Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatat. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. lokakuuta 2016

#78: Laatoitus etenee verkkaisesti


Perjantai 2.9.: Kylpyhuoneen laatoitus alkoi. Jokke soitti aamulla kello 10.45 ja kävimme kotona kello 16. Alle kuuden tunnin aikana oli laatoitettu isoin seinä, vaikka siinä oli kaksi ikkunaa ja tehosteraitaakin joutui mittailemaan oikealle kohdalle.

Lauantai - tiistai: Hiljaista. Ensimmäisen päivän jälkeen työt seisoivat ensin viikonlopun yli ja lopulta aina puoleen väliin viikkoa, kun Pate ei tiennyt, miten päin pitäisi olla väärin asennetun tehosteraidan takia (#75).

Keskiviikko 7.9.: Olimme kotona päivällä kello 12.30. En tiedä, monelta ja kuka laatoitustöitä oli jatkanut, mutta työt olivat kyseiseltä päivältä loppuneet ja laattaan oli saatu toinen pitkä seinä sekä seinä saunanoven ympäriltä. 


Torstai 8.9.: Kello 16 mennessä työmaa oli hiljentynyt, mutta lattiaan oli levitetty lämmityskaapelit.

Perjantai 9.9.: Hiljaista

Lauantai 10.9.: Piti tehdä lattiavalu, mutta hiljaista.

Sunnuntai 11.9.: Lattiavalun piti kuivua, mutta hiljaista.

Maanantai 12.9.: Lattiavalu vihdoin työnalle

Tiistai - keskiviikko: Hiljaista. Valu kuivui itsekseen.


Torstai 15.9.: Kello 18 mennessä muutama uusi seinä laatassa. Syyskuun 1. päiväksi vaadituista (ja aikatauluongelmien takia toimittamatta jätetyistä) kulmalistoista yksi asennettiin seinään (#73). 

15.9. muutama uusi seinä laatassa (kuva 1). Laatoittamatta enää poteron sisäsivu ja yksi seinä (kuvat 2 ja 3)

15.9. laattaa jäljellä 17 pakettia eli 18,35 m2. Yhteensä 102 yksittäistä laattaa.

Perjantai 16.9.: Poteron sisäsivu ja viimeinen kokonainen seinä laatassa.


Lauantai - tiistai: Hiljaista. Seinien laatoitus oli kestänyt 2,5 viikkoa ja kuivatuksen loppumisesta oli 5,5 viikkoa.

Keskiviikko 21.9.: Kello 14.15 mennessä seinien laatoitus oli saatu vihdoin loppuun. Alin laattarivi seiniltä puuttui vielä kauttaaltaan. Ohjelmassa oli vielä lattian kaatojen viimeistely.

Torstai 22.9.: Lattian vesieristys

Perjantai 23.9.: Vesieristeen tarkastus ja lattian laatoitus. Pate pyysi toimittamaan lisää lattialaattaa 3-4 pakettia. Tapasimme laatoittajan työmaalla ja hän pyysi tilaamaan 2 pakettia eli vähän alle kaksi neliötä. Laatat olivat jälleen vasta seuraavana tiistaina työmaalla.

Lauantai 24.9.: Lattian ja seinien alarivin laatoitus

Sunnuntai 25.9.: Hiljaista.

Lattia oli laatoitettu lopulta joku päivä seuraavalla viikolla. En jaksanut enää edes seurata laatoituksen etenemistä. Myös seinien sauma-aineet saatiin paikalleen syyskuun viimeisellä viikolla. Laatoitus oli vienyt kaiken kaikkiaan neljä viikkoa, vaikka laatoitusvauhti oli laatoittajan ilmestyessä työmaalle laatoitusjäljestä päätellen jopa huolestuttavan nopeaa. Jälleenrakennus oli kestänyt kuivatuksen jälkeen jo 7 viikkoa. 

Tehosteraidassa vielä vähän toivomisen varaa

Olin 19.9. yhteydessä Pateen saunanoveen liittyen (tästä lisää vähän myöhemmin). Samalla totesin, että on aivan käsittämätöntä, miten vaikealta koko urakan hoitaminen on tuntunut. Totesin, että he ovat remontoineet kylpyhuonetta kohta 3 kuukautta! Koko ajan oli puhuttu, että jälleenrakennus on nopeaa ja kuivatus on hitain osuus, mutta kuivatus oli loppunut yli kuukausi sitten. 

Muistutin, että Pate mainitsi 25.8., että voisi antaa arviota valmistumisesta, mutta mitään ei ole kuulunut. Muistutin Paten todenneen, että kylpyhuoneen kalusteita olisi voinut toimittaa 5.9. alkavalla viikolla. Lattiaa oli tarkoitus laatoittaa 12.9. alkavalla viikolla, mutta edes seinät eivät olleet vielä laatassa viikkoa myöhemmin. Pyysin Patea kertomaan, mikä urakkaa hidastaa näin käsittämättömällä tavalla ja milloin voimme olettaa sen olevan valmis.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

#77: Laattahommia


Kävimme kotona ja mietimme edelleen, miten korjaus aiotaan tehdä ja onko se varmasti järkevää. Ajattelin soittaa Patelle, mutta en pystynyt. Ajatus hänen äänensä kuulemisesta väänsi vatsanpohjasta – eikä lainkaan hyvällä tavalla. Remonttimies Make oli työmaalla ja kertoi, että tehoste korjataan liimaamalla uusi mosaiikkikerros vanhan päälle. Hän kertoi myös, että seinälaattaa pitää tilata lisää – kolme pakettia.

Jii selvitti laattatilausta. Oli keskiviikko 7.9. ja laatat olisi noudettavissa Pintaväristä vasta seuraavana tiistaina. Laatat oli kyllä mahdollista noutaa suoraan tehtaalta Keravalta heti torstaina, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä ajamaan Keravalle ja takaisin. Urakoitsijaan oli pakko ottaa yhteyttä. Jokke mainitsi aiemmin puhuessamme, että hänelle voi aina soittaa, jos tulee jotain kysyttävää. Keskustelu Paten kanssa tuntui ajatuksena niin ahdistavalta, että päätin soittaa Jokelle.

Soittelimme hetken Joken kanssa ristiin ja ehdin toisen asunnon hallituksen kokouksenkin lopulta vetämään välissä, mutta lopulta tavoitimme toisemme. Aloitin kysymällä tehosteraidan asentamisesta ja korjaamisesta. Jokke ilmoitti suorilta käsin, ettei tehostetta missään nimessä voi jättää noin. Hän ei ymmärtänyt, mitä laatoittaja oli ajatellut ja totesi, että missään nimessä ei laattoja voi jättää tuolla tavalla hammastamaan. Asia oli laatoittajan kanssa käsitelty ja korjaus tehdään SM Oy:n piikkiin. Loppui siis tämänkin asian veivaaminen, mutta minua turhautti suunnattomasti. Minkä takia asiaa oli pitänyt Paten kanssa vatvoa kolmatta päivää, jos työvirhe oli näin selvä?

Lisää seinälaattaa
Kysyin myös seinälaatan toimittamisen aikataulusta. Jokke sanoi, ettei laatalla ole mikään kiire. Seuraavana päivänä alkaisivat lattiatyöt: ensin vedetään lämmityskaapeli, sen jälkeen lattiavalu, joka muutaman päivän kuivumisajan takia tehtäisiin poikkeuksellisesti lauantaina. Lattian laatoitus alkaisi seuraavan viikon alussa ja seinän voisi laatoittaa loppuun, kun laatat tiistaina 13.9. työmaalle saisi. Hommat tuntuivat luistavan taas.

Seuraavana päivänä Jokke vielä soitti ja kysyi, paljonko seinälaattaa oli tilattu lisää. Kerroin, että Maken ohjeiden mukaisesti kolme pakettia. Jokke käski tilaamaan vielä kuusi pakettia lisää eli yhteensä yhdeksän pakettia. Määrä tuntui järjettömän suurelta: ainakin ¾ koko kylpyhuoneesta oli jo laatoitettu. Jokke perusteli laattamäärää laskelmillaan ja mikäpä minä olin ammattimiehen laskelmia epäilemään. Ilmoitin lisätilauksen Jiille, joka tilasi laattaa lopulta yhdeksän pakettia lisää eli 9,72 m2.

maanantai 17. lokakuuta 2016

#75: Unelmien urakoitsija


Laatoitus kylpyhuoneessa alkoi perjantaina 2.9. Kävimme iltapäivällä tekemässä kaupat K-Raudassa valitsemistamme kylpyhuonekalusteista ja päätimme ajaa kodin kautta takaisin tullessa. Työmaalla ei ketään enää ollut, mutta ensimmäistä kertaa kotiin pääsyn läheneminen alkoi tuntua konkreettiselta, kun näki lähes valmista seinäpintaa. Kuudessa tunnissa laatoittaja oli saanut laatoitettua kaikista pisimmän seinän, jolla oli kaiken lisäksi ikkunat ja jolle piti asetella myös mosaiikkinen tehosteraita.

Jii katsoi tehosteraitaa lähempää ja huomasi, että se on eri tasossa suhteessa tavalliseen laattaan. Meillä oli 15.8. pidetyssä palaverissa puhetta siitä, että usein nämä mosaiikkilaatat ovat ohuempia varsinaiseen laattaan verrattuna. Se ei olisi mikään ongelma, mutta mosaiikki vaatii paksumman pohjatyön, jotta laatat lopulta ovat samassa tasossa. Tarkistin paksuudet heti laattaliikkeestä ja ilmoitin 23.8. Patelle, että laatan paksuus on 9 millimetriä ja mosaiikin 4,5 millimetriä. Toimittaessamme laatat työmaalle, työmies Make kiinnitti heti huomiota paksuuseroon ja totesi, että mosaiikille täytyy tehdä sitten paksumpi pohja.

Nyt mosaiikki ja laatta oli isketty yhtä syvälle seinään ja mosaiikki oli 4,5 millimetriä muita laattoja syvemmällä. Mielessä pyöri Joken aamuinen puhelu, jossa hän totesi, että laatoituksen korjaaminen jälkikäteen on ”helvetin hankalaa jokaiselle osapuolelle”. Tuijotin tasoeroa ja Joken sanat jyskyttivät takaraivossa: ”helvetin hankalaa, helvetin hankalaa”. Teki mieli itkeä. Miksi se sitten oli laitettu näin?

Laatat vähän eri tasossa

Yritimme viikonlopun ajan selvittää, voiko tehosteraita jäädä eri tasoon. Emme olleet itse törmänneet tällaiseen ratkaisuun eikä pikaisten puheluiden perusteella kukaan muukaan. Kukaan ei osannut sanoa, onko kyse vain kosmeettisesta haitasta vai oikeasti jopa isosta virheestä. Yritimme selitellä itsellemme, että tehoste tuo vähän syvyyttä ja luo vähän kontrastia ja kaikkea mitä. Samaan aikaan mietin, että tyhmältähän tuo näyttää. Olimme kuitenkin valmiit jättämään tehosteen paikalleen, jos kyse on vain kosmeettisesta haitasta ja korjaaminen on vaikeaa.

Sunnuntaina laitoin Patelle sähköpostia selvittääkseni, mistä on kyse. Kirjoitin, että kävimme kotona ja kurkkasimme kylpyhuoneeseen. Kerroin, että oli todella mukava nähdä, että ensimmäinen seinä oli jo laatoitettu, mutta että hämmästyimme mosaiikkitehosteen ja peruslaatan tasoeroa. Kirjoitin, että ilmoitimme etukäteen, että mosaiikki on ohuempaa. Lisäsin vielä, että myös remonttimies sanoi tasoitustöiden aikana, että mosaiikin kohdalta pohjaa täytyy korottaa. Nyt laatat olivatkin vastoin kaikkia aiempia tietoja eri tasossa.

Pate hoiti ongelman tyylillä. Hän vastasi seuraavana päivänä lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Haluatko että tälle tällä tehdään jotain? Vai jatketaanko töitä eteenpäin?

Paten viestistä oli rivien välistä luettavissa, että kyse on kosmeettisesta haitasta ja voimme ihan itse päättää, mitä tehosteelle tehdään. Päätimme jo, että annetaan olla: mosaiikkia tuskin saisi ehjänä irti ja mitä kävisi vesieristeelle sen takana, jos siitä revitään kiinnitettyä laattaa irti. Kysyimme myös Makelta mielipidettä ja hän totesi, että ei oikein tiedä, miten olisi paras toimia. Mosaiikin irrottaminen voisi vahingoittaa vesieristettä, mikä on suihkun takana jossain määrin riskaabelia. Toisaalta korjaaminen esimerkiksi uuden mosaiikkirivin päälle liimaamalla ei sekään olisi kovin järkevä ratkaisu. Kysyin, mitä Make tekisi, jos kyseessä olisi hänen kylpyhuoneensa. Hän totesi, että jättäisi noin, vaikka typerältähän se näyttää.

Päätimme, että meidän on pakko kysyä Patelta vielä uudestaan. Laitoin sähköpostia ja kysyin, mitä Pate on mieltä, onko tehoste hyvin ja tarkoituksenmukaisesti tehty. Jättäisikö hän ratkaisun omaan kylpyhuoneeseen noin ja voiko tällaista esittää referenssinä eteenpäin. Kerroin, että me emme ole tienneet, että laattoja voi tällä tavoin eri tasolle asentaa. Totesin, että on vaikea ottaa kantaa, miltä lopputulos tulee näyttämään, kun emme ole koskaan tällaista ratkaisua nähneet. Kysyin, miten tehosteen korjaaminen onnistuu ja mitä se tarkoittaa aikataulun suhteen.

Lopuksi lisäsin vielä toiveen, että jos on tarvetta saada jotain mielipiteitä asioista (joita emme itse ymmärrä tai osaa ottaa puheeksi) lopputulosta koskien niin niistä keskusteltaisiin yhdessä ja ennen kuin on jo menty tekemään jotain "peruuttamatonta".

Jos veti sanattomaksi Paten aiempi vastaus, niin seuraavan aamun yllätys sähköpostissa sai haukkomaan henkeä: ”Mikä ihmeen voima ajaa sinua vittuilemaan ihan joka meilissä jonka lähetät? Etkö ymmärrä että tässä ollaan samalla puolelle? Ei ole kovin mieltä ylentävää avata viestejäsi tai vastata niihin. Vastaisuudessa en reagoi millään tavalla alla olevan kaltaisiin viesteihisi vaan heitän ne roskiin suoraan. Korjaaminen onnistuu ihan helposti ja se ei vaikuta aikatauluun (jota ei edes ole määritelty) yhtään.

Makasin lamaantuneena sängyllä ja tuijotin kattoon. Luin Paten vastauksen uudestaan ja uudestaan. Luin omat viestini – ihan kaikki viestini, sähköpostit ja tekstiviestit – ja lamaannuin entisestään. Työ oli toteutettu täysin eri tavalla kuin oli sovittu, mutta yritimme olla joustavia ja olisimme hyväksyneet virheen, jos joku olisi voinut sanoa, että sen voi huoletta noin jättää. En lamaantunut vähiten Paten esimerkillisistä asiakaspalvelutaidoista vaan myös keskeytyneestä remontista. Oli tiistai ja työt olivat seisseet jo kaksi päivää. Patella ei tuntunut olevan mikään kiire saattaa remonttia valmiiksi emmekä edelleenkään tienneet, voiko tehosteen jättää näin.

lauantai 15. lokakuuta 2016

#73: Viisi kuukautta vahingosta

Syyskuun ensimmäinen päivä vahingosta oli kulunut viisi kuukautta. Isot linjat olivat selvillä, joten kuvittelin remontin soljuvan omalla painollaan loppuun asti. Laatoitustöiden oli määrä alkaa kuluneen viikon alussa, mutta vielä ehti kalenteri kääntyä syyskuun puolelle ennen kuin ensimmäinen laatta pääsi seinään. Onneksi löysimme lopulta miellyttävät laatat, mutta vähän meinasi harmitus nousta pintaan, kun jossain vaiheessa tuli mieleen, että hylkäsimme useita vaihtoehtoja 5 viikon tilausajan takia. Urakoitsija käski ottaa varastotavaraa, että laatat saadaan pikaisesti työmaalle, mutta laatoitus alkoi vasta 9 viikkoa myöhemmin. Mutta eihän sitä kukaan voinut tietää.


Elokuun viimeinen päivä sain Patelta viestin, että laatoitus alkaa seuraavana päivänä. Ystävällisesti Pate kertoi samalla, että kylpyhuoneessa on paljon ulkokulmia ja jotta niistä saadaan siistejä, niihin asennetaan valkoiset muoviset ulkokulmalistat. Esimerkkikuva löytyi linkin takaa ja kohtuullisesti Pate vielä totesi, että mikäli eivät miellytä silmää, niin hankkikaa mieleisenne listat huomiseksi työmaalle. Iski taas vaihteeksi sellainen leka nurkan takaa, että hetki meni tokenemiseen. Ensiksi yritin selvittää itselleni, mitä ovat ulkokulmat ja mitä ovat ulkokulmalistat. Tällaisista ei ollut ollut mitään puhetta missään vaiheessa. Linkin takaa paljastui kuva rumasta, muovisesta listasta, joka ei äkkiseltään istunut mielikuvaani tulevasta kylpyhuoneestamme.

Paniikissa laitoin Patelle viestiä, että mitä ihmettä ja totesin, että aika kohtuutonta vaatia listoja seuraavaksi päiväksi. Kysyin myös, kuinka paljon listaa tarvitaan ja mitä sen valinnassa pitää ottaa huomioon. Löysin esimerkin valkoisesta, alumiinisesta laattalistasta, jota ei kuitenkaan äkkivilkaisulla saanut mistään rautakaupasta haettua ilman muutaman päivän tilausaikaa. Kysyin, käykö sellainen, jos sitä jostain seuraavaksi päiväksi saa. Pate ei ehtinyt vastaamaan.

Tuntui, että jokainen päivä tuli jotain uutta odottamatonta, joka oli hoidettava saman tien. En kuitenkaan istunut 24/7 sohvan nurkassa odottamassa, josko jotain kivaa ohjelmaa ilmestyisi kylpyhuoneurakkaan liittyen vaan kaikki ylimääräinen laukaisi stressin saman tien potenssiin sata. Samaan aikaan, kun 1.9. kiikutin Amaa leikkikerhoon, josta jatkettiin Olian muskariin laulamaan ”piiri pieni pyörii”, naputin toisella kädellä sähköpostia ja yritin tilata Patelle kulmalistoja.

Jii oli koko päivän koulutuksessa ja hänen piti koulutuksen jälkeen lähteä hoitamaan muita asioita. Illalla laitoin Patelle tekstiviestin, että saiko hän sähköpostini kulmalistaan liittyen ja että hankala on toimittaa mitään, jos emme saa lisätietoja. Pate vastasi, että on sairaan lapsen kanssa kotona ja palaa asiaan seuraavana päivänä. Listoja ei voitu hankkia, koska lisätietoja ei tullut.

Seuraavana aamuna Pate palasi asiaan ja löysin sopivaa kulmalistaa toisen kaupungin rautakaupasta. Ilmoitin toimittavani listat kello 14 jälkeen työmaalle. Jiillä oli auto ja minä olin lasten kanssa äitini luona. Olialle nousi kuume ja minun olisi pitänyt lähteä hakemaan listoja kahden lapsen kanssa kolmella eri julkisella kulkuneuvolla. Ja sitten lasten ja listojen kanssa kahdella kulkuneuvolla työmaalle ja sieltä vielä kahdella kulkuneuvolla äitini luokse. Asiat oli pantava tärkeysjärjestykseen ja sovimme Jiin kanssa, että nyt on tyydyttävä muovisiin listoihin. Nyt voitte arvata, miten paljon ilahdutti myöhemmin huomata, että laattalistoja tarvittiin vasta 15.9.

Turhautumisen ja väsymyksen määrää on mahdotonta edes yrittää kuvailla. Olia ei vieläkään ollut oppinut nukkumaan ja tein raskaan päätöksen: lopetin imettämisen kokonaan. En keksinyt enää keinoja eikä unikouluihin ollut voimavaroja. Olian yöunta tuntui häiritsevän niin paljon tarve päästä tissille, että väsyneillä aivoilla tein ratkaisun imettämisen lopettamisesta. Muutama päivä meni erityisen raskaasti eikä Olia hyväksynyt päätöstäni ollenkaan. Itkin omaa julmuuttani äitinä, mutta perustelin päätöstä sillä, että kohtuullisella aivotoiminnalla ja jonkinlaisella mielenterveydellä varustettu äiti on lapsille parempi äiti, kuin yliväsynyt, aivoton maitokone.

Itseasiassa aluksi oli tarkoitus, että imetän vielä iltaisin, mutta voitte arvata, että montako kertaa tällä muistikapasiteetilla varustettuna muistin iltaimettämisen. No en kertaakaan. Muistin aina Olian nukkumaanmenon jälkeen, että piti antaa iltamaito. Näin kauniit muistot jäivät todennäköisesti elämäni viimeisistä imetyksistä. Mutta jos jotain positiivista, niin Olia todella oppi nukkumaan. Hän herää edelleen öisin säheltämään, mutta rauhoittuu itsekseen tutin kanssa eikä sängystä tarvitse nousta kuin poikkeustapauksissa. Mutta ettei elämä käy liian helpoksi, Ama alkoi nähdä painajaisia ja aina aamuyöstä alkoi sydäntä särkevä huuto viereisestä huoneesta. Lohduttajaksi ei kelvannut kukaan muu kuin minä. 

Ja jos joku ajatteli, että meillä oli tähän mennessä ollut rankkaa ja vastoinkäymisiä oli riittänyt, niin suosittelen pitämään hatusta kiinni tulevien tekstien aikana. En tiedä, uskonko enää itsekään, että yhteen kylpyhuoneremonttiin voi liittyä näin monta vastoinkäymistä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

#70: Kalustusta kylpyhuoneeseen

Lisätöistä oli vihdoin päästy yhteisymmärrykseen ja tuli kiire hankkia kylpyhuoneeseen haluamamme kalusteet. Ystävällisesti K-Raudan maailman paras rautakaupan myyjä Heikki siirsi poreammeen varausta viikosta toiseen. Välillä tuli unettomia öitä, kun pelkäsin, että K-Rauta kyllästyy pitämään ammetta varattuna meille kuukausitolkulla, mutta Heikki lohdutti, että siellä amme odottelee, kunhan kuviot meillä selkiytyvät.

Kiertelimme eri kaupoissa ja tutustuimme kalustevaihtoehtoihin paljon myös netissä. Elokuun lopulla ilmoitimme Heikille, että voisimme vihdoin tulla tekemään kaupat ammeesta. Olin edellisellä viikolla toimittanut tarjouspyynnön K-Rautaan muihin kalusteisiin liittyen. En tiedä, onko sanan ”tarjous” merkitys jotenkin muuttunut tässä äitiyslomalla ollessani, kun tuntuu, että tarjousta pyytämällä saa vain yhteenvedon tarvikkeista tai palveluista ja loppuun isketään tähtitieteellinen summa. Ei K-Raudan tarjous toki mikään tähtitieteellinen ollut, mutta tarjouksessa hinnat olivat korkeammat kuin liikkeessä esillä olevissa hintalapuissa.

Ama löysi itselleen suihkun, testasi hanat ja olisi halunnut vaihtaa suihkun tilalle suihkukaapin

Amme odotteli ostajiaan
Heikki palasi lomalta ja viilasi tarjouksen kuntoon. Selvittelimme vielä vaihtoehtoja kilpailijoiltakin, mutta K-Rauta vei puhtaasti voiton asiakaspalvelullaan. Yksi ”ei mikään rautakauppa”, joka kylpyhuonekalusteitakin isosti myy, pääsi kyllä valikoimallaan aika pitkälle. Myyjä oli ystävällinen, vaikkei kovin rautainen ammattilainen kuitenkaan.

Asiointi liikkeessä sujui mukavasti ja myyjä otti yhteystietomme, jotta voi laittaa tarjouksen tulemaan. Hän palasi vielä saman illan aikana tekstiviestitse ja vastasi johonkin avoimeksi jääneeseen kysymykseen. Mutta siihen se into sitten lopahti. Jii kyseli seuraavana päivänä tarjouksen perään. Ja vielä seuraavana. Ja kolmannen kerran vielä sähköpostilla. Mutta myyjä ei noteerannut meitä enää mitenkään. Jätimme kalusteet odottamaan seuraavaa ostajaa. Palasimme tuttuun ja turvalliseen K-Rautaan tekemään kauppoja. Ostimme kylpyhuoneeseen ammeen lisäksi allaskaapin, pesualtaan, hanan ja saunanoven.

Valitsemamme kalusteet olivat saunanovea lukuun ottamatta Noron mallistosta. Tuotteet olivat tilaustuotteita ja niiden toimitus onnistuisi vasta 1,5 viikon päähän päivästä, jolloin Pate pyysi tavaroita työmaalle toimittamaan. Käynnit kotona eivät kuitenkaan viestineet siitä, että tavaroita vielä seuraavalla viikolla olisi tarvittu, joten luotimme siihen, etteivät asiat ole nappiin menossa tältäkään osin ja uskalsimme tilata tuotteet.

17.8. tapasin Paten työmaalla ja hän laski meille laattamäärän, jonka mukaisesti laattoja pitäisi tilata. Kävimme läpi, minkä kokoisia valitsemamme laatan myyntierät ovat ja sain Patelta tarkan ohjeen, minkä verran laattoja tarvitaan: seinälaattaa tulee ottaa 29 pakettia eli 30 neliömetriä ja lattialaattaa 15 pakettia eli 13 neliömetriä. Päädyimme tilaamaan valitsemamme laatat Pintaväristä, josta saimme laatoille parhaan tarjouksen ja asiantuntevaa palvelua.  

Paten laattalaskelmat

Kalusteet ja laatat oli valittu ja tilattu ja kotona remontti eteni jälleen. Tätä hetkeä olin odottanut! Olin odottanut tätä kesäkuun lopulta lähtien. Taakka ei kuitenkaan odottamallani tavalla keventynyt: samanaikaisesti oli niin monta rautaa oli tulessa, että sormia poltti.

torstai 29. syyskuuta 2016

#57: Laatat. Laattoja. Laattaan.


Jiin löytämä 200x500 -kokoinen laatta meni ohi urakoitsijan hiljaiselon aikana. Laattojen metsästys jatkui jälleen ja se tuntui mahdottomalta projektilta. En voi vieläkään käsittää, että toistakymmentä kauppaa kahlattuamme, ei silmää miellyttävää laattaa vain löytynyt. Emme oikeasti edes hakeneet mitään erikoista vaan yritimme vain löytää mattapintaisen valkoisen laatan, jossa olisi jotain elävää pintaa tai kimalletta – ja jonka urakoitsija saisi seinään ilman monen viikon ja vielä useamman tonnin ylimääräisiä pohjatöitä. Valikoimaa rajoitti tietysti huomattavasti se, että laatta piti olla saman tien toimitettavissa työmaalle. Useita vaihtoehtoja tippui matkan varrella sen takia, että tuotetta olisi pitänyt odottaa muutama viikko. 

Pari päivää urakoitsijalle laitetun viestin (#56) jälkeen Jii tapasi ohimennen Paten työmaalla. He kävivät kylpyhuoneideointeja läpi: suihku voidaan asentaa suunnitellusti, mutta suihkun asentaminen on hidasta ja tuo aika paljon lisää kustannuksia. Lasitiiliseinän rakentaminen on erittäin hidasta ja kustannuksia tulee paljon. Tähtivalosarjan asentaminen on työlästä ja hidasta. Idea toisensa jälkeen torpattiin, mutta mitään vaihtoehtoisia ratkaisuja Pate ei esittänyt.

Jatkoimme ideointia ja laattojen metsästystä. Useista yrityksistä huolimatta Pate ei esittänyt mitään laattakokoa, jonka olisi ongelmitta saanut seinään. Pesuallas muodostui myös ongelmaksi, sillä viemäröinnin ja putkien vetäminen ”poteroon” vasta työlästä ja kallista olikin. Hallituksen puheenjohtaja ehdotti, että siirtäisimme lämminvesivaraajan kokonaan saunaan, jolloin pesuhuoneeseen jäisi reilusti lisätilaa ja pesualtaan saisi varaajan paikalle. Puheenjohtaja arveli operaation maksavan noin puolitoistatuhatta euroa.

Säikähdin hintaa, mutta vaihtoehto tuntui fantastiselta. Se ratkaisisi monta ongelmaa kerralla. Patekaan ei tyrmännyt ideaa suorilta käsin, vaikka toki sekin olisi työlästä ja hidasta. Yritimme kysellä, mitä työläs, hidas ja kallis merkitsevät euroissa, mutta Patella oli muuntokurssit hukassa eikä mitään selvää vastausta ikinä tullut. Päätimme pitää suunnitelmistamme kiinni, kunnes saamme selvän hinnan lisätöille.

Jii selaili laattavalikoimaa myös netistä ja löysi Värisilmän mallistosta muutaman ehdokkaan. Ajoimme pitkälle toiseen kaupunkiin katsomaan laattavalikoimaa livenä. Lastenhoitoapua ei järjestynyt, joten sisustusmyyjän iloksi Ama ja Olia olivat mukana laittamassa laattavalikoimaa uuteen järjestykseen. Kerroimme, millaista olemme hakeneet ja myyjä esitteli meille mielestänsä parhaimman vaihtoehdon – eikä hän valinnut lainkaan huonosti. Totesimme molemmat, että tässä on laatta, jota olemme hakeneet. Koko oli 300x600, mutta se tuntui olevan eniten käytetty koko, sillä sitä tarjottiin meille selvästi eniten. Laattaa oli myös saatavilla varastosta saman tien, joten kaikki osui kohdalleen. 

Olia valitsemassa laattoja

Liikkeessä olisi saanut apua suunnitteluun, mutta liike oli menossa jo kiinni. Ystävällinen neiti kertoi, että on vain tuuraamassa ja viikolla olisi oikeat omistajat paikalla. Hän pyysi laittamaan yhteydenottopyynnön sisustussuunnittelijalle ja voisimme viikolla tulla katsomaan, millaisia malleja hän on meille piirtänyt valitsemillamme laatoilla. Tein työtä käskettyä ja laitoin sähköpostia vielä samana iltana. Kerroin vaihtoehdoista, millä tavalla voisimme laatoilla sisustaa: mitä väriä pääasiassa, mitä väriä tehosteena, mitä väriä tähän seinään ja mitä väriä tuohon seinään. Toimitin valokuvia ja pohjapiirustuksen, jotta hän saa mallit piirrettyä. Sovimme naisen kanssa tapaamisen muutaman päivän päähän.

Nainen vahvisti tapaamisen vielä tapaamispäivänä. Lapset takapenkillä ajoimme jälleen toiselle paikkakunnalle. Nainen otti meidät ystävällisesti vastaan, mutta tapaamisen hän oli unohtanut. Kerroin, että olemme laittaneet sähköpostia viimeksi tänään ja sopineet tapaamisen ja luulin jo puhuvani väärän ihmisen kanssa. Hän kysyi nimeäni ja tarkisti sähköpostinsa ja muistin vasta sitten, että olimme sopineet tapaamisen. Tilanne oli hämmentävä, sillä asia oli unohtunut naiselta harvinaisen nopeasti ja harvinaisen kirkkaasti.

Kerroimme tilanteemme ja yllätys oli suuri, kun nainen kertoi, että voisi muutaman päivän piirrellä meille malleja ja voisimme tulla taas uudestaan katsomaan suunnitelmia koneelta myöhemmin. Olimme toimittaneet kaikki tiedot etukäteen juuri sitä varten, että olisimme katsoneet noita malleja tänään. Käynti oli täysin turha ja äärimmäisen turhauttava väsyneiden lasten kanssa, joten käynnistä jäi huono fiilis. Katsoimme sentään uudestaan valitsemaamme laattaa ja se näytti vielä paremmalta, mitä muistin. 

Laatat, joista kokonaisuutta lähdettiin suunnittelemaan

Kerroimme urakoitsija-Patelle, että olemme nyt löytäneet laatan. Laattakoko oli Patelle sopivampi, mutta edelleen sen asentamisesta aiheutuisi meille lisäkustannuksia. Pate kertoi, että laatan takia seinää joudutaan tasoittamaan noin 20 millimetriä. Muistin jälleen tarjouksia koskien esittämäni lisätietokyselyt ennen kuin urakoitsijaa valittiin, jottei matkan varrella tulisi mitään yllätyksiä. Mitään vastausta en saanut ja asiassa kävi juuri, kuten pelkäsin: asioista ei ollut sovittu riittävän tarkasti ja meille oli tulossa lisäkustannuksia.

Toisella urakoitsijalla 20 millimetrin tasoitus kuului urakkahintaan. SM Oy:llä ei urakkaan kuuluvasta tasoituksesta kerrottu tarjouksessa mitään tarkempaa emmekä matkan varrella saaneet urakoitsijalta vastausta, millainen tasoitus urakkaan kuuluu. Nähtävästi ei kuulunut minkäänlainen.

Olimme kiertäneet toistakymmentä laattakauppaa ja joka paikassa tarjottiin pääasiassa 250-300 x 600-750 -kokoista laattaa. Laattakaupoissa oltiin ihmeissään, ettei urakoitsija laittaisi edes 300x600 -kokoista laattaa ilman lisäkustannusta, sillä 300x600 on yleisin käytetty laattakoko tällä hetkellä. Yhdestä liikkeestä ajoi jopa asentaja meille katsomaan, miten vinot seinät ovat, jos lisähinta on Paten ilmoittamaa luokkaa. Seinät olivat asentajan hämmästykseksi hyvinkin suorat, vaikka tasoitettavaa oli se 20 millimetriä.

Patelle kelpaavan laatan metsästys tuntui mahdottomalta, joten päätimme, että laatta on nyt löydetty ja tasoituksesta maksetaan, mitä vaaditaan.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

#56: Suunnitelmasta toiseen ja välillä takaisin


Kylpyhuoneen laattojen metsästys jatkui. Urakoitsijan iskemän hintalapun suuruus ylimääräiselle tasoitustyölle herätti suurta hämmennystä niin laattakauppiaissa, meissä kuin laatoitustöitä ymmärtävissä tutuissakin. Turhautuneisuus koko remonttia kohtaan kasvoi entisestään.

Tiesimme, millaista laattaa etsimme, joten Jii kiersi useita kauppoja yksikseen kartoittaen laattojen lisäksi muitakin kalusteita kylpyhuoneeseen. Urakoitsija ei tarjonnut minkäänlaista apua suunnitteluun, joten koko kylpyhuoneen suunnittelu lepäsi pelkästään omien epävarmojen hartioidemme yllä. Päätimme luopua Myyntimiehen ruskeista kalusteista ja suunnitella kylpyhuoneen omia tarpeitamme ajatellen. Selvitimme urakoitsijalta, voiko poreammeideaa työstää eteenpäin. Urakoitsija Pate ei nähnyt asiassa ongelmaa ja kertoi, että myös heidän kauttaan voi ammeen hankkia.

Päätimme, että kylpyhuoneeseen tulee poreamme, jos löytömme oli vielä saataville. Halusimme myös toisen suihkun ja suihkut asennettaisiin suihkutilaan vierekkäisiin kulmiin. Suihkuseinä rakennettaisiin lasitiilestä ja myös ammeen viereen tulisi kapea lasitiiliseinä erottamaan ammeen pukuhuonetilasta. Asennuttaisimme kylpyhuoneeseen myös pyyhekuivaimen ja valaistus vaihtuisi upotettuihin led-valoihin sekä ammeen päälle laitettaviin tähtivaloihin. Käsienpesuallasta ajattelimme kylpyhuoneesta löytyvään pieneen ”poteroon”.

Kävimme K-Raudassa katsomassa ammetta uudestaan. Tapasimme aivan loistavan myyjän, Heikin, joka neuvoi meitä erittäin asiantuntevasti ja ystävällisesti. Muutamiin asioihin hän ei osannut suoralta kädeltä vastata, mutta hän lupasi selvittää asiat ammeen valmistajalta. Amme laitettiin taas varaukseen, kunnes kysymykset ratkeavat. 

Hyvä, että olimme kaupasta ulos ehtineet, kun tuli vastaukset jokaiseen miettimäämme kysymykseen. Lisäksi Heikki toimitti kaikki asennusohjeet ja muun kirjallisen materiaalin, mitä oli ammetta koskien löytänyt. Meille tuli mieleen, miten amme toimii lämminvesivaraajamme kanssa ja jälleen Heikki riensi apuun. Toimitin hänelle tiedot varaajasta ja hän selvitti yhteensopivuuden niin ammeen kuin varaajankin valmistajalta. Asiakaspalvelu oli vertaansa vailla.

Monen monituisen rautakauppakierroksen jälkeen Jiillä alkoi olla selvät sävelet myös muun remontin suhteen: hän oli löytänyt erinomaiset vaihtoehdot kakkossuihkuksi ja pyyhekuivaimeksi. Lisäksi Jii oli löytänyt tähtitaivasvalosarjan sekä laattasilmäämme miellyttävän 200x500 -kokoisen laatan. Yhdessä liikkeessä Jii neuvotteli eräälle kokonaisuudelle hyvän hinnan ja laittoi koko setin varaukseen. Löytynyt laatta oli jälleen joku poistoerä, joten sen ottamisesta piti ilmoittaa pikaisesti. Kalusteiden ja laatan sopivuus piti vielä varmistaa urakoitsijalta.

Jii kirjoitti pitkän viestin Patelle, jossa esitteli löytämiään vaihtoehtoja sekä neuvottelemansa hinnat. Kysyimme mielipidettä vaihtoehdoille ja painotimme monessa kohtaa, että muukin vastaava käy. Suihkujen osalta Jii oli keksinyt, että vanha suihku tulee normaalisti suihkutilan seinään, mutta kakkossuihku asennettaisiinkin seinälle, johon saunanovi aukeaa. Suihkut olisivat vastakkaisilla seinillä ja suihkutteluun jäisi näin enemmän tilaa. Sadesuihkun pää sijoittuisi sen verran ylös, että saunanovi mahtuisi avautumaan sen alta.

Jii kysyi Patelta, millainen laatta on asennettavissa normaalilla tai kohtalaisella pohjatyöllä ja kertoi löytämästään 200x500 -laatasta. Lisäksi Jii kysyi, milloin laatoitustyöt aloitetaan, eli koska laatat pitäisi olla työmaalla. Kysyimme vielä lopuksi, mitä mieltä Pate on ideoista, ovatko ideat järkevästi toteutettavissa ja onko Patella kokemusta ehdotetuista malleista. Lisäsimme vielä, että kaikista tuotteista kelpaa jokin muu vastaava tuote, valmistaja, toimittaja tai jälleenmyyjä. Ja jos urakoitsijalla on hyvät yhteistyösopimukset johonkin jälleenmyyjään ja hinta-laatu kohtaa niin aina parempi.

Olin äärimmäisen ylpeä Jiin tekemästä isosta työstä. Hän ideoi ja selvitteli vaihtoehtoja, ajoi liikkeestä toiseen ja kolmanteen, ja lopuksi vielä keräsi kaiken selkeään viestiin Patelle. Tunteja kertyi työpäivien jälkeen niin paljon, etten uskalla edes laskea. Sivusta seuraten näin, miten työlästä ja stressaavaa ideointi ja vaihtoehtojen hakeminen oli ollut. Siitä syystä ei ollut lainkaan mieltäylentävää huomata, ettei Pate vastannut viestiin ikinä mitään. Sinne menivät kalustevaraukset ja laatatkin löysivät paikkansa jonkun muun kylpyhuoneesta.