#210: Lisää kierroksia..

Ensimmäiseen asuntoon oli onneksi löytynyt vuokralainen, kun seuraava ilmoitti lähdöstään. Vuokralainen muutti asuntoon aikoinaan vain hetkeksi, mutta hetki venähti 22 vuodeksi. Tänä aikana asuntoa ei ollut remontoitu yhtään, joten oli selvää, että ainakin pintaremonttia joudutaan tekemään. Käynti asunnossa paljasti, että asunto oli remontoitava seinien ja lattian osalta kauttaaltaan. Keittiö oli tuotava 70-luvulta tähän päivään ja myös kylppäri vaati perusteellista pesua.

Samaan aikaan Jiin Mummin putkiremontti asunnon osalta lähestyi. Tuskin oli kellaritilojen tyhjennyksestä selvitty, kun oli mietittävä, mihin tyhjennetään 90 neliötä asuntoa. Kolme huoneista oli vuorattu kirjahyllyillä ja paksuja tietosanakirjamaisia teoksia oli kilometritolkulla.

Loppukevään osalta meillä oli joka päivälle minuuttiaikataulut: kuka tyhjentää Mummin asuntoa, kuka maalaa toista asuntoa, kuka hakee lapset hoidosta, kuka selvittää perinnönjakoa, kuka tekee jotain edellä mainituista lasten kanssa ja kuskaa lapsia harrastuksiin tai sieltä pois ja kuka ajaa jotain kuormaa kaatopaikalle tai tekee hankintoja rautakaupassa. Organisoitavana ja suunniteltavana oli keittiöremontti kahteen eri paikkaan, joista toinen oli ajoitettava putkiremontin kanssa yhteen. Mietittävänä oli sähkö- ja putkityöt, purettavana kaksi keittiötä, hankittavana kaikki uudet kalusteet ja ihmeteltävänä perhe- ja perintöjuridiikan kiemurat perinnöstä kieltäytymisen sekä alaikäisen sijaantulijan osalta. Selvitettävää riitti asbestikartoittajan tehdessä kahdesti oharit ja jo löydettyjen vuokralaisten ilmoittaessa yllättäen, etteivät otakaan asuntoa. Kaiken tämän lisäksi oli se ihan tavallinen, kiireinen arki kahden lapsen ja töiden muodossa. Minulla oli To Do -listoja puhelimessa, tietokoneella, työkalenterissa, taskukalenterissa ja ainakin viidellä eri irtolapulla.

Kun pääsin sijoitusasunnossa jynssäämään kylpyhuoneen kaakeleita, saatoin vain todeta homeisten ja irtoilevien laattojen olevan siinä pisteessä, että kylppäri oli uusittava. Oli etsittävä tekijä siihenkin. Töiden päästyä vihdoin käyntiin, löytyi kylpyhuoneesta kosteutta ja remontti laajeni jälleen. Taloyhtiön isännöitsijä osoittautui varsin yhteistyötaidottomaksi (siitä huolimatta, että koko remontti oli osakkaan kustannettava). En jaksa edes mennä vääntöön isännöitsijän kanssa tai tämä tarina ei pääty ikinä. Lattia jouduttiin lopulta purkamaan betonia myöten – ja tietysti haitta-ainepurkuna.

Töiden, lasten ja parisuhteen (minkä?) ohella pyöritimme aivan järkyttävää palapeliä. Vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet, kun hoidettavaa oli niin paljon. Välillä ajoimme yöllä, lasten nukkuessa takapenkillä, uusia kylppärikalusteita sijoitusasuntoon, kun aikataulu painoi liiaksi päälle. Omassa asunnossa ihmeteltiin maan alle (tai maapallon toiselle puolelle) kadonnutta terassiurakoitsijaa. Mummin asunnossa remontti sentään eteni hyvin – niin hyvin, että urakoitsija unohti sovitut lisätyöt: kylpyhuoneen kapean oven leventämisen, uusien sähkövetojen vetämisen ja lattialämmityksen asentamisen. Laskut kyllä löysivät perille.

Mietittävää, muistettavaa ja selvitettävää oli niin paljon, että nyt jälkikäteen ihmetyttää, että miten tästä(kin) kaikesta kuitenkin selvittiin.

#209: Kauhujen kevät

Olen yleensä vuodenvaihteessa toiveikas ja avoin uuden vuoden suhteen. Viime vuoden lopulla tuntui kuitenkin erilaiselta ja sisimmässäni uusi vuosi ahdisti. Ihmettelin tunnetta, mutta en antanut sille liikaa sijaa.

Vuoden viimeisenä päivänä pitkäaikainen vuokralaiseni irtisanoi vuokrasopimuksensa. Ajattelin heti, että tätä se tunne tarkoitti. Kaiken hektisyyden keskellä uuden vuokralaisen etsiminen tuntui raskaalta. Asunnolla käydessäni havaitsin ilmanvaihto-ongelmien aiheuttamia vaurioita katossa sekä ikkunanpielissä. Alkoi niiden tutkiminen, korjauksien selvittäminen ja maksajan etsiminen. Kiinnostuneita ravasi näytöillä, mutta asunnon valtavirrasta poikkeava värimaailma osoittautui ongelmaksi yhdelle jos toiselle. Aikaa ja voimavaroja ei kuitenkaan ollut isompaan remonttiin. Ja toisaalta värimaailmaan liittyi vahvoja tunnesiteitä, sillä olimme sen aikoinaan ensimmäiseksi kodiksemme rakentaneet ja kyseiset värit valinneet.

Kaikki maallinen murhe ja tapetinsävyt unohtuivat yhtenä lauantaiaamuna tammikuussa. Heräsin normaalia aiemmin ja vilkaisin puhelimesta kelloa. Hämmennyin nähdessäni vastaamattomia puheluita ja perheryhmään tulleita viestejä. Avasin viestit, joissa Jiin äiti pyysi heti soittamaan hätätilanteen takia. Päässä pyöri kysymyksiä ja vilahti ajatuksia siitä, mitä on voinut tapahtua. Mietin kaikkea mahdollista ja pahimmassa skenaariossa ajattelin Jiin Mummin joutuneen sairaalaan. Kuuntelin anopin jättämän ääniviestin: ”Didi-kulta, soittakaa heti, Veke [Jiin isä] on kuollut”. En ollut mitenkään varautunut kuulemaan näin shokeeraavia uutisia. Järkytys valtasi koko kehon ja tunsin, kuinka ahdistus pusersi minua lamaannuttaen hengityksen. En pystynyt tekemään mitään. Tuijotin vain eteenpäin.

Hetken päästä tajusin, että nyt minä olen se, jonka on kerrottava Jiille isänsä täysin yllättävästä poismenosta. Katsoin autuaan tietämättömänä tuhisevaa Jiitä ja mietin, miten ikinä voi kertoa rakastamalleen ihmiselle jotain näin järkyttävää. Päätin, että annan Jiin nukkua niin pitkään kuin häntä nukuttaa – edessä saattoi olla unettomia öitä.

Surulle ei jäänyt liikaa aikaa, sillä Mummin taloyhtiössä oli alkamassa putkiremontti ja kellaritilojen tyhjentämiseen oli aikaa enää kaksi päivää. Jiin isovanhemmat ovat asuneet asunnossaan alusta, 60-luvulta, asti. Sukupolvelleen tyypillisesti kaikki säästettiin ja säilöttiin: ”tätä voi aina tarvita” -tyyppisesti. Tyhjennettävänä oli verkko- ja kylmäkellarin lisäksi Jiin isoisän, Mufan, ”luola”. Luola on taloyhtiöltä vuokrattu erillinen 15 neliömetrin tila.

Mufa kuoli vuonna 2014. Jii kävi äitinsä kanssa tuolloin tutkimassa luolaa tyhjennysmielessä. Lukitun oven takaa paljastui lattiasta kattoon, peräseinästä ovelle laatikoita, lipastoja ja lootia. Hyllyt ja lipastot olivat täynnä lokerikkoja, joissa oli kymmeniä lokeroita täynnä elämää pienempiä yksiköitä. Siis aivan kaikkea. Maailmasta ei varmasti löydy esinettä, jota ei tuolta luolasta olisi voinut kaivaa esiin. Tyhjennys tuntui niin toivottomalta, että asia unohdettiin odottamaan parempaa hetkeä. Paremmasta voidaan olla montaa mieltä, mutta tyhjennys oli käynnissä nyt. Tyhjennystä oli tehty jo joulusta asti, mutta tavaramäärä ei näyttänyt vähenevän yhtään. Surun keskellä kaikki voimavarat oli kanavoitava tyhjennyshommiin.

Luola - tässä kohtaa jo suurin osa tyhjennetty

Suremaan eivät kerenneet kaikki muutkaan. Jiin vanhemmat olivat yhdessä yli 40 vuotta. Tänä juhannuksena olisi juhlittu rubiinihäitä. Pitkästä liitosta huolimatta Vekellä oli kaksi vanhempaa lasta aiemmasta liitosta. Poika oli katkaissut välinsä isäänsä vuosia sitten eikä Jii tiedä velipuolestaan käytännössä muuta kuin nimen. Vain 1,5 vuorokautta Veken yllättävän poismenon jälkeen sukulaisuus alkoi kiinnostaa: pojan tytär otti yhteyttä ja kyseli perinnönjaon perään.

Kevään aikana selvisi, että poikaa ei isänsä poismeno kiinnostanut, mutta hänen viisi jälkeläistään olivat käsiojossa odottamassa äkkirikastumista. Järjestimme hautajaiset ja hoidimme kaikki muut velvoitteet. Yksikään heistä ei saapunut hautajaisiin eikä ollut kiinnostunut isoisänsä elämästä missään määrin. Heitä kiinnosti vain perintö, mutta millään tavalla he eivät ainakaan helpottaneet pesänselvittämistä: he eivät suostuneet allekirjoittamaan valtakirjoja, koska eivät halunneet osallistua mihinkään. He eivät suostuneet antamaan edes osoitteitaan perunkirjoituskutsujen lähettämistä varten, sillä pesänselvittäjällä on velvollisuus selvittää tällaiset asiat. Kyllähän kaikki selvisi, vaikka sitten jonottamalla tuntitolkulla maistraatissa ja tilailemalla 9 euron kappalehintaan osoitetietoja jokaisesta erikseen. 

Ihmetellessäni ventovieraiden ihmisten häikäilemättömyyttä ja sydämettömyyttä, ilmoitti toinen vuokralainen muuttavansa pois. 

Rakastamme. Muistosi säilyy aina.