Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi asunto. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. elokuuta 2016

#33: Sijaisasumista



Jouduin toteamaan hyvin pian vahingon jälkeen, etten selviydy arjesta kotona. Kuin huomaamatta olin leiriytynyt äidin nurkkiin pysyvästi lasten kanssa. Jii vietti kanssamme iltapäivät, mutta illalla hän lähti kotiin ja minä jäin lasten kanssa äidille. Juokseva lämmin vesi tuntui taivaallisen helpolta ja vaikka äitini osallistui lastenhoitoon, minkä omilta töiltään pystyi, arki kävi raskaaksi. Olin käytännössä yksin vastuussa lastenhoidosta eikä väsymystä lainkaan lieventänyt edelleen jatkuvat Olian kymmenet yöheräilyt kovan huudon säestäminä. Henkistä jaksamista söi sekin, että unelma-asuntomme myötä vietimme Jiin kanssa yöt eri osoitteissa. Se oli raskasta niin parisuhteelle kuin koko perheellekin.




Olin yhteydessä kotivakuutusyhtiöömme sijaisasumisen järjestämiseksi. Olimme oikeutettuja vakuutusyhtiön järjestämään sijaisasumiseen. Vakuutuskäsittelijä kertoi esimerkkejä tarjolla olevista asunnoista: kalustettu kolmio keskustassa - 1500 euroa viikossa, toinen kolmio samalla suunnalla - 1200 euroa viikossa. Järkytyin hinnoista. Kotivakuutuksesta huolimatta meille jäisi maksettavaksi 10 prosenttia omavastuun jälkeen.

Asuminen naapurikaupungin isossa keskustassa ei houkutellut yhtään. Jiin 3 minuutin työmatka olisi vaihtunut toista tuntia kestävään autolla taitettavaan matkaan. Lasten ja minun päivittäiset reissut kotikylän kerhoihin ja muskareihin julkisella liikenteellä ja näillä voimavaroilla tuntuivat mahdottomalta yhtälöltä. Totesin vakuutuskäsittelijälle, että yritämme järjestää itse sijaisasunnon lähempää päivittäistä elämäämme. Tämä sopi virkailijalle oikein hyvin.

Yritimme järjestää asuntoa muuta kautta siinä onnistumatta. Myös Jii majaili entistä enemmän äitini nurkissa, jotta sain edes jonkinlaista tukea jaksamiseen. Vaikka elämä pääasiassa sujui sulassa sovussa, kaipuu omaan asuntoon kasvoi. Siihen on kuitenkin syynsä, miksi ihminen yleensä elää kolmekymppisenä omillaan ja miksi vanhempikin mielellään jatkaa elämäänsä ilman aikuisten lasten nurkissa pyörimistä.

Otin jälleen yhteyttä vakuutusyhtiöömme ja kyselin mahdollisuutta heidän järjestämään asuntoon. Käsittelijä lupasi välittää tiedon eteenpäin majoitusta järjestävälle yhteistyökumppanille, joka muutaman päivän kuluessa ottikin yhteyttä. Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoa: kolmio vanhalta asuinalueeltamme tai kolmio pahamaineisesta lähiöstä. Noh, pahamaineinen ja pahamaineinen, mutta valinta oli selvä: totta kai otamme asunnon tutulta asuinalueelta, kun lasten kerhot ja kaverit ovat siellä. Hintaa molemmilla asunnoilla oli 80 euroa vuorokaudessa. Katteet ne olivat kohdillaan näilläkin asunnonvuokraajilla, mutta selvästi siedettävämpi hintataso kuin aiemmin.

Kysyin, pääseekö asuntoa katsomaan etukäteen. Jälleen asia välitettiin eteenpäin ja seuraavaksi asunnon vuokraamisesta vastaava henkilö otti minuun yhteyttä. Kysyin asunnon soveltuvuudesta kahden pienen lapsen kanssa elämiseen. Asunto oli hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Asunto oli kalustettu neljälle hengelle, mutta toisessa makuuhuoneessa oli kaksi tavallista 80 cm leveää sänkyä. Ei siis puhettakaan, että ohjuksen tavoin unissaan sinkoileva Ama tai sokean myyrän lailla mönkivä Olia pystyisivät niissä nukkumaan.

Totesin, että meidän on muutettava asuntoon vähintään Olialle oma sänky, ehkä myös Amalle. Lisäksi tarvitsemme syöttötuolin ja tietysti kaikki henkilökohtaiset tavarat. Vuokraaja arveli meidän kyllä tavaroinemme mahtuvan asuntoon, mutta lupasi, että voimme käydä katsomassa asuntoa etukäteen. Vakuutuskäsittelijä soitti kuultuaan, että otamme asunnon vastaan. Kävin myös hänen kanssaan läpi, että asunto ei ole paras mahdollinen kahden pienen kanssa. Sovimme, että jos löydämme sopivamman, voimme muuttaa pois.

Meidän piti noutaa avain asunnolle vuokrausfirman toimistosta, joka oli taas ihan eri suunnassa kuin mikään muu. Kun aikataulut saatiin sopimaan, pääsin noutamaan avainta. Kävimme katsomassa asuntoa. Rapun alaovi oli lukossa. Rappuun astuessa vastassa oli niin paksu tupakankäry, että teki tiukkaa työntää vaunut siitä läpi. Kipusimme kolkossa ja ahtaassa portaikossa kolmanteen kerrokseen. Rappukäytävä oli niin ahdas, ettei vaunun kantokopan ja kauppakassin kantaminen samaan aikaan onnistuisi. Kolmannessa kerroksessa oli kaksi ovea, mutta meillä ei ollut tietoa, kumpi asunto oli meidän. Molemmissa ovissa oli tavalliset sukunimet postiluukussa.

Jollain intuitiolla päädyimme pimpottamaan oikean oven ovikelloa, minkä jälkeen uskalsimme kokeilla avainta oveen. Asunto oli alkuperäiskunnossa oleva tavallinen, kalustettu asunto. Huonekalut ja sisustusratkaisut olivat värien ja yhteensopimattomuuden perusteella hankittu sieltä täältä yksitellen, mutta se nyt oli täysin toisarvoinen seikka.

Katselimme ympärillemme ja Ama oli ihmeissään, että kenen kodissa nyt ollaan. Selitimme, että tämä voisi olla meidän koti sen aikaa, että pääsemme taas omaan ”uuteen” kotiimme. Ama hyväksyi ajatuksen sijaiskodista, mutta selvästi pieni pää oli täysin häkellyksissä siitä, miksi vanhasta kodista piti lähteä uuteen kotiin, miksi uudesta kodista lähdettiin mummin luokse ja miksi nyt mummin luota lähdetään taas täysin uuteen paikkaan.

tiistai 9. elokuuta 2016

#19: Kaupantekopäivä

Kuntotarkastuksen jälkeinen yö oli uneton. Mielessä pyöri satoja kysymyksiä ja päällimmäisenä tietysti: onko tässä mitään järkeä. Yöllä mieleen hiipi ajatus, mitä jos sama homeongelma on naapuriasunnoissa ja niihinkin joudutaan tekemään reilun kymppitonnin remontit. Laskin äkkiseltään, että pahimmassa tapauksessa meille voi koitua 15 000 euron lisälasku, jos kaikilta löytyy hometta. Aamuyöstä kirjoitin Myyntimiehelle viestin, jossa ehdotin vielä vastaantuloa hinnassa. Totesin, että otamme ison riskin suostuessamme asuntokauppoihin ja me tulimme vastaan, kun heillä oli kauhuskenaarioita asunnonmyyntiin liittyen.

Aamulla Myyntimies soitti. Hän kertoi, että taloyhtiön hallintaan kuuluvasta kellaritilasta on löytynyt hometta ja se vaatii toimenpiteitä. Kaupantekohetkeen oli tunti aikaa. Olisi kai pitänyt ymmärtää pysäyttää juna tässä vaiheessa, mutta se tuntui mahdottomalta. Ehdotin, että he tulevat hinnassa vastaan 7 000 euroa ja molemmat kantavat riskin siitä, että kellarin homeongelma maksaa joko enemmän tai vähemmän kuin mihin tuolla 7 000 eurolla varaudutaan.


Pääsimme sopimukseen ja välittäjä päivitti kauppakirjat kolmatta kertaa vuorokauden sisään. Meillä oli tapaaminen ostajien kanssa omassa pankissamme klo 9.30. Menimme Jiin kanssa pankkiin puoli tuntia etukäteen tekemään paperit valmiiksi.

Asunnonostamiseen liittyy usein myös asuntolaina. Kilpailutimme lainan useissa eri pankeissa ja parhaimman tarjouksen teki nykyinen pankkimme. Edellinen lainamme on nostettu vuonna 2008, jolloin lainaehdot olivat velallisen kannalta paremmat kuin nykyisin. Marginaali edellisessä lainassamme on vain 0,4 prosenttia. Laskimme ja vertailimme vaihtoehtoja ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että meille edullisin vaihtoehto on pitää vanha asuntolaina ja ottaa sen rinnalle uutta lainaa tarvittava määrä. 

Ostajat tulivat ajallaan pankkiin ja pankkineuvojamme alkoi hoitaa kaupantekoon liittyviä asioita. Ostajat tarkistivat reaaliajassa tiliään, jolle heidän pankkineuvojan piti siirtää asunnonostoon varattu rahamäärä. Rahaa ei vain kuulunut. Aika kului ja jutustelimme niitä näitä. Haikein mielin luin osakekirjaa, jossa ensimmäisenä merkintänä oli osakkeen siirto rakennuttajalta vanhemmilleni, sitten avioeron myötä isältä äidilleni ja lopulta äidiltä meille. Ensimmäistä kertaa osakekirja siirtyi perheemme ulkopuolelle. Meitä odotti kuitenkin unelmiemme asunto, joten sijaa haikeudelle ei ollut.

Kaupanteko ei edennyt ja pankkineuvoja yritti soittaa naapuripankkiin. Ostajien pankkineuvoja ei kuitenkaan ollut saapunut töihin. Ihmettelimme, että kuinka paljon voi vastoinkäymisiä liittyä yhteen asuntokauppaan. Hiljalleen asia ratkesi, kun naapuripankista otettiin yhteyttä: ostajien pankkineuvoja oli joutunut liikenneonnettomuuteen, mutta raha oli nyt sovitusti siirretty. Niin oli lapsuudenkoti myyty ja oli aika valmistautua uuteen kauppaan.

Myyntimies saapui pankkiin vaimonsa kanssa. Myös välittäjä liittyi seuraan. Kaupat sujuivat jouhevasti ja näin meistä tuli unelma-asunnon omistajia. Viime hetken stressi ja ahdistus olivat kaikonneet ja kaikki näytti vihdoin järjestyvän.


Jii oli järjestänyt illaksi täydellisen yllätyksen: lapset lähtivät siskolleni hoitoon ja me menimme kylpylän kautta ravintolaan nauttimaan vapaasta illasta, onnistuneista asuntokaupoista ja viimeisestä yhteisestä illasta ennen Jiin reissua. Vapaailta oli enemmän kuin ansaittu viime päivien hektisten käänteiden jälkeen.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

#06: Taustojen tonkiminen



Tutustuttuamme asuntoon paikan päällä, aloimme selvitellä asunnosta annettuja tietoja ja asunnon taustatietoja. Luimme tarkasti välittäjältä saamamme materiaalipaketin, johon kuuluivat myyntiesite, energiatodistus, puolet isännöitsijäntodistuksesta, tasekirja vuodelta 2014, yhtiöjärjestys sekä syksyllä pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja. Pyysin vielä Mr. Myyntimieheltä edellisen varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjan sekä isännöitsijäntodistuksen puuttuvat sivut. Lisäksi kysyin, onko saamamme yhtiöjärjestys varmasti viimeisin, sillä se oli alkuperäinen vuodelta 1988. 

Luimme asiakirjat tarkasti läpi ja kyselimme Myyntimieheltä tarkentavia kysymyksiä. Asunnonmyyjänä hän luonnollisesti kehui asunnon ja yhtiön tilaa maasta taivaisiin – kaikki on hoidettu erinomaisen hyvin eikä mitään remontteja ole tulossa mihinkään suuntaan. Realistina tiesin, että mikään vastaavan ikäinen yhtiö ei ole täysin remonteista vapaa, joten soitin myös isännöitsijälle sekä hallituksen silloiselle puheenjohtajalle. Mitään hälyttävää ei sieltä suunnalta kuulunut, mutta toki jotain yksittäisiä, normaalista kulumisesta johtuvia korjauskohteita oli tiedossa. 

Välittäjä pommitti minua päivittäin ja kerroin Myyntimiehelle, että minusta tuntuu pahalta suunnitella tarjouksen jättämistä ja samalla esittää välittäjälle, ettei koko kohde kiinnosta meitä enää. Myyntimies muistutteli, että jos välittäjä otetaan nyt mukaan, niin välittäjä laskuttaa koko palkkion ja meiltäkin jää hyöty siinä vaiheessa saamatta. Tuntui pahalta hieroa kauppoja välittäjän selän takana ja näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt toimia oman pään mukaan. Jollain tavalla ajattelin kuitenkin edelleen, että on Myyntimiehen tehtävä käydä tilanne läpi hänen kanssaan. 

Mietimme yötä päivää, mitä tehdä asunnon kanssa. Asunto tuli niin äkkiä, vaikka juuri oli puhuttu, että unohdetaan asunnonvaihtopuuhat. Asunto sijaitsi alueella, jolta emme olleet lainkaan katsoneet asuntoja aiemmin. Mikä on hintataso alueella yleisesti ottaen, millainen koko alue edes on? Toisaalta oli lohduttavaa, että asuntoa myi tuttu – hän on varmasti rehellinen ja luonnollisesti asuntoesittely hänen vetämänään kertoo paljon enemmän kuin välittäjän. Toisaalta tutulta ostaminen toi mieleen kauhutarinoita, jotka eivät koskaan pääty hyvin. 

Viikon sisällä kävimme katsomassa asuntoa uudestaan. Toisin kuin muiden kohteiden kanssa, tämä kiinnosti entistä enemmän, kun usein oli käynyt niin, että jos toiselle näytölle johonkin lähti, sieltä paljastui aiemmin huomaamatta jääneitä puutteita ja vikoja. Mielikuva tulevasta kodistamme vahvistui entisestään.

Kohteeseen oli tulossa ensimmäinen yleinen näyttö. Paniikki kasvoi: mitä jos näyttö vilisee kiinnostuneita, kuten Kauppatori kesäisenä päivänä? Mitä jos joku jättää suoraan niin hyvän tarjouksen, että myyjä hyväksyy sen meistä välittämättä? Mitä jos kohteesta ei tulekaan meidän uutta kotia? Tunne tarjouksen jättämisestä vahvistui.

torstai 21. heinäkuuta 2016

#03: Etsivän aika on pitkä

Tutustuimme taloon toisensa jälkeen, mutta yksikään ei kolahtanut. Huomasimme aika pian, että etsimme pohjaratkaisultaan jotain erikoisempaa kuin tarjolla olevat talot tarjosivat. Halusimme, että talossa on lapsille omat makuuhuoneet, työhuone, takkahuone sekä vierashuone. Edellä mainittu taas olisi vaatinut huomattavasti enemmän neliöitä, mitä ei budjettimme mahdollistanut. Edellytimme talolta näin ollen tietynlaista muuntautumiskykyä, jotta lapset saavat omat huoneet, kun sen aika on ja että edellä mainittuja ylimääräisiä tiloja voi tulevaisuudessa muuttaa tarpeen mukaan. Yksi isoksi tekijäksi muodostunut seikka oli se, miten saunasta pääsi vilvoittelemaan. Vaikka emme mitään himosaunojia olekaan, halusimme, että saunasta pääsee mukavasti ulos haukkaamaan happea.

Viime kesän lopulla löysimme ilmoituksen perusteella mielenkiintoisen kohteen. Molemmat olivat bonganneet sen tahoillaan, mutta kaikesta täydellisyydestään huolimatta hylkäsin sen sijainnin perusteella. Etsimme asuntoa samalta alueelta, jolla asuimme. Talo ei sijainnut kaukana, mutta alueella, josta kumpikaan ei aluksi innostunut. Kävimme katsomassa asuntoa pariin kertaan ja Jii oli vakuuttunut, että etsimämme koti oli löytynyt. Itse punnitsin pitkään täydellisen löydön ja epämieluisan sijainnin välillä, mutta vakuutuin, että tottuisin asumaan varmasti myös siellä.

Olimme näytöllä, jossa kerroimme välittäjälle jättävämme asunnosta tarjouksen. Olimme aiemmin käyneet yksityisnäytöllä eri välittäjän kanssa. Kohteen ”oma” välittäjä sanoi, että voisimme tehdä tarjouksen seuraavana aamuna meille tutun välittäjän kanssa ja että hän kertoo myyjälle, että aamulla on tulossa tarjous. Palasimme sovitusti aamulla asiaan, mutta yllätys oli suuri, kun välittäjä kertoi, että asunnosta oli edellisenä päivänä jätetty tarjous, jonka myyjä oli hyväksynyt. Olimme toki pettyneitä, ettemme saaneet edes tarjousta jättää, mutta enemmän olimme ihmeissämme, mitä oli tapahtunut. 
 
Talo oli ollut myynnissä jo pitkään, joten en jaksa uskoa, että jätetty tarjous olisi ollut kymmeniä tuhansia pyyntihintaa parempi. Jos tarjous oli lähelläkään pyyntihintaa, en ymmärrä, miksei myyjä odottanut seuraavaan aamuun, kun tiesi, että toinenkin tarjous on tulossa. Vai kävikö niin, ettei ”oma” välittäjä koskaan kertonut, että toinenkin tarjous on tulossa. Tarjous olisi tullut toisen välittäjän kautta, joten miten olisi palkkio jaettu, jos myyjä olisi valinnut meidän tarjouksen. En tiedä… Oman asunnon myyntiä ajatellen odottaisin kyllä seuraavaan aamuun, jos tietäisin, että sieltä on tarjous tulossa, vaikka käsillä olisikin jo varteenotettava tarjous. 

Vaikka talo oli kaikin tavoin erittäin lähellä sitä, mitä oli haettu, pääsin asiasta yli aika nopeasti. Sijainti arvelutti minua niin pitkään, että tavallaan tämä oli helpotus. Jiille talokauppojen kaatuminen oli isompi asia – hän oli varma, että unelmiemme asunto meni siinä eikä mikään tuntuisi tämän jälkeen enää sopivalta. Saimme hetkeksi molemmat tarpeeksemme asunnon etsimisestä. Toisaalta meillä ei mikään kiire ollut omasta asunnostamme pois, joten mitään paniikkia ei talon löytymisen kanssa ollut. Olian laskettu aika kolkutteli ovella, joten oli joka tapauksessa aika keskittyä olennaisempiin asioihin.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

#02: Unelma-asuntoa etsimässä

Asuimme aiemmin kerrostaloasunnossa, jossa oli 4 huonetta, keittiö ja sauna. Asunto oli itselleni tuttuakin tutumpi, sillä se oli lapsuudenkotini. Muutimme asuntoon perheeni kanssa taloyhtiön valmistuttua, jolloin olin 2-vuotias. Asuntoon ja taloyhtiöön liittyy paljon upeita muistoja – pihan tiivis kaveriporukka, seikkailut talon ympäristössä, yökyläilyt naapurissa ja joskus jopa teltassa taloyhtiön pihalla. Tavattuani mieheni Jiin 17-vuotiaana, lähdin kovassa kapinahengessä tutulta asuinalueelta pois ja vannoin, etten koskaan enää palaa. Muutimme Jiin kanssa Helsinkiin, jossa viihdyimme neljä vuotta. Aloimme etsiä isompaa asuntoa ja monen mutkan kautta tilanne kääntyi niin, että ostimme lapsuudenkotini äidiltä. Teini-iän kapina oli kaikonnut ja tuttu asuinalue vaikutti juuri niin rauhalliselta ja sopivalta, kuin toivoa saattoi.

Asetuimme taloksi ja viihdyimme hyvin melkein kymmenen vuotta, kunnes avioliiton ja lasten myötä mietteet isommasta asunnosta valtasivat mielen. Hiljalleen aloimme seurata tarjolla olevia asuntoja ja mietimme, mitä omalta kodiltamme toivomme. Ilmoituksia seuratessamme toiveet tarkentuivat ja molemmille alkoi muodostua kuva unelmiemme kodista. Katselimme pääasiassa omakotitaloja, satunnaisesti myös pari- ja rivitaloja. Selvää oli, että unelma-asuntomme olisi nykyistä isompi. Halusimme myös oman pihan ja takan. Kumpikaan meistä ei ole kunnostautunut remonttihommissa, joten hakusessa oli hyväkuntoinen asunto, jota ei tarvitse ainakaan pientä pintaremonttia enempää kunnostaa. 

Aikamme tarjontaa seurattuamme aloimme katsoa asuntoja enemmän tosissamme ja aloimme käydä myös asuntonäytöissä. Ilmoitusten lukeminen ja näytöissä käyminen oli oman asunnon myyntiä ajatellen opettavaista. On uskomatonta, miten vaillinaisilla ja heikoilla tiedoilla asuntoja myydään. Ilmoitukset ovat usein persoonattomia eivätkä kuvat vastaa todellisuutta. Mietimme usein, kenen edun mukaista on, että kuvat antavat asunnosta vääränlaisen kuvan. Aloimme bongata ilmoituksista kuvia, joissa tilojen mittasuhteita oli venytetty luonnottomiksi. Toisessa kuvassa saattoi näkyä kahden hengen sohva ja pyöreä seinäkello, toisessa kuvakulmassa sama sohva oli venytetty kahdeksan hengen sohvaksi ja kello vääntynyt soikeaksi.

Yksi isoimmista ihmetyksistä liittyi kuitenkin asuntoja myyviin välittäjiin. Harva välittäjä oli perehtynyt myymänsä kohteen tietoihin niin hyvin, että olisi osannut vastata yksinkertaisiin kysymyksiin kohteen kunnosta tai remonteista. Yleensä vastauksia etsittiin yhdessä esittelypaperista tai vastaus jäi kokonaan saamatta. Vain ani harva välittäjä todella myi kohdettaan – suurin osa vain, nimensä mukaisesti, välitti asuntoa eteenpäin.

Seuraatko sinä myynnissä olevia asuntoja? Millainen on sinun unelma-asuntosi?


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

#01: Ja tarina alkaa…

Kirjoittelin aikoinaan blogia opiskeluprojektiin liittyen. Joku ehkä muistaakin Bébé à bord! -blogin, jossa kerroin Euroopan reissustamme 9 kuukauden ikäisen esikoisemme, Aman, kanssa. Palaute oli positiivista ja uutta blogia toivottiin paljon. Pari vuotta on ehtinyt kulua ja toinen ihanainen lapsikin on saatu perheeseen. Sattumaa tai ei, kuopus, Olia, on tällä hetkellä 9 kuukautta ja blogin aihe löytyi jälleen läheltä.


Tämä blogi sisältää mietteitäni elämästä kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajaa perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujuu vieraissa nurkissa, miten remontti etenee (ja mitä käy, kun se ei etene) ja minkälaisia asioita pitää osata ottaa ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Aihe ei ole yhtä positiivinen kuin viimeksi, mutta toivottavasti kirjoituksista on jotain iloa jollekin – ihan vaikka vain vertaistukena. Tervetuloa mukaan!