#210: Lisää kierroksia..

Ensimmäiseen asuntoon oli onneksi löytynyt vuokralainen, kun seuraava ilmoitti lähdöstään. Vuokralainen muutti asuntoon aikoinaan vain hetkeksi, mutta hetki venähti 22 vuodeksi. Tänä aikana asuntoa ei ollut remontoitu yhtään, joten oli selvää, että ainakin pintaremonttia joudutaan tekemään. Käynti asunnossa paljasti, että asunto oli remontoitava seinien ja lattian osalta kauttaaltaan. Keittiö oli tuotava 70-luvulta tähän päivään ja myös kylppäri vaati perusteellista pesua.

Samaan aikaan Jiin Mummin putkiremontti asunnon osalta lähestyi. Tuskin oli kellaritilojen tyhjennyksestä selvitty, kun oli mietittävä, mihin tyhjennetään 90 neliötä asuntoa. Kolme huoneista oli vuorattu kirjahyllyillä ja paksuja tietosanakirjamaisia teoksia oli kilometritolkulla.

Loppukevään osalta meillä oli joka päivälle minuuttiaikataulut: kuka tyhjentää Mummin asuntoa, kuka maalaa toista asuntoa, kuka hakee lapset hoidosta, kuka selvittää perinnönjakoa, kuka tekee jotain edellä mainituista lasten kanssa ja kuskaa lapsia harrastuksiin tai sieltä pois ja kuka ajaa jotain kuormaa kaatopaikalle tai tekee hankintoja rautakaupassa. Organisoitavana ja suunniteltavana oli keittiöremontti kahteen eri paikkaan, joista toinen oli ajoitettava putkiremontin kanssa yhteen. Mietittävänä oli sähkö- ja putkityöt, purettavana kaksi keittiötä, hankittavana kaikki uudet kalusteet ja ihmeteltävänä perhe- ja perintöjuridiikan kiemurat perinnöstä kieltäytymisen sekä alaikäisen sijaantulijan osalta. Selvitettävää riitti asbestikartoittajan tehdessä kahdesti oharit ja jo löydettyjen vuokralaisten ilmoittaessa yllättäen, etteivät otakaan asuntoa. Kaiken tämän lisäksi oli se ihan tavallinen, kiireinen arki kahden lapsen ja töiden muodossa. Minulla oli To Do -listoja puhelimessa, tietokoneella, työkalenterissa, taskukalenterissa ja ainakin viidellä eri irtolapulla.

Kun pääsin sijoitusasunnossa jynssäämään kylpyhuoneen kaakeleita, saatoin vain todeta homeisten ja irtoilevien laattojen olevan siinä pisteessä, että kylppäri oli uusittava. Oli etsittävä tekijä siihenkin. Töiden päästyä vihdoin käyntiin, löytyi kylpyhuoneesta kosteutta ja remontti laajeni jälleen. Taloyhtiön isännöitsijä osoittautui varsin yhteistyötaidottomaksi (siitä huolimatta, että koko remontti oli osakkaan kustannettava). En jaksa edes mennä vääntöön isännöitsijän kanssa tai tämä tarina ei pääty ikinä. Lattia jouduttiin lopulta purkamaan betonia myöten – ja tietysti haitta-ainepurkuna.

Töiden, lasten ja parisuhteen (minkä?) ohella pyöritimme aivan järkyttävää palapeliä. Vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet, kun hoidettavaa oli niin paljon. Välillä ajoimme yöllä, lasten nukkuessa takapenkillä, uusia kylppärikalusteita sijoitusasuntoon, kun aikataulu painoi liiaksi päälle. Omassa asunnossa ihmeteltiin maan alle (tai maapallon toiselle puolelle) kadonnutta terassiurakoitsijaa. Mummin asunnossa remontti sentään eteni hyvin – niin hyvin, että urakoitsija unohti sovitut lisätyöt: kylpyhuoneen kapean oven leventämisen, uusien sähkövetojen vetämisen ja lattialämmityksen asentamisen. Laskut kyllä löysivät perille.

Mietittävää, muistettavaa ja selvitettävää oli niin paljon, että nyt jälkikäteen ihmetyttää, että miten tästä(kin) kaikesta kuitenkin selvittiin.

#209: Kauhujen kevät

Olen yleensä vuodenvaihteessa toiveikas ja avoin uuden vuoden suhteen. Viime vuoden lopulla tuntui kuitenkin erilaiselta ja sisimmässäni uusi vuosi ahdisti. Ihmettelin tunnetta, mutta en antanut sille liikaa sijaa.

Vuoden viimeisenä päivänä pitkäaikainen vuokralaiseni irtisanoi vuokrasopimuksensa. Ajattelin heti, että tätä se tunne tarkoitti. Kaiken hektisyyden keskellä uuden vuokralaisen etsiminen tuntui raskaalta. Asunnolla käydessäni havaitsin ilmanvaihto-ongelmien aiheuttamia vaurioita katossa sekä ikkunanpielissä. Alkoi niiden tutkiminen, korjauksien selvittäminen ja maksajan etsiminen. Kiinnostuneita ravasi näytöillä, mutta asunnon valtavirrasta poikkeava värimaailma osoittautui ongelmaksi yhdelle jos toiselle. Aikaa ja voimavaroja ei kuitenkaan ollut isompaan remonttiin. Ja toisaalta värimaailmaan liittyi vahvoja tunnesiteitä, sillä olimme sen aikoinaan ensimmäiseksi kodiksemme rakentaneet ja kyseiset värit valinneet.

Kaikki maallinen murhe ja tapetinsävyt unohtuivat yhtenä lauantaiaamuna tammikuussa. Heräsin normaalia aiemmin ja vilkaisin puhelimesta kelloa. Hämmennyin nähdessäni vastaamattomia puheluita ja perheryhmään tulleita viestejä. Avasin viestit, joissa Jiin äiti pyysi heti soittamaan hätätilanteen takia. Päässä pyöri kysymyksiä ja vilahti ajatuksia siitä, mitä on voinut tapahtua. Mietin kaikkea mahdollista ja pahimmassa skenaariossa ajattelin Jiin Mummin joutuneen sairaalaan. Kuuntelin anopin jättämän ääniviestin: ”Didi-kulta, soittakaa heti, Veke [Jiin isä] on kuollut”. En ollut mitenkään varautunut kuulemaan näin shokeeraavia uutisia. Järkytys valtasi koko kehon ja tunsin, kuinka ahdistus pusersi minua lamaannuttaen hengityksen. En pystynyt tekemään mitään. Tuijotin vain eteenpäin.

Hetken päästä tajusin, että nyt minä olen se, jonka on kerrottava Jiille isänsä täysin yllättävästä poismenosta. Katsoin autuaan tietämättömänä tuhisevaa Jiitä ja mietin, miten ikinä voi kertoa rakastamalleen ihmiselle jotain näin järkyttävää. Päätin, että annan Jiin nukkua niin pitkään kuin häntä nukuttaa – edessä saattoi olla unettomia öitä.

Surulle ei jäänyt liikaa aikaa, sillä Mummin taloyhtiössä oli alkamassa putkiremontti ja kellaritilojen tyhjentämiseen oli aikaa enää kaksi päivää. Jiin isovanhemmat ovat asuneet asunnossaan alusta, 60-luvulta, asti. Sukupolvelleen tyypillisesti kaikki säästettiin ja säilöttiin: ”tätä voi aina tarvita” -tyyppisesti. Tyhjennettävänä oli verkko- ja kylmäkellarin lisäksi Jiin isoisän, Mufan, ”luola”. Luola on taloyhtiöltä vuokrattu erillinen 15 neliömetrin tila.

Mufa kuoli vuonna 2014. Jii kävi äitinsä kanssa tuolloin tutkimassa luolaa tyhjennysmielessä. Lukitun oven takaa paljastui lattiasta kattoon, peräseinästä ovelle laatikoita, lipastoja ja lootia. Hyllyt ja lipastot olivat täynnä lokerikkoja, joissa oli kymmeniä lokeroita täynnä elämää pienempiä yksiköitä. Siis aivan kaikkea. Maailmasta ei varmasti löydy esinettä, jota ei tuolta luolasta olisi voinut kaivaa esiin. Tyhjennys tuntui niin toivottomalta, että asia unohdettiin odottamaan parempaa hetkeä. Paremmasta voidaan olla montaa mieltä, mutta tyhjennys oli käynnissä nyt. Tyhjennystä oli tehty jo joulusta asti, mutta tavaramäärä ei näyttänyt vähenevän yhtään. Surun keskellä kaikki voimavarat oli kanavoitava tyhjennyshommiin.

Luola - tässä kohtaa jo suurin osa tyhjennetty

Suremaan eivät kerenneet kaikki muutkaan. Jiin vanhemmat olivat yhdessä yli 40 vuotta. Tänä juhannuksena olisi juhlittu rubiinihäitä. Pitkästä liitosta huolimatta Vekellä oli kaksi vanhempaa lasta aiemmasta liitosta. Poika oli katkaissut välinsä isäänsä vuosia sitten eikä Jii tiedä velipuolestaan käytännössä muuta kuin nimen. Vain 1,5 vuorokautta Veken yllättävän poismenon jälkeen sukulaisuus alkoi kiinnostaa: pojan tytär otti yhteyttä ja kyseli perinnönjaon perään.

Kevään aikana selvisi, että poikaa ei isänsä poismeno kiinnostanut, mutta hänen viisi jälkeläistään olivat käsiojossa odottamassa äkkirikastumista. Järjestimme hautajaiset ja hoidimme kaikki muut velvoitteet. Yksikään heistä ei saapunut hautajaisiin eikä ollut kiinnostunut isoisänsä elämästä missään määrin. Heitä kiinnosti vain perintö, mutta millään tavalla he eivät ainakaan helpottaneet pesänselvittämistä: he eivät suostuneet allekirjoittamaan valtakirjoja, koska eivät halunneet osallistua mihinkään. He eivät suostuneet antamaan edes osoitteitaan perunkirjoituskutsujen lähettämistä varten, sillä pesänselvittäjällä on velvollisuus selvittää tällaiset asiat. Kyllähän kaikki selvisi, vaikka sitten jonottamalla tuntitolkulla maistraatissa ja tilailemalla 9 euron kappalehintaan osoitetietoja jokaisesta erikseen. 

Ihmetellessäni ventovieraiden ihmisten häikäilemättömyyttä ja sydämettömyyttä, ilmoitti toinen vuokralainen muuttavansa pois. 

Rakastamme. Muistosi säilyy aina.

#191: Long time no see

Hyvät lukijat. En ole unohtanut teitä, vaikka olen useamman kuukauden viettänyt hiljaiseloa. Siihen on parikin eri syytä: ensinnäkin elämääni ainaisesti vaivaava kiire on ollut taas järkyttävää. Yhtenä syynä tähän on ollut opiskelut, joiden suhteen lähdin tekemään aivan älyttömiä suunnitelmia. Päätin tammikuussa suorittaa perusopinnot loppuun 1,5 kuukaudessa ja eihän se tiennyt muuta kuin pitkiä iltoja ja luvattoman paljon herkkuja. Jos nyt tulikin viimeinen kolmasosa perusopinnoista suoritettua (eli 20 opintopistettä), niin vähintään yhtä monta kiloa tuli vyötärölle oppia myös. Olen myös pyrkinyt keskittymään elämässä oikeasti tärkeisiin ja hyviin asioihin. Näin ollen olen viettänyt paljon laatuaikaa perheen kanssa, jos sitä on opiskeluilta ja töiltä johonkin rakoon jäänyt.

Suurin syy, miksi kirjoittaminen on ollut tauolla, on kuitenkin ollut tämä koko blogi ja siihen liittyvät negatiiviset fiilikset. Olen muutamia kertoja aloittanut kirjoittamaan, mutta koko blogin ulkoasu ja tämä raivostuttava oranssi väri saa minut ahdistumaan, kun se muistuttaa kaikesta siitä ikävästä, josta koko blogi sai alkunsa. Myyntimiehestä on vähän päivitettävää, mutta älkää nyt luulko, että riita olisi jollain tavalla saatu päätökseen, e-hei.. Yritän jaksaa tästä vielä viimeiset käänteet kertoa jossain välissä. Taloyhtiöstä on senkin edestä kerrottavaa. Erosin puheenjohtajan tehtävästä loppuvuodesta ja viime kuussa jättäydyin yhtiökokouksessa hallituksesta pois. Voi sitä vapautta! Yli 10 vuotta jatkuneet taloyhtiöihin liittyneet velvollisuudet jäivät hetkeksi taakse. Ensi viikolla meillä on ylimääräinen yhtiökokous, jossa joudun palaamaan hallitukseen. Sitä vapautta ei kauan kestänyt.

Olen tässä samalla luonnostellut myös uutta blogia. Haluan jatkaa kirjoittamista, mutta tämä blogi on ollut niin vahvasti tähän vesivahinkoon, Myyntimiehen kanssa riitelyyn ja taloyhtiön kanssa tappelemiseen kietoutunut, että ahdistaa. Mietin tämän blogin päivittämistä, mutta pohdinnan jälkeen päätin, että haluan aloittaa puhtaalta pöydältä: iloisemmalla ilmeellä ja aurinkoisemmilla asioilla. Päivittelen näitä viimeisiä ikäviä käänteitä vielä tälle sivustolle ja availen tässä samalla uutta blogia. Ilmoitan kyllä teille, kun uusi sivusto on valmiina.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja nautitaan näistä keväisistä päivistä! ☀

#159: Sankariksi kouluttautumassa

Osallistuin pari viikkoa sitten LähiTapiolan Sankarikoulutukseen, jonka aiheena oli hätäensiapu. LähiTapiola aloitti Sankarikoulutusten järjestämisen viime vuonna. Viime vuonna koulutusten aiheena oli alkusammutus ja koulutuksen kävi kaiken kaikkiaan 27 000 ihmistä. Tänä vuonna koulutuksessa keskitytään hätäensiapuun, joka pitää sisällään kaikki tärkeimmät ensiaputaidot.

Sankarikoulutukset ovat mielestäni ihan huippu juttu. Kävimme Jiin kanssa molemmat viime vuonna alkusammutuskoulutuksen ja yhdessä olimme hätäensiapukurssillakin. Yhden illan kestäneet kurssit ovat olleet erittäin antoisia. Koulutukset koostuvat etukäteen suoritettavista verkkotehtävistä ja kurssilla tehdyistä käytännön harjoituksista.

Vaikka kurssin sisältö tuntuu perusasialta ja itsekin tiedän, että esimerkiksi tulipalo leviää nopeasti ja palovaroitin pitää olla kunnossa ja olen jopa varustautunut sammutuspeitolla, niin eipä se paljon tositilanteessa lämmittäisi. En ole koskaan edes ottanut sammutuspeitettä pois paketistaan, kun huoletti, etten osaa viikata sitä yhtä hienosti takaisin. Alkusammutuskoulutuksessa pääsimme kokeilemaan alkaneen palon sammutusta niin peitolla kuin nestesammuttimellakin. Tarvetta ei onneksi ole taidoille ollut: ei ennen eikä jälkeen alkusammutuskoulutuksen, mutta veikkaan että ihan vähän varmemmin ottein lähtisi alkusammutus liikkeelle tässä huushollissa, kun tietää, miltä aidon tulen sammuttaminen oikeasti tuntuu.

Sama asia ensiaputaitojen kanssa: tiedän, että loukkaantunut pitää kääntää kylkiasentoon ja jos joku ei hengitä, niin sitten vähän rinnasta painelua ja puhaltelua suuhun. Kyllä sitä olisi allekirjoittanut ollut aika peukalo keskellä kämmentä, jos taitoja olisi joskus tosielämässä tarvittu. Ja todennäköisesti tielleni osunut ensiapua tarvitseva ei ainakaan minun ansiostani hengissä olisi.

"Anne" on avun tarpeessa

Kurssilla pääsi käytännössä kokeilemaan muun muassa paineluelvytystä sekä defibrillaattorin käyttöä. Yllätyin, kuinka fyysisesti raskasta elvytys oikeasti on. Aikuisen ihmisen rintalasta on jäykkä ja painelu on tehtävä aikamoisella voimalla, jotta se saa toivotun reaktion aikaan. Puhaltaminen oli ihan oma juttunsa myös: ensimmäinen pihahdus kun lähti, niin Jii nauroi, ettei se elvytettävä mikään ilmapallo ole. Oikean tekniikan löytäminen ei ollut vaikeaa, mutta vaati sen, että pääsi kokeilemaan taitoa aidosti ja joku kertoi, miten se oikeasti tehdään.

LähiTapiola järjestää näitä maksuttomia koulutuksia koko kevään. Toivon, ettei taidoille koskaan tule aitoa tarvetta, mutta ainakin tiedän edes hieman, miten mahdollisessa vaaratilanteessa tulee toimia, jos sellainen omalle kohdalle osuu. Turvallista viikkoa kaikille! Tänään oli muuten kevätpäiväntasaus eli päivä ja yö ovat samanpituisia kaikkialla maapallolla. Sieltä se kevät tulee – nyt nautitaan!

#43: Kevätyllätyksiä

Toukokuun lopulla meillä oli taloyhtiössä talkoot. Emme olleet hetkeen käyneet kotona. Oli valloittavaa ajaa asuinalueen läpi ja katsella kevään merkkejä. Kaikkialla vihersi ja koko alue tuntui heränneen lumen alta aivan uuteen eloon. Avasin auton ikkunan ja haistelin ilmaa. Tuoksu toi mieleen mummolan. Mummi ja vaari asuivat aikoinaan samanlaisella pientaloalueella ja keväällä tuoksu oli juuri tällainen.

Hetkeksi minut valtasi mielenrauha ja suljin silmäni. Kuuntelin lintujen laulua ja koin suurta kaipuuta omaan kotiin. Olin onnellinen. Ihmiset laittoivat terasseja ja pihoja kesäkuntoon. Mietin, kuinka ihanaa on jossain vaiheessa päästä kotiin ja nauttia kesästä omalla isolla terassilla. Jii käänsi auton kotitielle ja mieli musteni. Koti lähestyi ja ahdistus kasvoi. Koko talo näytti mustalta ukkospilveltä kaiken kauneuden keskellä. Sisällä ei tunnelma ollut yhtään sen valoisampi. Unelmien koti oli kuin autiotalo.

Muistin, kuinka Myyntimies joulukuussa kehui, että takapiha on kesäisin oikea vihreä keidas. Sitä oli silloin talven harmaudessa vaikea kuvitella eikä uskoa luonut lainkaan takapihalla rönsyilevä ruskea havupuuta muistuttava hirvitys. Myyntimies vannoi sen kesällä kyllä vihertävän. 

Ajattelin mennä ihastelemaan vihreää keidastamme. En yllättynyt lainkaan, että käsityksemme keitaasta erosivat Myyntimiehen kanssa rankasti. Toki leikkaamaton nurmi toi oman lisänsä villiintyneeseen viidakkoon, mutta kyllä puutarha oli kaikessa komeudessaan niin hoitamaton, kun olla voi. Pensaat rehottivat ja kasvoivat sikin sokin ympäri pihaa. Kaikki kasvit olivat päässeet leviämään niin ristiin toistensa kanssa, ettei enää tiennyt, mistä yksi pensas alkoi ja mihin toinen päättyi. Muu piha oli kaiketi nielaissut kaiken lehtivihreän, kun ei havupuuhirvitykselle ollut tänä kesänä riittänyt väriä lainkaan. Siinä se nökötti yhtä ruskeana paikallaan kuin joulukuussakin. 

Myyntimiehellä oli pihan keskellä pieni aitaus koiraa varten. Meinasin jo muuton jälkeen ottaa aitauksen pois, mutta Myyntimiehen siisteyskäsitykseen tutustunut ystäväni totesi, että kannattaa pitää verkko lumien sulamiseen asti, jos hangen alta paljastuu vaikka jotain haisevia yllätyksiä. Ja kyllä minä kiitin ystävääni tästä neuvosta! Lumen sulaminen paljasti iloisesti järjestäytyneet kikkareet. Aidatulta alueelta ne oli helppo kerätä talteen, kun ei tarvinnut arpoa missä kohtaa koiran kakatusrinki oli sijainnut.

Kalusteita jättäessään Myyntimies kertoi kaikkien arvokkaiden ja tyylikkäiden terassi- ja pihakalusteiden jäävän seuraaville asukkaille. Mielenkiinnolla availimme kalusteita pressujen alta. Vaikka montaa mieltä voi Myyntimiehestä olla, niin sitä ei voi kiistää, etteivätkö muutamat huonekalut olisi olleet vähintäänkin hintavia. Tästä syystä kuvittelin, että terassikalusteet oikeasti olisivat laadukkaita.

Loppupeleissä olisin ollut iloisempi, jos terassin ruostunut, ilmastointiteipillä korjattu kokonaisuus olisi lähtenyt Myyntimiehen muuttofirman matkaan, kuten oli käynyt monelle oikeasti tarpeellisellekin tavaralle. Myyntimiehen ylistämä kaasugrilli oli jotain aivan käsittämätöntä. Sillä oli tehty niin huikeita pihvejä ja muita herkkuja, että meinasi ylistyssanat loppua kesken. Ja se oli hyvä, että niitä pihvejä oli tehty – kyseisellä bakteeripesäkkeellä ei tulisi pieneen mieleenkään tehdä pihvejä enää tulevaisuudessa. Ruosteinen grilli kilpaili ruskean värin herruudesta havupuukuvotuksen vierellä. 

 

Vesivahinkoa selvitellessä tuli muutamaan otteeseen juteltua Myyntimiehen kanssa. Ohimennen kysyin takan toiminnasta. Myyntimies oli kehunut takkaa ja sen tunnelmaa aina sopivan hetken tullen. Olimme pari kertaa ehtineet takkaa polttaa ja takka veti kyllä erinomaisesti. Puita lisätessä takka puski kuitenkin niin sankan savun sisään, että palohälytin huusi joka kerta. Yritimme availla ikkunoita ja ovia, mutta veto kääntyi täysin ympäri, kun takkaluukut aukesivat.

Ihmettelimme, että mitä teemme väärin, kun Myyntimies niin kehui takkaa. Kysyin, kuinka takka veti. Myyntimies kertoi, että takka veti erinomaisesti, se toimi kuin unelma. Ihmettelin asiaa ja kerroin, että meillä savutus saa palohälyttimen soimaan joka kerta. Myyntimies totesi, että joo, kyllä hekin joutuivat ottamaan hälyttimestä aina paristot pois, kun takka oli päällä, mutta muuten toimi hyvin. Niin no…

#34: Yksi kuukausi vahingosta

Vesivahingon havaitsemisesta oli kulunut kuukausi, mutta edes vahingon syy ei ollut vielä selvillä. Päivystävä putkimies ja vahinkokartoittaja epäilivät vuodon olevan kuparisessa käyttövesiputkessa ylä- ja alakerran välissä. Kartoitusfirma perääntyi ennen tarkempia tutkimuksia eikä uutta urakoitsijaa saatu tilalle. Asbestikartoitus oli tehty, joten enää puuttui urakoitsija, joka olisi lähtenyt purkamaan kylpyhuonetta samalla vesivahingon syytä kartoittaen.

Kotona oli lämmin vesi laitettu poikki, joten vakuutusyhtiön kriteerit asumisen keskeytymisestä täyttyivät. Majailtuamme äitini luona muutaman viikon saimme vakuutusyhtiön kautta sijaiskodin vanhan kotimme läheltä.

Itselläni riitti kiireitä lapsista huolehtiessa eikä kahden taloyhtiön hallituksen puheenjohtajuus tai jalkapalloseuran taloudenhoitajana toimiminen ainakaan vähentänyt kiireitä. Hiljalleen nousivat esiin myös kysymykset siitä, kuka vesivahingon korvaa. Ensimmäisestä kartoituksesta oli tullut lasku ja taloyhtiössä väläyteltiin, että se menisi meidän pussista. Totesin, että vahinko on taloyhtiön vastuulla olevissa rakenteissa ja se on menossa taloyhtiön vakuutukseen, joten eivät selvittelykulut osakkaalle kuulu.

Hallituksen puheenjohtajalla oli onneksi lopulta mukaviakin uutisia. Hän oli löytänyt urakoitsijan purkutöihin. Urakoitsija pystyisi aloittamaan viikolla 20 eli toukokuun puolessa välissä. Tieto oli helpottava, ehkä vielä juhannukseksi pääsisimme omaan kotiin. Myyntimieskin kyseli, joko on kaikki kääntynyt parempaan suuntaan. Kerroin, ettei mikään ole edennyt mihinkään, jolloin Myyntimies toivotti voimia.

Vappuna oli syntymäpäiväni ja aamu alkoi ihanalla Jiin laittamalla aamupalalla. Ihana toinen siskoni Zara otti lapset yökylään ja pääsimme Jiin ja Ässän kanssa viettämään vappua. Ostin jo hyvissä ajoin liput lempiartistini Ismo Alangon keikalle. Keikka oli fantastinen ja ilta tervetullutta nollausta kaiken keskelle.

Vappusynttärijuhlintaa :)

Paluu maan pinnalle koitti kuitenkin pian juhlien jälkeen. Tuijottelin haikeana sijaisasunnon ikkunasta ulos. Luonto heräili hiljalleen kevääseen. Puu ikkunan takana vihersi päivä päivältä enemmän ja aurinko paistoi lämpimästi päivästä toiseen. Rakastan kevättä ja sen energiaa. Pitkän, pimeän talven jälkeen kevään ensimmäiset merkit piristävät mieltä enemmän kuin mikään. Kevään valo ja raikkaus tulvii väkisinkin ovista ja ikkunoista herättäen koko kodin uuteen energiaan. Pienessä ajassa luonnossa tapahtuu niin paljon, että itsekin voi tuntea pystyvänsä mihin vain.

Mutta tänä vuonna en pystynyt. Oli lohdutonta käydä välillä kotona toimittamassa asioita. Törkeän likaisia ikkunoita ei kevätaurinko läpäissyt ja aavemainen pöly vain hiljalleen kasaantui kaikille pinnoille. Elämä tuntui harmaalta massalta eikä hetkittäin hellelukemiin kivunnut aurinkokaan päässyt tunkeutumaan tuon massan läpi. Tyydyin vain tarkkailemaan poterostani, kuinka kevät tuli ja kuinka se samassa oli jo ohi. 

Kevään eteneminen sijaisasunnon ikkunasta