#103: Seitsemän kuukautta vahingosta

Marraskuun ensimmäisenä päivänä vesivahingon havaitsemisesta tuli kuluneeksi seitsemän kuukautta. Vain muutama päivä aiemmin olimme päässeet muuttamaan takaisin kotiimme. Kaksisivuinen vikalista oli toimitettu urakoitsijalle ja havainnot oli käyty urakoitsijan kanssa läpi. Lähes jokainen kohta jäi odottamaan urakoitsijan toimenpiteitä, joita ei vielä ollut aloitettu.

Ensimmäinen viikonloppu kotonamme sujui pihatöiden merkeissä. Taloyhtiössä vietettiin pihatalkoita lauantaina, mutta jäin Olian kanssa sisälle, kun Olia oli kuumeessa. Jii ja Ama osallistuivat kuitenkin talkoohommiin ahkerasti. Sunnuntaina uskaltauduin jo itsekin vähän ulos ja laitoimme omaa vihreää keidastamme (#43) kuntoon. Talkoita varten oli tilattu jätelava, jolle sai omiakin roskia viedä. 

Päätimme siistiä takapihaa ihan urakalla. Pensasta kasvoi siellä täällä niin, että oli jo vaikea hahmottaa, mistä mikäkin pensas alkoi ja mihin se päättyi. Erilaisia puitakin oli päässyt versomaan siinä määrin, että muutaman vuoden kuluttua meillä olisi voinut olla takapihalla ihan oma metsä.

Leikkasin takapihan rinteessä kasvaneen angervon. Pensaikko oli villiintynyt täysin ja laskeskelin, että rinteessä saattaisi olla 20 pensasta, jotka näyttäisivät ensi kesänä kauniilta, kun ne nyt lyhennetään ihan matalaksi. Teimme vastaavan työn vuosi sitten edellisessä yhtiössämme ja tulos oli juuri toivottu.

Leikkaussavottaan alkaminen tuntui vaikealta. En päässyt käsiksi pensaan juurille millään. Mistä kohtaa oksia nostinkin, ne jatkuivat aina vaan molempiin suuntiin kietoutuen lopulta muihin oksiin. Lopulta saksin oksia täysin summamutikassa sieltä täältä. Raivaustyön tiimellyksessä nostelin parimetrisiä pensaanoksia sivuun. En ole ikinä tiennyt, että angervossa voi oikeasti kasvaa reilusti yli parimetrisiä oksia. Rinteestä paljastui lopulta vain 8 pensasta. Ei ollut ihan vähään aikaan angervo sitten oksasaksien kanssa tulilinjalle joutunutkaan. 

Jii kaatoi yhden isomman haavan keskeltä takapihaa. Ama katseli mietteliäänä isän touhuja ja kysyi varovaisesti: ”Mitähän Myyntimies tästä tuumaa? Mitä jos Myyntimies tulee käymään ja huomaa, että isi on kaatanut sen puun?” Sen enempää ajattelematta tokaisin, että tuskinpa on kyläilemään tulossa, mutta nähdessäni Aman vielä hämmentyneemmän katseen, ymmärsin selittää asian vähän paremmin. Kerroin, että Myyntimiestä ei varmasti haitannut puunkaato, kun se oli vähän jo auringonkin edessä ja voihan se olla, että joskus Myyntimies vielä tuleekin kylään. Ama helpottui.

Ensimmäiset yöt kotona sujuivat aika kivasti. Jännitin kovasti, miten varsinkin Ama pärjää, kun on neljä kuukautta nukkunut äitini vieressä. Myös Olialle oli tiedossa muutoksia, kun piti siirtyä äidin ja isän huoneesta omaan huoneeseen – vaikkakin siis Aman kanssa samaan huoneeseen. Lapset menivät hyvin yhdessä nukkumaan ja luulen, että molemmat nauttivat siitä, että toinen on siinä vieressä.

Yöllä ongelmia tuli kuitenkin säännöllisin väliajoin: Olia huusi pari kertaa yössä kadonneen tutin perään ja Ama keksi huutaa milloin mistäkin syystä. Alussa Ama myös kömpi yöllä meidän väliin nukkumaan, mutta jos joku seurasi blogia jo Bebe-reissun aikana niin tietää, että valitettavasti Jiin vieressä ei ole turvallista nukkua kenenkään. Toimivan parisuhteen nimissä minäkin henkikultaani päivittäin uhmaan, mutta lapsia suojelen viimeiseen asti arvaamattomilta karateliikkeiltä. Silmät ristissä sitä täytyi sitten pieni aina taluttaa takaisin omaan sänkyyn ja kertoa, että siellä on kaikkein paras nukkua. Ja hyvin se aina sen jälkeen sujui.

Seitsemän kuukauden aikana olin jo melkein unohtanut, miltä tuntuu, kun on oma koti. Loppuaika äidin luona meni jo niin kivuttomasti, että kotona tuntui jopa hieman orvolta ilman äitiä. Tämä häiriö meni onneksi nopeasti ohi :D Tuntuu kuitenkin hurjalta, että yli puolet vuodesta asuimme muualla. Lähdimme kotoa talvivaatteissa lumikinosten peittäessä maata. Kevät lämpeni nopeasti ja kuskasimme talvivaatteet välillä jo takaisin. Ehti melkein ensilumikin sataa ennen kotiintuloa ja saimme vielä hakea uudestaan paksummat vaatteet käyttöön. Aikaa oli vierähtänyt sen verran, että kaapeissa olleet lastenvaatteetkin piti heti ensitöiksi pakata pois: Olian vaatteet menivät pahvilaatikkoon odottamaan seuraavaa käyttäjää ja Aman vaatteet suoraan Olian kaappiin.

#43: Kevätyllätyksiä

Toukokuun lopulla meillä oli taloyhtiössä talkoot. Emme olleet hetkeen käyneet kotona. Oli valloittavaa ajaa asuinalueen läpi ja katsella kevään merkkejä. Kaikkialla vihersi ja koko alue tuntui heränneen lumen alta aivan uuteen eloon. Avasin auton ikkunan ja haistelin ilmaa. Tuoksu toi mieleen mummolan. Mummi ja vaari asuivat aikoinaan samanlaisella pientaloalueella ja keväällä tuoksu oli juuri tällainen.

Hetkeksi minut valtasi mielenrauha ja suljin silmäni. Kuuntelin lintujen laulua ja koin suurta kaipuuta omaan kotiin. Olin onnellinen. Ihmiset laittoivat terasseja ja pihoja kesäkuntoon. Mietin, kuinka ihanaa on jossain vaiheessa päästä kotiin ja nauttia kesästä omalla isolla terassilla. Jii käänsi auton kotitielle ja mieli musteni. Koti lähestyi ja ahdistus kasvoi. Koko talo näytti mustalta ukkospilveltä kaiken kauneuden keskellä. Sisällä ei tunnelma ollut yhtään sen valoisampi. Unelmien koti oli kuin autiotalo.

Muistin, kuinka Myyntimies joulukuussa kehui, että takapiha on kesäisin oikea vihreä keidas. Sitä oli silloin talven harmaudessa vaikea kuvitella eikä uskoa luonut lainkaan takapihalla rönsyilevä ruskea havupuuta muistuttava hirvitys. Myyntimies vannoi sen kesällä kyllä vihertävän. 

Ajattelin mennä ihastelemaan vihreää keidastamme. En yllättynyt lainkaan, että käsityksemme keitaasta erosivat Myyntimiehen kanssa rankasti. Toki leikkaamaton nurmi toi oman lisänsä villiintyneeseen viidakkoon, mutta kyllä puutarha oli kaikessa komeudessaan niin hoitamaton, kun olla voi. Pensaat rehottivat ja kasvoivat sikin sokin ympäri pihaa. Kaikki kasvit olivat päässeet leviämään niin ristiin toistensa kanssa, ettei enää tiennyt, mistä yksi pensas alkoi ja mihin toinen päättyi. Muu piha oli kaiketi nielaissut kaiken lehtivihreän, kun ei havupuuhirvitykselle ollut tänä kesänä riittänyt väriä lainkaan. Siinä se nökötti yhtä ruskeana paikallaan kuin joulukuussakin. 

Myyntimiehellä oli pihan keskellä pieni aitaus koiraa varten. Meinasin jo muuton jälkeen ottaa aitauksen pois, mutta Myyntimiehen siisteyskäsitykseen tutustunut ystäväni totesi, että kannattaa pitää verkko lumien sulamiseen asti, jos hangen alta paljastuu vaikka jotain haisevia yllätyksiä. Ja kyllä minä kiitin ystävääni tästä neuvosta! Lumen sulaminen paljasti iloisesti järjestäytyneet kikkareet. Aidatulta alueelta ne oli helppo kerätä talteen, kun ei tarvinnut arpoa missä kohtaa koiran kakatusrinki oli sijainnut.

Kalusteita jättäessään Myyntimies kertoi kaikkien arvokkaiden ja tyylikkäiden terassi- ja pihakalusteiden jäävän seuraaville asukkaille. Mielenkiinnolla availimme kalusteita pressujen alta. Vaikka montaa mieltä voi Myyntimiehestä olla, niin sitä ei voi kiistää, etteivätkö muutamat huonekalut olisi olleet vähintäänkin hintavia. Tästä syystä kuvittelin, että terassikalusteet oikeasti olisivat laadukkaita.

Loppupeleissä olisin ollut iloisempi, jos terassin ruostunut, ilmastointiteipillä korjattu kokonaisuus olisi lähtenyt Myyntimiehen muuttofirman matkaan, kuten oli käynyt monelle oikeasti tarpeellisellekin tavaralle. Myyntimiehen ylistämä kaasugrilli oli jotain aivan käsittämätöntä. Sillä oli tehty niin huikeita pihvejä ja muita herkkuja, että meinasi ylistyssanat loppua kesken. Ja se oli hyvä, että niitä pihvejä oli tehty – kyseisellä bakteeripesäkkeellä ei tulisi pieneen mieleenkään tehdä pihvejä enää tulevaisuudessa. Ruosteinen grilli kilpaili ruskean värin herruudesta havupuukuvotuksen vierellä. 

 

Vesivahinkoa selvitellessä tuli muutamaan otteeseen juteltua Myyntimiehen kanssa. Ohimennen kysyin takan toiminnasta. Myyntimies oli kehunut takkaa ja sen tunnelmaa aina sopivan hetken tullen. Olimme pari kertaa ehtineet takkaa polttaa ja takka veti kyllä erinomaisesti. Puita lisätessä takka puski kuitenkin niin sankan savun sisään, että palohälytin huusi joka kerta. Yritimme availla ikkunoita ja ovia, mutta veto kääntyi täysin ympäri, kun takkaluukut aukesivat.

Ihmettelimme, että mitä teemme väärin, kun Myyntimies niin kehui takkaa. Kysyin, kuinka takka veti. Myyntimies kertoi, että takka veti erinomaisesti, se toimi kuin unelma. Ihmettelin asiaa ja kerroin, että meillä savutus saa palohälyttimen soimaan joka kerta. Myyntimies totesi, että joo, kyllä hekin joutuivat ottamaan hälyttimestä aina paristot pois, kun takka oli päällä, mutta muuten toimi hyvin. Niin no…