiittäen tilauksesta ja vastasi kysymykseen tavaroiden toimittamisesta.

Vastasin Patelle, että edellisviikon tekstiviestini koski saunan oven kokoa. Huomautin, että he tarjosivat saunan ovea koossa 8x19, minkä perusteella ostimme oven, kun 15.8. tapaamisessa sovimme, että hankimme kalusteet ja tarvikkeet itse. Muistutin, että kävimme tuossa samassa tapaamisessa läpi tarjouksen lisätöistä ja kerroimme, mitkä kohdat jäävät pois – saunan ovi ei ollut tällä listalla.

Muistutin vielä Patelle, että heidän tarjoustaan oli ihmetelty usean ihmisen voimin alusta lähtien ja pyysin siihen tarkennuksia 2.8., 3.8., 9.8. sekä 11.8. Ja pyysin tarkennuksia nimenomaan työn ja tarvikkeiden osalta. Lisätyötarjouksen kohdassa 6, he tarjoavat saunan ovea tarvikkeena, eivätkä he mainitse työn osuudesta mitään (#68). Emme tilanneet heiltä kohtaa 6 eli Cellon savuharmaata 8x19 saunanovea hintaan 155 e, koska saimme saman oven K-Raudasta hintaan 90 e. Lisäksi olimme erikseen sopineet, että toimitamme tarvikkeet itse ja heillä oli koko ajan tiedossa, että myös saunan ovi kuuluu näihin. Patesta ei kuulunut enää mitään.

Case closed. Luulin.

#18: Kilpajuoksu aikaa vastaan

Tarkastaja homekoirineen lähti ja jäin Myyntimiehen kanssa kaksin. Istuimme alas ja tuijotimme vain hiljaa eteenpäin. Myyntimies kysyi, että mitäs nyt. Vastasin, etten todellakaan tiedä. Tarkastajan lausunto oli samaan aikaan musertava, mutta myös toivoa antava. Tarkastus oli tehty juuri tätä varten ja piti olla selvää, että jos jotain löytyy, perumme kaupat. Koko ajan olimme hokeneet itsellemme, että jalat on pidettävä maassa, vaikka pää kulkisi pilvissä.

Istuimme hetken vielä hiljaa ja totesin, että emme missään nimessä voi muuttaa asuntoon, jossa lapset voivat altistua homeelle. Sovimme, että juttelen Jiin kanssa, kun hän pääsee kotiin ja palaamme asiaan. Soitin Jiille heti matkalta. Alkoi armoton kilpajuoksu aikaa vastaan ja stressitaso nousi raketinlailla kohti ääretöntä, ja sen yli.

Jii tuli ajoissa kotiin ja istuimme keittiönpöydän ääreen. Sovimme, että kello 15 mennessä on kerrottava niin ostajille kuin Myyntimiehelle, mitä aiomme. Kävimme läpi vaihtoehtoja, todennäköisyyksiä, mahdollisuuksia ja kauhukuvia. Kello tuli kolme. Totesin, että nyt oikeasti on tehtävä päätös! Kello tuli neljä! Kauhistuin ajankulumista ja huomasin, että kello oli jo viisi! Kello ei ole koskaan juossut samaa vauhtia – ja samassa se oli kuusi. 

Jostain syystä kuvittelin, että välittäjä olisi osannut auttaa edes meneillään olevassa tilanteessa, mutta hänen mielipiteensä nyt olisi pitänyt tietää soittamattakin: hän ei todellakaan tiennyt, mitä kannattaisi tehdä. Oli aivan älytön temppu teetättää mitään tarkastusta tässä vaiheessa, kun kaupanteko on jo sovittu. En voinut olla hermostumatta, kun totesin, että en kadu hetkeäkään, että tarkastus teetettiin. Kysyin, olisiko hänen mielestä ollut parempi viedä lapset asuntoon, jossa vaaditaan välittömiä toimenpiteitä asumisterveyden saattamiseksi lain vaatimalle tasolle kuin teetättää tarkastus silläkin uhalla, että aikataulu menee tiukille. En saanut vastausta.

Kello juoksi ja päässä suhisi ajatuksia kuin Tokion metrossa matkustajia aamuruuhkan aikana. Puhelut sinne ja tänne, mielipiteet tuolta ja täältä sekä tietysti omat pohdintamme ja johtopäätöksemme johtivat lopulta siihen, että päätimme pitää kiinni kaupantekosuunnitelmista muutamin uusin ehdoin. Sovimme Myyntimiehen kanssa, että tarkastuksessa havaitut homeongelmat ja riskirakenteet korjataan kuntoon myyjän toimesta ja myyjän kustannuksella, ja tämä kirjataan myös kauppakirjaan. 

Myyntimies oli ehtinyt puhua taloyhtiön hallituksen kanssa ja hän oli saanut luvan tilata korjaustyöt alkamaan saman tien. Tarkastajalla oli kontakti remonttifirmaan, joka pääsi aloittamaan työt seuraavalla viikolla. Esiin nousi vielä muuttoaikataulu, joka uhkasi venyä, jos remontti ei kahdessa viikossa valmistu. Totesin, että huonolla tuurilla meillä on käsissämme sekä uusi että vanha asunto maaliskuussa ja näin ollen myös molempien asuntojen vastikkeet. Myyntimies lupasi, että siinä tapauksessa he huolehtivat kyllä vielä oman asuntonsa vastikkeesta. Kysyin, pitäisikö asia kirjata kauppakirjaan, mutta Myyntimies totesi, että ei kai sinne kaikkea pientä tarvitse kirjoittaa. Kyllähän me vanhat tutut pystytään herrasmiessopimuksinkin asioista sopimaan. ”No näinhän se on”, ajattelin.

Illalla laiteltiin vielä viestiä puolin ja toisin enkä voinut olla toteamatta, että kaikesta huolimatta tilanne ahdistaa. Myyntimies vastasi, että niin ahdistaa heitäkin, mutta he hoitavat kaiken huippukuntoon ja sitten täräytetään viinit pöytään. Viimeisin viestini kaupantekoa edeltäneenä päivänä päättyi näin: ”Meille huonoin vaihtoehto on ehdottomasti ostaa asunto, joka voi vaarantaa terveyden ja viedä kohtuuttomasti rahaa..” Myyntimies vastasi omalta osaltaan viestillä, jossa totesi: ”Kuseen ette joudu, siitä pidetään yhdessä huoli!”