#211: The End

Minulla oli tänä kesänä poikkeuksellisen pitkä kesäloma – 6,5 viikkoa. Toisaalta se oli hyvä, sillä työn ohella kuluneen kesän hullunmyllyä olisi ollut vieläkin epätoivoisempaa pyörittää. Toisaalta harmittaa, että kerrankin olisi ollut mahdollisuus levätä ja ladata akkuja oikein kunnolla, mutta se jäi vain haaveeksi. Myös Jii piti normaalia pidemmän loman, mutta huokaisi vain helpotuksesta, kun pääsi takaisin töihin. Jossain alitajunnassa kytee pieni pelko siitä, onnistummeko vielä jonain kesänä pitämään yhteisesti koko perheenä näin pitkän loman. Mutta on vain uskottava ja toivottava, että se onnistuu.

En ole ehtinyt kirjoittaa kesän jälkeen, joten monia epätoivon hetkiä jää teiltä nyt varmasti kuulematta. Mutta niitä on tähän blogiin mahtunut jo niin paljon, että ehkä teistäkin on mukava kuulla, että elämämme on nyt rauhoittunut ja iso osa alkuvuoden stressistä, harmista ja kiireestä on nyt takanapäin. Sijoitusasunnoissa remontit ovat minimaalisen pieniä epäkohtia lukuun ottamatta valmistuneet ja uudet asukkaat ovat asettuneet koteihinsa. Jiin mummi ei ole vielä päässyt putkiremontin jäljiltä takaisin kotiinsa (kyllä, heinäkuun alussa piti päästä), mutta luotamme siihen, että asiat järjestyvät tämänkin osalta ihan lähiaikoina. Terassiremontin urakoitsija kävi yhtiön pihamaalla juhannusviikolla ja korjaustyöt piti aloittaa 1.8. Puolessa välissä elokuuta kuulin naapurilta, että ei ollut urakoitsija ilmestynyt paikalle eikä hänestä tälläkään kertaa ollut mitään tietoja. Mutta arvaatteko mitä, minun osaltani tämä terassiasia oli jo loppuun käsitelty, sillä…

Yksi iso asia on blogin puolella vielä käsittelemättä: tarinamme unelma-asunnosta tuli nimittäin päätökseensä ja kerron siitä teille nyt. Päätimme vuosi sitten, että kaikesta rakkaudesta kotiamme kohtaan, on järkevintä luopua siitä. Etsimme erikoista asuntoa, löysimme sen ja lopulta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen siitä tuli meille erittäin ihana koti. Samalla konkretisoitui myös kaikki pienen taloyhtiön ongelmat: asioista päätetään ilman asiantuntemusta muutaman henkilön kesken ja eri mieltä olevat jyrätään ja haukutaan selän takana. Eniten minua huoletti se, että kaikista suurimmasta omaisuudestamme päättävät henkilöt, joille ei tuntuvat rahalla olevan mitään merkitystä. Terassiremontti paisui 62 000 eurosta 190 000 euroon ja urakoitsija hävisi kuin pieru Saharaan. Puheenjohtajan suurin huoli oli kuitenkin saada urakoitsijan viimeinenkin lasku maksuun, kun lasku oli kuitenkin luvattu lähettää aikoja sitten. En tähän päivään mennessä ole löytänyt ihmistä, joka olisi tätä kuviota ymmärtänyt, mutta meidän taloyhtiössämme tämä oli ongelma vain meille.

Niinpä keväällä laitoimme asuntomme myyntiin Blokin kautta. Mietin pitkään, jaksaisinko myydä itse, mutta remontit ja muut kiireet pitivät huolen siitä, ettei ylimääräistä aikaa ollut. Niinpä päätimme kokeilla Blokin uudenlaista välityskonseptia, joka yhdistää hyvän välittäjän ja itse myynnin parhaat puolet. Blok hoiti asunnon markkinoinnin, teki asianmukaiset kauppakirjat ja oli molempien osapuolien tukena koko kaupanteon. Meille itsellemme jäi asunnonesittely, minkä koen onnistuvan itseltäni paremmin kuin vieraalta ihmiseltä. Pidin alkuun pari esittelyä, mutta lopulta remonttiasiat veivät kaiken ajan niin, että lopulta unohdin koko asunnonmyynnin.

Yhtenä iltapäivänä puhelimeni soi: välittäjä soitti ja kyseli puhelun alkuun kuulumiset. Olin alkamassa tilittää oharin tehneestä remonttimiehestä ja kylpyhuoneesta löytyneestä kosteusongelmasta sekä kaikista muista vastoinkäymisistä, mutta ennen kuin ehdin aloittaa valitusvirttäni, huomasin kysyä, että hän tarkoitti varmaankin oman asuntomme suhteen. Välittäjä oli hieman ihmeissään, mutta totesi, että juu, lähinnä niitä kuulumisia hän ajatteli. Totesin, että en edes muistanut asuntomme olevan myynnissä. Välittäjä kuulosti hieman pelästyneeltä ja kysyi, olimmeko tulleet toisiin aatoksiin. Kerroin, että emme, asunto on kyllä myynnissä, mutta nyt on ollut niin paljon kaikkea, että emme ole yksinkertaisesti koko asiaa muistaneet. Mutta jos joku on kiinnostunut, niin kyllä myydään.

Yksi perhe oli erityisen kiinnostunut ja oli halukas tulemaan esittelyyn heti seuraavana päivänä. Katselin järkyttyneenä ympärilleni ja mietin, voimmeko mitenkään saada pomminjäljiltä olevaa asuntoamme esittelykuntoon seuraavaksi päiväksi, mutta lupasin, että esittely onnistuu. Saimme asunnon siedettävään kuntoon ja näyttö meni niin hyvin, että perhe päätti jättää tarjouksen. Tutustuttuaan asunnon papereihin ja käytyään asioita vielä välittäjän kanssa läpi, he jättivät tarjouksen. Muutaman vastatarjouksen jälkeen pääsimme hinnasta yksimielisyyteen ja sovimme kaupanteosta. Toivoimme, että olisimme vähintään elokuun loppuun saaneet asua vanhassa kodissa, mutta ostajat eivät joustaneet heinäkuun viimeisestä päivästä. Se oli viimeinen sinetti kesälomasuunnitelmille, mutta pakko myöntää, että töiden ohella tästä muuttorumbasta ei olisi hengissä selvitty.

Tämän loppuratkaisun myötä päätän kirjoittamisen tähän blogiin. Tarina kaikkine mutkineen ja kiemuroineen jää luettavaksenne jatkossakin, mutta tätä sivustoa en enää päivitä. Kerroin jo yli vuosi sitten, miten koko blogi on muuttunut raskaaksi ja palauttaa joka kerta ikäviä muistoja mieleen. Kiitän teitä kaikkia, jotka olette matkan varrella lukeneet tarinaamme, iloinneet ilonhetkinä ja ennen kaikkea tukeneet vaikeina aikoina. Jatkan kirjoittamista uuden blogin parissa ja ensimmäisenä pääsette lukemaan, millaiset ovat asumisjärjestelymme tällä hetkellä, miten selvisimme 160 neliön tyhjentämisestä muutamassa viikossa ja millaisia suunnitelmia meillä tulevaisuuden varalle on. Toivottavasti liitytte seuraamme myös uuden blogin puolella. Ilmoitan blogin osoitteen teille heti, kun saan sivuston auki. Muistathan seurata tarinaamme myös Facebookissa sekä nyt myös Instagramissa. Kiitos ja aivan mahtavaa syksyn jatkoa kaikille! ❤

#210: Lisää kierroksia..

Ensimmäiseen asuntoon oli onneksi löytynyt vuokralainen, kun seuraava ilmoitti lähdöstään. Vuokralainen muutti asuntoon aikoinaan vain hetkeksi, mutta hetki venähti 22 vuodeksi. Tänä aikana asuntoa ei ollut remontoitu yhtään, joten oli selvää, että ainakin pintaremonttia joudutaan tekemään. Käynti asunnossa paljasti, että asunto oli remontoitava seinien ja lattian osalta kauttaaltaan. Keittiö oli tuotava 70-luvulta tähän päivään ja myös kylppäri vaati perusteellista pesua.

Samaan aikaan Jiin Mummin putkiremontti asunnon osalta lähestyi. Tuskin oli kellaritilojen tyhjennyksestä selvitty, kun oli mietittävä, mihin tyhjennetään 90 neliötä asuntoa. Kolme huoneista oli vuorattu kirjahyllyillä ja paksuja tietosanakirjamaisia teoksia oli kilometritolkulla.

Loppukevään osalta meillä oli joka päivälle minuuttiaikataulut: kuka tyhjentää Mummin asuntoa, kuka maalaa toista asuntoa, kuka hakee lapset hoidosta, kuka selvittää perinnönjakoa, kuka tekee jotain edellä mainituista lasten kanssa ja kuskaa lapsia harrastuksiin tai sieltä pois ja kuka ajaa jotain kuormaa kaatopaikalle tai tekee hankintoja rautakaupassa. Organisoitavana ja suunniteltavana oli keittiöremontti kahteen eri paikkaan, joista toinen oli ajoitettava putkiremontin kanssa yhteen. Mietittävänä oli sähkö- ja putkityöt, purettavana kaksi keittiötä, hankittavana kaikki uudet kalusteet ja ihmeteltävänä perhe- ja perintöjuridiikan kiemurat perinnöstä kieltäytymisen sekä alaikäisen sijaantulijan osalta. Selvitettävää riitti asbestikartoittajan tehdessä kahdesti oharit ja jo löydettyjen vuokralaisten ilmoittaessa yllättäen, etteivät otakaan asuntoa. Kaiken tämän lisäksi oli se ihan tavallinen, kiireinen arki kahden lapsen ja töiden muodossa. Minulla oli To Do -listoja puhelimessa, tietokoneella, työkalenterissa, taskukalenterissa ja ainakin viidellä eri irtolapulla.

Kun pääsin sijoitusasunnossa jynssäämään kylpyhuoneen kaakeleita, saatoin vain todeta homeisten ja irtoilevien laattojen olevan siinä pisteessä, että kylppäri oli uusittava. Oli etsittävä tekijä siihenkin. Töiden päästyä vihdoin käyntiin, löytyi kylpyhuoneesta kosteutta ja remontti laajeni jälleen. Taloyhtiön isännöitsijä osoittautui varsin yhteistyötaidottomaksi (siitä huolimatta, että koko remontti oli osakkaan kustannettava). En jaksa edes mennä vääntöön isännöitsijän kanssa tai tämä tarina ei pääty ikinä. Lattia jouduttiin lopulta purkamaan betonia myöten – ja tietysti haitta-ainepurkuna.

Töiden, lasten ja parisuhteen (minkä?) ohella pyöritimme aivan järkyttävää palapeliä. Vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet, kun hoidettavaa oli niin paljon. Välillä ajoimme yöllä, lasten nukkuessa takapenkillä, uusia kylppärikalusteita sijoitusasuntoon, kun aikataulu painoi liiaksi päälle. Omassa asunnossa ihmeteltiin maan alle (tai maapallon toiselle puolelle) kadonnutta terassiurakoitsijaa. Mummin asunnossa remontti sentään eteni hyvin – niin hyvin, että urakoitsija unohti sovitut lisätyöt: kylpyhuoneen kapean oven leventämisen, uusien sähkövetojen vetämisen ja lattialämmityksen asentamisen. Laskut kyllä löysivät perille.

Mietittävää, muistettavaa ja selvitettävää oli niin paljon, että nyt jälkikäteen ihmetyttää, että miten tästä(kin) kaikesta kuitenkin selvittiin.

#209: Kauhujen kevät

Olen yleensä vuodenvaihteessa toiveikas ja avoin uuden vuoden suhteen. Viime vuoden lopulla tuntui kuitenkin erilaiselta ja sisimmässäni uusi vuosi ahdisti. Ihmettelin tunnetta, mutta en antanut sille liikaa sijaa.

Vuoden viimeisenä päivänä pitkäaikainen vuokralaiseni irtisanoi vuokrasopimuksensa. Ajattelin heti, että tätä se tunne tarkoitti. Kaiken hektisyyden keskellä uuden vuokralaisen etsiminen tuntui raskaalta. Asunnolla käydessäni havaitsin ilmanvaihto-ongelmien aiheuttamia vaurioita katossa sekä ikkunanpielissä. Alkoi niiden tutkiminen, korjauksien selvittäminen ja maksajan etsiminen. Kiinnostuneita ravasi näytöillä, mutta asunnon valtavirrasta poikkeava värimaailma osoittautui ongelmaksi yhdelle jos toiselle. Aikaa ja voimavaroja ei kuitenkaan ollut isompaan remonttiin. Ja toisaalta värimaailmaan liittyi vahvoja tunnesiteitä, sillä olimme sen aikoinaan ensimmäiseksi kodiksemme rakentaneet ja kyseiset värit valinneet.

Kaikki maallinen murhe ja tapetinsävyt unohtuivat yhtenä lauantaiaamuna tammikuussa. Heräsin normaalia aiemmin ja vilkaisin puhelimesta kelloa. Hämmennyin nähdessäni vastaamattomia puheluita ja perheryhmään tulleita viestejä. Avasin viestit, joissa Jiin äiti pyysi heti soittamaan hätätilanteen takia. Päässä pyöri kysymyksiä ja vilahti ajatuksia siitä, mitä on voinut tapahtua. Mietin kaikkea mahdollista ja pahimmassa skenaariossa ajattelin Jiin Mummin joutuneen sairaalaan. Kuuntelin anopin jättämän ääniviestin: ”Didi-kulta, soittakaa heti, Veke [Jiin isä] on kuollut”. En ollut mitenkään varautunut kuulemaan näin shokeeraavia uutisia. Järkytys valtasi koko kehon ja tunsin, kuinka ahdistus pusersi minua lamaannuttaen hengityksen. En pystynyt tekemään mitään. Tuijotin vain eteenpäin.

Hetken päästä tajusin, että nyt minä olen se, jonka on kerrottava Jiille isänsä täysin yllättävästä poismenosta. Katsoin autuaan tietämättömänä tuhisevaa Jiitä ja mietin, miten ikinä voi kertoa rakastamalleen ihmiselle jotain näin järkyttävää. Päätin, että annan Jiin nukkua niin pitkään kuin häntä nukuttaa – edessä saattoi olla unettomia öitä.

Surulle ei jäänyt liikaa aikaa, sillä Mummin taloyhtiössä oli alkamassa putkiremontti ja kellaritilojen tyhjentämiseen oli aikaa enää kaksi päivää. Jiin isovanhemmat ovat asuneet asunnossaan alusta, 60-luvulta, asti. Sukupolvelleen tyypillisesti kaikki säästettiin ja säilöttiin: ”tätä voi aina tarvita” -tyyppisesti. Tyhjennettävänä oli verkko- ja kylmäkellarin lisäksi Jiin isoisän, Mufan, ”luola”. Luola on taloyhtiöltä vuokrattu erillinen 15 neliömetrin tila.

Mufa kuoli vuonna 2014. Jii kävi äitinsä kanssa tuolloin tutkimassa luolaa tyhjennysmielessä. Lukitun oven takaa paljastui lattiasta kattoon, peräseinästä ovelle laatikoita, lipastoja ja lootia. Hyllyt ja lipastot olivat täynnä lokerikkoja, joissa oli kymmeniä lokeroita täynnä elämää pienempiä yksiköitä. Siis aivan kaikkea. Maailmasta ei varmasti löydy esinettä, jota ei tuolta luolasta olisi voinut kaivaa esiin. Tyhjennys tuntui niin toivottomalta, että asia unohdettiin odottamaan parempaa hetkeä. Paremmasta voidaan olla montaa mieltä, mutta tyhjennys oli käynnissä nyt. Tyhjennystä oli tehty jo joulusta asti, mutta tavaramäärä ei näyttänyt vähenevän yhtään. Surun keskellä kaikki voimavarat oli kanavoitava tyhjennyshommiin.

Luola - tässä kohtaa jo suurin osa tyhjennetty

Suremaan eivät kerenneet kaikki muutkaan. Jiin vanhemmat olivat yhdessä yli 40 vuotta. Tänä juhannuksena olisi juhlittu rubiinihäitä. Pitkästä liitosta huolimatta Vekellä oli kaksi vanhempaa lasta aiemmasta liitosta. Poika oli katkaissut välinsä isäänsä vuosia sitten eikä Jii tiedä velipuolestaan käytännössä muuta kuin nimen. Vain 1,5 vuorokautta Veken yllättävän poismenon jälkeen sukulaisuus alkoi kiinnostaa: pojan tytär otti yhteyttä ja kyseli perinnönjaon perään.

Kevään aikana selvisi, että poikaa ei isänsä poismeno kiinnostanut, mutta hänen viisi jälkeläistään olivat käsiojossa odottamassa äkkirikastumista. Järjestimme hautajaiset ja hoidimme kaikki muut velvoitteet. Yksikään heistä ei saapunut hautajaisiin eikä ollut kiinnostunut isoisänsä elämästä missään määrin. Heitä kiinnosti vain perintö, mutta millään tavalla he eivät ainakaan helpottaneet pesänselvittämistä: he eivät suostuneet allekirjoittamaan valtakirjoja, koska eivät halunneet osallistua mihinkään. He eivät suostuneet antamaan edes osoitteitaan perunkirjoituskutsujen lähettämistä varten, sillä pesänselvittäjällä on velvollisuus selvittää tällaiset asiat. Kyllähän kaikki selvisi, vaikka sitten jonottamalla tuntitolkulla maistraatissa ja tilailemalla 9 euron kappalehintaan osoitetietoja jokaisesta erikseen. 

Ihmetellessäni ventovieraiden ihmisten häikäilemättömyyttä ja sydämettömyyttä, ilmoitti toinen vuokralainen muuttavansa pois. 

Rakastamme. Muistosi säilyy aina.

#208: ...ei loppua vieläkään

On melkein vuosi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kerroin jo aiemmin, etteivät voimavarat riitä enää raportoimaan näitä tarinoita tästä unelmien taloyhtiöstä. Lueskelin äsken viimeisimpiä postauksia terassiremonttia koskien enkä oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Otetaan lyhyt kooste, mitä tänne pitäisi tässä kohtaa kuulua ja mitä tänne oikeasti kuuluu:

Yhtiön hallitus päätti ilman kilpailutusta, sopimuksia tai valvojia ottaa yhden miehen firman tekemään yhtiöömme vaativaa terassiremonttia (#197). Tarjous oli 62 000 euroa ja remontin piti kestää 3 viikkoa per asunto eli juhannuksena 2018 piti kaiken olla valmista. Urakoitsija päivitti tarjousta kesken kaiken 105 000 euroon, mutta kukaan muu ei kyseenalaistanut tätä (#198). Lasku laskun perään ylitti tarjouksen, mutta tämä ei haitannut ketään (#202). Vesivahinkoa sattui siellä ja täällä ja rakennustekniset ratkaisut olivat vähintään mielenkiintoisia (#204). Kolmen viikon urakka paisui 20 viikon loputtomaksi tahkoamiseksi (#206) ja ei kannata liioitella yllättynyttä, kun kerron, ettei urakka ole vieläkään valmis. Niin, luit ihan oikein. Valmista ei ole vieläkään. 

Lopputarkastus pidettiin 28.11.2018. Ihan vähän meni juhannuksen yli, mutta ei nyt takerruta siihen. Katselmuksesta saatiin aikaiseksi 2 sivua vikoja ja virheitä, jotka urakoitsija lupasi tulla korjaamaan heti keväällä lumien sulettua. Erikseen sovittiin, että kaikki on valmista toukokuun 2019 loppuun mennessä. Urakan valmistuminen venähti siinä määrin, että ensilumikin ehti sataa ja ymmärrettävästi korjauksia ei päästy enää viime vuoden puolella tekemään. Korjauslistalla oli muun muassa sellaisia asioita kuin ruosteisten rautojen näkymistä uudella betonipinnalla, vedenvalumisia rännien ja peltien välistä, ulkoverhoilusta tippuneita tiiliä, suojausten pettämisestä johtuvia vesivahinkoja betonipinnassa ja virheellisiä kaatoja. 

Tammikuussa puheenjohtaja ilmoitti, ettei tavoita urakoitsijaa. Taloyhtiö odotti viimeistä laskua, jotta remonttia varten otettu remonttilimiitti saataisiin konvertoitua lainaksi. Limiittiä oli tähän mennessä käytetty 185 000 euroa. Kyllä, limiittihän tässä matkan varrella jo tuplattiin. Alkuperäinen lainatarve oli hallituksen mukaan 50 000 euroa. Se päätettiin jo alkumetreillä nostaa 100 000 euroon. Elokuun lopulla hallitus pyysi valtuudet vielä limiitin korottamiseen 100 000 eurolla, sillä rahat (joiden piti kaikella varmuudella riittää aivan varmasti kaikkiin mahdollisiin lisätöihin ja yllätyksiin) oli käytetty pelkästään purkutöihin. Asumme kaiketi jossain multimiljonäärien talossa, kun tämä ei haitannut ketään. Yllätyksiähän nyt tulee aina. 

Kevään aikana selvisi, että kaadot on tehty kaikilla terasseilla liian loivina. Valuja tehnyt yritys olisi tehnyt isommilla kaadoilla, mutta urakoitsija oli todennut, että joutuu tekemään enemmän pohjatöitä, joten valut tehdään, kuten hän sanoo. Kaadot ovat joko liian loivat tai paikoitellen olemattomat – ja jostain kohtaa kaataakin sitten vedet kohti rakenteita. Uudet terassimme eivät kestä minkäänlaista lumirasitusta tai edes riittävän kovaa vesisadetta. Kynnykset on jätetty niin matalaksi, että jo muutaman millin jääkerros betonin pinnalla aiheuttaa veden tulvimisen asuntojen puolelle. Nyt onkin ohjeistettu, että jos talvella mielii viikoksi johonkin, on avain jätettävä naapuriin, jotta naapuri voi tarkkailla, ettei vesi valu sisälle asuntoon. Tällaisista terasseista olenkin aina haaveillut. 

Puheenjohtaja jatkoi urakoitsijan tavoittamisyrityksiä koko talven. Helmikuussa todettiin, ettei ole saatu kiinni. Maaliskuussa joku tiesi kertoa, että urakoitsija oli ainakin ollut pitkään Thaimaassa – ei ollut tietoa, onko edelleen. Jatkettiin tavoittamisyrityksiä ja Ana lupasi käydä myös kaverinsa (urakoitsijan) oven takana. Huhtikuussakaan ei kuulunut mitään eikä kukaan tavoittanut sähköpostilla tai puhelimitse, mutta toukokuussa urakoitsija kaiketi heräsi talvihorroksestaan. Hän lupasi toimittaa viimeisen laskun sekä tulla viikolla 21 toukokuussa tekemään sovitut korjaukset. 

Tuli viikko 21, mutta urakoitsija tai viimeinen lasku eivät perille löytäneet. Kohta ollaan taas juhannuksessa ja muu hallitus on ihmeissään, että mitenhän tässä nyt näin kävi. Rakennusaikaista vakuutta ei vaadittu, koska urakoitsija oli hyvä tyyppi eikä viitsi hänen rahojaan turhanpäiten panttailla (#202). Takuuajan vakuutta ei ole asetettu eikä sovittuja korjauksia tehty. Viimeistä laskua odotellaan edelleen ja kuukausittain maksetaan mukavaa summaa korkojen muodossa 185 000 euron limiittitilistä, jota nyt joudutaan pitämään voimassa niin kauan, että urakoitsija viitsii viimeisen laskunsa toimittaa. 

Tekisi mieleni sanoa, että mitä minä sanoin. Mutta en vaivaudu edes sanomaan.

#207: Loppu häämöttää

Toissaviikolla työmies teki hommia melkein kellon ympäri. Hoki joka välissä, että sunnuntaina [19.8.] on oltava valmista. Sunnuntai tuli, työmies hävisi – ja hommat jäivät kesken. Viime viikolla ei yhtiössä tapahtunut mitään. Kysyin hallitukselta, onko mitään tietoa, missä mennään. Ei vissiin ollut, kun ei kukaan vaivautunut vastaamaan. Kysyin sitten urakoitsijalta, missä mennään ja (neljännen kerran) milloin saisimme sen silikonin (#205) olohuoneeseen. Samalla kysyin, tavoittiko hän sähkömiestä, joka hänen piti edellisellä viikolla pyytää ”heti seuraavaksi päiväksi käymään”.

Urakoitsija soitti torstaina ja kysyi, voiko hän tulla seuraavana päivänä vetämään silikonin ja myös sähkömies hoitaisi viimeiset sähkötyöt kuntoon. Vastasin, että sopii oikein hyvin. Perjantaina tuli puolen päivän aikoihin viesti, että sähkömies tuleekin tämän viikon keskiviikkona. Myös urakoitsija vetäisi silikonin tuolloin ja sen jälkeen meidän asuntomme on valmis! En jaksanut yllättyä, että valmistuminen siirtyi jälleen eteenpäin. Yllätyin kuitenkin siitä, että asuntomme olisi valmis sähkötöiden ja tämän yhden silikonin jälkeen. Autotallin katto maalataan vielä kauttaaltaan ja peltejäkin puuttuu terasseilta useista kohdista. Kysyinkin urakoitsijalta, milloin loput työt tehdään. Urakoitsija vastasi, että ensi viikon lopulla pitäisi peltimiehen tulla jatkamaan. Jäi vähän epäselväksi, mitä hän ajatteli iloitessaan, että asuntomme olisi nyt keskiviikkona valmis.

#206: Tosi onnistunut terassiremontti

No niin, pientä tilanneraporttia terassiremontin ”etenemisestä”. Meidän asunnon osalta kolmen viikon remontissa on meneillään 15. viikko. Koko urakan aloittamisesta on nyt neljä kuukautta. Olemme muun muassa olleet ilman omaa autopaikkaamme koko tämän ajan, sillä urakoitsija on kasannut paikallemme rakennustarvikkeitaan. Onneksi tien varteen voi jättää (jos vaan on tilaa), vaikka omat haasteensa se tuo, kun yrittää kantamusten kanssa päästä turvallisesti kotiin ja huolehtia, etteivät lapset jää tietä viilettävien roska-autojen tai muiden teiden ritareiden renkaiden väliin.

Koko tämä aika on pitänyt myös sietää remontista aiheutuvaa meteliä sekä asunnossa ravaavia vieraita miehiä, jotka todella edelleen (pyynnöistä huolimatta) ilmestyvät asuntoon milloin mistäkin ja mitään ilmoittamatta. Viime viikolla meillä pyöri työmiehiä aamuseitsemän ja iltayhdeksän välillä - myös lauantaina ja sunnuntaina. Oli mielenkiintoinen illalliskokemus, kun lapsivapaata iltaa juhlistaaksemme grillasimme Jiin kanssa ja nautiskelimme lasit viiniä – työmiehen puuskuttaessa vieressä. Mutta kyllähän tämän kaiken kestää, kun  k o h t a  meillä on uudet, upeat terassit. Tai uudet ainakin.

Mainitsin puolikkaassa lauseessa pari viikkoa sitten yhdessä asunnossa sattuneesta vesivahingosta (#204). Vahinkoa on nyt tutkittu ja vauriot todettu: parketti on pilalla ja tavalla tai toisella korjattava, rakenteet terassin päältä alas parketin tasolle ovat läpimärät. Asuntoon joudutaan rakentamaan väliaikainen ulkoseinä olohuoneeseen, sillä varsinainen seinä joudutaan purkamaan ja kaikki ikkunat sekä takapihan ovi on irrotettava.

Eilen tuli viesti hallituksen puheenjohtajalta. Heillä oli tullut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vedet samalla tavalla sisään. Tulevana keskiviikkona piti olla viimeisten asuntojen betonivalu, mutta se jouduttiin perumaan. Tähän asti jälleenrakennetut rakenteet joudutaan avaamaan eli käytännössä palataan alkuun. Urakoitsija kyllä ymmärtää, että nämä vahingot ovat johtuneet heidän toimistaan eli taloyhtiön kustannusten ei pitäisi tästä nousta. Toisaalta ketään ei taloyhtiössä kiinnosta, mitä urakoitsija meiltä laskuttaa, joten en hämmästyisi, vaikka kustannuksia taloyhtiön kassastakin vähän tasattaisiin.

Olen ollut ehkä liiankin skeptinen urakan suhteen ihan alusta lähtien. Ehkä ajattelin, että ”pessimisti ei pety” -ajattelutapani suojaisi mielenrauhaani mahdollisten ongelmien ilmentyessä. Mutta tällä hetkellä olen kauhuissani: jos näin mittavia ongelmia ilmenee jo tässä vaiheessa urakkaa, niin millaisia yllätyksiä rakenteet kätkevätkään sisäänsä?

#203: Kuukauden urakka

Terassiremontin piti kestää kolme viikkoa per asunto. Paksumman betonin takia arvio kasvoi neljään viikkoon. Koko meidän talon piti olla valmis juhannukseen mennessä. Tämä ei kuulostanut lainkaan pahalta. Tuoreessa muistissa oli vielä toissakesä, jonka elimme kokonaisuudessaan evakossa vesivahingon takia. Emme halunneet jälleen uhrata koko kesää remontille, mutta juhannuksen jälkeenhän olisi vielä hyvin kesää jäljellä.

Remontti alkoi omassa asunnossamme 18.5., joten neljä viikkoa siitä oli 15.6. Tänään on 5.8. ja voitte heitellä veikkauksia, onko remontti valmis. No eihän se ole. Viikon viivästyminen tuli, kun betonivalua ei päästy tekemään aiottuna päivänä vesisadetta veikanneen sääennusteen takia. Juhannuksen jälkeen en nähnyt ketään töissä moneen päivään. Heinäkuun alussa kysyin, tapahtuuko remontissa mitään, kun ketään ei näy missään. Sain parin päivän päästä Larilta vastauksen, että työmiehet ovat lomalla. Muuta selitystä en ole kuullut enkä yrityksistä huolimatta saanut. Ja luonnollisesti olen yhtiössä ainoa, jota urakan viivästyminen edes harmittaa – hankala tapaus, kun olen. 

Remonttihuolista vapaa asuntomme on jälleen näyttänyt parhaat puolensa. Valtavat terassit kahdessa kerroksessa olivat asia, jotka eivät ainakaan negatiivisesti vaikuttaneet ostopäätökseemme. Olemme asuneet asunnossa nyt kolme kesää, joista kahtena emme ole päässeet käyttämään terasseja lainkaan. Olemme Jiin kanssa olleet tänä kesänä molemmat viisi viikkoa lomalla – ja viettäneet koko loman poissa kotoa.

Alkuun yritimme elää kuin koko remonttia ei olisi, mutta se oli mahdotonta. Työmiehet aloittavat työnsä kello 8 mennessä. Joskus ovat aloittaneet jo kello 6. Joskus tekevät viikonloppuja, joskus eivät. Ikinä et tiedä, minkä näköinen tyyppi ovesta aamulla sisään astelee. Ja nimenomaan astelee: nämä eivät pyynnöstä huolimatta voi ilmoittaa tulostaan soittamalla ovikelloa. Se on kiva herätä tukka pystyssä kuola suupielestä valuen, kun vieras mies pyrkii sänkymme vierestä kattoterassille. Jos joskus onnistuimmekin olemaan hereillä jo valmiiksi, sai koko ajan odotella, milloin vieras ihminen ilmestyy jonnekin päin kotia. Sen lisäksi, että he tulivat ovesta salamyhkäisesti sisään, he kulkivat myös terassilta toisella tai tulivat reteesti tikkaita pitkin suoraan kaiteen yli. Ja sitten koputeltiin ikkunaan, kun piti päästä sisälle. 

Koti on ollut valtavan pölyn ja lian peitossa koko kesän. Joskus yritimme viikonloppua varten siivota, mutta pienen rakennuspölyn siivoaminen oli toivotonta. Ja seuraavana päivänä koti näytti siltä kuin ei olisi ikinä siivottu. Suojauksia ei asuntoomme ikinä ilmestynyt, vaikka sellaisista oli alkuun puhetta. Vessoja ja keittiötä lainataan kuin omaansa. Eikä siinä toki mitään pahaa ole, mutta kylpyhuoneen ja vessan valkoiset matot ovat entiset, kun niissä on talsittu likaisilla työmaakengillä ihan huoletta. Lian lisäksi meteli on mieltä ylentävää. Betoninpiikkaus tunkee korvatulpistakin läpi ja jos ei mikään laite tai kone huuda, huutaa työmiesten radio rockia sellaisella volyymilla, että tietää viimeinenkin solu olevansa hereillä. 

No, tästä se arki taas lähtee. Huomenna loma on ohi ja paluu työn pariin edessä. Hyvillä mielin ja energiaa täynnä kohti syksyä, eiks je? 😃 

#201: Hallituksen hankalin tyyppi

Olimme pitkään sopineet – tai ainakin yrittäneet sopia – asioista sähköpostilla, joten ehdotin hallitukselle kokoontumista. Pidimme hallituksen kokouksen kesäkuun alussa. Kokouksen aluksi kiersimme tarkistamassa remontin tilanteen. Ilman asiantuntijaa kierros oli pelkkä katselmus, miltä auki revityillä terasseilla sillä hetkellä näytti. Tuntui hölmöltä ihmetellä puoliksi asennettua bitumia ja pohtia, mitenköhän pellit tullaan asentamaan, kun kenelläkään ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten niitä peltejä edes voisi asentaa. 

Varsinaisessa kokouksessa kävimme läpi sopimuksen. Puheenjohtaja oli muun hallituksen tietämättä laatinut ja toimittanut sopimuksen urakoitsijalle 9.5. Hän kertoi asiasta muille yhtiökokouksessa 25.5., kun ilmaisin huoleni urakan etenemisestä ilman minkäänlaista sopimusta. Puheenjohtajan mielestä oli parempi ensin pyytää kommentit urakoitsijalta ja vasta sen jälkeen hallitukselta. Hämmästelin ajatusta, sillä itse olen tottunut, että taloyhtiö ja hallitus vetävät yhtä köyttä, minkä jälkeen aletaan neuvottelemaan urakoitsijan kanssa.

Ehdotin, että sopimukseen lisätään, että muilta osin noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja eli YSE 1998:a. Puheenjohtaja kertoi, että oli tämän lisännyt jo, vaikkei se meille toimitetussa versiossa vielä lukenutkaan. Puheenjohtaja kertoi, että sopimukseen on myös urakoitsijan toiveesta lisätty urakoitsijan käyttämät aliurakoitsijat sekä maksuehto ja laskutusväli, jotka urakoitsija oli halunnut ehdotettua tiukemmiksi.

Takuuajan ja takuuajan vakuuden osalta ehdotin, että kriittisestä ja isosta urakasta johtuen ehdottaisimme urakoitsijalle, että takuuaika olisi 10 vuotta ja vakuus 5 prosenttia työn osuudesta. Ana ehdotti, että takuuaika on 2 vuotta ja vakuus 2 prosenttia työn osuudesta. Muut halusivat urakalle lyhyemmän takuuajan sekä pienemmän vakuuden, joten jäin yksikseni ehdotuksineni.

Urakoitsijalta tuli toukokuussa ensimmäinen lasku, jonka käsittelimme kokouksessa. Ilmoitin, etten hyväksy sitä maksuun ennen kuin sopimus on allekirjoitettu. Vaikka en hyväksynyt puheenjohtajan toimintatapaa laatia yksikseen sopimuksia taloyhtiön puolesta, en myöskään hyväksy, että urakoitsija panttaa kuukauden sopimuksen allekirjoittamista, vaikka oli sen kuitenkin kuulemma hyväksynyt.

Muiden mielestä lasku oli kunnossa, joten se laitettiin maksuun. Teimme kokouksessa päätöksen myös vesieristeen vesirasituskokeen tekemisestä, jonka lopputuloshan jo viime tekstissä selvisikin (#199). Päätimme myös urakan valvonnasta ja jälleen olin yksinäni eriävän mielipiteeni kanssa, kun olisin halunnut, että urakalle otetaan ulkopuolinen valvoja. Käsittelimme myös asbestikartoitusta, joka oli muiden mielestä turhaa, sillä ”väärän” tuloksen myötä kustannukset kasvaisivat vain entisestään. Kerroin omat kokemukseni sijoitusasunnon taloyhtiöstä, jossa kattoremontti tehtiin ilman asianmukaisia kartoituksia ja remontti johti lopulta urakoitsijan syytteeseen työsuojelurikkomuksesta sekä huomattavaan kustannusten kasvuun taloyhtiön osalta. Muut istuivat hiljaa ja lopulta suostuivat ehdotukseeni, että kartoitus tehdään.

Tuttuun tapaan toimin kokouksessa sihteerinä. Suosin dokumentoinnissa mahdollisimman kattavaa ja sujuvaa asioiden kirjaamista: jos joku asia on saatu päätökseen heti kokouksen jälkeen, kirjaan tämän pöytäkirjaan eikä asioita tarvitse lukea usean pöytäkirjan kautta. Tällaiset kohdat on aina erikseen mainittu. Esimerkiksi: päätimme kokouksessa tehdä asbestikartoituksen, joten pöytäkirjaan kirjattiin ”Päätettiin toteuttaa asbestikartoitus”. Kartoituksen tulos tuli jo muutaman päivän päästä, joten lisäsin pöytäkirjaan: [Kartoitus tehty 6.6., raportti saatu 7.6. ja se on liitteenä]. Pilkkua viilaamalla tuota raporttia ei toki kuulu tähän pöytäkirjaan lisätä, mutta mielestäni on selkeämpää, että valmis raportti löytyy heti kyseisen päätöksen takaa, jos mahdollista.

Toimitin pöytäkirjan muille kommentoitavaksi, kun sain sen valmiiksi. Urakoitsija kyseli päivittäin hallituksen mielipidettä rakennusteknisiin asioihin ja kaava oli aina sama: joku toimitti kysymyksen hallitukselle kertomatta omaa kantaa. Kysymykseen saattoi tulla yksi tai kaksi (yleensä eriävää) mielipidettä, minkä jälkeen asia unohtui ja urakoitsija jatkoi, miten tykkäsi. Pöytäkirjan toimittamisen ohessa esitin hallitukselle toiveen, että tekisimme hallitustyöskentelyssä ryhtiliikkeen siltä osin, että kaikki tieto kulkee (viitaten puheenjohtajan yksin laatimaan sopimukseen) eikä päätöksiä jätettäisi avoimeksi. Emme voi edetä niin, että joku esittää kysymyksen, mutta asiaa ei käsitellä loppuun. Jos tämä urakka halutaan omin voimin viedä maaliin, on jokaisen omalta osaltaan huolehdittava, että se myös onnistuu.

Ekillä vastahakoisuuteni meni syvälle tunteisiin ja pöytäkirjaviestiin tuli kipakka vastaus. Hänen mielestään sihteeri ei voi tehdä lisäyksiä pöytäkirjaan kokouksen ulkopuolelta. Jostain hän keksi ottaa esiin myös isännöitsijäntodistukset, jotka oli edellisessä kokouksessa sovittu minun vastuulleni. Hän ihmetteli, miten nekin voivat olla sihteerin vastuulla. Pöytäkirjassa oli maininta myös asunnossamme vaihdetusta suihkusekoittajasta. Sekoittaja hajosi, sen kävi tarkastamassa hallituksen ex-puheenjohtaja sekä yksi jäsen. Vaihtotyö kilpailutettiin ja yksimielisesti päätettiin tilata yrityksestä X-Putki Oy. Eki oli nyt sitä mieltä, että tuo tunnin vaihtotyö olisi pitänyt valvoa hallituksen toimesta. Lopuksi Eki toivoi ryhtiliikettä minulta, etten olisi koko ajan tekemässä asioista hankalia vaan remontti saataisiin etenemään ilman viivytyksiä ja muutenkin sujuvasti urakoitsijan kanssa.

Kerroin kaikille, etten ole huvikseni tarkka asioista vaan aidosti huolissani tästä urakasta. Olen keskustellut lukuisten ihmisten kanssa tästä eikä yksikään voi ymmärtää yhtiömme toimintatapaa tällä hetkellä. Tähän ihmisjoukkoon mahtuu niin ammattivalvojia, rakennusinsinöörejä, lakimiehiä kuin isännöitsijöitäkin – maallikoista puhumattakaan. Viimeksi edellisenä päivänä olin yhteydessä Kiinteistöliittoon, jossa näitä käänteitä kuunneltiin yhtä hämmentyneinä ja sanattomina kuin aiemminkin. Kiinteistöliitossa oltiin todella hämmentyneitä, että hallitus haluaa ottaa tällaisia riskejä kantaakseen.

Kerroin, etten tule tekemään ryhtiliikettä sen suhteen, että ottaisin tästä urakasta henkilökohtaiselle vastuulleni asioita, joista en ymmärrä mitään. Totesin, että minäkin haluan urakan sujuvasti maaliin, mutta minä en halua olla viiden vuoden päästä maksamassa kaksinkertaista hintaa siitä, että haluttiin olla sujuvia. Niitä remontteja on tässä yhtiössä nähty ihan riittävästi enkä ymmärrä, miten tämä poikkeaa edellisistä. Päätöksillään hallitus antaa urakoitsijalle vapaat kädet tehdä ja laskuttaa mitä tahansa ilman, että voimme ikinä saada ketään vastuuseen, jos ongelmia syntyy. En yksinkertaisesti ymmärtänyt, kenen etu se on – ei ainakaan osakkaiden tai taloyhtiön.

#198: Ei se ole niin justiinsa

Kun ensimmäiset terassit oli purettu, urakoitsija toimitti yhtäkkiä päivitetyn tarjouksen urakasta. Alkuperäinen tarjous oli lisätöineen 62.000 euroa. Päivityksen jälkeen arvio kustannuksista oli 105.000 euroa ilman lisätöitä. Alempien terassien betoni oli piirustusten mukaan 5 senttiä paksua. Purkutöissä selvisi, että betoni oli 5-15 senttiä paksua. Ymmärrän toki, että tämä vaikuttaa kustannuksiin, mutta uudessa tarjouksessa myös yläterassien purkuaika kolminkertaistui, vaikka niiden osalta yllätyksiä ei tullut. Myös moni muu asia oli kalliimpi tai tullut kokonaan uutena tarjoukseen (vaikka hallitus oli yhtiökokouksessa väittänyt nämä asiat ensimmäisessä tarjouksessa jo huomioidun).

Hallitus päätti jälleen kutsua ylimääräisen yhtiökokouksen koolle toukokuun lopulla. Yhtiökokous oli kolmas 2,5 kuukauden sisällä. Ilmaisin huoleni koko yhtiölle niin kustannusten jyrkästä kasvusta kuin sopimuksen sekä valvojankin puutteesta. Muut eivät nähneet ongelmaa kustannusten kasvusta – siitäkään huolimatta, että laina, jonka piti heittämällä riittää, jouduttiin jo nyt urakan alkumetreillä todeta riittämättömäksi. Sopimuksen osalta puheenjohtaja todella yllätti kertomalla, että on laatinut sopimuksen, jonka on urakoitsijalle jo toimittanut. Kysyin hämmentyneenä, miten hän voi yksinään laatia sopimuksen ja toimittaa sen hallituksen tietämättä allekirjoitettavaksi. Pyysin puheenjohtajaa toimittamaan sopimuksen meille muille nähtäväksi.

Valvonnan osalta keskustelu meni jälleen naurettavalle tasolle. Muiden mielestä pystymme itse valvomaan saman kuin joku kalliisti laskuttava asiantuntijakin. Yritin perustella valvojaa muun muassa aloituspalaverissa ilmi tulleilla seikoilla, mutta ketään ei kiinnostanut. Anan mielestä voimme palkata vaikka sata valvojaa seisomaan tumput suorina työmaalle, mutta järkevintä on säästää sellaisessa. Yritin vielä vedota siihen, että asiantuntijan puuttuminen on viimeinen kohta säästää eikä meillä ole asiantuntemusta ottaa kantaa rakennusteknisiin asioihin, mutta kukaan ei nähnyt tätä ongelmana.

Purkutöiden siirtyessä meidän terassille, tuli mieleeni uudistunut asbestilainsäädäntö (#32). Jii keskusteli purkutöitä tekevän kaverin kanssa, joka kertoi, että varmasti rakenteissa on asbestia käytetty eli kannattaa pitää ikkunat kiinni, kun he ovat hommissa. Kysyin hallitukselta, mitä urakoitsijan kanssa on asbestista puhuttu. Jos rakenteissa on asbestia, ei ohje voi olla, että pitäkää ikkunat kiinni. Varsinkin, kun työmiehet itse pitivät terassien ovia jatkuvasti auki.

Kuvittelin urakoitsijan ottaneen asian jollain tavalla esille, kun urakkaa oli tarjousvaiheessa läpikäyty, mutta olin väärässä. Urakoitsija ja hallitus olivat kuitenkin tässä kohtaa sitä mieltä, että kartoitusta on turha tehdä: jos asbestia löytyy, urakan kustannukset nousevat tähtitieteellisiksi. Muistutin hallitusta, että laki on hyvin yksiselitteinen ja kartoitus pitää yksinkertaisesti olla tehtynä, oli urakoitsija asbestin olemassaolosta mitä mieltä tahansa. Ja me hallituksessa vastaamme siitä, että kartoitus on tekemättä. Kukaan ei vastannut mitään.

Toukokuun lopulla urakoitsija pyysi kommenttia terassirakenteen tuuletuksen järjestämiseksi. Totesin hallitukselle, etten voi ottaa asiaan kantaa, sillä en ymmärrä yhtään, mistä puhutaan. Urakoitsija pyysi kommenttia viemäreiden kuvauttamiseen sekä mielipidettä villojen vaihtoon. Kukaan ei vastannut mitään mihinkään. Minä totesin omalta osaltani, että asiantuntemukseni ei riitä ottamaan kantaa näihin asioihin ja juuri tällaisten asioiden takia olisi hyvä, että taloyhtiöllä olisi joku asiantuntija, jonka puoleen kääntyä. Kukaan ei vastannut mitään ja urakka joutui eteenpäin.

Yhtenä maanantaina palasin viiden jälkeen töistä kotiin ja huomasin, että kotiovemme oli auki. Työmiehet lopettelivat yleensä kolmen aikoihin, joten hämmästyneenä talsin kotitietä pitkin ja tuijottelin avonaista ovea. Hämmästys vaihtui tuohtumukseksi, kun havaitsin työmiesten lähteneen ja ovi oli unohtunut auki – siis kokonaan auki. Jii kertoi, että oli päivällä käväissyt kotona ja huomannut tuolloin, että avaimemme oli jätetty roikkumaan talomme edessä olevaan kukkaruukkuun työmiesten puuhastellessa kolmannessa kerroksessa ilman minkäänlaista näköyhteyttä avaimeen tai edes talomme edustaan.

Otin yhteyttä urakoitsijaan, joka pahoitteli oven auki jäämistä. Avaimen osalta totesi, että helpompi pitää sitä alakerrassa ovien lähettyvillä kuin kantaa koko ajan mukana. Kovasti lupaili, että toista kertaa ei ovi jää auki.

Keskiviikkona lähdimme mökille. Tarkoitus oli palata lauantaina, mutta muutimme suunnitelmia ja palasimme myöhään perjantai-iltana. En tiedä, olinko edes yllättynyt, että ovemme oli jälleen auki. Tuntui varsin lohduttavalta, että remonttia oltiin tekemässä kesäaikana ja joka viikko sai lukea vinkkejä asuntomurroilta suojautumisessa. Meillä sen sijaan pidettiin avoimia ovia jo toista kertaa saman viikon sisään.

#196: Hallitus on hakoteillä

Ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 11.4.2018. Hallitus haki valtuuksia enintään 50.000 euron remonttilainan nostamiseen. Hallitus ehdotti, että korjataan kaikki terassit kerralla kuntoon. Ajattelin, että vihdoinkin joku muukin herää tässä yhtiössä siihen, että niille on tehtävä jotain (#186). Puheenjohtaja esitteli tarjouksen koko yhtiön remontista, jolle tulisi hintaa 62.000 euroa. Ihmettelin suuresti hinta-arviota, joka oli alle kolmasosa siitä, mitä muut urakoitsijat olivat tarjonneet. Varmistin, että urakka oli kilpailutettu ja urakoitsija pätevä. Kyselin yksityiskohtaisia kysymyksiä toteutustavasta ja hallitus vannotti kaikki asiat huomioidun tuossa hinnassa. En voinut uskoa, että urakoitsija pystyy tekemään yhtä laadukasta remonttia kuin muut tarjonneet, mutta enemmistön päätöksellä urakoitsija valittiin tekemään urakkaa. Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet 100.000 euron lainaan, jotta raha varmasti riittää kaikkeen mahdolliseen, mikä matkan varrella eteen tulee. Sovittiin, että puheenjohtaja tilaa terassiremontin. 

Hallitus muodostettiin uudestaan. Hallitukseen jäivät puheenjohtaja ja Lari, uusina jäseninä mukaan tulivat taloudenhoitajan puoliso Ana, ex-puheenjohtajan asuntoon muuttanut Eki sekä minä. Ehdin olla hallituksesta pois 30 päivää.

Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa pyysin, että puheenjohtaja toimittaisi kaiken materiaalin terassiremonttiin liittyen: tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, suunnitelman sekä urakkasopimuksen. Puheenjohtaja toimitti kaiken materiaalin, mitä hänellä oli: yksi sähköposti, jossa hän toteaa urakoitsijalle, että tilaamme työn. Puheenjohtaja kertoi, ettei mitään erillistä sopimusta ole. Sähköposti on hänen mielestään yhtä pätevä. Totesin, että kyllä sähköposti periaatteessa riittää, mutta onko siinä varmasti sovittu sopimusehdoista riittävällä tarkkuudella ja että yleensä näin mittavissa remonteissa tehdään erillinen sopimus. Minulle tuli tunne, ettei kaikki voi mennä hyvin.

Ennen terassiremontin alkua ehdimme tapella pensasaidoista. Yhtiössä heräsi keskustelu vanhan angervoaidan korvaamisesta tuija-aidalla. Hallitus päätti, että vaihdetaan yhtiön välittömään hallintaan kuuluvat angervoaidat kauttaaltaan uusiin. Ana oli sitä mieltä, että osakkaat, joiden takapihoille angervoaidat ylettyvät, pakotetaan maksamaan kustannukset. Kerroin, ettei yhtiö voi tällaista vaatia – joko yhtiö vaihtaa ne kustannuksellaan kaikille, niitä ei vaihdeta kenellekään tai jokainen saa tehdä pihoillaan mitä tykkää. Ana jankkasi, että kaikki vaihdetaan, mutta yhtiö ei kustannuksiin osallistu. Hänen mielestään rikotaan yhdenvertaisuusperiaatetta, jos yhtiö maksaa pensaat, jotka se on päättänyt vaihtaa. Riitely meni jälleen aivan naurettavalle tasolle ja Ana ehdotti jossain vaiheessa, että ”vaihdetaan samalla myös puuaidat vähän hienommiksi taloyhtiön piikkiin, kun ne voi vaikka kullalla päällystää ja timanteilla koristellut olis ihan ihkuja”. Ana vielä toivoi, että käytetään järkeä ja säästetään taloyhtiön rahoja eikä tehdä hölmöjä päätöksiä ja viilata pilkkuja, kun muuten menee hankalaksi. Minulta meni viimeinen kommentti vähän ohi.

Kymmenien viestien ja lapsellisten kommenttien jälkeen lopputulos oli, että yhtiö vaihdatti aidat kaikille ja kustannus oli alle 200 euroa. Koko yhtiön yleisilme muuttui huomattavasti, kun 30 vuotta hoitamatta olleista, villiintyneistä pensaista päästiin eroon.

#190: Patteri-gate päätökseen

Päätin sähköpostilla käydyn väittelyn viestiin, jossa totesin, etten jatka pattereihin liittyvää vääntöä enää sähköpostilla. Vielä viimeiseksi vastaanottamassani viestissä minulta tivattiin, miksi työ on tilattu ja miten hallitus ei ole todennut, että sille olisi tässä kohtaa ollut tarvetta. Muistutin, että työ tilattiin, koska hallitus yksimielisesti päätti sen tilata. Kysyin, että jos heillä oli epäselvyyttä asiasta, miksi he vahvistivat, että työn voi tilata. Ja jos sille ei ollut heidän mielestään tarvetta, niin miksi he vahvistivat, että työn voi tilata.

Kerroin käyneeni tilanteen läpi Kiinteistöliiton lakimiehen kanssa eikä mitään virhettä ole tehty. Totesin, että perustelut he voivat lukea useista aiemmista viesteistäni. Kerroin, etten voi ymmärtää heidän tämän asian paisuttamiseen käyttämää energiaa. Tässä ei ole tapahtunut vahinkoa yhtään kenellekään, yksikään ei ole päässyt muita parempaan asemaan ja joka ikinen päätös on tehty yksimielisesti meidän neljän hallituksen jäsenen kesken. Myönsin, että olemme pieni yhtiö ja jousto on hieno asia, mutta totesin, etten istu hallituksessa, joka toteuttaa lainvastaisia päätöksiä. Näin ollen toisen jäsenen ehdotusta yhtiökokouksen ohittamisesta ei eteenpäin viedä, sillä laittomia päätöksiä en täytäntöön pane. Ja perustelut olivat edelleen samat kuin tähänkin asti.

Kerroin vielä, että olen toiminut eri hallituksissa niin asunto-osakeyhtiössä kuin yrityksissä ja yhdistyksissäkin jo yli kymmenen vuoden ajan. En ole koskaan joutunut samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi enkä ole koskaan aiemmin joutunut sulkemaan sähköpostiani sen takia, että joku ei ymmärrä, miten hallitus toimii tai miten päätökset tehdään ja tämä kaadetaan yhden ainoan henkilön niskaan. En ole ensimmäistäkään liikettä tehnyt ilman koko hallituksen tukea, joten en voinut kuin ihmetellä. Päätin, että harkitsen vakavasti jatkoani puheenjohtajana. En saa pienintäkään korvausta mistään tekemästäni, joten miksi käyttäisin aikaani ja voimavarojani, jos vastaanotto on tällaista.

Loppuun totesin, että jos joku haluaa tätä asiaa vielä puida, niin toivon, että se tapahtuu kasvotusten eikä jankkaamalla sitä samaa, että he eivät ole ymmärtäneet, mitä on sovittu ja se olisi jostain syystä minun vikani. Suosittelin heille myös lämpimästi Kiinteistöliiton hallituksen jäsenille tarkoitettua verkkokurssia, jossa opetetaan perusteita hallitustyöskentelystä ja päätöstenteosta. Totesin, että on erittäin huolestuttavaa, jos hallituksen jäsen ärsyyntyy siitä, että taloyhtiö toteuttaa koko yhtiön ja joka ikisen osakkaan mukaista päätöstä, mutta ei lähde ohittamaan asunto-osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä sen toteuttamiseksi.

En saanut viestiin enää vastauksia. Tällä viikolla oli kuitenkin ylimääräinen yhtiökokous, jossa oli määrä päättää muun muassa patterityön lopullinen rahoitusmuoto. Kokous ahdisti jo montaa päivää etukäteen. Edustan kokouksissa yleensä yksin, mutta tällä kertaa pyysin, että Jii tulee mukaan. Tuntui uskomattomalta, että olin tällaisessa tilanteessa, vaikka mitään väärää ei ollut tapahtunut.

Kokous alkoi ja käsittelimme työjärjestyksen mukaiset asiat. Viimeisenä oli patterityön rahoituksen vuoro. Kerroin, mikä tilanne on ja miten hallitus on tähän mennessä edennyt. Yksi osakas kysyi, ymmärsikö hän oikein, että kaksi asuntoa on nyt tehty. Vastasin myöntävästi ja kerroin perustelut. Osakas nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Kaikki muut olivat hiljaa. Kerroin hallituksen päätösehdotuksen, jonka mukaisesti osa työstä katetaan limiitillä ja osa ylimääräisiä vastikkeita vastaavalla määrällä. Kenelläkään ei ollut mitään vastaväitteitä. Varmistin vielä erikseen, oliko jollain kysyttävää tai kommentoitavaa ja tuleeko muita ehdotuksia. Yhtiökokous oli yksimielinen ja työ päätettiin rahoittaa, kuten on kesästä lähtien suunniteltu.

Kysyin, miten osakkaat haluavat työn kanssa edetä ja mikä asunto tehdään seuraavaksi. Kenellekään ei ollut mitään väliä. Sovimme, että sovin jatkosta urakoitsijan kanssa ja ilmoitan muille, miten työ jatkuu. Olin yhä edelleen aivan pihalla, mistä koko vääntämisessä oli ollut kyse. Mikä sai nämä kaksi käyttämään niin valtavan määrän energiaa ja aikaa tästä asiasta riitelyyn, mutta kasvotusten ei ollut mitään sanottavaa? Yhä edelleenkään järjestyksellä tai millään muullakaan ei ollut mitään väliä. Joku on tarjonnut selitykseksi kateutta, joku toinen kiusantekoa. Minä en usko kumpaankaan – miksi kukaan olisi kateellinen, jos lapsiperhe saa vuoden odottamisen jälkeen patterit kuntoon pari viikkoa ennen itseä? Tai miksi kukaan jaksaisi tällaista vain kiusanteon takia? En jaksa näihin uskoa, mutta mitään järkevää selitystä minulla ei ole tarjota.

Tämä kaikki sai kuitenkin miettimään vakavasti omaa elämää ja asioita, joihin haluan elämässäni keskittyä. Jouduin puheenjohtajan tehtävään vastoin tahtoani vuosi sitten, kun silloinen hallitus päätti, ettei edellinen puheenjohtaja voi jatkaa tehtävässään laiminlyöntiensä ja asemansa väärinkäyttämisen takia. Ilmoitin kevään järjestäytymiskokouksessa, että luovun tehtävästä mielelläni, mutta jatkajia ei löytynyt. Kesällä ilmoitin, ettei resurssini enää riitä, mutta kukaan ei suostunut jatkamaan. Edellisestä puheenjohtajasta tehtiin kuitenkin varapuheenjohtaja ja muut lupasivat auttaa ja jakaa työtehtäviä. Mikään ei ole kuitenkaan kesän jälkeen muuttunut ja hoidan yksin yhä edelleen kaiken.

Viime viikolla käytin reilu viisi tuntia isännöitsijäntodistuksen laadintaan yhdelle huoneistolle. Taloyhtiö laskuttaa tästä työstä 50 euroa, minä en saa muuta kuin hyvän mielen. Eikä tuollaisesta nyt oikeasti tule edes kovin erikoinen mieli. Ja itseasiassa tämän todistuksen myötä tuli taas vähän lisää kiukuttelua niskaan, kun kirjasin todistukseen, että asunnossa on tehty remontteja, joita taloyhtiö ei ole hyväksynyt. Tämä käy ilmi taloyhtiön pöytäkirjoista ja se oli osakkaalla tiedossa, kun itse aikoinaan huoneiston osti. Osakkaan mielestä ei kuitenkaan ole reilua, että se nyt lukee hänen todistuksessaan, koska se voi vaikuttaa vaikka negatiivisesti asunnon mahdolliseen myyntihintaan. En keksi ihan rehellisesti sanottuna yhtäkään syytä, miksi jatkaisin pestissäni enää päivääkään.   

#186: Kuulumisia unelma-asunnosta

Blogi on ollut tauolla luvattoman pitkään… Loppukesä ja alkusyksy on mennyt sellaisessa tohinassa, ettei perässä pysy – jos sitä nyt on muutamaan vuoteen pysynyt muutenkaan.

Ei palannut Myyntimies asiaan viimeisimmän keskustelun jälkeen. Meille ei riittänyt hänen sympatiansa, joten sovinto jäi saavuttamatta. Laitoin Myyntimiehelle vielä yhden viestin, jossa yritin rautalangasta vääntää, mistä asuntokauppariidassamme on kyse. Muistutin, että tapaus on hyvin selvä sen suhteen, ettei asunto vastaa sitä, mitä meille oli myyty. Asiaa ei millään tavalla helpota se, että remontista ei ollut ilmoitettu taloyhtiölle, he valehtelivat kaupanteossa niin remonttivuoden kuin remontin toteutustavankin ja teettivät remontin pimeänä tuttavallaan, joka oli aiemmin ajautunut konkurssiin.

Ilmoitin, että odotamme lopullista vastausta seuraavaan aamuun, minkä jälkeen asianajajamme saa jättää haastehakemuksen käräjäoikeuteen. Mitään ei kuulunut.

Taloyhtiön suunnalta ei kuulu muutenkaan mitään hyvää. Vieläkö muistatte, että odottelimme edellisen puheenjohtajan laatimaa reklamaatiota tovin jos toisenkin? Odotamme edelleen. Viimeksi kesäkuussa pyysin puheenjohtajaa sen toimittamaan, jotta saamme sen sovitusti viime vuotisten pöytäkirjojen liitteeksi. Mutta syystä tai toisesta ei reklamaatiota saa nähdä kukaan. Hetkittäin mietin, onko mitään reklamaatiota ikinä edes laadittu.

Mainitsin jossain vaiheessa ohimennen yhtiön keskeneräisistä asioista. Yksi näistä oli yhtiön terassit ja niiden kunto. Ostaessamme asunnon, meille esiteltiin korjausselvitys, jossa kerrottiin muun muassa, että terassiovien kynnykset tulee korjata kahdessa asunnossa. Meiltä puuttuu kyseisestä kohdasta kokonaan parketti (#23). Pyysimme taloyhtiön hallitukselta 23.3.2016, että kynnys korjattaisiin, jotta pääsemme uusimaan lattian. Edellinen puheenjohtaja kävi asiaa tarkastamassa ja totesi, ettei asia kynnystä korjaamalla parane vaan terassien kunto pitää kartoittaa laajemmin.

Tämän jälkeen terassien kunto on ollut esillä jokaisessa hallituksen ja yhtiökokouksessa. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 25.10.2016 todettiin, että terassien kunto tulee selvittää kauttaaltaan. Ainakin välttämättömiin korjaustoimenpiteisiin olisi ryhdyttävä heti seuraavan kevään tai ihan viimeistään kesän aikana. Todettiin, että suunnittelu on aloitettava hyvissä ajoin. Päätös oli yksimielinen ja hallitus alkoi selvittää vaihtoehtoja kunnon selvittämiseksi.

Yksi urakoitsija kävi tutkimassa tilannetta ja antoi budjettihinnan työlle: 240 000 euroa! Summa oli järkytys, mutta kertoi karua kieltään siitä, että jotain on tehtävä ennen kuin ongelma räjähtää käsiin. Varsinaisessa yhtiökokouksessa 29.3.2017 päätettiin yksimielisesti tilata terassien kuntotutkimus. Hallitus pyysi tarjouksia, mutta tutkimusten hinnat olivat useita tuhansia ja pitivät sisällään vain silmämääräisiä arvioita, minkä koimme antavan liian hataran kokonaiskuvan.

Hallitus pohti vaihtoehtoja ja päätti tilata Kiinteistöliitosta rakennusteknisen asiantuntijan, joka voisi auttaa asian eteenpäin viemisessä kokemuksensa sekä havaintojensa pohjalta. Katselmus tehtiin 13.6.2017 ja siitä saatiin toimenpiteisiin kehottava raportti. Havainnot olivat samoja kuin aiemman urakoitsijan tekemät ja asiantuntija kehotti taloyhtiötä ryhtymään korjaustoimenpiteisiin välittömästi: jokainen päivä pahentaa ongelmaa ja nostaa kustannuksia.

Kerroin korjauskehotuksesta ensin hallitukselle ja sen jälkeen osakkaille. Toimitin myös raportin luettavaksi. Yllätys oli suuri, kun puolet osakkaista ilmoittivat, ettei mitään ongelmia ole ja toimenpiteitä ei tarvita. Kukaan ei ollut havainnut mitään kosteutta missään eikä viisi vuotta korjaustoimenpiteitä odottanut tiilimuurikaan enää ollut mikään ongelma. Vähän maalia päälle ja se on sillä selvä.

Ei mitään ongelmaa, maalilla korjaantuu

Ei mitään kosteutta havaittavissa alakerran katossa (terassin alapuolella)

Tällainen on tunnelma unelmiemme asunnossa tällä hetkellä. Seuraavalla kerralla uudet käänteet Myyntimiehen sovinnon suunnalta.