#198: Ei se ole niin justiinsa

Kun ensimmäiset terassit oli purettu, urakoitsija toimitti yhtäkkiä päivitetyn tarjouksen urakasta. Alkuperäinen tarjous oli lisätöineen 62.000 euroa. Päivityksen jälkeen arvio kustannuksista oli 105.000 euroa ilman lisätöitä. Alempien terassien betoni oli piirustusten mukaan 5 senttiä paksua. Purkutöissä selvisi, että betoni oli 5-15 senttiä paksua. Ymmärrän toki, että tämä vaikuttaa kustannuksiin, mutta uudessa tarjouksessa myös yläterassien purkuaika kolminkertaistui, vaikka niiden osalta yllätyksiä ei tullut. Myös moni muu asia oli kalliimpi tai tullut kokonaan uutena tarjoukseen (vaikka hallitus oli yhtiökokouksessa väittänyt nämä asiat ensimmäisessä tarjouksessa jo huomioidun).

Hallitus päätti jälleen kutsua ylimääräisen yhtiökokouksen koolle toukokuun lopulla. Yhtiökokous oli kolmas 2,5 kuukauden sisällä. Ilmaisin huoleni koko yhtiölle niin kustannusten jyrkästä kasvusta kuin sopimuksen sekä valvojankin puutteesta. Muut eivät nähneet ongelmaa kustannusten kasvusta – siitäkään huolimatta, että laina, jonka piti heittämällä riittää, jouduttiin jo nyt urakan alkumetreillä todeta riittämättömäksi. Sopimuksen osalta puheenjohtaja todella yllätti kertomalla, että on laatinut sopimuksen, jonka on urakoitsijalle jo toimittanut. Kysyin hämmentyneenä, miten hän voi yksinään laatia sopimuksen ja toimittaa sen hallituksen tietämättä allekirjoitettavaksi. Pyysin puheenjohtajaa toimittamaan sopimuksen meille muille nähtäväksi.

Valvonnan osalta keskustelu meni jälleen naurettavalle tasolle. Muiden mielestä pystymme itse valvomaan saman kuin joku kalliisti laskuttava asiantuntijakin. Yritin perustella valvojaa muun muassa aloituspalaverissa ilmi tulleilla seikoilla, mutta ketään ei kiinnostanut. Anan mielestä voimme palkata vaikka sata valvojaa seisomaan tumput suorina työmaalle, mutta järkevintä on säästää sellaisessa. Yritin vielä vedota siihen, että asiantuntijan puuttuminen on viimeinen kohta säästää eikä meillä ole asiantuntemusta ottaa kantaa rakennusteknisiin asioihin, mutta kukaan ei nähnyt tätä ongelmana.

Purkutöiden siirtyessä meidän terassille, tuli mieleeni uudistunut asbestilainsäädäntö (#32). Jii keskusteli purkutöitä tekevän kaverin kanssa, joka kertoi, että varmasti rakenteissa on asbestia käytetty eli kannattaa pitää ikkunat kiinni, kun he ovat hommissa. Kysyin hallitukselta, mitä urakoitsijan kanssa on asbestista puhuttu. Jos rakenteissa on asbestia, ei ohje voi olla, että pitäkää ikkunat kiinni. Varsinkin, kun työmiehet itse pitivät terassien ovia jatkuvasti auki.

Kuvittelin urakoitsijan ottaneen asian jollain tavalla esille, kun urakkaa oli tarjousvaiheessa läpikäyty, mutta olin väärässä. Urakoitsija ja hallitus olivat kuitenkin tässä kohtaa sitä mieltä, että kartoitusta on turha tehdä: jos asbestia löytyy, urakan kustannukset nousevat tähtitieteellisiksi. Muistutin hallitusta, että laki on hyvin yksiselitteinen ja kartoitus pitää yksinkertaisesti olla tehtynä, oli urakoitsija asbestin olemassaolosta mitä mieltä tahansa. Ja me hallituksessa vastaamme siitä, että kartoitus on tekemättä. Kukaan ei vastannut mitään.

Toukokuun lopulla urakoitsija pyysi kommenttia terassirakenteen tuuletuksen järjestämiseksi. Totesin hallitukselle, etten voi ottaa asiaan kantaa, sillä en ymmärrä yhtään, mistä puhutaan. Urakoitsija pyysi kommenttia viemäreiden kuvauttamiseen sekä mielipidettä villojen vaihtoon. Kukaan ei vastannut mitään mihinkään. Minä totesin omalta osaltani, että asiantuntemukseni ei riitä ottamaan kantaa näihin asioihin ja juuri tällaisten asioiden takia olisi hyvä, että taloyhtiöllä olisi joku asiantuntija, jonka puoleen kääntyä. Kukaan ei vastannut mitään ja urakka joutui eteenpäin.

Yhtenä maanantaina palasin viiden jälkeen töistä kotiin ja huomasin, että kotiovemme oli auki. Työmiehet lopettelivat yleensä kolmen aikoihin, joten hämmästyneenä talsin kotitietä pitkin ja tuijottelin avonaista ovea. Hämmästys vaihtui tuohtumukseksi, kun havaitsin työmiesten lähteneen ja ovi oli unohtunut auki – siis kokonaan auki. Jii kertoi, että oli päivällä käväissyt kotona ja huomannut tuolloin, että avaimemme oli jätetty roikkumaan talomme edessä olevaan kukkaruukkuun työmiesten puuhastellessa kolmannessa kerroksessa ilman minkäänlaista näköyhteyttä avaimeen tai edes talomme edustaan.

Otin yhteyttä urakoitsijaan, joka pahoitteli oven auki jäämistä. Avaimen osalta totesi, että helpompi pitää sitä alakerrassa ovien lähettyvillä kuin kantaa koko ajan mukana. Kovasti lupaili, että toista kertaa ei ovi jää auki.

Keskiviikkona lähdimme mökille. Tarkoitus oli palata lauantaina, mutta muutimme suunnitelmia ja palasimme myöhään perjantai-iltana. En tiedä, olinko edes yllättynyt, että ovemme oli jälleen auki. Tuntui varsin lohduttavalta, että remonttia oltiin tekemässä kesäaikana ja joka viikko sai lukea vinkkejä asuntomurroilta suojautumisessa. Meillä sen sijaan pidettiin avoimia ovia jo toista kertaa saman viikon sisään.

#168: Juhannussuunnitelmia

Ihanaa juhannusviikonloppua kaikille lukijoille! Toivottavasti juhannus sujui mukavasti ja olo on rentoutunut. Meidän juhannukseen kuului paljon uusia asioita. Olemme perinteisesti viettäneet juhannukset mökillä (#51). 

Reissut ovat olleet poikkeuksetta mahtavia ja juhannusta odottaa jo monta viikkoa etukäteen, kun mieliin hiipii nuo keskikesän tunnelmat ja muistot, jotka juhannukseemme kuuluvat. Täydellinen hiljaisuus, jota kuunnellessa huomaa, kuinka luonto ei todellakaan ole hiljainen: kymmenet linnut visertävät puiden siimeksessä, tuuli havisuttaa puiden lehtiä, järven kimmeltävät aallot liplattavat rantakiviin ja hetkittäin kauempana kukkuu käki. Juhannusperinteisiimme ovat kuuluneet päivällä rentouttava saunominen ja illalla juhannusaterian valmistaminen nuotion äärellä. Aattona on usein ajettu veneellä mökkisaarelle vievän sillan kupeeseen, jossa paikalliset sytyttävät suuren kokon. Kokkoa on mahtava seurata veneestä, kun aallot liplattavat veneen kylkeen ja rannassa kokko ritisee, rätisee ja paukkuu mahtavuuttaan.

Vielä edellisviikkoon asti oli sanomattakin selvää, että suuntaamme torstaina töiden jälkeen mökille. Sääennusteet maalailivat monta viikkoa uhkakuvia kylmästä juhannussäästä, mutta nekään eivät suunnitelmia muuttaneet. Viikkoa ennen lähtöä Jii tuumasi yhtenä iltana, että pitäisikö sitä tänä vuonna tehdä jotain muuta. Hätkähdin ajatusta ja olin ihmeissäni. Mielessä pyöri edellä kuvaamani mökkijuhannuksen mahtavuus ja idea tuntui käsittämättömältä – mitä voisi juhannukselta muuta toivoa?

Jiin ehdotus ja entisestään kylmempää ja märempää lupaava sääennuste tunkeutuivat ajatuksiini tuon tuosta. Muistin juhannuksen parin vuoden takaa, jolloin oli todella kylmä. Koko porukka yritti viihtyä koko juhannuksen pienessä erämökissä. Ruokaa saadakseen oli lämmitettävä puolikkaan mökin kokoinen hella ja lämpötila mökissä kohosi taivaisiin. Huussimatka sateen kasteleman metsän poikki oli tuskainen ja jääkylmässä huussissa kököttäminen kokemus, jota ei ainakaan lämmöllä muistele. Jos jotain hyvää, niin hyttysiä ei ollut, kun olivat kai jäätyneet pystyyn heti toukkavaiheen jälkeen.

Mietin kylmää ja märkää juhannusta kahden pienen kanssa. Aman ehkä saisi pysymään mökissä piirtelyn ja pelailun voimin, mutta Olia ei jaksa kauan yhteen domino-peliin keskittyä ennen kuin alkavat palikat sinkoilla niin, että jokaisen peli-ilo on menetetty. Näin Olian epävakaat askeleet epätasaisessa maastossa ja jatkuvat kompastelut litimärkien saniaisten sekaan. Vaihtovaatteiden ja -kenkien tarve olisi valtava eikä juhannus mökillä tuntunut enää yhtään niin houkuttelevalta.

Päätös erilaisesta juhannuksesta oli äärimmäisen vaikea. En yleensä välitä sääennustuksista – usein olemme ennusteita uhmaten tehneet jotain mitä oli suunniteltukin ja päätös on ollut loistava. Jos ennusteet eivät pitäisi paikkaansa ja juhannus olisi vertaansa vailla, tuntuisi mökkimatkan siirtäminen typerältä. Mutta jos ennusteet pitäisivät paikkansa, olisi mökille lähteminen tuskaista eikä lainkaan nautinnollista. Pohdimme ja keskustelimme ja muutama päivä ennen suunniteltua lähtöä teimme päätöksen: tänä vuonna vietämme erilaisen juhannuksen.

#51: Keskikesän juhlaa

Ässä jatkoi koirien kanssa matkaa juhannukseksi omalle mökilleen. Me jäimme omalle mökille oman perheen ja Mummin voimin. Jii oli ehtinyt vähän levätä loman alkamisen jälkeen ja remonttihuolet olivat hellittäneet. Kaikki muu näytti helpottavan, mutta Olia se ei hoksannut, että yöt ovat nukkumista varten. Yhdeksän kuukautta oli jo mittarissa, mutta yöhuutamiset eivät ottaneet laantuakseen. Yhä edelleen Olia heräsi 5-10 kertaa yössä. Jiin loma tuli todella tarpeeseen.

Juhannusaattoa olemme mökillä perinteisesti viettäneet syömällä hyvin ja saunoen pitkän kaavan mukaan. Loppuillasta otamme veneen alle ja soutelemme katsomaan paikallisten rakentamaa huikeaa kokkoa. Perinteistä ei luovuttu tänäkään vuonna. Ilma oli upea ja pysyi kauniina myöhään yöhön. Olia jätettiin Mummin huomaan nukkumaan, kun Jii, Ama ja minä lähdimme veneellä nauttimaan kokosta. Rantauduimme hetkeksi kokkotaitureiden rantaan ja vaihdoimme kuulumisia. Ama nautti, kun sai touhuta perheen koiran kanssa sydämensä kyllyydestä.

Kello kävi ja Aman oli aika päästä nukkumaan. Veneilimme mökille ja peittelimme Aman nukkumaan. Me päätimme Jiin kanssa vielä nautiskella yöttömästä yöstä. Menimme laiturille istuskelemaan – välillä jutustellen, välillä täydellistä hiljaisuutta kuulostellen. Kello oli vain hetken verran yli puolenyön, kun kuulin metsästä rasahduksen. Yritin olla kuuntelematta ja jatkoimme Jiin kanssa keskustelua. Huomasin Jiin ilmeestä, että myös hän kuuli jotain.

Molemmat yrittivät jatkaa jutustelua, mutta molempien keskittyminen oli metsästä kuuluvissa äänissä. Ääni voimistui ja erotimme selvästi lähestyvät askeleet. Hetki oli aivan käsittämättömän jännittävä. Mökki on paikassa, jonne kukaan ei vahingossa eksy. Jos askeleet kuuluvat murhamiehelle, hänellä on vain yksi tavoite ja se tulee onnistumaan varmasti. Järki yritti huudella väliin, että sitä tapahtuu vain kauhuelokuvissa.

Todennäköisesti askeleet kuuluvat metsäneläimelle – todella isolle sellaiselle. Asiasta ei ollut epäilystäkään voimistuvien rasahdusten lähestyessä. Hoin mielessäni hirvi vai karhu, hirvi vai karhu, hirvi vai karhu. Hetki oli lyhyt, mutta ehdin käydä uskomattoman dialogin pääni sisällä ja hetkittäin elämä vilisi silmissä varmana siitä, että kohta se päättyy. Lyhyen hetken aikana ehdin myös miettiä pakosuunnitelmaa. Jos se on karhu, se on niin lähellä, että emme ehdi laiturilta mihinkään. Emme ehdi saunamökille, emme ehdi edes laiturin vierellä olevaan veneeseen. Tuijotimme silmä kovana metsään ja olin valmiina hetkenä minä hyvänsä hyppäämään veteen. Ehdin tiedostamaan, että laiturin edessä hädissään killuva kotiäiti ei nälkäistä karhua juuri hidastaisi, mutta se oli paras pakosuunnitelma siihen hätään.

Ehdin miettiä myös, olisiko kyseessä avaruusolio tai joku paikallinen kylähullu, mutta näille ajatuksille en ehtinyt uhrata montaa sekuntia. Ryske päättyi ja näkökenttäämme ilmestyi ruskea eläin. Näkö meinasi mennä paniikista sumeaksi, mutta hetken päästä erotin sarvet eläimen päässä. Samaan aikaan lävitseni kulki helpotus, mutta myös uskomaton kunnioitus. Siinä, ihan muutaman metrin päässä meistä, metsästä ilmestyi hirvi eteemme juomaan. Hetki oli tarunomainen.

Liekö keskikesän juhlajuomasta vai mistä johtuen, että hirvi niin uskaliaasti lähellemme tuli, mutta äkkiä se uhkarohkeus karisi. Hirvi huomasi meidät ja kaikesta liikkumattomuudestamme huolimatta, se pelästyi suunnattomasti ja teki äkkikäännöksen metsään. Siinä me tuijotimme metsään ja kuuntelimme, kuinka jykevät juoksuaskeleet katosivat kauas metsään. Käsittämättömän hieno päätös juhannukselle.

Tästä hirvi tuli järvelle juomaan