#44: Kaksi kuukautta vahingosta

Hyvät lukijat, heti alkuun pahoitteluni hitaasta päivitystahdista viime aikoina. Aika ja jaksaminen ovat olleet viime aikoina todella kortilla eikä resursseja päivittämiseen ole yksinkertaisesti riittänyt. Olen ällistynyt, kuinka monta ihmistä on käynyt tarinaamme jo tutustumassa. Aloitin kirjoittamisen lähinnä terapeuttisena toimenpiteenä omaa mielenterveyttäni ajatellen, mutta tarinamme on kiinnostanut tähän mennessä lähes 3000 ihmistä. Huikeaa! Kiitos kaikille kiinnostuneille ja matkan varrella tukensa antaneille!

Kesäkuun alussa vahingosta oli kaksi kuukautta, mutta edes lopullinen syy ei ollut vielä tiedossa – korjaamisesta puhumattakaan. Ensimmäisen kartoituksen jälkeen perääntynyt yritys palasi kuvioihin ja laittoi kaiken totaalisen sekaisin. Näytti siltä, että vesivahinko ei johtunut vastoin kaikkia odotuksia putkista vaan huonosti toteutetusta kylpyhuoneremontista.

Mitä kahden kuukauden aikana sitten oli selvinnyt? Ainakin se, että vuonna 2011 remontoitu kylpyhuone osoittautui vuonna 2009 tai 2010 ainoastaan uudelleen laatoitetuksi. Vastuunjako oli kaikille täysi mysteeri, paitsi Myyntimiehelle, joka oli varma, että hän ei asiassa joudu minkäänlaiseen vastuuseen. Myyntimies teki selväksi, että kaikki epäilyt remontin huonosta toteutuksesta olivat törkeitä syytöksiä remonttimiehen ammattietiikkaa kohtaan.

Saimme huhtikuun lopussa vakuutusyhtiöltä sijaiskodin. Yritin epätoivoisesti yhdistää oikiksen pääsykoetta muuten niin rauhalliseen elämään, mikä osoittautui katastrofiksi. Tiedostin mahdollisuuksieni olemattomuuden, mutta en luovuttanut kokonaan. Päätin, että lueskelen mitä pystyn ja käyn kokeilemassa koetta. Ikinä ei voi tietää, mitä kokeessa kysytään ja tulevia vuosia ajatellen kertyy edes sen verran kokemusta kokeesta. Pääsykoe oli lopulta hyvin helppo. Ehdin lukea kirjat kerran läpi ja jäin pisterajasta 5 pistettä. Olin tyytyväinen, mutta samaan aikaan hyvin harmistunut siitä, mitkä mahdollisuuteni olisivat voineet olla ilman koko vesivahinkosotkua.

Kodinhoitohuoneen remontti oli jäissä. Maaliskuussa hankitut kodinkoneet odottivat Gigantin varastossa ja luottomyyjämme Jutta siirteli noutopäivää viikosta toiseen ja kuukaudesta seuraavaan. Hävetti ja harmitti ilmoitella jatkuvasti, että emme voi noutaa tavaroita vieläkään.

Taloyhtiön vakuutusmeklari hämmensi soppaa omalta osaltaan. Hänen ohjeistamana vahinkokartoituksen hoiti Vahinkokartoitus X Oy. Taskut olivat urakoitsijoita täynnä ja kaikki olivat jollain tavalla kytköksissä meklariin. Meidän ehdotukset urakoitsijoiksi teilattiin ammattitaidottomina ja epäilyttävinä, vaikka Vahinkokartoitus X Oy oli tähän mennessä osoittanut kyllä ihan kaikkea muuta kuin ammattitaitoa.

Lisäksi meklari näytti puhuvan hyvinkin ristiin. Epäillessäni Vahinkokartoitus X Oy:n työtä, meklari piti minulle luennon, miten iso ja luotettava firma on kyseessä ja miten he ovat asiat varmistaneet eikä varaa epäilyksille ole. Hän totesi myös, että voin tilata asuntoomme omaan piikkiin niin monta firmaa kartoittamaan vahinkoa, kunnes olen tyytyväinen. Esitin vain huoleni, ettei vuodon todellinen syy ole välttämättä vielä löytynyt.

Juttelin välillä myös Myyntimiehen kanssa, joka sitten jutteli meklarin kanssa. Meklari oli Myyntimiehelle ihmetellyt Vahinkokartoitus X Oy:n ammattitaidottomuutta ja ollut sitä mieltä, että uusia tutkimuksia pitää tehdä. Lopuksi Myyntimies totesi kuin omasta suustani, miten meklari on huolissaan, ettei vuodon todellinen syy ole löytynyt.

Niin tutut kuin tuntemattomatkin ihmettelivät, etteivät asiat olleet edenneet. Toukokuisissa talkoissa oli mukava tavata naapureita. Tuli tunne, että meitä odotettiin kotiin eikä Myyntimiestä erityisesti kukaan ikävöinyt. Seinänaapurit olivat iloisia, kun rönsyilevä villiviini revittiin vihdoin alas. Pihassamme kasvoi valtavan kokoinen syreeni ja toisen puolen seinänaapuri iloitsi silmin nähden, kun suostuimme harventamaan pensasta niin, että ilta-aurinko pääsi heidänkin pihalleen. Tuntui hassulta lähteä talkoista autolla sijaiskotiin, kun muut jäivät koteihinsa. Lohduttauduin kuitenkin sillä, että muutaman viikon päästä mekin olemme omassa kodissamme.

#38: Perjantai 13. päivä

Vahinkokartoitus X Oy piikkasi kylpyhuoneen lattiaa vahinkoalueelta kolme päivää. Perjantaina 13. päivä oli tarkoitus tehdä putkille koeponnistus, jolloin putken vuotokohta selviäisi. Sen jälkeen selviäisi vahingon koko laajuus, kuivatustarve sekä jonkinlainen aikatauluarvio kotiin pääsylle. Jussi ja Jarmo arvelivat remontin valmistumisen menevän juhannukseen. Laskeskelin, että siihen on 1,5 kuukautta. Kesää olisi kuitenkin vielä mukavasti jäljellä juhannuksen jälkeenkin.

Olin hyväksynyt, että yliopiston opiskelupaikka jää minulla suurella todennäköisyydellä tänä vuonna haaveeksi. En kuitenkaan luovuttanut kokonaan ja Jii tsemppasi yrittämään parhaani kaikesta huolimatta. Aikaa pääsykokeeseen oli jäljellä kaksi viikkoa. Päätin, että se riittäisi. Jos luen erittäin tehokkaasti, minulla on vielä pieni mahdollisuus. Päätin, että perjantaina 13. päivä aloitan loppukirin: varasin heti aamuksi hierojan ja hierojalta minun oli tarkoitus mennä kirjastoon lukemaan. Lukuaikaa oli takana yli kuukausi, mutta olin ensimmäistä kertaa pääsemässä kirjastoon lukemaan.

Sain läheisiltäni syntymäpäivälahjaksi viiden kerran hierontalahjakortin. Hierojalla käynti tuli tarpeeseen. Olin niin jumissa ja kasaan käpristynyt, että suoristusta olisi myöhemmin joutunut kokeilemaan todennäköisesti katujyrällä. Hierojalta lähtiessäni askel oli kevyt ja hypähtelin hyvillä mielin kohti kirjastoa. Hieronta sai veren kiertämään ja koko maailman näytti kirkkaammalta.

Matkalla vakuutusmeklari soitti. Koeponnistus putkille oli tehty ja putket olivat kunnossa. Mitään putkivuotoa ei ollut. Vesivahingon syyksi todettiin seinä-lattialiitoksen välinen sauma, johon on silikonit jätetty vetämättä sekä tiivistämättömät putkiläpiviennit lämminvesivaraajalle. En voinut uskoa korviani.

Kukaan ei ottanut kantaa siihen, mistä vesi oli saumaan ja läpivienteihin päässyt. Lämminvesivaraajasta kyllä puuttui ylipaineen poistovesiletku. Kerran päivässä sihahtava ylipainevesi oli kuitenkin niin vähäistä, että vahingon laajuus huomioon ottaen selitys tuntui uskomattomalta. Varaaja aloitti lämmittämisen kello 23, jolloin ylipainevettä tuli, jos tuli. Suurin osa vedestä valui kaadon myötä lattiakaivoon, joka oli seinästä ja putkiläpivienneistä täysin päinvastaisessa suunnassa.

Kaiken lisäksi lopputulokseen olivat päätyneet kaksi keittiötä kerrostaloon purkamaan tulossa ollutta kaveria, jotka tunnissa totesivat rakenteita avaamatta, että vahinko on lämminvesivaraajan tiivistämättömissä läpivienneissä. Tuntui uskomattomalta, että tätä oli odotettu puolitoista kuukautta.

En voinut käsittää, mikä laukaisi vuodon aprillipäivänä niin, että huomatessani vahingon päivällä kello 14 vettä valui jatkuvana helminauhana pitkin keittiön kaappeja lattialle asti ja valumajälkiä oli näkyvissä useita. Varaajan viimeisimmästä sihahduksesta oli kulunut 15 tuntia. Varaajan alapuoli ja putket olivat havainnon aikana kuivat. Vettä valui alakerrassa koko ajan havainnosta siihen asti, kunnes putkimies tulppasi varaajan syöttöputken keittiössä ja lämmin vesi laitettiin poikki. Valuminen loppui siihen. Nyt minun haluttiin uskovan, ettei putkessa kuitenkaan ollut mitään vikaa.

Vahinkopäivänä vahinkoa tutkivat päivystävä putkimies, saneerausyrityksessä asiantuntijana toimiva kaverimme sekä naapuritalon LVI-insinööri. Jokainen totesi kylpyhuoneen ja varaajan putkien olevan kuivat eikä ongelman katsottu johtuvan lämminvesivaraajasta tai kylpyhuoneesta. Samaan lopputulokseen tulivat tiistaina 5.4. myös Vahinkokartoitus X Oy:n Hasse sekä vakuutusmeklarimme.

Tästä se lähti...

..ja tämän se sai aikaan..

..ja tämän..

..ja tämän.

Vakuutusmeklari oli ehtinyt kääntää kelkkansa 1,5 kuukauden aikana. Aiemmasta poiketen hän piti vahingon syytä nyt vesiselvänä. Hän oli sitä mieltä, että vahinko on alkanut muuttomme jälkeen. Meillä käydessään meklari ei ollut ihan varma, kuka asunnossa oli meitä ennen asunut. Nyt hän piti kuitenkin hyvin todennäköisenä, että meillä on lapsiperheenä ollut varmasti täysin erilaiset vedenkäyttötottumukset kuin asunnossa aiemmin asuneella Myyntimiehellä. Olin kuullut lyhyen ajan sisään niin uskomattomia asioita ja käänteitä, että en jaksanut enää edes yllättyä. Totesin välinpitämättömästi, että voin vannoa, että asunnossa on muuttomme jälkeen käytetty vettä huomattavasti aiempaa vähemmän.

Ensinnäkin kylpyhuone oli sen saastaisuuden ja rikkinäisen suihkun takia käyttämättä yli kaksi viikkoa. Toisen kaksiviikkoisen aikaiset suihkukäynnit oli laskettavissa yhden käden sormilla. Kysyessäni Myyntimieheltä, miten vastikkeeseen sisältyvä vesi oli heillä riittänyt, Myyntimies mainosti, että aina erinomaisesti, vaikka teini on suihkutellut toisinaan viisikin kertaa päivässä. Vakuutusmeklari oli silti sitä mieltä, että varmasti olemme lämmintä vettä lotranneet enemmän kuin Myyntimies. Hän naureskeli, että heillä ainakin pestiin vauvojen pyllyt lämpimällä vedellä vauvojen ollessa pieniä, mutta ei tietysti tiedä meidän tapojamme. Suljin puhelimen.

Kahden viikon lopputsemppi lukemiseen valui jälleen viemäriin. Raahustin kirjaston sijaan takaisin sijaiskotiin kertomaan Jiille tuoreimmat uutiset. Kartoituksen lopputulos tarkoitti sitä, että taloyhtiön vakuutusyhtiö perääntyy ohjuksen tavoin takavasemmalle. Vakuutusyhtiö ei vastaa huonosti toteutetun remontin aiheuttamista vahingoista. Kukapa niistä nyt haluaisi vastata?

#36: Epätoivoinen yritys yliopistoon

Keksin vasta pari vuotta sitten, miksi haluan isona. Haluan juristiksi. Olen hoitanut jonkun verran juridisia taitoja vaativia tehtäviä lähipiirissäni, kuten toimittanut perunkirjoituksia ja osituksia, vastannut asunto- ja kiinteistökaupoista, hoitanut työsuhteisiin liittyviä erimielisyyksiä sekä laatinut vastineita useille eri tahoille. Haave pääsi hautumaan kuin varkain edellä mainittuja tehtäviä hoitaessa, kunnes yhtäkkiä ymmärsin olevani omassa elementissäni juridiikan parissa.

Tein päätöksen yliopistoon pyrkimisestä tammikuussa. Mietin pitkään, onko minulla resursseja vaativaan pääsykoerupeamaan. Sisäänpääsy edellyttäisi valtavaa luku-urakkaa. Laskin, että Olia on luku-urakan aikana sen verran vanhempi, että yöt varmasti sujuvat jo paremmin. Laskin myös muuttoaikataulua ja totesin, että huhtikuussa muutto on saatu hoidettua ja pystyn keskittymään lukemiseen iltaisin. Ilmoittauduin lisäksi Pykälä ry:n valmennuskurssille.

Vesivahinko paljastui 1.4. ja seuraavan viikon keskiviikkona julkaistiin pääsykoekirjat. Kolme kirjaa, yhteensä noin 600 sivua. Aiheina esineoikeus, viestintäoikeus sekä insolvenssioikeus eli velkavastuuta käsittelevä oikeudenala. Kaikki erityisen kiinnostavia aiheita, joten jaksoin uskoa, että palaset loksahtaisivat vielä paikoilleen. Siitäkin huolimatta, että Olia ei kuukausien kulumisesta huolimatta oppinut nukkumaan öisin.

Ensimmäinen viikko luku-urakasta meni innostuneesti. Päätin keskittyä lukemiseen ja luotin siihen, että vesivahinko järjestyy tavalla tai toisella siinä sivussa. Isäni oli valtava apu päivisin, kun hän hoiti lapsia ja minä sain lukea. Vesivahinko ei kuitenkaan järjestynyt siinä sivussa – eikä lopulta ollenkaan. Aikaa meni koko ajan enemmän asioiden hoitamiseen ja lukemiselle varattu aika kaventui päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan. 

 Muistiinpanoja

Sen lisäksi, että aika oli kortilla, ajatukset olivat vesivahingossa ja sen seurauksissa. Sanat kirjoissa muuttuivat vesivahingoiksi ja kosteusvahingoiksi enkä ymmärtänyt lukemaani ollenkaan. En halunnut luovuttaa, mutta tiesin, että tavoitteeni on elämäntilanteeseen nähden aivan liian kunnianhimoinen.

Ajattelin, että muutto sijaiskotiin voisi tuoda uuden mahdollisuuden lukemisen järjestymiselle. Minun ei tarvitsisi miettiä kodinhoitoa ja siisteyttä yhtä järjestelmällisesti kuin kotona vaan voisin ottaa rennommin ja keskittyä lukemiseen. Ajatus oli hyvä, mutta siihen se jäi. Uusi koti toi uusia haasteita lasten nukkumiseen. Olia heräili edelleen useita kertoja yössä eikä asiaa ainakaan helpottanut, että puolenvuoden ikäinen oli jo neljännessä kodissa lyhyen ajan sisään.

Ama on nukkunut syntymästään lähtien hyvin ja siirtymiset niin omaan huoneeseen kuin pinnasängystä tavalliseen sänkyynkin ovat menneet erinomaisesti. Nukkumaanmenot ovat olleet jopa luvattoman helppoja. Pienenä Ama tarvitsi vain nostaa sänkyyn ja hän nukahti nätisti sinne. Isompana Ama toivotti hyvät yöt ja kipitti kiltisti omaan sänkyynsä nukkumaan ja pysyi sängyssä aina aamuun asti.

Sijaiskodissa Aman nukkuminen vaikeutui ensimmäistä kertaa. Ensin nukkumaanmenot hankaloituivat. Ama ei halunnut olla yksin. Joka ilta hyvän yön toivotusten jälkeen Ama hiippaili pois sängystä ja pyysi meitä viereensä. Hän ei ”jaksanut” olla yksin, kuten hän itse asian ilmaisi. Jonkun aikaa auttoi pehmolelu kainalossa, mutta lopulta nukkumaanmeno saattoi kestä toista tuntia eikä Ama suostunut alkaa nukkua. Hiljalleen vaikeutui myös nukkuminen. Ama alkoi heräillä ja itkeä öisin. Muutaman viikon heräsin Olian takia lähes 10 kertaa ja juoksin viereiseen huoneeseen Aman luokse viisi kertaa. Nousin joka yö 10-15 kertaa ylös. Seitsemän tunnin yöunilla se tarkoitti sitä, että olin enemmän valveilla kuin nukuksissa.

Epätoivoista yrittämistä

Ei auttanut reishi- tai
Lion's Mane -juomakaan

Lukeminen oli todella turhauttavaa. Yritin tekniikkaa, jossa luin lyhyen kappaleen ja kertasin heti perään lukemani. Saatoin lukea 15 minuuttia muutamaa riviä, mutta en silti pystynyt sanomaan, mitä olin juuri lukenut. En välttämättä pystynyt palauttamaan mieleen, mitä aihetta tai edes mitä kirjaa luin. Kun luin pätkän uudestaan, teksti oli vierasta kuin kiinankieli.

Toukokuussa molemmat tytöt sairastuivat. Yöt pahenivat entisestään ja päivät meni pieniä rassukoita hoivatessa. Molemmilla todettiin korvatulehdus ja elämä oli sen mukaista. Ihmettelin jossain vaiheessa puhelimella viestiä kirjoittaessani, kenen puhelin minulla on. Puhelin oli kahden vuoden aikana tullut hyvinkin tutuksi, mutta jostain syystä sillä hetkellä puhelin näytti vieraalta ja hätäännyin, kenen puhelin minulla on ja missä se on vaihtunut. Katsoin puhelimesta löytyviä kuvia ja mietin, että pakkohan tämän on minun olla, kun on omat kuvatkin. Totesin, että tilanne on huolestuttava. 

Sain itseni kiinni ihmettelemästä samaa asiaa myös lompakkoni ja avainteni kanssa. Hetkittäin puupääni jopa hymyilytti. Kun eräänä iltana valmennuskurssilta lähtiessäni havahduin auton ratissa liikennevaloissa miettimään, vaihduinko minä kurssilla johonkin toiseen, hätkähdin omia ajatuksiani. Ajoin tien sivuun ja aloin itkeä. Ymmärsin, että olin ajanut itseni liian koville. Jostain oli luovuttava. Vesivahinkoa en saanut elämästä pyyhittyä, vaikka kuinka toivoin, joten tässä palapelissä se oli sisäänpääsy yliopistoon.