Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

#167: Tunteellinen toukokuu



Kulunut toukokuu on ollut täynnä erilaisten ajanjaksojen päättymisiä. Lasten on tarkoitus syksyllä aloittaa päiväkodissa, joten kuluneilla viikoilla on vietetty niin Aman viimeistä kerhopäivää kuin molempien lasten viimeisiä muskarikertojakin.

Haimme lapsille päiväkotipaikkoja heti tämän vuoden alusta ja toiveena oli aloitus elokuun alussa. Viereemme rakennetaan täysin uutta päiväkotia, jonka oli määrä valmistua tänä keväänä. Heti hakemuksen jälkeen sain soiton päiväkodin johtajalta, joka kertoi, että päiväkodin avaaminen viivästyy eikä elokuun alusta pääse kukaan vielä aloittamaan. Totesin, että tämä ei ole meille ongelma ja voimme hyvin siirtää aloitusta syyskuulle. Päiväkodin johtaja lupasi palata asiaan, kun paikat on vahvistettu, mutta lapset tulisivat kuitenkin paikat saamaan.

Päiväkodista ei kuulunut mitään, joten huhtikuussa soitin jälleen johtajalle ja varmistelin tilannetta. Kerroin, että Jiin pitää vahvistaa töihin paluun ajankohta ja minun pitää sopia kesälomat. Johtaja kertoi, että päiväkodin avaaminen viivästyy entisestään eikä kukaan vielä tiedä, milloin päiväkoti avataan. Edelleen hän uskoi, että lapsemme päiväkotiin avaamisen yhteydessä pääsisivät ja kertoi, että ovat ainakin jonossa korkealla, sillä olen ollut ystävällinen ja suhtautunut epävarmaan tilanteeseen joustavasti. Olen luullut, että päiväkotipaikat jaetaan jotenkin ihan muiden kriteerien perusteella ja että esimerkiksi ajoissa hakeminen nostaisi mahdollisuuksia päästä haluttuun paikkaan.

Asuinpaikkamme Facebook-ryhmästä luin, että rakennuksessa on paljastunut pahoja kosteusongelmia, kun rakennusta ei ole rakennusvaiheessa millään tavalla suojattu ja betoni on päässyt kastumaan. Kuivatus siirtää avaamista mahdollisesti jopa lokakuuhun. Rakentamisen taso jaksaa yllättää minua kerrasta toiseen. Tämäkin päiväkoti on Suomi 100 -vuoden juhlarakennus ja oikein taidonnäyte siitä, miten satavuotiaassa Suomessa tänä päivänä rakennetaan.


Olin yhteydessä johtajaan vielä viimeisen kerran tällä viikolla. Johtaja kertoi, ettei pysty vahvistamaan lastemme hoitopaikkoja ennen kuin päiväkoti päästään avaamaan. Hän on toiveikas, että lapsemme pääsisivät aloittamaan kyseisessä talossa lokakuussa, mutta aloittaminen saattaa siirtyä vuodenvaihteeseen tai sitten käy niin, etteivät lapset pääse kyseiseen päiväkotiin ollenkaan. En oikein jaksa edes miettiä, mitä käy, jos aloittaminen lokakuussa ei onnistu. Mitään varasuunnitelmaa meillä ei ole.

Elämme siis toivossa, että lokakuun alusta lapset pääsevät uuteen päiväkotiin. Koska olemme hakeneet päiväkotipaikkaa, ei lapsilla ole oikeutta kerhoon, jossa Ama on käynyt kaksi vuotta. Tämä tarkoitti kerhon lopettamista tälle keväälle.


Viimeinen kerhopäivä tuntui raskaalta. Edellisiltana havahduin siihen, että seuraavana päivänä Ama herää viimeistä kertaa kerhoon. Kerhoreppu pakataan viimeistä kertaa ja pieni kerholainen hipsii viimeistä kertaa kerhon porteista sisään. Edessä on viimeinen aamupiiri ja viimeiset leikit kavereiden kanssa, viimeiset eväshetket ja viimeinen loppuleikki. Tällaista kerhoelämää meidän perheessä ei tule olemaan enää koskaan. Itselläni oli edessä palaverintäyteinen työpäivä, joten itse en olisi enää ikinä viemässä enkä hakemassa Amaa.

Kyyneleitä nieleskellessäni mietin, miten hölmöjä ajatukseni ovat. Ama ei ollut viimeisestä kerrasta moksiskaan ja totesi vain, että kerhokaverithan voivat sitten kesällä tulla meille kerhoon. Asia oli sillä kuitattu ja ei muuta kuin viimeistä kertaa kerhoon. Olisi mahtavaa, jos saisi itselleen edes aavistuksen tuota lasten huolettomuutta ja hetkessä elämistä. Ehkä yksi ajanjakso päättyy, mutta mitä sitä murehtimaan, seuraava odottelee jo nurkan takana.

maanantai 15. toukokuuta 2017

#166: Ajatuksia äitienpäivästä


Eilen vietettiin äitienpäivää. Kahden mahtavan lapsen ansiosta minäkin saan äitinä äitienpäivää viettää. Yökyläilystä johtuen olimme aamulla jo valmiina äidin luona, joten nautimme yhteisestä ajasta heti aamupalasta lähtien. Hiljalleen alkaa ulkonakin näyttää keväälle, kun ilma lämpenee ja luonto vihertyy.

Kävimme Aman kanssa poimimassa vähän valkovuokkoja, kun ulkoilutimme äidin ja siskon koirat aamulla. Ama oli kerhossa askarrellut kortin ja lahjan minulle äitienpäiväksi. On hauskaa, miten oman lapsen tekeleet ovat niin tärkeitä. Vuosikausia olen äidille ihmetellyt, miksi hänen on pitänyt säästää laatikkokaupalla Ässän ja minun onnettoman näköisiä piirustuksia ja askarteluvirityksiä ala-asteelta asti. Muistan kyllä, kuinka erinäiset askartelut tuntuivat pienenä superhienoilta ja vieläkin pääsen siihen tunnelmaan, joka vallitsi niitä valmistellessa. Nyt ne näyttävät kuitenkin vain tilaa vieviltä turhilta räpellyksiltä. Äiti ei niistä kuitenkaan halua luopua. Ja nyt ymmärrän, miksei.

Vuosia olen toitottanut, että minä en ainakaan tule koskaan säästämään mitään "turhia" teoksia. Muutamat piirustukset voin talteen laittaa, mutta missään nimessä en säästele jokaista väkerrystä. Ja kuinka kävi, kun vuosi sitten sain ensimmäisen Aman omakätisesti väkertämän rannekorun lahjaksi? Se sulatti sydämen ja on aitiopaikalla yöpöydällä, jotta näen sen siinä joka päivä. Alkuun se oli kädessäkin onnenkoruna muutaman kuukauden, mutta ymmärsin aika pian, ettei se muiden silmissä näytä ihan yhtä mahtavalta.

Piirustuksia on kasaantunut vintille jo vino pino eikä meillä osata vielä piirtää edes tikku-ukkoa. Nyt Ama on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja vaikka näitä taidonnäytteitä on jo lukuisia, tekee silti tiukkaa heittää pois K-Marketin mainos, jonka yläkulmaan Ama on taiteillut nimensä. On ne hellyttäviä. Ja sen kerran, kun on erehtynyt heittämään jonkun ”turhalta” tuntuvan paperin pois, niin eiköhän Ama kysy, missä hänen tärkeä paperinsa on. Uskomatonta, miten hän tuntuu muistavan jokaisen piirustuksen ja sen, kuinka monta ja minkä värisiä viivoja milläkin paperilla oli.

Omaa äitisuhdettani on blogissa käsitelty jo moneen otteeseen (#104). Vaikka sitä aina välillä sortuukin ajattelemaan, että miksi äidin pitää olla tuollainen tai tällainen, niin olen loputtoman kiitollinen siitä, että äiti on äiti. Suhteemme on läheinen ja olemme tekemisissä päivittäin – joskus tuntuu, että liikaakin. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän. Ja vaikka joskus äidissä joku ärsyttää, toivon silti, että pystyisin omille lapsilleni olemaan äiti, johon he voivat samalla tavalla aina luottaa. Olisin äiti, jolle voisi aina kertoa kaiken eikä tarvitsisi pelätä, miten äiti reagoi: loppupeleissä hän on puolellani aina.

Tuo suunnatonta turvaa, kun tietää, että äidin luo voi aina mennä. Hän ottaa aina vastaan ja taikoo ruoan pöytään, vaikkei olisi mitään varannutkaan. Ja vaikka vesivahingon aikana äidin luona tuli asuttua kyllästymiseen asti, on taas ihan parasta, kun voi yhtäkkiä vain päättää jäädä äidin luokse yöksi – ihan vaikka koko porukan voimin. Aamupalapöytää äidin luona ei voita mikään.

Aurinkoinen ja lämmin äitienpäivä oli kaiken kaikkiaan mahtava. Grillasimme äitienpäivälounaan ja nautiskelimme äitienpäiväkahvit äidin luona. Myös äidin puolen ainoa sukulaisemme, äidin täti Yoda, liittyi seuraamme. Äidiltä jatkoimme matkaa siirtolapuutarhamökille, jossa juhlistimme äitienpäivää vielä Jiin mummin kanssa. 

Ama auttoi äitienpäivän leipomuksissa
Kun saisi painettua ikuisesti mieleen nämä tällaiset päivät ja nämä hyvät hetket. Vaikken mihinkään erityisesti usko, illalla oli pakko hetkeksi hiljentyä ja muistella kulunutta päivää. Kävin päivän hetkiä kiitollisena läpi ja lähetin lämpimät äitienpäiväterveiset myös rakkaille mummeilleni pilvenreunalle .

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

#165: Viikonloppu yhtä juhlaa



Kulunut viikonloppu on ollut juhlantäyteinen. Perjantaina oli Jiin syntymäpäivä. Jii täytti 32 vuotta. Omat synttärini olivat vappuaattona ja mittariin tuli sama luku. Meillä on siis tasan 12 päivää ikäeroa. Voi kuulostaa merkityksettömän pieneltä, mutta mahdollisissa ristiriitatilanteissa se on usein keskustelun päättävä argumentti: ”Hei, kumpi meistä on vanhempi ja tietää todennäköisesti tästäkin asiasta elämänkokemuksensa perusteella enemmän?” 😃 Nämä 12 päivää ovat muodostuneet jo vähän vitsiksi meidän kesken.

Omat juhlani sujuivat rauhallisesti perhepiirissä. Ainoat toiveeni oli viettää aikaa rakkaiden kanssa ja saada Ässä-siskon leipoma kakku. Molemmat toiveeni toteutuivat, kun lähdimme vapun viettoon äidin luokse ja seuraan liittyivät vielä Ässä, isäni sekä Zara-sisko. Ama ja Ässä leipoivat ihanan perinteisen mansikkakakun ja päivä oli täydellinen. Jäimme vielä äidin luokse yöksi ja ihanaa yhdessäoloa oli aina seuraavaan aamuun asti, kun Ässäkin koirineen majoittui äidin nurkkiin. Vappupäivänä järjestimme vappubrunssin kotona ja pari ystäväperhettä tuli kylään. Koko vappu oli erityisen onnistunut. 

Vappugrillailut ja synttärikakku: 


Vappubrunssi: 


Kuluneella viikolla äiti kysyi lapsia yökylään perjantaiksi, joten puitteet Jiin synttärijuhlille olivat erinomaiset. Vanhuudesta, väsymyksestä ja loppuviikon omasta heikosta olosta johtuen synttärijuhlinta jäi kuitenkin kokonaan väliin. Ilta meni käytännössä kokonaan kotona viikkosiivousta tehden. Loppuillasta valmistin kuitenkin vielä synttäri-illallisen sankarille ja siinäpä se juhlapäivä meni. Mikä onnenpotku se nuorempana olikaan, jos virallinen synttäripäivä sattui osumaan viikonloppuun. Itselläni ei tosin tätä ongelmaa ole koskaan ollut, kun vapun ansiosta synttäripäivää seuraavan päivän on aina saanut levätä. 

Jiin synttäri-illallinen: parsacarbonara, grillijuusto rucolalla ja balsamicolla, mutakakku vaniljajäätelöllä

  





















Lauantaina söimme rauhassa aamupalan ja lähdimme hakemaan lapsia äidin luota. Pikaisen lounaan jälkeen lähdimme kummipoikamme Aaron synttärijuhlille. Aaro on syntynyt samana päivänä kuin Jii eli 12.5. Synttärit järjestettiin HopLopissa discoteemalla. Ideana HopLop-synttärit ovat mielestäni loistavat. Ainakin huomattavasti terveellisemmän oloinen vaihtoehto kuin omasta lapsuudesta tutut Mc Donald’s -synttärit.

Itseäni hämmästytti synttärivaihtoehtojen epäterveellinen tarjoilu, joka on kaiken lisäksi pakollinen osa juhlintaa. Juhlien järjestäjän on ostettava osallistujille tarjoilu, mutta vaihtoehdot ovat pelkkää rasvaa ja sokeria: popcornia, mehua, karkkia, jäätelöä, nakkeja, ranskalaisia, nuggetteja. Joku vaihtoehto sisälsi sentään lisäksi hedelmiäkin. Onneksi monituntinen riehuminen sentään vähän kompensoi tilannetta. Tarjoiluvaihtoehdot ovat mielestäni tarjontaan nähden myös todella hintavat. Kate on niiden osalta ainakin HopLopilla kunnossa.

HopLop-synttärit voisivat olla omien lastenkin kohdalla varteenotettava vaihtoehto, jos tarjoiluihin tulee jossain kohtaa monipuolisuutta. Aaron juhlat olivat kuitenkin vieraan näkökulmasta onnistuneet ja oli ihana nähdä kummipoika elementissään seikkailuratoja pitkin viilettäessään. Jii lähti kesken juhlien pelaamaan ja jäin ”yksin” lasten kanssa. Täytyy sanoa, että muutama tunti 1- ja 3-vuotiaiden perässä puuskuttamista kävi kyllä vuoden urheilusuorituksesta. Aivan uskomatonta, miten sadasosasekunnissa voi hukata lapsen sinne vaahtomuovien valtakuntaan. Ja kohta se jo juokseekin täysin vastakkaisesta suunnasta syliin iloinen puna poskillaan ja häviää yhtä nopeasti toiseen suuntaan.

Synttäreiden jälkeen jatkoin lasten kanssa äidin luokse, jossa grillasimme ja jäimme lopulta taas vaihteeksi äidin luokse yöksi. Jii lähti pelin jälkeen kotiin saunomaan ja pelaamaan pleikkaria muutaman kaverin kanssa synttäreitään juhlistaen. Nyt olemme taas koko porukalla äidin luona valmiina juhlistamaan äitienpäivää.

Nyt on myös aika sulkea kone. Ama ilmoitti, että tämä ei ole mikään äitienpäivä, jos vain teen töitä. Selitin, etten tee töitä vaan kirjoitan blogia. Aman ilme kertoi kuitenkin kaiken: lapsen silmissä on ihan sama mitä koneella teen, se on hänen huomiostaan pois. Lasteni ansiosta olen äiti ja tänään sitä juhlitaan, joten nyt keskitytään olennaiseen. Huomenna vähän enemmän ajatuksia äitiydestä ja tunnelmia tästä päivästä. Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille!

lauantai 13. toukokuuta 2017

#164: Reissussa rähjääntynyt


Alkuviikon olin työmatkalla Joensuussa ja muu perhe oli mukana. Kuluneen reilun viikon sisällä en ole ehtinyt käydä kotona kuin kääntymässä. Viime viikolla lähdin torstaina Berliiniin, josta palasin sunnuntaina puolen yön jälkeen. Sunnuntaina kävimme juomassa kahvit äidin synttäreiden kunniaksi ja jatkoimme siitä suoraan matkaa kohti Joensuuta.








Asiakastapaamisten lisäksi kävin Joensuussa tekemässä pari tenttiä. Arvelin viime kerralla, että valmistautuminen jää vähintäänkin heikoksi – eikä arvioni olisi paremmin voinut nappiin mennä. Oikeushistorian tentti oli valmis kahdessa minuutissa – tasan sen aikaa kesti lukea tenttipaperista kaksi kysymystä ja todeta, ettei mitään mahdollisuuksia vastata. Ensimmäisenä kysyttiin Tuorin tasomallissa esiintyneitä metodologisia näkemyksiä. En tiedä, kuka on Tuori, mikä on tasomalli tai mitä tarkoittavat metodologiset näkemykset. En edes yrittänyt keksiä mitään vaan palautin tyhjän paperin. 


Yritys tuntui entistäkin turhauttavammalta, kun tenttiä edellisenä päivänä piti palauttaa kurssiin liittyvä oikeustapausanalyysi. Aloin tehdä sitä sunnuntai-iltana, kun olimme kello 21 jälkeen päässeet Joensuuhun. Analysoin kuin viimeistä päivää oikeustapauksen ratkaisussa käytettyjä oikeuslähteitä, vaikken ehtinyt koko tapaukseen edes tutustua. Sain raavittua vaaditut kolme sivua analyysia kasaan ja palautettua tehtävän 34 sekuntia ennen viimeistä palautushetkeä. Ja sekin rutistus ihan turhaan.

Tiistain tentti meni paremmin. En tosin muista, mikä kurssi oli kyseessä, mutta joku johdantokurssi tai vastaava helpohko kurssi se oli. Tentissä oli vain monivalintakysymyksiä ja uskon, että ne menivät hyvin. On tämä opiskeluni kyllä sellaista räpiköintiä. Ensi viikolla alkaa taas yksi kurssi, jonka luennoilla on pakollinen läsnäolo. Olin katsonut luentopäivät viime vuoden mukaan ja olin aloittamassa kurssia huomenna. Olen jättänyt kalenteriin tilaa luennoille, mutta tämän vuoden kurssi on viikkoa myöhemmin. Tietysti olen sopinut asiakastapaamisia luentojen kanssa päällekkäin. Saa nähdä, miten sitä näistäkin taas selvitään.

Alun perin meidän piti olla reissussa keskiviikkoon ja siirtyä Joensuusta vielä Jyväskylään. Minun piti olla esiintymässä ammattikorkeakoulun opiskelijoille, mutta sain lopulta tehtävän siirrettyä kollegalle, joka oli valmiiksi Jyväskylässä – ja tiesi luennoitavasta asiasta huomattavasti minua enemmän.

Torstaina postilaatikossa odotti yllätys, kun Joensuun hotellista oli muistettu lapsia ja laitettu Onni Oravan nimissä kortti. Yllätys oli mieletön ja voi sitä riemun määrää, kun lapset vastaanottivat kortin. Aivan mielettömän ihana ele hotellilta. 


#163: To Do -listan sisällöstä


Päätin, että kiirepapatukset olisivat tältä keväältä ohi, mutta lukijalta tulleen viestin myötä päätin avata asiaa vielä vähän lisää. Kiitos muuten kaikille, jotka postauksiini jaksatte reagoida. On aina mukava saada palautetta, tsemppiviestejä tai kysymyksiä teiltä. Rohkeasti vain blogin kommenttiosiokin ahkerampaan käyttöön! 😊

Viimeksi pohdin, miksi muilla tuntuu aika riittävän vaikka mihin, vaikka oletettavasti monilla on ihan samoja asioita hoidettavana kuin itselläni. Tähän liittyen ainakin yksi teistä kiinnostui To Do -listani sisällöstä ja ajattelin avata sitä teille kaikille.
 
Sain myös palautetta, jossa toivottiin reippaampaa päivitystahtia, sillä iltaisin ei ole enää mitään tekemistä 😉. Yritän kesää kohti ottaa reippaamman päivitystahdin ja niin kovin mielelläni kirjoittelisinkin paljon enemmän. Aloitin itseasiassa tämänkin postauksen kirjoittamisen heti edellisen jälkeen, mutta kirjoittaminen keskeytyi, kun sain To Do -listan auki.

Listan ylimmäisenä on pitkään vuoroaan odottanut tärkeä asia. En voi tässä kohtaa avata asiaa tarkemmin, mutta toivottavasti joskus pääsen kertomaan teille, että asian hoitaminen on tuottanut tulosta ja kaikki on taas hyvin. Asia liittyy läheiseen henkilöön ja hänen hyvinvointiinsa. Jo pitkään olen yrittänyt saada asiaa jollain tavalla eteenpäin, mutta en ole löytänyt keinoja. Avaan To Do -listan päivittäin, mutta avasin sen tällä kertaa eri syystä: en suorittaakseni sieltä taas jotain vaan avatakseni sen sisältöä teille enemmän.

Listan ensimmäinen (ja tietyllä tavalla tärkein) on odottanut vuoroaan niin pitkään, etten ole enää kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota. Huomaan sen joka kerta ja asia painaa mieltä koko ajan, mutta asian selvittäminen ja hoitaminen vie niin paljon resursseja ja voimavaroja, ettei siihen tarttuminen ole ollut helppoa. Nyt katsoin tuota tehtävää pitkään ja harmittelin, etten ole saanut asialle tehtyä mitään. Päätin siirtää blogin syrjään ja tartuin listan ensimmäiseen asiaan: lähimmäisen auttamiseen.

Soitin useaan eri paikkaan kysyäkseni neuvoja ja sain ohjausta aina seuraavaan paikkaan. Lopulta oikeat tahot alkoivat löytyä ja asiat ovat jo ainakin pienin askelin edenneet. Asian hoituminen on vasta alkutekijöissään, mutta se on nyt hoidossa ja etenee päivä kerrallaan. Tästä suuri kiitos kuuluu sille lukijalle, joka kiinnostui To Do -listani sisällöstä ja sai minut näin tarttumaan tähän asiaan. Kiitos

Mitä muuta sieltä listalta sitten löytyy? Kolmasosa päivästäni kuluu luonnollisesti työn parissa. Töissä on jatkuva kiire eikä työt tekemällä vähene. Mutta To Do -listani ei sisällä työhön liittyviä asioita – työasioille minulla on oma To Do -lista. Opintoihin liittyvät deadlinet ovat myöskin omalla listallaan, kuten myös taloyhtiöiden asiat. Varsinaiselle To Do -listalleni nostan vain akuutit ja välittömästi toimenpiteitä vaativat asiat näiltä muilta listoilta. Alkaa varmaan kuulostaa siltä, että kaikki aikani menee näiden listojen ylläpitämiseen, mutta ei onneksi sentään.

Viime viikolla To Do -lista lyheni mukavaa vauhtia kaikista muista elämän kiireistä huolimatta. Listalta hävisivät niin veroilmoitusten läpikäymiset ja korjaamiset, sähköyhtiön vaihto, taloyhtiön sähkö- ja vesilukemien kerääminen, isotätini (jonka asioita hoidan) vakuutusten vaihtoon liittyvät toimenpiteet sekä edellä mainittu läheisen ihmisen auttaminen. Vielä jäi listalle tehtävääkin enkä ole edes jaksanut lisätä sinne siivoamiseen liittyviä asioita, kuten terassien pesuja, ikkunoidenpesua tai pihanlaittoa.

Torstaina lähdin Berliiniin, josta kotiuduin sunnuntaina. Berliinin piti olla mukava kevätmatka Euroopan sydämeen, mutta osittain työnteoksi se venähti. Sunnuntaina lähdin työmatkalle Joensuuhun, jossa odotti asiakastapaaminen heti maanantaiaamuna. Maanantai-iltana oli vuorossa oikeushistorian ja -teorian tentti Joensuun yliopistolla. Tiistaiaamuna seuraava tentti ja siihen perään ajomatka Jyväskylään esiintymään ammattikorkeakouluopiskelijoiden seminaariin. Täytyy sanoa, että lievää paniikkia iski loppuviikosta. Palataan näihin reissuihin seuraavan kirjoituksen parissa! Aurinkoista viikonloppua kaikille!