Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntonäyttö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntonäyttö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

#211: The End

Minulla oli tänä kesänä poikkeuksellisen pitkä kesäloma – 6,5 viikkoa. Toisaalta se oli hyvä, sillä työn ohella kuluneen kesän hullunmyllyä olisi ollut vieläkin epätoivoisempaa pyörittää. Toisaalta harmittaa, että kerrankin olisi ollut mahdollisuus levätä ja ladata akkuja oikein kunnolla, mutta se jäi vain haaveeksi. Myös Jii piti normaalia pidemmän loman, mutta huokaisi vain helpotuksesta, kun pääsi takaisin töihin. Jossain alitajunnassa kytee pieni pelko siitä, onnistummeko vielä jonain kesänä pitämään yhteisesti koko perheenä näin pitkän loman. Mutta on vain uskottava ja toivottava, että se onnistuu.

En ole ehtinyt kirjoittaa kesän jälkeen, joten monia epätoivon hetkiä jää teiltä nyt varmasti kuulematta. Mutta niitä on tähän blogiin mahtunut jo niin paljon, että ehkä teistäkin on mukava kuulla, että elämämme on nyt rauhoittunut ja iso osa alkuvuoden stressistä, harmista ja kiireestä on nyt takanapäin. Sijoitusasunnoissa remontit ovat minimaalisen pieniä epäkohtia lukuun ottamatta valmistuneet ja uudet asukkaat ovat asettuneet koteihinsa. Jiin mummi ei ole vielä päässyt putkiremontin jäljiltä takaisin kotiinsa (kyllä, heinäkuun alussa piti päästä), mutta luotamme siihen, että asiat järjestyvät tämänkin osalta ihan lähiaikoina. Terassiremontin urakoitsija kävi yhtiön pihamaalla juhannusviikolla ja korjaustyöt piti aloittaa 1.8. Puolessa välissä elokuuta kuulin naapurilta, että ei ollut urakoitsija ilmestynyt paikalle eikä hänestä tälläkään kertaa ollut mitään tietoja. Mutta arvaatteko mitä, minun osaltani tämä terassiasia oli jo loppuun käsitelty, sillä…

Yksi iso asia on blogin puolella vielä käsittelemättä: tarinamme unelma-asunnosta tuli nimittäin päätökseensä ja kerron siitä teille nyt. Päätimme vuosi sitten, että kaikesta rakkaudesta kotiamme kohtaan, on järkevintä luopua siitä. Etsimme erikoista asuntoa, löysimme sen ja lopulta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen siitä tuli meille erittäin ihana koti. Samalla konkretisoitui myös kaikki pienen taloyhtiön ongelmat: asioista päätetään ilman asiantuntemusta muutaman henkilön kesken ja eri mieltä olevat jyrätään ja haukutaan selän takana. Eniten minua huoletti se, että kaikista suurimmasta omaisuudestamme päättävät henkilöt, joille ei tuntuvat rahalla olevan mitään merkitystä. Terassiremontti paisui 62 000 eurosta 190 000 euroon ja urakoitsija hävisi kuin pieru Saharaan. Puheenjohtajan suurin huoli oli kuitenkin saada urakoitsijan viimeinenkin lasku maksuun, kun lasku oli kuitenkin luvattu lähettää aikoja sitten. En tähän päivään mennessä ole löytänyt ihmistä, joka olisi tätä kuviota ymmärtänyt, mutta meidän taloyhtiössämme tämä oli ongelma vain meille.

Niinpä keväällä laitoimme asuntomme myyntiin Blokin kautta. Mietin pitkään, jaksaisinko myydä itse, mutta remontit ja muut kiireet pitivät huolen siitä, ettei ylimääräistä aikaa ollut. Niinpä päätimme kokeilla Blokin uudenlaista välityskonseptia, joka yhdistää hyvän välittäjän ja itse myynnin parhaat puolet. Blok hoiti asunnon markkinoinnin, teki asianmukaiset kauppakirjat ja oli molempien osapuolien tukena koko kaupanteon. Meille itsellemme jäi asunnonesittely, minkä koen onnistuvan itseltäni paremmin kuin vieraalta ihmiseltä. Pidin alkuun pari esittelyä, mutta lopulta remonttiasiat veivät kaiken ajan niin, että lopulta unohdin koko asunnonmyynnin.


Yhtenä iltapäivänä puhelimeni soi: välittäjä soitti ja kyseli puhelun alkuun kuulumiset. Olin alkamassa tilittää oharin tehneestä remonttimiehestä ja kylpyhuoneesta löytyneestä kosteusongelmasta sekä kaikista muista vastoinkäymisistä, mutta ennen kuin ehdin aloittaa valitusvirttäni, huomasin kysyä, että hän tarkoitti varmaankin oman asuntomme suhteen. Välittäjä oli hieman ihmeissään, mutta totesi, että juu, lähinnä niitä kuulumisia hän ajatteli. Totesin, että en edes muistanut asuntomme olevan myynnissä. Välittäjä kuulosti hieman pelästyneeltä ja kysyi, olimmeko tulleet toisiin aatoksiin. Kerroin, että emme, asunto on kyllä myynnissä, mutta nyt on ollut niin paljon kaikkea, että emme ole yksinkertaisesti koko asiaa muistaneet. Mutta jos joku on kiinnostunut, niin kyllä myydään.

Yksi perhe oli erityisen kiinnostunut ja oli halukas tulemaan esittelyyn heti seuraavana päivänä. Katselin järkyttyneenä ympärilleni ja mietin, voimmeko mitenkään saada pomminjäljiltä olevaa asuntoamme esittelykuntoon seuraavaksi päiväksi, mutta lupasin, että esittely onnistuu. Saimme asunnon siedettävään kuntoon ja näyttö meni niin hyvin, että perhe päätti jättää tarjouksen. Tutustuttuaan asunnon papereihin ja käytyään asioita vielä välittäjän kanssa läpi, he jättivät tarjouksen. Muutaman vastatarjouksen jälkeen pääsimme hinnasta yksimielisyyteen ja sovimme kaupanteosta. Toivoimme, että olisimme vähintään elokuun loppuun saaneet asua vanhassa kodissa, mutta ostajat eivät joustaneet heinäkuun viimeisestä päivästä. Se oli viimeinen sinetti kesälomasuunnitelmille, mutta pakko myöntää, että töiden ohella tästä muuttorumbasta ei olisi hengissä selvitty.

Tämän loppuratkaisun myötä päätän kirjoittamisen tähän blogiin. Tarina kaikkine mutkineen ja kiemuroineen jää luettavaksenne jatkossakin, mutta tätä sivustoa en enää päivitä. Kerroin jo yli vuosi sitten, miten koko blogi on muuttunut raskaaksi ja palauttaa joka kerta ikäviä muistoja mieleen. Kiitän teitä kaikkia, jotka olette matkan varrella lukeneet tarinaamme, iloinneet ilonhetkinä ja ennen kaikkea tukeneet vaikeina aikoina. Jatkan kirjoittamista uuden blogin parissa ja ensimmäisenä pääsette lukemaan, millaiset ovat asumisjärjestelymme tällä hetkellä, miten selvisimme 160 neliön tyhjentämisestä muutamassa viikossa ja millaisia suunnitelmia meillä tulevaisuuden varalle on. Toivottavasti liitytte seuraamme myös uuden blogin puolella. Ilmoitan blogin osoitteen teille heti, kun saan sivuston auki. Muistathan seurata tarinaamme myös Facebookissa sekä nyt myös Instagramissa. Kiitos ja aivan mahtavaa syksyn jatkoa kaikille! ❤

torstai 4. elokuuta 2016

#14: Iso pyörä pyörähtää


Paluu arkeen koitti loman jälkeen ihan liian nopeasti. 3 kuukauden ikään ehtinyt Olia jatkoi hyväksi havaitsemallaan tyylillä elämäänsä eteenpäin. Siihen kuului yöheräämiset 5-10 kertaa yössä ja itkua vuorokauden ympäri niin paljon, että siitä olisi riittänyt jakaa naapuripitäjän vauvoillekin. Lento tuli yöllä ja seuraavaksi illaksi oli sovittu yksityisnäyttö loman aikana soittaneen perhe K:n kanssa. Myyntimieskin muisti taas soitella ennen kuin oli ehditty uuteen päivään herätä: pitäisi tavata porukalla eli Myyntimies, välittäjä ja me. Oli taas ilmennyt uusia kauhukuvia, jos emme saa asuntoamme myytyä.


Näyttö perhe K:n kanssa meni kaiketi ihan mukavasti. Yöllinen kotiinpaluu sekoitti valmiiksi väsyneitä aivojani siinä määrin, että olin näytön ajan enemmän pihalla kuin Jii ja lapset, jotka olivat oikeasti pihalla. Puhuin asioita moneen kertaan ja jostain en vissiin muistanut puhua kertaakaan, mutta pienen lapsen äitinä nainen ymmärsi minua hyvin. En muistanut näytön jälkeen yhtään, mitä oli puhuttu ja sovittu, ja pelkäsin, että menetimme potentiaalisen ostajan väsyneen sekoiluni ansiosta. Yhteydenpito perheen kanssa kuitenkin jatkui ja he halusivat tulla katsomaan asuntoa uudestaan.

Tässä välissä Myyntimies ja välittäjäkin ehtivät jo kyläillä. Myyntimiehellä yöunet olivat kaikonneet, kun emme saa asuntoamme myytyä. Hän tarinoi, kuinka me olemme löytäneet unelmiemme asunnon ja he haluavat ehdottomasti myydä asunnon vain meille, mutta heillä on liikaa pelissä. Hän halusi jälleen muuttaa tarjouksen ehtoja. 

Yhteistuumin he välittäjän kanssa kävivät läpi vaihtoehtoja, joita olivat kauppojen tekeminen nollasummalla tai jollain nimellisellä summalla. Joka tapauksessa niin, että meilläkin on euroja pelissä ja meillä on taloudellinen sanktio, jos emme pysty täyttämään ehdollisen tarjouksen ehtoja. Totesimme jälleen kerran, että meillä ei ole varaa taloudelliseen riskiin ja jos tämä ei Myyntimiehelle sovi, on etsittävä uudet ostajat. Hammasta kiristellen tarjous jätettiin entiselleen.

Perhe K oli asunnostamme tosissaan kiinnostuneita ja mikä parasta, he vaikuttivat täydellisiltä ostajilta. Lapsuudenkodin myyminen tuntui hetkittäin raskaalta ja tuntui hyvältä, että kotiin oli muuttamassa kivat ihmiset. Perheellä oli Aman ikäinen lapsi, jonka kanssa Ama tuli hyvin toimeen. Perhe halusi jättää tarjouksen ja neuvottelimme yhdessä kauppojen etenemisestä. Edelliskerrasta viisastuneena keskustelimme avoimesti myös kauppasummasta ja odotuksistamme sen suhteen. Jäimme odottamaan virallista tarjousta. Sopimukseen päästiin lopulta tammikuun lopulla 2,7 prosenttia alle pyyntihinnan.  

Kaikki näytti erinomaiselta: olimme löytäneet unelmiemme talon, olimme löytäneet ihanat ostajat omalle asunnollemme ja vieläpä täysin omatoimisesti. Aina silloin tällöin joku kyseli, miten asunnonvaihto etenee ja asiaa tuli kerrottua suuntaan jos toiseen. Yhtenä työpäivänä toinen työkaveri sattui kuulemaan, kun Jii kertoi kuulumisia asuntorintamalta. Työkaveri JK kysyi, millainen asunto oli kiikarissa. Jii kertoi perustiedot asunnosta ja JK kertoi oman tarinansa.

JK perheineen oli ostanut asunnon, johon olivat tehneet isot remontit. Muutaman vuoden kuluttua he myivät asunnon. Asunnon ostajat palasivat ikävillä uutisilla myöhemmin: asunnon rakenteet olivat umpihomeessa. Asiaa tutkittiin lisää ja koko asunto meni asumiskieltoon. Ostajat vaativat kaupanpurkua, johon K:lla ei ollut mitään mahdollisuuksia, kun uusi asunto oli jo ostettuna. Tilanne oli katastrofaalinen niin JK:n perheelle kuin ostajaperheellekin. JK kertoi, että 80-90-lukujen taitteessa tehdyissä rivitaloissa on järjestäen käytetty rakennustapaa, joka on erittäin riskialtis. JK suositteli kiertämään kaukaa kyseisen rakennusajan talot. 

Unelma-asuntomme oli rakennettu 1988. Se oli juuri riskiaikaa. Meihin iski järjetön paniikki. Mitä jos vaihdamme erinomaisen kotimme johonkin riskirakennukseen? Mitä jos asunnosta löytyy hometta tai muuta vikaa, josta emme tiedä? Mitä jos altistamme lapset asuntohaaveidemme myötä homeelle ja he sairastavat unelmiemme takia koko loppuelämänsä? Kysymyksiä vilisi mielessä ja ahdistus vain kasvoi…

keskiviikko 3. elokuuta 2016

#13: Tappio takataskussa lomalle


Ensimmäistä kertaa aloitin pakkaamisen lomamatkaa varten jo viikkoa ennen matkaa. Lento Fuerteventuralle lähti tammikuisena sunnuntaina ja omat vaatteeni olivat kauniisti viikattuna matkalaukussa jo edeltävänä maanantaina. Hyvin organisoidun pakkaamisen sotki kuitenkin viikolla pidetty asuntonäyttö ja siitä alkanut kutkuttavan jännittävä kilpajuoksu aikaa vastaan, kun luulimme, että ostajat olivat löytyneet.


Pakkaaminen unohtui täysin ja ohimenneestä asuntokaupasta johtuvan harmituksen siivittämänä tajusin asian vasta myöhään lauantai-iltana. Niin sitä pakattiin taas tutun kaavan mukaan koko matkaa edeltävä yö ja lentokentälle paineltiin väsyneinä ja aina yhtä ahdistuneina siitä, mitä kaikkea taas jäi. Kentällä vastassa olivat matkaan mukaan lähtevät tuttavaperheet Laukkanen ja Toukkanen ja pikaisen laskutoimituksen jälkeen myös meidän koko perhe oli mukana. Passien lukumäärä täsmäsi nenänpäiden lukumäärään, joten matkaan päästäisiin ainakin.

Alkuperäinen ajatuksemme oli myydä asuntoa vuodenvaihteeseen itse. Myynti oli lähtenyt hyvin liikkeelle ja kiinnostuneita oli riittänyt, joten emme nähneet syytä vuoden vaihtuessakaan turvautua ammattiapuun. Varmuuden vuoksi tapasimme kuitenkin pari uutta välittäjää, mutta virsi oli sama kuin kilpailijoillaan. Raikkaana vaihtoehtona täytyy kyllä mainita Helsinginseudun kiinteistönvälitys eli HSKV. He tarjosivat konseptia, jossa välityspalkkio on 1 prosentti, kun asunnonesittelyn hoitaa itse. Välittäjä huolehtii asiakirjoista, ilmoituksista, esitteistä, markkinoinnista, ostotarjousneuvotteluista sekä varsinaisesta kaupasta. Asunnon esittelyyn he lupasivat tukea ja kaiken materiaalin. 

Myynnin aikana luin kokemuksia ilman välittäjää toteutetuista asuntokaupoista. Muutamakin asiantuntija neuvoi, että ensimmäinen tarjous on aina paras. En kuitenkaan jaksanut uskoa tähän omalla kohdallamme. Sovimme Jiin kanssa, että matkalla keskitytään lomailuun ja unohdetaan meneillään olevat asuntokuviot kokonaan. Matkan jälkeen mietitään, laitetaanko asunto myös oikotielle näkyviin, tiputetaanko hintaa vai turvaudutaanko välittäjän apuun.

Myyntimies hiosti jatkuvalla syötöllä ja kyseli myynnin edistymisestä. Myyntimies ei pitänyt siitä, että lomailimme kesken kaupanteon eikä kukaan huolehtinut asunnon myynnistä. Joka välissä olisi pitänyt harkita hänen välittäjänsä ottamista mukaan kuvioon. Heiltä oli taas koko omaisuus menossa, jos emme saa omaamme myytyä, vaikka heille jäisi ehdollisen tarjouksen jälkeen 4,5 kuukautta myyntiaikaa. 

Yhtenä aamuna istuimme hotellissa aamupalalla, kun vieras numero soitti. Ajattelin, että jätän nyt vastaamatta, ettei tarvitse mahdolliselle ostajaehdokkaalle todeta, että näytöt eivät nyt onnistu, kun olemme lomailemassa. Jii totesi, että mitään emme menetä, jos vastaat, joten vastaa. Puhelimessa oli erittäin mukava nainen, joka kertoi olevansa kiinnostunut asunnosta. Kerroin, että olemme matkoilla, mutta asuntoa pääsisi heti seuraavana maanantaina katsomaan. Sovimme alustavan kellonajan ja että palaamme vielä asiaan kotiuduttuamme. Pettymys edelliseen tarjoukseen painoi vielä mieltä, joten isoja odotuksia en puhelulle osannut asettaa. 

Loma oli ihana ja tuli ehdottomasti tarpeeseen. Fuerteventuran Jandia oli erinomainen kohde perheelle, jossa on ihan pieniä lapsia. Erittäin rauhallinen kohde, jossa illanviettopaikkaakin sai oikein hakemalla hakea sen kerran, kun äidit lähtivät vähän rentoutumaan :D Mukava matala ranta, viihtyisiä ravintoloita, ihana Morro Jablen kalastajakylä ihan vieressä ja loistava eläintarha bussimatkan päässä. Ostosmahdollisuudetkin oli ymmärtääkseni hyvät – itse en niiden päälle ymmärrä enkä viikon aikana ensimmäiseenkään kauppaan joutunut, mutta näin kertoivat muut matkalaiset.

tiistai 2. elokuuta 2016

#12: Asuntoesittelyt pääsevät vauhtiin


Asuntoilmoitus julkaistiin torstai-iltana. Seuraavana aamuna sain puhelun yhdeksältä ja asunnosta erittäin kiinnostunut naishenkilö halusi tulla katsomaan asuntoa tunnin päästä. Vauhti oli melkoinen, kun asunto huiskittiin esittelykuntoon. Autonovet nitisivät saranoiltaan ja autotallinovi pullisteli puolitoista metriä ulospäin, kun Jii kantoi kaiken ylimääräisen piiloon. Lopulta asunto oli kunnossa ja Jii lasten kanssa heitetty pakkaseen palelemaan. Alkuinnostuksesta huolimatta nainen kertoi hakevansa rivitalokolmiota, joten tarjolla ollut kerrostaloneliö ei ihan vastannut kysyntään.

Varsinaisen ensinäytön pidimme joulunpyhien jälkeen ennen vuodenvaihdetta. Emme tienneet yhtään, minkälaista menestystä näytöltä voisi joulun välipäivinä odottaa. Yllätys oli positiivinen, kun näytöllä kävi peräti neljä eri porukkaa. Yksi oli tosin herttainen mamma naapurikorttelista, joka voivotteli sitä, ettei talossa ollut hissiä. Tämä kävi kyllä ilmoituksesta ilmi, mutta mamma oli silti hämmentynyt portaikosta rappukäytävässä. Tovin keskusteltuamme ymmärsin, että yksinäisellä rouvalla taisi olla tapana kiertää näytöissä juttelemassa ihmisten kanssa.

Näytöillä minulla oli tulostettuna asuntoesite pohjapiirroksineen, jonka jaoin katselijoille heti ovella. Lisäksi minulla oli kaikki asuntoon liittyvä myyntimateriaali nähtävillä. Kartoitin katselijoiden tarpeita ja ajatuksia ja vastasin aina kaikkeen niin rehellisesti kuin pystyin. Jos jokin jäi epäselväksi, otin yhteystiedot ylös ja palasin asiaan mahdollisimman pian. Lähtiessä kysyin, jäikö katselijoille kysyttävää tai haluavatko myyntimateriaalia sähköpostilla rauhassa tutustuttavaksi.

Pidimme lopulta viisi näyttöä. Yksi näistä oli arki-iltana, joka ei houkutellut paikalle ketään. Muuten näytöillä kävi aina vähintään muutama ostajaehdokas. Ostajat vaikuttivat kiinnostuneilta ja jokainen pyysi sähköistä myyntimateriaalia nähtäväkseen. Kaupat eivät kuitenkaan ottaneet syntyäkseen ja orastava ahdistus hiipi takaraivoon. Näyttöjen pitäminen itsessään oli mukavaa, mutta niitä edeltänyt siivoaminen ja perheen häätäminen pakkaseen alkoivat stressata. 

Tammikuun alussa näytöllä kävi nuoripari, jonka kanssa asiat loksahtelivat kohdalleen kuin itsestään. He asuivat vuokralla ja heillä oli pankista lainalupaus, joten kaupat onnistuisivat joutuisasti. Näytön jälkeen he pyysivät ostotarjouslomakkeen ja sovimme uuden tapaamisen. Kaikki näytti hyvältä. Tammikuun puolessa välissä meillä oli varattu matka Fuerteventuraan ja innostus oli valtava, kun suunnittelimme, että pääsemme matkalla kippistämään onnistuneita asuntokauppoja.

Päivää ennen matkaa tapasimme nuorenparin uudestaan. He halusivat jättää tarjouksen, mutta muutamat ehdot tarjouspohjassa olivat heillä vielä epäselviä. Nuoripari tuli käymään ja istuimme alas. Kävimme vaihtoehtoiset ehdot läpi ja juttelimme hyvässä hengessä tulevista kaupanteko- ja muuttopäivistä. Kauppasummasta ei ollut puhetta. Pariskunta jätti kirjallisen tarjouksen pöydälle ja sovimme, että käymme sen läpi ja vastaamme mahdollisimman pian.

Hihkuimme, miten helposti kaikki lopulta kävi ja miten nopeasti ostajat löytyivät. Hymy hyytyi kuin hyttysen hiukset kesäisessä aamukasteessa, kun katsoimme tarjousta tarkemmin. Summa oli lähes 40 000 euroa pyyntihintaa pienempi eli noin 16 prosenttia alle pyynnön. Hylkäsimme tarjouksen suorilta käsin – emme lähteneet edes neuvottelemaan, sillä emme uskoneet ostajan olevan valmis meidän odottamaamme summaan. Unelmoinnista huolimatta meillä oli jalat maassa ja totesimme, että ellemme saa riittävän lähelle tavoitesummaamme, emme myy asuntoamme lainkaan. Ostajat vastasivat, että olisivat hieman voineet tulla vielä vastaan, mutta toivottelimme puolin ja toisin vain hyvät talven jatkot.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

#07: Päätös hautuu hiljalleen


Asunnon ensimmäinen yleinen näyttö oli joulukuisena sunnuntaina. Jännitys asunnon menettämisestä oli käsin kosketeltavaa. Yhtäältä harmittelimme, ettemme saaneet päätöstä tehtyä niin nopeasti, ettei näyttöä olisi tarvinnut pitää, mutta toisaalta näin ison päätöksen tekeminen muutamassa päivässä oli mahdotonta. Mahdotonta ainakin meille, joille päätös pienenkin hankinnan tekemisestä saattoi kestää päiviä, joskus jopa viikkoja. Taisimme molemmat tahoillamme tietää jo ensimmäisellä vierailulla, että unelma-asuntomme on löytynyt. Lopullisen päätöksen sanominen ääneen tuntui kuitenkin hurjalta.

Henkilökohtaisesti minua kiinnosti aina kovasti, miksi asuntoaan myyvät ovat päättäneet laittaa asuntonsa myyntiin. Myyntimies kertoi, että heillä on uusi, nykyistä huomattavasti pienempi asunto jo varattuna. Lapset olivat muuttaneet pois kotoa, joten asunto oli heille kahdelle turhan iso. Asuntoa esitellessään Myyntimies kertoi, että he tarvitsevat uuteen asuntoonsa vain muutamia tavaroita – eihän sinne edes mahtuisi puoletkaan nykyisistä tavaroista. Myyntimies kertoi, että he ovat päättäneet, että tulevat ostajat saavat valita ylimääräisistä tavaroista, mitä haluavat säilyttää. Ylimääräiseksi oli jäämässä ainakin iso kaasugrilli, terassinlämmitin, huonekaluja, tauluja, valaisimia. 


Sen lisäksi, että asunto oli todella helmi, myös järkisyyt painoivat vaakakupissa: saimme asunnosta ensikäden tietoa suoraan tutulta omistajalta, myyjä oli rehellinen ja jos ongelmia myöhemmin tulisi, ne olisi varmasti helppo selvittää, saisimme asuntoon kuuluvia tavaroita ja lisäksi Myyntimies lupasi vetää asunnon myynnistä, vaikka meillä oli vielä oma asunto myymättä. Näinä päivinä oman asunnon myyntiin sidotut ehdolliset tarjoukset jäävät herkästi jalkoihin. Moni isompaa asuntoa havitteleva myy valmiiksi oman asuntonsa ja muuttaa tarvittaessa vaikka vuokralle, jotta unelma-asunnon löytyessä pääsee tekemään kauppoja heti. Myyntimiehen tarjous siitä, että saisimme rauhassa myydä omaamme vaikka puoli vuotta, oli ehdottomasti iso kädenojennus myyjältä. 

Vaikka päivät tuntuivat pitkiltä ja asia pyöri mielessä koko ajan, saimme päätöksen lopulta uskomattoman nopeasti tehtyä. Viikko siitä, kun näimme ilmoituksen etuovi.comissa ensimmäisen kerran, päätimme, että esitämme myyjälle tarjouksen asunnosta.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

#06: Taustojen tonkiminen



Tutustuttuamme asuntoon paikan päällä, aloimme selvitellä asunnosta annettuja tietoja ja asunnon taustatietoja. Luimme tarkasti välittäjältä saamamme materiaalipaketin, johon kuuluivat myyntiesite, energiatodistus, puolet isännöitsijäntodistuksesta, tasekirja vuodelta 2014, yhtiöjärjestys sekä syksyllä pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja. Pyysin vielä Mr. Myyntimieheltä edellisen varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjan sekä isännöitsijäntodistuksen puuttuvat sivut. Lisäksi kysyin, onko saamamme yhtiöjärjestys varmasti viimeisin, sillä se oli alkuperäinen vuodelta 1988. 

Luimme asiakirjat tarkasti läpi ja kyselimme Myyntimieheltä tarkentavia kysymyksiä. Asunnonmyyjänä hän luonnollisesti kehui asunnon ja yhtiön tilaa maasta taivaisiin – kaikki on hoidettu erinomaisen hyvin eikä mitään remontteja ole tulossa mihinkään suuntaan. Realistina tiesin, että mikään vastaavan ikäinen yhtiö ei ole täysin remonteista vapaa, joten soitin myös isännöitsijälle sekä hallituksen silloiselle puheenjohtajalle. Mitään hälyttävää ei sieltä suunnalta kuulunut, mutta toki jotain yksittäisiä, normaalista kulumisesta johtuvia korjauskohteita oli tiedossa. 

Välittäjä pommitti minua päivittäin ja kerroin Myyntimiehelle, että minusta tuntuu pahalta suunnitella tarjouksen jättämistä ja samalla esittää välittäjälle, ettei koko kohde kiinnosta meitä enää. Myyntimies muistutteli, että jos välittäjä otetaan nyt mukaan, niin välittäjä laskuttaa koko palkkion ja meiltäkin jää hyöty siinä vaiheessa saamatta. Tuntui pahalta hieroa kauppoja välittäjän selän takana ja näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt toimia oman pään mukaan. Jollain tavalla ajattelin kuitenkin edelleen, että on Myyntimiehen tehtävä käydä tilanne läpi hänen kanssaan. 

Mietimme yötä päivää, mitä tehdä asunnon kanssa. Asunto tuli niin äkkiä, vaikka juuri oli puhuttu, että unohdetaan asunnonvaihtopuuhat. Asunto sijaitsi alueella, jolta emme olleet lainkaan katsoneet asuntoja aiemmin. Mikä on hintataso alueella yleisesti ottaen, millainen koko alue edes on? Toisaalta oli lohduttavaa, että asuntoa myi tuttu – hän on varmasti rehellinen ja luonnollisesti asuntoesittely hänen vetämänään kertoo paljon enemmän kuin välittäjän. Toisaalta tutulta ostaminen toi mieleen kauhutarinoita, jotka eivät koskaan pääty hyvin. 

Viikon sisällä kävimme katsomassa asuntoa uudestaan. Toisin kuin muiden kohteiden kanssa, tämä kiinnosti entistä enemmän, kun usein oli käynyt niin, että jos toiselle näytölle johonkin lähti, sieltä paljastui aiemmin huomaamatta jääneitä puutteita ja vikoja. Mielikuva tulevasta kodistamme vahvistui entisestään.

Kohteeseen oli tulossa ensimmäinen yleinen näyttö. Paniikki kasvoi: mitä jos näyttö vilisee kiinnostuneita, kuten Kauppatori kesäisenä päivänä? Mitä jos joku jättää suoraan niin hyvän tarjouksen, että myyjä hyväksyy sen meistä välittämättä? Mitä jos kohteesta ei tulekaan meidän uutta kotia? Tunne tarjouksen jättämisestä vahvistui.

torstai 21. heinäkuuta 2016

#03: Etsivän aika on pitkä

Tutustuimme taloon toisensa jälkeen, mutta yksikään ei kolahtanut. Huomasimme aika pian, että etsimme pohjaratkaisultaan jotain erikoisempaa kuin tarjolla olevat talot tarjosivat. Halusimme, että talossa on lapsille omat makuuhuoneet, työhuone, takkahuone sekä vierashuone. Edellä mainittu taas olisi vaatinut huomattavasti enemmän neliöitä, mitä ei budjettimme mahdollistanut. Edellytimme talolta näin ollen tietynlaista muuntautumiskykyä, jotta lapset saavat omat huoneet, kun sen aika on ja että edellä mainittuja ylimääräisiä tiloja voi tulevaisuudessa muuttaa tarpeen mukaan. Yksi isoksi tekijäksi muodostunut seikka oli se, miten saunasta pääsi vilvoittelemaan. Vaikka emme mitään himosaunojia olekaan, halusimme, että saunasta pääsee mukavasti ulos haukkaamaan happea.

Viime kesän lopulla löysimme ilmoituksen perusteella mielenkiintoisen kohteen. Molemmat olivat bonganneet sen tahoillaan, mutta kaikesta täydellisyydestään huolimatta hylkäsin sen sijainnin perusteella. Etsimme asuntoa samalta alueelta, jolla asuimme. Talo ei sijainnut kaukana, mutta alueella, josta kumpikaan ei aluksi innostunut. Kävimme katsomassa asuntoa pariin kertaan ja Jii oli vakuuttunut, että etsimämme koti oli löytynyt. Itse punnitsin pitkään täydellisen löydön ja epämieluisan sijainnin välillä, mutta vakuutuin, että tottuisin asumaan varmasti myös siellä.

Olimme näytöllä, jossa kerroimme välittäjälle jättävämme asunnosta tarjouksen. Olimme aiemmin käyneet yksityisnäytöllä eri välittäjän kanssa. Kohteen ”oma” välittäjä sanoi, että voisimme tehdä tarjouksen seuraavana aamuna meille tutun välittäjän kanssa ja että hän kertoo myyjälle, että aamulla on tulossa tarjous. Palasimme sovitusti aamulla asiaan, mutta yllätys oli suuri, kun välittäjä kertoi, että asunnosta oli edellisenä päivänä jätetty tarjous, jonka myyjä oli hyväksynyt. Olimme toki pettyneitä, ettemme saaneet edes tarjousta jättää, mutta enemmän olimme ihmeissämme, mitä oli tapahtunut. 
 
Talo oli ollut myynnissä jo pitkään, joten en jaksa uskoa, että jätetty tarjous olisi ollut kymmeniä tuhansia pyyntihintaa parempi. Jos tarjous oli lähelläkään pyyntihintaa, en ymmärrä, miksei myyjä odottanut seuraavaan aamuun, kun tiesi, että toinenkin tarjous on tulossa. Vai kävikö niin, ettei ”oma” välittäjä koskaan kertonut, että toinenkin tarjous on tulossa. Tarjous olisi tullut toisen välittäjän kautta, joten miten olisi palkkio jaettu, jos myyjä olisi valinnut meidän tarjouksen. En tiedä… Oman asunnon myyntiä ajatellen odottaisin kyllä seuraavaan aamuun, jos tietäisin, että sieltä on tarjous tulossa, vaikka käsillä olisikin jo varteenotettava tarjous. 

Vaikka talo oli kaikin tavoin erittäin lähellä sitä, mitä oli haettu, pääsin asiasta yli aika nopeasti. Sijainti arvelutti minua niin pitkään, että tavallaan tämä oli helpotus. Jiille talokauppojen kaatuminen oli isompi asia – hän oli varma, että unelmiemme asunto meni siinä eikä mikään tuntuisi tämän jälkeen enää sopivalta. Saimme hetkeksi molemmat tarpeeksemme asunnon etsimisestä. Toisaalta meillä ei mikään kiire ollut omasta asunnostamme pois, joten mitään paniikkia ei talon löytymisen kanssa ollut. Olian laskettu aika kolkutteli ovella, joten oli joka tapauksessa aika keskittyä olennaisempiin asioihin.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

#02: Unelma-asuntoa etsimässä

Asuimme aiemmin kerrostaloasunnossa, jossa oli 4 huonetta, keittiö ja sauna. Asunto oli itselleni tuttuakin tutumpi, sillä se oli lapsuudenkotini. Muutimme asuntoon perheeni kanssa taloyhtiön valmistuttua, jolloin olin 2-vuotias. Asuntoon ja taloyhtiöön liittyy paljon upeita muistoja – pihan tiivis kaveriporukka, seikkailut talon ympäristössä, yökyläilyt naapurissa ja joskus jopa teltassa taloyhtiön pihalla. Tavattuani mieheni Jiin 17-vuotiaana, lähdin kovassa kapinahengessä tutulta asuinalueelta pois ja vannoin, etten koskaan enää palaa. Muutimme Jiin kanssa Helsinkiin, jossa viihdyimme neljä vuotta. Aloimme etsiä isompaa asuntoa ja monen mutkan kautta tilanne kääntyi niin, että ostimme lapsuudenkotini äidiltä. Teini-iän kapina oli kaikonnut ja tuttu asuinalue vaikutti juuri niin rauhalliselta ja sopivalta, kuin toivoa saattoi.

Asetuimme taloksi ja viihdyimme hyvin melkein kymmenen vuotta, kunnes avioliiton ja lasten myötä mietteet isommasta asunnosta valtasivat mielen. Hiljalleen aloimme seurata tarjolla olevia asuntoja ja mietimme, mitä omalta kodiltamme toivomme. Ilmoituksia seuratessamme toiveet tarkentuivat ja molemmille alkoi muodostua kuva unelmiemme kodista. Katselimme pääasiassa omakotitaloja, satunnaisesti myös pari- ja rivitaloja. Selvää oli, että unelma-asuntomme olisi nykyistä isompi. Halusimme myös oman pihan ja takan. Kumpikaan meistä ei ole kunnostautunut remonttihommissa, joten hakusessa oli hyväkuntoinen asunto, jota ei tarvitse ainakaan pientä pintaremonttia enempää kunnostaa. 

Aikamme tarjontaa seurattuamme aloimme katsoa asuntoja enemmän tosissamme ja aloimme käydä myös asuntonäytöissä. Ilmoitusten lukeminen ja näytöissä käyminen oli oman asunnon myyntiä ajatellen opettavaista. On uskomatonta, miten vaillinaisilla ja heikoilla tiedoilla asuntoja myydään. Ilmoitukset ovat usein persoonattomia eivätkä kuvat vastaa todellisuutta. Mietimme usein, kenen edun mukaista on, että kuvat antavat asunnosta vääränlaisen kuvan. Aloimme bongata ilmoituksista kuvia, joissa tilojen mittasuhteita oli venytetty luonnottomiksi. Toisessa kuvassa saattoi näkyä kahden hengen sohva ja pyöreä seinäkello, toisessa kuvakulmassa sama sohva oli venytetty kahdeksan hengen sohvaksi ja kello vääntynyt soikeaksi.

Yksi isoimmista ihmetyksistä liittyi kuitenkin asuntoja myyviin välittäjiin. Harva välittäjä oli perehtynyt myymänsä kohteen tietoihin niin hyvin, että olisi osannut vastata yksinkertaisiin kysymyksiin kohteen kunnosta tai remonteista. Yleensä vastauksia etsittiin yhdessä esittelypaperista tai vastaus jäi kokonaan saamatta. Vain ani harva välittäjä todella myi kohdettaan – suurin osa vain, nimensä mukaisesti, välitti asuntoa eteenpäin.

Seuraatko sinä myynnissä olevia asuntoja? Millainen on sinun unelma-asuntosi?