Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kartoittaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kartoittaja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

#42: Tutkimista toistamiseen


Toukokuu oli poikkeuksellisen lämmin ja mietimme, että voisimme ehkä muuttaa asumaan siskoni mökille. Sijaiskodin sijainti kolmannessa kerroksessa oli sekä raskasta että vaarallista. Jouduin kantamaan lapset ja tavarat aina erikseen kerroksesta toiseen enkä kymmenistä ravaamisista huolimatta koskaan keksinyt, mikä on turvallisin ratkaisu: lapset odottavat ylhäällä ja tavarat alhaalla, jolloin riskinä on, että lapset keksivät asunnossa jotain tai tulevat rappusia omatoimisesti alaspäin vai lapset odottavat alhaalla, jolloin lapset lähtevät oma-aloitteisesti ulos tai lähtevät kiipeämään rappusia perääni.

Talossa leijuva tupakansavu oli kaiken lisäksi joka soluun tunkeutuvaa. En ole herkkä hajuille enkä muista koskaan häiriintyneeni tupakansavustakaan, mutta tämä oli jotain käsittämätöntä. Haju tunkeutui asuntoon asti ja leijaili nenään joka kulman takana. Rapussa ilma oli niin tunkkainen, että hengittäminen teki tiukkaa. Lisäksi haju tarttui kaikkeen. Vaunumme alkoivat haista niin tupakalle, että äitini kysyi yhtenä päivänä puistossamme ollessa, että missä ihmeessä vaunujen kanssa on käyty. Tupakankatku leijaili vaunuista, kun vain kävelinkin ohi.

Soitin vakuutusyhtiöömme ja kysyin, onko jotain rajoituksia, jos asunnon sijaan vuokraamme ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetun vapaa-ajan asunnon. Oma käsittelijämme ei ollut paikalla, mutta hyvin ystävällinen nuori mies neuvoi minua. Hän kertoi, ettei estettä tälle ole. Kerroin samalla, että asunnossamme tehdään uusi kartoitus seuraavalla viikolla ja toimitan heille lopullisen raportin heti, kun saan sen käsiini. Sovimme käsittelijän kanssa, että olemme uuteen raporttiin asti sijaisasunnossa.

Kysyin samalla korvauksesta, joka meille piti maksaa ajalta ennen sijaisasunnon saantia. Mies totesi, että sen voi maksaa vaikka heti. Hän kysyi, tuliko meille muuttokustannuksia ja kerroin, että muutimme tavarat omalla autolla. Hän kertoi, että niin kilometreistä kuin ajastakin voi saada korvausta, joten hän ehdotti, että ne maksettaisiin kaikki samalla. Olin ymmärtänyt, että kustannuksia korvataan vain esimerkiksi muuttofirman tai vuokrapakettiauton käytöstä, mutta oli erittäin iloinen yllätys kuulla, että myös omasta ajasta ja kilometreistä sai korvausta.

Maanantaina Pyry-Pekka saapui sovitusti kartoittamaan vahinkoa. Kävin ties monettako kertaa koko kuvion läpi. Pyry-Pekka totesi enempiä tutkimuksia tekemättä, että vahingon täytyy olla putkessa. Kerroin, että samaa mieltä ovat kaikki muut paitsi hänen edustamansa kartoitusfirma. Pyry-Pekka ihmetteli tismalleen samoja asioita kuin me itsekin.

Hän ei ollut nähnyt alkuperäistä raporttia eikä tiennyt tilanteestamme mitään, mikä oli ehkä loppupeleissä ihan hyvä. Tosin hän ei tiennyt edes, ketä meillä oli viimeksi käynyt eikä asia meinannut ratketa useallakaan puhelulla. Huolestuin jo tosissani, etteivät Jussi ja Jarmo edes olleet koko yrityksestä, mutta lopulta löysin Pyry-Pekalle heidän nimensä ja hän sai puhelimen päähän jonkun, joka kaverit tunsi. Pyry-Pekka ehdotti, että putket koeponnistettaisiin uudestaan. Koeponnistus sovittiin torstaille 2.6. ja tällä kertaa halusin ehdottomasti olla itse mukana.

perjantai 2. syyskuuta 2016

#40: Vahinkoraportin jälkipyykkiä


Saamamme virallinen raportti oli ala-arvoinen. Olin yhteydessä niin vakuutusmeklariin, hallituksen puheenjohtajaan kuin Vahinkokartoitus X Oy:n Tikkuseen. Vaadin selvitystä Vahinkokartoitus X Oy:n toimintaan. Myös puheenjohtaja oli ehtinyt olla kartoitusfirmaan yhteydessä ja vaatinut kunnon raporttia. Otin esille yhteydenpidon Työnjohtajan kanssa, mikä oli täysin olematonta. Olin laittanut Työnjohtajalle sähköpostia 9., 10. ja 11.5. kysyen tai pyytäen lisätietoja tapauksestamme, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Puhelin ei yhteydenpitovälineenä toiminut sen paremmin, sillä se hälytti vain yksinään.


Olin lähestulkoon järkyttynyt siitä, että odotimme 1,5 kuukautta jotain tapahtuvaksi ja lopulta meillä oli käsissämme vain täysin ristiriitainen lausunto alkuperäiseen raporttiin nähden. Totesin, että alan ammattilaisena he varmasti ymmärtävät, että lausunto tulee aiheuttamaan useita vastuukysymyksiä taloyhtiössä vakuutusyhtiön peräännyttyä. Ihmettelin suuresti, että he tyytyivät toimittamaan muutaman rivin pituisen näkemyksensä ilman minkäänlaisia viittauksia todettuihin vahinkoihin eivätkä he toimittaneet tarkempaa dokumentointia tai valokuvia taloyhtiölle, vaikka sitä erikseen oli pyydetty.  

Pyysin, että he päivittävät raporttia vastaamaan taloyhtiön odotuksia ja toimittavat valokuvat yhtiön käyttöön mahdollisimman pian. Kerroin, että tarvitsemme koeponnistuksesta riittävät tiedot eli mitä toimenpiteitä, millä tavalla ja mille putkille niitä on tehty, jotta saamme asiaa vietyä eteenpäin. Toivoin, että raportista ilmenisi jotain konkreettisia havaintoja, jotka selittäisivät edes auttavasti, miten vahingon syystä on kymmenen ihmistä voinut niin perustellusti erehtyä. Purkutoimeksi ehdotettiin kylpyhuoneen purkua, mutta mitään kantaa ei otettu siihen, että alkuperäisen raportin mukaisesti kosteutta oli erityisen paljon kylpyhuoneesta ja keittiöstä täysin päinvastaisessa suunnassa eli ongelmakohdasta ”taaksepäin” ja myös keittiön kattoa piti purkaa.

Vajaasta raportista ei ollut mitään muuta iloa kuin järjetön määrä lisää selvitettävää, lisää kustannuksia ja oman vakuutusyhtiömme perääntyminen sijaisasunnon suhteen. Totesin Tikkuselle, että vaikka koko sirkuksesta ei kukaan elokuvaa tekisi ja sen myötä lunastaisi itselleen Oscaria (kts. #35), niin kyllä siitä värikkään kirjan saisi aikaan ainakin. Ja vaikkei kirjaakaan kukaan kirjoittaisi, niin jonkinlainen julkinen esiintulo varmasti olisi paikallaan, että jokainen vastaavaan tilanteeseen joutuva osaisi varautua.

Viikon kuluttua Työnjohtaja heräsi jostain kolostaan ja vastasi: ”Nyt on asiaan tullut niin paljon näkökulmia tehtyjen avauksien ja toimenpiteiden kautta, että ehdotan kokonaan uutta kartoitusta tilanteen selvittämiseksi perusteellisesti. Laitan meiltä kartoittajan (Tuomon) tekemään kokonaan uuden kartoituksen, tietenkin ilman veloitusta.”

Lisäksi Työnjohtaja vielä pahoitteli, että tilanne oli päässyt tähän pisteeseen. Hän oli elänyt siinä uskossa, että itse vuodon aiheuttaja oli löytynyt ja nyt hän oli saanut tämän ”mukavan” ilmoituksen, joka sotii täysin havaintoja vastaan. Hän vielä lisäsi, ettei lähde syyttelemään ketään virheellisestä / vajaasta informoinnista, vaan lupasi ottaa itse täyden vastuun selvityksen heikkoudesta. Hän lupasi, että Tuomo pääsee tekemään kartoituksen tiistaina 31.5. ja raportin saa seuraavana päivänä.

Olisin mielelläni kuullut, mitä uusia näkökulmia asiaan on tullut ja mikä oli tämä "mukava" ilmoitus, josta Työnjohtaja puhui. Laittamassani viestissä ei ollut mitään sellaista informaatiota, mitä ei yrityksellä olisi ollut tiedossaan huhtikuun alusta lähtien tai mitä ei olisi jo useamman henkilön kanssa käyty läpi. Kaikesta oli vielä sähköpostitkin tallessa. En edes halunnut tietää, ketä hän tarkoitti virheelliseen / vajaaseen informointiin viitatessaan. Totesin vielä, etten väitä, etteikö ongelma voisi olla pelkissä läpivienneissä, mutta jotain selittävää tekijää se tuekseen kaipaa. Ja ennen kaikkea asiallista raporttia. Työnjohtaja kaivautui jälleen piiloonsa eikä ottanut kysymyksiini mitään kantaa.

Keskustelin hallituksen muiden jäsenten kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että asiaa ei oikein mihinkään suuntaan saa ennen kuin on kunnon raportti käsillä. Näin ollen sovimme, että Vahinkokartoitus X Oy voi tulla tekemään uuden kartoituksen. Työnjohtajalta tuli lyhyt viesti, jossa hän kertoi, että kartoittaja pääsisi seuraavana maanantaina tulemaan. Kartoittaja, Pyry-Pekka (en tiedä, mitä Tuomolle kävi), soitti ja sovimme tapaamisen maanantaille 30.5.

tiistai 23. elokuuta 2016

#31: Paluu sujuvaan arkeen – niin nopeasti kuin mahdollista


Vakuutusmeklarin ohjeiden mukaisesti otimme heti maanantaiaamuna yhteyttä vahinkokartoittajaan. En tavoittanut meklarin antamasta numerosta ketään, mutta laitoin henkilölle sähköpostia. Viikonlopusta selvittiin vielä kunnialla, mutta arjen pyörittäminen ilman lämmintä vettä Jiin ollessa töissä vaati selviytymistaitoja. Joko Olia kuvitteli, että äiti kaipaa lisää haasteita tai sitten silkasta ahdistuksesta vaahtosammutin ampui tavaraa vaippaansa siihen malliin, että poikkeuksetta pesuun meni koko neiti hentoa niskatukkaa myöten.


Kartoitusfirman slogan ”Paluu sujuvaan arkeen – niin nopeasti kuin mahdollista” jaksoi kuitenkin pitää himmeää toivonkipinää yllä. Odotin kartoittajan yhteydenottoa iltapäivään, mutta mitään ei kuulunut. Toiveikkuus muuttui jälleen astetta ahdistavammaksi ja yritin uudestaan soittaa kartoittajalle. Tällä kertaa yritys palkittiin ja henkilö vastasi. Kävin tilanteen läpi ja kartoittaja kysyi, milloin vahinkoa voisi tulla tutkimaan. Kerroin, että olemme ilman lämmintä vettä kahden pienen lapsen kanssa, joten toivotamme kartoittajan tervetulleeksi juuri niin nopeasti kuin mahdollista. Kartoittaja lupasi selvittää työtilannetta ja palata asiaan. Myöhemmin hän ilmoitti, että kartoittaja pääsisi heti seuraavana päivänä.

Tiistaina 5.4. kartoittaja Hasse kaartoi pihaan sovitusti. Kävin kuudetta kertaa tapahtunutta läpi samalla, kun tein Amalle ruokaa ja yritin syöttää Oliaa. Hasse mittaili ja teki omia tutkimuksiaan. Hän totesi, että vuoto näyttäisi olevan kuparisessa käyttövesiputkessa, joka sijaitsee välipohjarakenteessa kylpyhuoneen ja keittiön välissä. Tarkkaa syytä ja vuotokohtaa ei kuitenkaan pysty paikantamaan ilman rakenteiden avausta. Kylpyhuonetta joudutaan purkamaan ainakin lämminvesivaraajan ympäriltä. Hän lupasi kirjallisen raportin torstaihin mennessä.


Tiistai-iltana myös taloyhtiön vakuutusmeklari kävi paikan päällä. Kävimme tilannetta läpi ja hän oli samaa mieltä muiden asiantuntijoiden kanssa: putkivuoto ja näyttäisi menevän vakuutukseen muitta mutkitta. Ihmettelimme, miksi moista piti edes ääneen sanoa – tottakai tällainen menee vakuutukseen.

Meklari jutusteli niitä näitä asuntoon liittyen ja mietiskeli, että olikos se My-My-Mynttinen vai Myyntimies vai kukas tässä asui ennen. Totesimme, että sama mies. Meklari innostui kehumaan Myyntimiehen toimintaa: jämpti kaveri, joka hoiti remontit ja muut aina tyylikkäästi ja viimeisen päälle ammattilaisilla. Melkein teki mieli epäillä, että maksettu puheenvuoro, mutta nimen hakeminen keskustelun alussa oli varsin aidon kuuloista. 

Jäimme odottamaan kartoittajan kirjallista raporttia, minkä jälkeen sama yritys voisi jatkaa rakenteiden avaamista vahingon paikallistamiseksi. Raporttia ei torstaina kuulunut, joten perjantaina kyselin sen perään. Hasse lupasi raportin viikonlopuksi. Vaan ei kuulunut raporttia vielä viikonloppunakaan. Maanantaina uutta kyselyä raportin perään, ja niin sitä tulla tupsahti raportti sähköpostiini. Raportti ei uusia uutisia tuonut ja sovimme, että yritys tulisi vielä samalla viikolla jatkamaan asian selvittämistä.

Ote raportista

Seuraavana päivänä 12.4. Hasselta tuli tekstiviesti: "Valitettavasti emme tällä hetkellä voi ottaa uusia purku-/ saneerauskohteita työnalle. Ystävällisin terveisin Hasse Vahinkokartoitus X Oy:stä". Tekstiviesti oli todellinen isku vasten kasvoja. Vahingosta oli melkein kaksi viikkoa, mutta asia ei ollut kartoitusraporttia pidemmälle edennyt. Paluu sujuvaan arkeen – niin nopeasti kuin mahdollista, mutta ei nyt hyvä tavaton liian nopeasti.