Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

tiistai 25. heinäkuuta 2017

#182 Matkapäiväkirja: Viimeinen etappi


Työmatkan viimeinen määränpää oli Tampere. Tiistaina ja keskiviikkona ohjelmassa oli Taloushallintoliiton Kesäpäivät. Päivät menivät messujen merkeissä Tampere-talolla. Tiistai-iltana Kesäpäivien ohjelmassa oli juhlagaala. Tuntui kieltämättä aika huikealta viettää ilta aikuisten ihmisten seurassa, upean illallisen ja viihdyttävän ohjelman merkeissä. Jiitä kävi kyllä sääliksi, kun lähdin messuille ennen kuin muut heräsivät ja messuilta painelin nopean hotellilaittautumisen jälkeen suoraan iltagaalaan. Jii kierteli leikkipuistoista toiseen ja hoiti lapsia ansiokkaasti aamusta iltaan.

Jälleen erinomainen aamupala


Illallisgaala


Tampere ja auringonlasku


Torstaina minulla piti olla asiakastapaaminen, jonka asiakas perui juuri, kun olin lähdössä hotellilta. Päivä vaihtui rästitöiden tekoon, sillä vielä perjantaiaamuna oli yksi tapaaminen Tampereella. Torstaina Tampereelle saapuivat isäni, hänen vaimonsa sekä siskoni Zara. Kävimme torstai-iltana PizzeriaNapolissa syömässä. Olemme käyneet Napolissa joka kerta Tampereella käydessämme eikä ravintolaan pety koskaan.

Pizzeria Napoli

Perjantaina hoidin viimeisen asiakastapaamisen, minkä jälkeen lähdimme hiljalleen kotia kohti. Pysähdyimme vielä kotimatkalla Tiiriön ABC:lle lounaalle ja leikkimään, kunnes jatkoimme päiväunien merkeissä kotiin. Reilun kahden viikon reissu oli takana ja pitkästä aikaa omassa sängyssä!

Vaikka yleensä olen isoja ketjuja vastaan ja suosin mielelläni pieniä yrittäjiä, täytyy sanoa, että Sokos Hotellien taso on todella hyvä ja ketjua on vaikea olla suosimatta. Huoneet ovat poikkeuksetta erittäin siistejä ja usein viimeisen päälle sisustettuja. Hotellin yhteydestä löytyy ravintola ellei useampikin, jolloin ei ole tarvetta hakea ruokapaikkaa pidemmältä. Aamupalat ovat käsittämättömän maistuvia ja monipuolisia.

Yksi parhaita etuja Sokos Hotelleilla on työmatkaajan S-Card. Kortti maksaa 25 euroa vuodessa, mutta maksaa itsensä takaisin käytännössä jo kahden yön jälkeen. Jokaisesta yöpymisestä kortille tulee nimittäin 12 euron ateriaetu, jonka voi käyttää missä tahansa S-ravintolassa. Ateriaedun lisäksi kortille kertyy pisteitä ostoista eli mm. hotelliyöpymisistä. Kortilla saa erilaisia hotellikohtaisia etuja, ilmaisen iltapäivälehden sekä hotellien yhteydessä olevissa ravintoloissa on yleensä oma S-Card-menu kortinomistajille.

Merkittävin etu itselleni on perhe-etu, jolla saa puolison (tai lemmikin) maksutta kahden hengen huoneeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että koko perhe matkustaa kanssani ilmaiseksi, sillä Jii pääsee mukaan perhe-etua käyttämällä ja lapset ovat niin pieniä, etteivät vielä lisävuodetta tarvitse. Vauvasänkykin on Sokos Hotelleissa ilmainen.

Yövyimme yhtä yötä lukuunottamatta kaikki hotelliyöt Sokos Hotelleissa. Tuo yksi yö pienemmässä, yksittäisessä hotellissa maksoi Jiin ja lasten osalta 37 euroa. Ei toki iso hinta, mutta tällaisenaan matkamme ei olisi ikinä voinut toteutua, jos olisimme joka yöstä joutuneet maksamaan 37 euroa ylimääräistä. Kun vielä ottaa huomioon jokaisesta yöstä ansaitut ateriaedut (108 euroa) ja pisteet (20,85 euroa), ei voi kuin suositella Sokos Hotelleja ja niiden etuohjelmaa.

Päivän kilometrit: 182.            Reissun kilometrit: 1790.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

#181 Matkapäiväkirja: Pyörimistä Porissa


Yritetäänpä nyt pikku hiljaa päättää tämä matkapäiväkirja. Alkureissua ehdin vielä reissulla kirjoittelemaan, mutta tämä loppuosa menee nyt ihan muistin varassa. Ja varmaan olisi parempi lopettaa hölmönomainen reissuraportointi tähän, mutta viedään reissu nyt päätökseen, ettei näytä siltä, että jäimme loppuelämäksemme Poriin.

Maanantaina 5.6. heräsimme siis Porissa. Söimme yhdessä aamupalan ja luovutimme huoneen, minkä jälkeen lähdin asiakkaalle. Viime viikon harha-ajelusta viisastuneena tarkistin tulevan tapaamisen osoitteen vielä erikseen asiakastiedoista. Hotellimme oli Porin keskustassa ja asiakkaalle vajaan puolen tunnin ajomatka. Lähdin hyvissä ajoin liikenteeseen ja bensavalo vilkkuen kaarroin juuri oikeaan aikaan asiakkaan pihaan. Ja nimenomaan pihaan. Olin keskellä harvaan asuttua omakotitaloaluetta ja nökötin vähine bensoineni yhden maalaistalon pihalla. Epäilytti, mutta mikäs minä olen tuomitsemaan, jos joku työskentelee vaikkapa kotoa käsin, mikä omien asiakkaideni keskuudessa on kyllä harvinaista – varsinkin kun mikään ei kertonut lähistöllä sijaitsevasta yrityksestä.

Ovi oli lukossa ja koputin. Kukaan ei avannut. Hämmennykseni kasvoi entisestään. Koputin uudestaan vähän kovemmin. Kuulin askeleiden lähestyvän. Vierailustani selvästi hämmentynyt maalaismies avasi oven murahtaen. Kysyin ystävällisesti tavoittelemaani henkilöä ja mies kertoi hänen olevan töissä kaupungissa. Olin hämilläni, mutta miestä epäilytti vierailuni eikä hän voinut antaa lisätietoja. Kipitin takaisin autolle ja soitin asiakkaalle. Ja kas kummaa, hän oli unohtanut kertoa, että hänellä on toimitilat, jotka sijaitsevat keskustassa. Katsoin karttaa tarkemmin ja toimitila sijaitsi 150 metriä hotelliltamme, josta olin kolme varttia aiemmin lähtenyt ajamaan. Rauhassa ajelin takaisin ja epätoivoisena etsin huoltoasemaa menovettä varten.

Tapaaminen sujui lopulta ihan hyvin, vaikka asiakas harmitteli, ettei tahdo liiketoiminta luistaa. Vinkkasin ystävällisesti, että kannattaisi ainakin jonkinlaiset kotisivut perustaa, jotta asiakkaat ylipäänsä tietäisivät kyseisen yrityksen olemassaolosta ja sen jälkeen kannattaisi päivittää yhteystiedot ajan tasalle.

Pelle-Hermannin puisto

Jii ja lapset olivat tapaamisen ajan Pelle-Hermannin leikkipuistossa Kirjurinluodossa. Tapaamisen jälkeen ajoin hakemaan heidät sieltä ja hetkeksi jäin itsekin ihmettelemään puistoa. Puisto oli aivan ehdottomasti leikkipaikkojen aatelia: lääniä oli niin paljon, että sinne mahtuisi varmaan kaikki Länsi-Suomen lapset leikkimään samaan aikaan. Oli alueita pienille ja isoille ja telinettä ja härveliä jos jonkinmoista. Suosittelen ehdottomasti varaamaan aikaa ja tutustumaan puistoon, jos Porin suuntaan joskus lasten kanssa päädytte.

Puistoilun jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme kohti viimeistä määränpäätä, Tamperetta. Lapset söivät autossa take away -lounaana kylmiä pinaattilettuja ja hedelmiä. Molemmat olivat kuitenkin enemmän kuin innoissaan, kun kerrankin sai syödä ruoan kylmänä – ja vielä äidin aloitteesta. Mikä siinä onkin, että kaikki ruoka pitäisi aina saada kylmänä syödä. Onnellisina lisäaineita tulvivista, limaisista pinaattiletuista lapset nukahtivat ja heräsivät Tampereelle saavuttuamme kello 16.


Majoituimme Sokos Hotel Villaan, joka on yhteydessä uudempaan Hotelli Torniin. Tampereelle olimme majoittumassa loppuajaksi eli perjantaihin asti. Kannoimme tavarat huoneeseen ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Olo oli kaikilla vähän vetämätön, joten päätimme jäädä Hotelli Tornin alakertaan Grill it! -ruokaravintolaan. Ravintola oli kuitenkin täysi ja pöytävarauksen pystyi tekemään aikaisintaan tunnin päähän. Emme jaksaneet kuitenkaan kaupungille lähteä, joten menimme Tornin kattoterassille Moro Sky Bariin odottelemaan ja ihastelemaan maisemia. Maisemat olivat 25. kerroksesta loistavat ja illan kruunasi huippuonnistunut illallinen. 

Olia ruttasi kuitin ja teki huomaamattaan aika hienon origamin

Päivän kilometrit: 121.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

#180 Matkapäiväkirja: Valloittavaa vieraanvaraisuutta


Ensimmäinen reissuviikko oli takana ja viikonloppu oli alkamaisillaan. Majoituimme Sastamalassa isäni serkun sekä hänen vaimonsa kotiin. Vaarini on aikoinaan Sastamalan alueelta lähtöisin ja pienenä vierailimme Sastamalassa vähintään joka kesä tapaamassa sukulaisia. Nyttemmin on aika jättänyt monesta ja vaarin kotitalokin lähes raunioitunut pystyyn, mutta yritän pitää yhteyttä vielä näihin muutamiin seudulla asuviin sukulaisiin.

Olikin erinomaista, että isäni serkku ja hänen vaimonsa halusivat majoittaa meidät kotiinsa. Heillä on ihana omakotitalo isolla pihalla. Saimme oman makuuhuoneen, johon mahduimme hyvin nukkumaan ja lapsilla oli tilaa juosta turvallisella pihalla. Heti saavuttuamme oli ruoka laitettu valmiiksi. Vaikka ravintoloissa on mukava syödä, niin viikon ravintolaruokailun päälle oli ihana saada kunnon kotiruokaa. Ilta meni mukavasti istuskellen ja kuulumisia vaihdellen.

Lauantaina 3.6. saimme herätä valmiiseen aamupalapöytään. Aamupalan jälkeen lähdimme tapaamaan sukumme vanhinta, 91-vuotiasta vaarini veljeä. Hän on veljeksistä viimeinen elossa oleva. Viimeisimmästä vierailusta vaarin veljen Topin kotitalolla oli kulunut useampi vuosi. Siellä vanha puutalo seisoi kuitenkin ihan saman näköisenä kuin ennenkin.


Sisään ei kuitenkaan ollut asiaa, kuten entisaikoina. Ovi oli visusti lukossa ja ennen kuin Topi uskalsi ovea avata, piti käydä keittiön ikkunassa näyttäytymässä. Yksinasuva vanhus oli joutunut liian monta kertaa erinäisten tunkeilijoiden uhriksi.

Toimintakyvyltään rajoittuneen vanhuksen elämä vanhassa rintamamiestalossa oli surullista katseltavaa. Kulku ilman rollaattoria oli mahdotonta, mutta esimerkiksi kylpyhuone sijaitsi kellarissa, johon oli kuljettava ulkokautta useampia rappusia pitkin. Kahvikupillinen hupeni lautaselta ryystäen, kunhan lautasen alla oli niin paljon koroketta, että juominen lautasen ylle kurottamalla onnistui – ilman käsiä. Kaksi kertaa päivässä käy hoitaja pyörähtämässä ja ruoka jätetään oven taakse. Kylässä ei käy kukaan. Ei edes toinen elossa olevista lapsista, joka asuu 200 metrin päässä.

Mutta mihin hän omasta kodistaan lähtisi. Kodistaan, jossa hän on tällä viikolla asunut 50 vuotta. Kodistaan, jossa hän on kasvattanut lapset ja jossa on kasvanut myös lapsenlapset. Kodistaan, johon hän on toisen lapsen ja vaimonsa kuoleman jälkeen kuitenkin päättänyt jäädä.

Vaikka tapaaminen lämmitti mieltä ja oli ihana tavata Topia pitkästä aikaa, päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin suru. Suru siitä, miten vanha ihminen joutui elämään yksinäistä ja turvatonta elämää omassa kodissaan. Ihminen, joka on ollut turvaamassa maamme itsenäisyyttä jo aivan liian nuorena ja omalta osaltaan ollut rakentamassa tätä yhteiskuntaa, jossa me saamme turvallisin mielin elää. Kun voisi suoda turvalliset ja onnelliset viimeiset vuodet myös hänelle. Tuntui niin väärältä.


Vierailulla vierähti useampi tunti. Illalla grillailimme ja nautiskelimme aurinkoisesta illasta pihamaalla. Sunnuntaina nautimme vielä mahtavan aamupalan ja maukkaan lounaan ennen kuin oli aika jatkaa matkaa kohti Poria. Porissa olimme iltapäivällä ja päivällisen nautimme hotellin yhteydessä olevassa Amarillossa. Yritimme etsiä Porista jotain muuta ravintolaa, mutta lähes kaikki olivat sunnuntai-iltana kiinni tai juuri menossa kiinni.

Päivän kilometrit: 77.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

#179 Matkapäiväkirja: Viihtymistä Vaasassa


Olin ensimmäistä kertaa Vaasassa ja kaupunki vakuutti ainakin minut. Liikaa en ehtinyt kaupungissa töiden takia pyörimään, mutta muu perhe sitäkin enemmän. Torstaina (1.6.) söimme koko perhe yhdessä runsaan aamiaisen ja minä lähdin ajamaan kohti asiakastapaamisia. Minulla oli kaksi eri tapaamista muutamassa pienemmässä kunnassa Vaasan lähistöllä. Ajelua kertyi reilu 150 kilometriä, kahvia kului useampi kupillinen ja toisen asiakkaan luona tuli herkuteltua leivonnaisella jos toisella.

Tässä työssä on hauska huomata, kuinka eri tavalla ihmiset ottavat vieraita vastaan. Jotain ei kiinnosta tapaaminen sen vertaa, että kertoisi esimerkiksi toimiston muuttaneen edellisellä viikolla, vaikkei tietoa löydy vielä mistään. Voi myös olla, ettei asiakas juuri katsettaan koneesta irrota ja tapaaminen on väkinäistä yksinpuhelua. Toinen ääripää on Vaasan lähistöllä tapaamani rouva, joka soitteli jo edellisenä päivänä kyselläkseen, tarvitsenko kyytiä juna-asemalta tai jostain muualta. Tapaaminen oli lämmin ja ystävällinen ja rouva oli kaiken lisäksi tilannut täytekakun ja täytetyt sämpylät läheisestä leipomosta minua varten. On se jossain määrin mukavampi jutustella, kun tietää, että toinen arvostaa tapaamista sen verran, että voi tuntea itsensä tervetulleeksi.


Työpäivän ajan Jii ja lapset olivat tutustuneet Vaasan eri leikkipuistoihin. He kävivät myös jossain pizzalla syömässä lounaan. Koko päivä oli aurinkoinen ja samaan aikaan viestit Etelä-Suomesta kertoivat, että räntää sataa taivaan täydeltä. Koko viikon meillä oli ollut pelkkää auringonpaistetta kaupungista toiseen ja samaan aikaan kotikaupungissa rikottiin sade- ja kylmyysennätyksiä. Palattuani hotellille Jii lähti Aman kanssa saunaosastolle pulikoimaan ja minä lähdin Olian kanssa kauppaan. TV:stä oli illalla tulossa Vain elämää, joten ostin iltaherkut hotellihuoneeseen ja lopulta nautiskelimme hyvästä musiikista tapasherkkujen kera.

Perjantai 2.6. valkeni harmaana, mutta yhdessä nautitun aamupalan aikana ripottelu loppui ja aurinko alkoi kurkistella pilven takaa. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja luovutimme huoneen. Lähdimme ajamaan kohti Sastamalaa, joka oli viikonlopun majoituskohteemme. Välissä pysähdyimme Kristiinankaupungin lähelle pieneen pitäjään, jossa hoidin jälleen yhden asiakastapaamisen. Jii ja lapset viihtyivät tapaamisen ajan paikallisella ABC:lla lounaan ja leikkien merkeissä.


Illalla olimme kuuden aikoihin perillä Sastamalassa. Viikonloppu oli vapaa-aikaa ja seuraava etappi sunnuntai-iltana Porissa. Viikonlopun kuulumisista paremmin seuraavassa tekstissä!


Päivän kilometrit: 296.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

#178 Matkapäiväkirja: Valuen kohti Vaasaa


Kokkolasta matkamme jatkui kohti Vaasaa. Lähdimme Kokkolasta 13.45 ja ajoimme käymään läheisen sukulaisen haudalla, joka sijaitsee Kokkolassa. Ajopäivä oli kevyt, joten päätimme ajella rantateitä auringonpaisteesta nautiskellen. Ajoimme tietä 749, joka kulkee pitkin Pohjanlahden rannikkoa Kokkolasta Pietarsaareen. Ilma oli mahtava ja lapset nukkuivat takapenkillä tyytyväisinä.


Lapset heräilivät vasta hetken matkaa ennen Vaasaa ja sopivasti eteemme ilmestyi taukopaikka: Tesses Cafe. Mukavalla paikalla oleva ruokapaikka tarjosi monipuolista ja hyvää ruokaa. Mukavan pysähdyksen jälkeen jatkoimme loppupätkän Vaasaan. Rauhallisesta tahdista johtuen olimme perillä vasta kuuden aikoihin.



Vaasassa majoituimme Original Sokos Hotel Royal Vaasaan. Huoneemme oli hotellin toisella puolella eli kuljimme respasta maanalaista käytävää hotellin toiseen osaan. Sokos Hotel Royalissa oli mahtava saunaosasto hotellin ylimmässä kerroksessa. Illalla kävimme pulikoimassa ja saunomassa kerrankin koko perheen voimin. 



Päivän kilometrit: 186.