#169: Erilainen juhannus

Kun päätös erilaisesta juhannuksesta oli tehty, piti enää päättää, mitä tehdään. Mietimme isän mökille menoa, mutta sinne oli menossa jo sen kokoinen jengi, että tilaa olisi ollut vain telttamajoituksessa eikä se erityisemmin houkutellut. Mietimme myös Ässän mökille menoa, mutta sinne olivat menossa Ässä, äiti, heidän ystävänsä Sanne sekä neljä koiraa. Mieliin hiipi jälleen uhkakuva kylmästä säästä: vaikka mökki iso onkin, voisi saman katon alla hääriä vähän turhan paljon jalkapareja (15 😃) miellyttävän tunnelman ylläpitämiseksi. Aloimme pohtia kaupunkijuhannuksen viettoa.

Olen kerran viettänyt juhannusta kaupungissa. Se oli 16-kesäisenä, kun edelliskesänä äiti oli vielä tukasta raahaten pakottanut mökille. Juhannus meni itkun ja kiukun vallassa, kun ”kaikki elämä jäi stadiin ja multa meni koko loppuelämä ohi”. Seuraavan kesänä äiti heltyi ja sain jäädä parhaan ystäväni Kirsin kanssa kotiin. Intoa puhkuen lähdimme viettämään juhannusta kaupunkiin, joka oli aivan autio. Ketään ei ollut missään ja vietimme keskenämme yhden elämämme tylsimmän viikonlopun. Tuon viikonlopun jälkeen päätin, etten koskaan enää jää juhannuksena kaupunkiin.

Maailma on kuitenkin muuttunut ja perheen myötä sitä odottaa juhannukseltakin vähän eri asioita kuin teini-iässä. Ama ilmoitti vahvaksi toiveekseen nähdä kokon, joten päätimme, että selvitämme missä pääsemme katsomaan kokkoa ja muu juhannus rakentuu sen ympärille.

Aloittelimme aaton rauhallisesti kotona ja lounaan jälkeen lähdimme Helsingin keskustaan. Lähdimme julkisilla liikenteeseen ja suuntasimme kohti Allas Sea Poolia, joka on merikylpylä Helsingin Kauppatorin kupeessa. Juhannuksen kunniaksi Altaalle oli vapaa pääsy kello 14-17. Pohdin mahdollista väenpaljoutta, mutta tuumasin, että eihän juhannuksena kaupungissa juurikaan ole porukkaa, joten tuskin on Altaallakaan. No, joko olin väärässä kaupungissa juhannusta viettävien lukumäärän suhteen tai sitten joka ikinen kaupunkiin jäänyt oli löytänyt tiensä Altaalle.

Altaan edustalla kiemurteli satojen metrien jono, joka ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Tuuli yltyi ja epäonneksemme jonon päälle ilmestyi tumma pilvi, joka piti huolen, ettei kukaan kuollut nestehukkaan jonottaessaan. Meinasimme jo luovuttaa, kunnes jono nytkähti liikkeelle ja useita ihmisiä pääsi sisään. Pian eteneminen tyssäsi ja Altaan henkilökuntaan kuulunut mies kuulutti, että Allas Sea Pool on täynnä ja jonottaminen voi kestää. Mietimme uudestaan luovuttamista, mutta vaihtoehto ei enää vartin matelemisen jälkeen tuntunut kivalta.

Allas Sea Pool

Jonotimme lopulta reilu puoli tuntia, ja Amakin sopivasti nukahti rattaisiin juuri ennen sisäänpääsyä. Aman nukkuessa ihmettelimme väen paljoutta ja katselimme ympärillemme sen, minkä ihmismassasta läpi näki. Pukuhuoneet olivat aivan täynnä ja oma jononsa oli niihinkin. Monen muun tavoin vaihdoimme lopulta uikkarit WC:ssä ja peseydyimme naisten ja miesten yhteiskäyttöisissä suihkukopeissa. Kuin sattumalta onnistuimme saamaan säilytyslokeron tavaroillemme.

Pian pääsimme pulahtamaan altaaseen. Aurinko paistoi, mutta ilma oli viileä. Lilluimme täpötäydessä lastenaltaassa hetken, kunnes päätimme tehdä tilaa seuraaville. Saunaan oli oma jononsa, joten sauna jäi meiltä kokeilematta kokonaan. Allas oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja vähemmällä ihmismäärällä varmasti vielä nautinnollisempi. Ihmismäärä ei meitä kuitenkaan harmittanut vaan meno sopi kaupunkijuhannukseen täydellisesti. Paikalla oli DJ soittamassa musiikkia ja kaikilla oli hyvä fiilis. Pulikoinnin jälkeen kävimme keskustassa syömässä ja jatkoimme junalla matkaa siirtolapuutarhalle, jossa Jiin mummi oli viettämässä juhannusta.

Siirtolapuutarhalla ihmettelimme hetken aikaa juhannusjuhlia ja lapset leikkivät alueen leikkipaikalla. Pian kello tuli yhdeksän ja oli aika siirtyä kokkopaikalle, jonne saapui myös Jiin kaveri Ensio lastensa kanssa. Siirtolapuutarhalla järjestetään joka vuosi juhannusjuhlat, mutta me emme ole koskaan olleet mukana. Juhlat olivat alkaneet kuudelta lipunnostolla ja yhteislaululla, jossa olisi ollut kiva olla mukana. Pääsimme kuitenkin näkemään kokon alkusytyttämisestä aina loppuhiillokseen asti. Kokon jälkeen istuskelimme vielä mökin terassilla koko porukalla lasten leikkejä seuraten.  

Ama keräsi minulle juhannuskimpun

Vähän ennen puolta yötä hoidimme lasten iltatoimet ja pakkasimme heidät rattaisiin nukkumaan. Lähdimme rauhallisessa juhannusyössä suunnistamaan kohti kotia. Erilainen juhannus jännitti, mutta oli ihana lopulta kaatua sänkyyn onnellisena ja todeta, että juhannusaatto oli kaikkinensa oikein onnistunut.

#166: Ajatuksia äitienpäivästä

Eilen vietettiin äitienpäivää. Kahden mahtavan lapsen ansiosta minäkin saan äitinä äitienpäivää viettää. Yökyläilystä johtuen olimme aamulla jo valmiina äidin luona, joten nautimme yhteisestä ajasta heti aamupalasta lähtien. Hiljalleen alkaa ulkonakin näyttää keväälle, kun ilma lämpenee ja luonto vihertyy.

Kävimme Aman kanssa poimimassa vähän valkovuokkoja, kun ulkoilutimme äidin ja siskon koirat aamulla. Ama oli kerhossa askarrellut kortin ja lahjan minulle äitienpäiväksi. On hauskaa, miten oman lapsen tekeleet ovat niin tärkeitä. Vuosikausia olen äidille ihmetellyt, miksi hänen on pitänyt säästää laatikkokaupalla Ässän ja minun onnettoman näköisiä piirustuksia ja askarteluvirityksiä ala-asteelta asti. Muistan kyllä, kuinka erinäiset askartelut tuntuivat pienenä superhienoilta ja vieläkin pääsen siihen tunnelmaan, joka vallitsi niitä valmistellessa. Nyt ne näyttävät kuitenkin vain tilaa vieviltä turhilta räpellyksiltä. Äiti ei niistä kuitenkaan halua luopua. Ja nyt ymmärrän, miksei.

Vuosia olen toitottanut, että minä en ainakaan tule koskaan säästämään mitään "turhia" teoksia. Muutamat piirustukset voin talteen laittaa, mutta missään nimessä en säästele jokaista väkerrystä. Ja kuinka kävi, kun vuosi sitten sain ensimmäisen Aman omakätisesti väkertämän rannekorun lahjaksi? Se sulatti sydämen ja on aitiopaikalla yöpöydällä, jotta näen sen siinä joka päivä. Alkuun se oli kädessäkin onnenkoruna muutaman kuukauden, mutta ymmärsin aika pian, ettei se muiden silmissä näytä ihan yhtä mahtavalta.

Piirustuksia on kasaantunut vintille jo vino pino eikä meillä osata vielä piirtää edes tikku-ukkoa. Nyt Ama on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja vaikka näitä taidonnäytteitä on jo lukuisia, tekee silti tiukkaa heittää pois K-Marketin mainos, jonka yläkulmaan Ama on taiteillut nimensä. On ne hellyttäviä. Ja sen kerran, kun on erehtynyt heittämään jonkun ”turhalta” tuntuvan paperin pois, niin eiköhän Ama kysy, missä hänen tärkeä paperinsa on. Uskomatonta, miten hän tuntuu muistavan jokaisen piirustuksen ja sen, kuinka monta ja minkä värisiä viivoja milläkin paperilla oli.

Omaa äitisuhdettani on blogissa käsitelty jo moneen otteeseen (#104). Vaikka sitä aina välillä sortuukin ajattelemaan, että miksi äidin pitää olla tuollainen tai tällainen, niin olen loputtoman kiitollinen siitä, että äiti on äiti. Suhteemme on läheinen ja olemme tekemisissä päivittäin – joskus tuntuu, että liikaakin. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän. Ja vaikka joskus äidissä joku ärsyttää, toivon silti, että pystyisin omille lapsilleni olemaan äiti, johon he voivat samalla tavalla aina luottaa. Olisin äiti, jolle voisi aina kertoa kaiken eikä tarvitsisi pelätä, miten äiti reagoi: loppupeleissä hän on puolellani aina.

Tuo suunnatonta turvaa, kun tietää, että äidin luo voi aina mennä. Hän ottaa aina vastaan ja taikoo ruoan pöytään, vaikkei olisi mitään varannutkaan. Ja vaikka vesivahingon aikana äidin luona tuli asuttua kyllästymiseen asti, on taas ihan parasta, kun voi yhtäkkiä vain päättää jäädä äidin luokse yöksi – ihan vaikka koko porukan voimin. Aamupalapöytää äidin luona ei voita mikään.

Aurinkoinen ja lämmin äitienpäivä oli kaiken kaikkiaan mahtava. Grillasimme äitienpäivälounaan ja nautiskelimme äitienpäiväkahvit äidin luona. Myös äidin puolen ainoa sukulaisemme, äidin täti Yoda, liittyi seuraamme. Äidiltä jatkoimme matkaa siirtolapuutarhamökille, jossa juhlistimme äitienpäivää vielä Jiin mummin kanssa. 

Ama auttoi äitienpäivän leipomuksissa

Kun saisi painettua ikuisesti mieleen nämä tällaiset päivät ja nämä hyvät hetket. Vaikken mihinkään erityisesti usko, illalla oli pakko hetkeksi hiljentyä ja muistella kulunutta päivää. Kävin päivän hetkiä kiitollisena läpi ja lähetin lämpimät äitienpäiväterveiset myös rakkaille mummeilleni pilvenreunalle ❤.

#66: Karavaani kulkee

Vesivahingon ajettua meidät pois omasta kodista, tulivat äidin nurkat tuttuakin tutummaksi. Heti vahingon tapahduttua ajauduin kuin huomaamatta tyttöjen kanssa majailemaan äidille. Huhtikuun lopulla saimme vakuutusyhtiöltä sijaisasunnon, mutta lensimme sieltä pihalle kesäkuun alussa, kun selvisi, että ongelma johtuu Myyntimiehen huonosti teettämästä remontista. Sijaisasunnon jälkeen majailimme taas äidin luona välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jiin loman aikana pääsimme vähän mökkeilemään, mutta välipäivät olimme taas äidin luona.

 

Heinäkuinen retki siirtolapuutarhamökille (#63) venähti lopulta parin viikon mittaiseksi. Alkuhuuma haihtui aika pian. Luonnonläheisyys, rauhallisuus, tuoreet marjat suoraan pensaista ja kaikki vehreys olivat täydellistä lääkettä meneillään olevaan stressiin. Oman lisänsä toi sitten vessan ja juoksevan veden puute sekä perheen erillään olo. Usein aamuisin Mummi oli touhuissaan jossain pusikossa eikä huonokuuloisena kuullut, vaikka kuinka huhuilin. Minun olisi pitänyt päästä vessaan, muttei Amaa ja Oliaa pystynyt mökkiin yksikseenkään jättää. Siinä sitä sitten jalat ristissä yritti nälkäisille lapsille taikoa aamupalaa.

Saattoi mennä tunti jos toinenkin ennen kuin Mummi ilmaantui paikalle ja pääsin lähtemään vessareissulle. Ja kun kipitin takaisin mökille, oli tietysti Olialla tuotokset vaipassa ja taas sai juosta vessaan. Nyt kaikki miettivät, miksen voinut kerralla ottaa Oliaa mukaan. Mutta uskokaa, kyllä minä otin. Halusin välttää edestakaisjuoksemiset, mutta ei Olialla ollut hätä, jos vessaan varta vasten lähdettiin. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun taiteilin vessassa Olia mukanani ja kun pääsimme mökille, Olia päätti, että nyt mennään taas.

Vastasin taas yksin lasten nukkumaan laitosta, yöheräämisistä sekä aamutoimista. Jii tuli töiden jälkeen, jos rautakauppajuoksemisiltaan ja muilta kiireiltään kerkesi. Jos ulkona satoi tai aamuisin oli maa kostea, lapset oli yritettävä pitää tyytyväisinä 15 neliön kokoisessa mökissä. Aina se ei onnistunut ja ovea oli turha yrittää pitää kiinni. En ole edes laskenut, montako vaatekertaa tuhoutui mökkeilyn lomassa mutanurmikkokonttailusta johtuen. Ei ole mitkään tahranpoistot tai ihmepesuaineet vielä niihin tehonneet.

Edestakaisin muuttaminen ei tällä karavaanilla houkutellut, joten päätin, että olemme nyt putkeen sen mitä aiomme olla ja palaamme sen jälkeen äidin luokse. Jälleen iski vasta jälkikäteen ymmärrys siitä, miten raskasta oli ollut. Tuntui uskomattomalta palata äidin kotiin. Äiti oli mökillä ja koti oli tyhjänä. Mikä onnentunne! Unohdin, mitä on, kun on koti. Eikä ollut edes oma koti! Ensikertaa mieleen hiipi ajatus siitä, että jossain vaiheessa meillä vielä on se ihan omakin koti.

#64: Parisuhde painekattilassa

Kodinkoneostoksilla ollessamme Gigantin ihana Jutta kysyi, miten parisuhde on kestänyt tämän koko prosessin. Hätkähdin kysymystä. Mikä parisuhde? Minulla meni liesituuletinten esittelyt ja vertailut ihan ohi. Jäin miettimään, mitä meidän parisuhteelle oli tapahtunut. Tiesin paremmin, mitä värejä Ardexin G8S FLEX 1-6 mm:n saumoihin tarkoitettujen sauma-aineiden värikarttaan kuului kuin mitä Jiille oikeasti kuului.

Roolit perheessä ovat muuttuneet puolen vuoden aikana huomattavasti. Äiti- ja isäroolit ovat olemassa edelleen, kuten ennenkin. Omalta osaltani vaimona ja parisuhteen toisena osapuolena oleminen on kuitenkin vaihtunut väsyneeksi lyllertäjäksi. Itsestä huolehtiminen on saanut väistyä, kun kaikki vähäkin vapaa-aika kuluu asioiden hoitamiseen. Minun piti alkaa urheilla taas ihan tosissani, kunhan toipuminen vaikeasta synnytyksestä on riittävän pitkällä. Syvä väsymys on kuitenkin vienyt suunnitelmat ihan toiseen suuntaan, kun suklaata ja Coca-Colaa kuluu laittomat määrät hereillä pysymisen tukemiseksi.

Parisuhteen hoitaminen ei muutenkaan ehkä ole ideaaleinta äidin ja anopin nurkissa asuessa. Ja puhun ihan kaikista parisuhteen osa-alueista – niin iloisista kuin ikävistäkin. Ei voi edes riidellä kahdestaan ilman, että äiti puuttuu ja haluaa toimia erotuomarina. Hyväähän hän tarkoittaa, mutta lähes 14 vuoden yhteiselon aikana riidat on totuttu hoitamaan tietyllä tavalla – ja vähemmän äiti niissä enää osaa olla avuksi.

Oikeasti suhteemme on kestänyt tämän kaiken yllättävän hyvin. Huolimatta siitä, että viimeiset kolme kuukautta molemmat ovat olleet äärimmäisen väsyneitä, kireitä, stressaantuneita ja ennen kaikkea turhautuneita, suhteemme voi kuitenkin molempien mielestä hyvin. Olemme toistemme puolella ja tuemme toista silloin, kun toinen sitä enemmän tarvitsee. Kun toinen on meinannut romahtaa, toinen luo uskoa, että me selviämme tästä yhdessä. Parhaita, mutta harvinaisia hetkiä ovat hetket, kun toinen on saanut toisen nauramaan.

Yksi ainoa isompi riita tähän puoleen vuoteen on mahtunut. Se oli heinäkuun lopulla. Jii oli painanut pitkää päivää loman jälkeen: ensin töissä ja sen jälkeen koko illan rautakaupoilla. Urakoitsijalle ei käynyt mikään ehdotus eikä hän vaivautunut edes vastaamaan ehdotuksiin. Samaan aikaan minä hajoilin väsymykseen ja vastasin lastenhoidosta aamusta iltaan. Nukuimme taas yöt eri paikoissa. Lapset aistivat vanhempien väsymyksen ja stressin ja lapsetkin stressaantuivat. Lapset olivat kiukkuisempia ja koti vaihtui toistuvasti. Oli selvä, että suhteen lujuutta koeteltiin ja kovaa.

Riita lähti jostain niin mitättömästä, etten edes muista. Joku väärinymmärrys se oli. Olinkohan jollain tavalla sanonut jotain Jiin tavasta toimia lasten kanssa? Riittävän turhautuneella äänenpainolla sanottuna Jii otti siitä itseensä. Tilanne paisui naurettaviin mittasuhteisiin eikä kumpikaan löytänyt keinoja sen purkamiseen.  

Suhteemme ehdoton vahvuus on aina ollut hyvä keskusteluyhteys ja se, että puhumme paljon ja olemme kiinnostuneita toistemme asioista. Muutama päivä meni mykkäkoulua pitäessä, mutta lopulta totesin, että tilanne on ratkottava jollain tavalla meidän kaikkien takia. Jii kuitenkin totesi, ettei jaksa. Ei ole enää voimavaroja keskustella. Olimme täydessä umpikujassa. Riidat on aina ratkottu keskustelemalla ja jos toinen toteaa, ettei jaksa enää keskustella, niin mitä voimme. Iski paniikki. Mietin, että näinkö yksi asunto ja vesivahinko voi tuhota avioliittomme. Puhuimme jo erosta ja asunnon myynnistäkin. Itkin pitkään.

Riidan kolmantena päivänä olimme siirtolapuutarhamökillä ja Jiin äiti tuli käymään. Kysyin, voisiko hän vahtia lapsia, jos käymme pienellä kävelyllä. Jii ei ollut halukas edes siihen, mutta sanoin, että me emme voi luovuttaa. Ehdotin, että kävelemme vain rauhallisesti. Molemmat kertovat viisi mielessä olevaa asiaa sillä hetkellä: esimerkiksi mikä kiukuttaa eniten, mikä toisessa ärsyttää eniten, mitä kaipaa toiselta eniten, mutta myös mikä on nyt hyvin ja mistä voi olla kiitollinen. Toista ei saa keskeyttää eikä ääntä saa korottaa. Hetken hiljaisen kävelyn jälkeen Jii tarttui minua kädestä ja aloimme keskustella.

Siirtolapuutarhalla julkaistiin heinä-elokuussa Rakkautta&Runoja koivukujan varjossa. Alueen koivukujalle ripustettiin puihin alueen asukkaiden toimittamia rakkauskirjeitä ja -runoja sekä luontoaiheisia runoja. Olin käynyt lueskelemassa runoja yksikseni ja yksi julkaisuista oli erityisesti mieleeni: Anna-Mari Kaskisen "Minä rakastan sinua". Tunnin kävelyn jälkeen ohjasin Jiin puun luokse ja pyysin häntä lukemaan tekstin. Kerroin, että siinä ovat sanat, jotka haluan hänelle sanoa. Seisoimme hiljaa koivun alla ja molempien silmäkulmaan taisi nousta kyynel jos toinenkin. Halasimme pitkään ja olimme edelleen hiljaa.

Rakkautta&Runoja koivukujalla

Anna-Mari Kaskisen "Minä sinua rakastan"

Samalla hetkellä takaamme kulki kaksi naista, jotka tulivat porteista alueelle. Ainakaan toinen ei ollut tietoinen meneillään olevasta Rakkautta&Runoja-tempauksesta, sillä laputetut puut nähdessään hän huudahti topakalla äänellä: "mitä helvetin lappuja ne noi on?! Meinaako ne nyt perkele kaataa noikin puut?!" Hermostuneesti tuhahtaen täti jatkoi matkaansa. Tietämättään rouvan turhautunut toteamus vapautti muutaman päivän jatkuneen epätoivon, itkun ja ahdistuksen. Aloimme nauraa vedet silmissä.

#63: Pieni pako paratiisiin

Jiin loma loppui heinäkuun puolessa välissä. Heinäkuu oli lämmin ja päätimmekin yrittää nauttia kesästä sen, mitä nautittavissa oli. Jiin Mummilla on pieni siirtolapuutarhamökki ja mietimme, että voisimme asua siellä jonkun aikaa. Mummikin vietti siellä aikaa, joten punkkapaikat pienessä mökissä olivat rajalliset. Jiin piti käydä myös töissä, joten päätimme, että pakkaan lapset mukaani ja lähden mökille Mummin kanssa. Jii olisi siellä päivisin meidän kanssamme, mutta yöksi hän lähtisi muualle yöksi, koska työmatka muodostuisi haasteelliseksi puutarhamökiltä.

Olimme majailleet juhannuksen mökkeilyn jälkeen äitini luona, mutta Jii halusi antaa hänellekin muutaman päivän omaa rauhaa. Kotiinkaan ei mitään asiaa ollut, kun makuuhuoneet oli vuorattu kylpyhuoneen ja saunan kalusteilla eikä juoksevaa vettä ollut lainkaan. Koti sijaitsi kuitenkin Jiin työpaikkaan nähden ihanteellisessa paikassa, joten Jii pystytti teltan unelma-asuntomme takapihalle ja vietti yönsä siellä. Maailman ihanin naapurimme Roosa antoi asuntonsa käyttöömme, että pääsemme kotona käydessämme vessaan tai tarvittaessa suihkuun. Roosan asunto oli myynnissä ja kesän aikana tyhjillään.

Jos ei meille muuten kuulunut erityisen hyvää, niin oli meillä ainakin Suomen kallein leirintäalue. Vai mitä mieltä olette reilut 300 000 euroa maksaneesta telttapaikasta? Myyntimies oli lähetellyt meille terveisiä milloin Maltalta ja milloin Krakovasta tai jostain muualta päin maailmaa samalla, kun me olimme ilman kotia. Minäkin päätin vastavuoroisesti toimittaa hänelle terveiset 300 000 euron leirintäalueelta oikein kuvan kera, mutta Myyntimies ei tainnut lämmetä – ei edes kiittänyt.

Elämä puutarhamökillä oli rentouttavaa. Yhtenä aamuna tunsin itseni onnellisemmaksi kuin aikoihin. Minulla oli mielettömän onnellinen olo aamulla: ympärillä kuuluivat kaupungin äänet, mutta puutarha sulki meidät rauhalliseen syleilyynsä. Aurinko paahtoi jo aikaisin, mutta ilma oli raikas: nurmelle nousi kastetta, linnut lauloivat, kukat loistivat väriloistossaan. Ama tuumasi aamukävelyllä vessaan, miten mukava täällä on kahdestaan kävellä, on niin rauhallista ja hiljaista. Hetkeksi kaikki muu jäi ulkopuolelle ja sain nauttia vain tästä ja nyt. 

Tässä vähän valokuvasatoa kesäparatiisista:

Aamupalalla

Mökkikylä aamuauringossa

Mökkitunnelmaa iltahämärässä