#189: Patteri-gate jatkuu…

Urakoitsija sai puolessatoista päivässä kaksi asuntoa tehtyä. Ilmoitin tyytyväisenä työn etenemisestä hallitukselle ja ehdotin, että katsoisimme nyt ensimmäisen laskun ja jatkaisimme sitten sen mukaan, kuinka paljon limiitillä vielä olisi varaa. Kysyin samalla, mikä asunto seuraavaksi tehdään.

Tässä kohtaa pääsi helvetti irti. Edelliseltä puheenjohtajalta tuli sähköpostin välityksellä sellainen täystyrmäys, että selvittelen päätäni edelleen sen jäljiltä. Ennen kuin ehdin silmiä hieraista, jatkoi toinen jäsen samalla linjalla. Molemmat huusivat sähköpostin välityksellä, kuinka olen ylittänyt valtuuteni eikä työtä olisi saanut tilata, ellei rahoituksesta ollut päätöstä. Taloyhtiö ei tulisi hyväksymään mitään muita laskuja kuin yhden kokonaisen laskun koko urakasta. Ex-puheenjohtaja hoki viestissään, miten useissa pöytäkirjoissa on todettu, että rahoitus tulee vahvistaa yhtiökokouksessa ja jos tähän ei ollut vahvistusta, ei koko työtä olisi pitänyt tilata.

Olin aivan ihmeissäni. Olimme muutamaa päivää aiemmin yhdessä sopineet, että työ tilataan ja tästä vielä erikseen tehneet pöytäkirjan, jotta asia ei jää vain sähköpostikirjoittelun varaan. Jokainen vahvisti niin työntilaamisen kuin pöytäkirjankin. Ihmettelin hetken aikaa ennen kuin sain vastattua. En ymmärtänyt yhtään, mikä oli ongelma. Lopulta vastasin hyvin ystävälliseen sävyyn, että kaikki on ihan niin kuin on yhdessä sovittu: työ on tilattu tarjouksen mukaisesti koko yhtiöön, mutta luonnollisesti se on teetettävä osissa, sillä rahaa koko urakan maksuun meillä ei tässä kohtaa ollut. Pahoittelin, jos asia oli jäänyt epäselväksi ja kysyin vielä, että miten he olivat ajatelleet rahoittaa koko urakan tässä kohtaa, kun rahaa ei vielä ollut. Ajattelin, että asia oli nyt ymmärretty ja pääsemme jatkamaan eteenpäin. Mutta ei.

Ex-puheenjohtaja villiintyi entisestään. Hän oli ajatellut, että meillä on jo päätös rahoituksesta (vaikka tuo yhtiökokous, jonka aiheena tuo päätöksenteko on, on vasta edessäpäin). Jos päätöstä ei ollut, ei hänen mielestään olisi saanut työtä tilata. Toinenkin henkilö jatkoi samalla linjalla antamalla täyslaidallisen siitä, kuinka olen vaihdattanut patterit vain itselleni ja miltä tämä näyttää muiden osakkaiden silmissä. Taloyhtiö ei työtä tulisi maksamaan vaan me osakkaat saisimme maksaa turhaan vaihdetut patterit itse. En voinut uskoa silmiäni.

Keräsin heille kasaan kaiken viestittelyn ja pöytäkirjamerkinnät asioihin liittyen. Väänsin heille rautalangasta, mitä tähän asti on tapahtunut ja osoitin, ettei mitään väärää ole missään vaiheessa tehty. Kaikki muu on pysynyt keväästä saakka ennallaan, mutta kun ylimääräinen yhtiökokous venyi ja venyi ja tarve korjaamiselle tuli, urakka vain aloitettiin etuajassa ja sovittiin tehtävän osissa. Kaiken lisäksi jokainen päätös on tehty hallituksen kanssa yhdessä, joten hyökkäys minua kohtaan tuntui kohtuuttomalta. Kerroin, ettemme voi teetättää näin isoa urakkaa ilman, että pystymme sen myös maksamaan – ei yksikään urakoitsija suostu kolmen kuukauden maksuaikaan. Emme myöskään voi ohittaa yhtiökokousta ja päättää sen puolesta, että keräämme ylimääräiset vastikkeet ja teemme sen ennen kuin koko kokousta on pidetty. Kysyin heiltä, miksi he olettivat, että yhtäkkiä voimme yhtiökokouksen ohittaa ja jos he olettivat, että ylimääräiset vastikkeet voi tässä kohtaa kerätä, niin miksei niitä ole kerätty. En saanut vastausta.

Toisessa viestissäni kysyin, olisiko mahdollista hallituksen kesken yrittää toimia asiallisesti. Olen tuonut hallitukselle jo kesällä ilmi, että minulla ei riitä resurssit tämän tehtävän hoitoon ja haluan siitä luopua – kukaan ei suostunut ottamaan tehtävää vastaan. Kerroin, että kaikki taloyhtiön hyväksi tekemäni työ tulee resursseista, joita ei tällä hetkellä edes ole. Pyysin, että jos heillä on joku epäselvyys, niin olisiko ihan mahdotonta kysyä asiasta ihan asiallisesti. Ensimmäisestä viestistä lähtien tylytetään ja haukutaan, vaikka olen ainoastaan toteuttanut hallituksen yhdessä tekemiä päätöksiä.

Toinen jäsen vastasi, ettei ollut ymmärtänyt, mitä osissa tekeminen ja laskuttaminen tarkoittavat. Totesi, että olisi pitänyt kysyä, kun asiasta sovittiin, mutta muistutti myös, että minun olisi pitänyt ymmärtää asia heille avata. Yritin ystävällisesti todeta, että jos aikuinen ihminen vahvistaa minulle pöytäkirjan vastaavan sitä mitä on sovittu, en voi ymmärtää, että siellä on joku kohta, jota joku ei ymmärrä. Lisäksi kuvittelin, että jokainen ymmärtää, ettemme voi teettää 20 000 euron remonttia kerralla ilman rahaa vaan työ on tehtävä osissa.

Jossain kohtaa nämä kaksi käänsivät asian niin, että olin muka sanonut, että kaksi asuntoa on tehty ja muita jatketaan tulevaisuudessa, jos rahaa on. Missään kohtaa en tällaista ollut sanonut. Olen kahden viikon aikana vastaanottanut tähän asiaan liittyen yli 20 sähköpostia, joissa kerta toisensa jälkeen hoetaan, kuinka olen epäluotettava, ylittänyt valtuuteni, tehnyt rikoksen, salailen ja jätän kertomatta asioita, kikkailen, johdan tarkoituksella harhaan ja mitähän muuta mieltä ylentävää siellä joukossa nyt olikaan. Ensimmäisen kerran elämässäni otin sähköpostin synkronoinnin viikonlopuksi pois päältä, jotta sain olla rauhassa näiltä viesteiltä.

Olen useaan kertaan yrittänyt ystävällisesti kysyä, miten hallituksen olisi heidän mielestään pitänyt toimia ja mikseivät he ole missään kohtaa olleet eri mieltä. Konkreettisia vastauksia kumpikaan ei ole halunnut antaa. Toinen ei ole ymmärtänyt, mitä on sovittu ja toinen ei ole lukenut pöytäkirjaa ja on minun vikani, että päätöksiä on tästä huolimatta viety eteenpäin. Kerroin heille vielä toimintatapani taloyhtiön edustajana, jos se oli jäänyt epäselväksi: A) ajattelen aina taloyhtiön etua (vaikka se ajaisi oma edun ohi) ja B) toimin niin pitkälle lakien ja asetusten mukaisesti kuin osaan. Jos jotain on sovittu vietävän yhtiökokoukseen, minä myös vien. Jos he keksivät yhtäkkiä, että voimme ohittaa sen vaiheen, niin minulla ei tällainen valitettavasti ole käynyt mielessäkään enkä voi heidän puolestaan tietää, että he ovat kuvitelleet niin tehtävän.

Toinen jäsen toivoo pieneen yhtiöön joustoa asioiden sopimisessa ja on sitä mieltä, että voimme ylittää yhtiökokouksen ja toteuttaa päätöksiä, jotka ehkä tullaan tekemään myöhemmin kokouksessa. Hänen mielestään olisimme voineet kerätä ylimääräisiä hoitovastikkeita ja kattaa niillä remontin, vaikka yhtiöjärjestyksessämme todetaan yksiselitteisesti, että hoitovastike on käytettävä yhtiön hoitomenoihin. Omasta mielestäni olemme nimenomaan toimineet joustavasti aloittamalla urakan sieltä, missä kriittisintä on, mutta tämä on näiden kahden mielestä ollut elämää suurempi virhe. Ovat kyllä vahvistaneet, että työn voi tilata ja työn tehdä osissa, mutta siitä huolimatta tämä on ollut minun kikkailuani. Hallituksen neljännelle jäsenelle tässä ei ole ollut mitään epäselvää ja hän on yrittänyt muutamaan otteeseen minua puolustaa, mutta puolustus on kaikunut kuuroille korville.

Tämä koko tilanne on niin käsittämätön. En ymmärrä, mistä tässä on kyse. Eivätkä tunnu tietävän nämä kaksikaan: samaan aikaan he syyttävät minua omavaltaisesta ja epärehellisestä toiminnasta, vaikka jokaiseen vaiheeseen on yksimielinen päätös olemassa. Samaan aikaan he vaativat, että urakka jatketaan loppuun nyt, vaikka taloyhtiöllä ei ole rahaa eikä muilla asunnoilla mitään akuuttia tarvetta pattereita korjata. He haluavat ylittää yhtiökokouksen ja kattaa remontin hoitovastikkeilla, mikä on yksiselitteisen väärin. He tivaavat, miksi työ on tilattu ja hokevat, ettei olisi saanut tilata, vaikka ovat itse antaneet luvan aloittaa. Välillä he ovat sitä mieltä, että mitään tarvetta remontille ei tässä kohtaa ollut ja välillä sitä mieltä, että vialliset patterit olisi pitänyt korjata jollain väliaikaisratkaisulla. He haluavat sopia patterivaihdosta omiin asuntoihinsa välittömästi, mutta ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi maksaa omat patterimme, jotka osana taloyhtiön urakkaa on tehty.

Tämä on varmasti hyvin sekava kirjoitus. Mutta niin on tämä koko asia. Viimeksi eilen vastaanotin viestin, jossa käy kauniisti ilmi epäluotettavuuteni, harhaanjohtamisentaitoni ja se, kuinka olen saanut muut ärsyyntymään. Soitin Kiinteistöliiton lakimiehelle ja kävin tilanteen läpi. Kysyin, onko asiassa tehty virheitä ja miten meidän olisi pitänyt toimia. Vaikka olen koko ajan tiennyt, että mitään väärää ei ole tapahtunut, olo tuon puhelun jälkeen oli erittäin helpottunut. Olemme toimineet oikein ja erittäin fiksusti. Taloyhtiön olisi pitänyt korjata ongelmat jo aikaa sitten, mutta toki me olemme itse suostuneet odottamaan. Täydet perusteet on ollut tehdä työ nyt kahteen asuntoon ja jatkaa ei-akuuttien kanssa yhtiökokouksen jälkeen. Lakimies erikseen totesi, että on ollut hienoa, että meillä on ollut urakkatarjous valmiina ja urakoitsijakin on joustanut ja olemme saaneet vietyä homman eteenpäin ilman ylimääräisiä kuluja ja yhtiökokouksen keväistä päätöstä toteuttaen (ei yksittäisiä korjauksia vaan kaikki kuntoon).

Olen toiminut yli 20 hallituksessa yli kymmenen vuoden ajan. Olen ollut häätämässä asukasta, vienyt läpi isoja saneerauksia, hoitanut pahaksi äitynyttä lude-asiaa ja mitähän vielä. Koskaan en ole joutunut tällaisen hyökkäyksen kohteeksi. Aina on joukkoon mahtunut ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet jotain väärin, mutta ovat ymmärtäneet asian, kun se on käyty läpi ja yleensä aina myös pahoitelleet käytöstään. Viime vuonna ex-puheenjohtaja maksoi kaverinsa yritykselle laskun, josta oli hallituksen kokouksessa sovittu, ettei sitä saa maksaa ennen hallituksen päätöstä (#114). Taloudellinen vahinko yhtiölle oli useamman tuhat euroa. Ketään ei kiinnostanut asia. Kaikki vain totesivat, että ikävä juttu, mutta maksettu mikä maksettu. Nyt ei ole tapahtunut vahinkoa yhtään kenellekään, yksikään ei ole päässyt muita parempaan asemaan ja joka ikinen päätös on tehty yksimielisesti meidän neljän kesken. Silti elämästäni on tehty helvettiä näiden kahden toimesta.

Tämä on ollut erityisen raskauttavaa, kun olen tiennyt koko ajan, ettei mitään väärää ole tapahtunut, mutta asian vatvominen on saanut elämän ihan sekaisin. Valvon öitä, käytän kohtuuttomasti aikaa selittääkseni samoja asioita ja yritän pitää hommaa kasassa. Joka kerta, kun sähköposti piippaa, sisäelimet heittävät volttia ja valmistautuvat vastaanottamaan kasan .. kakkaa. Samaan aikaan töissä on kiire, opinnot roikkuvat puolitiessä ja lapset viettävät viimeistä viikkoaan kotona ennen kuin koko elämä mullistuu ja päiväkoti alkaa. Olen ollut niin väsynyt, stressaantunut ja allapäin koko nämä kaksi viikkoa, joista meidän piti tehdä koko perheelle ikimuistoiset. Sitä nämä ovat olleetkin – ihan väärästä syystä tosin.

#172: Matkapäiväkirja: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Yksi työtehtävistäni on vierailla uusilla asiakkaillamme tietyn ajan kuluessa asiakkuuden alkamisesta. Äitiyslomani aikana ei kukaan ollut näitä käyntejä tehnyt, joten tammikuussa töihin palatessani sain käteeni listan, jossa oli toistakymmentä uutta asiakasta, jotka odottivat käyntiäni. Huomasin, että moni asiakkaista on Länsi-Suomen alueella ja päätin tehdä pidemmän reissun, jonka aikana kävisin tapaamassa mahdollisimman monta samalla alueella vaikuttavaa asiakastamme.

Olin koko kevään suunnitellut matkaa ja startti piti olla keskiviikkoaamuna 24.5. Suuntana piti olla Jyväskylä ja sieltä matkan oli määrä jatkua mökillemme. Reissu oli kokonaisuudessaan ehditty lyödä lukkoon, kun saimme kutsun Jiin siskon Leean 50-vuotisjuhlille Itä-Suomeen. Juhlat olisivat suunnitellun mökkiviikonlopun lauantaina. Emme tienneet tarkalleen, missä Leea asui, mutta ajattelimme kyläilyn sopivan viikonlopulle mökkeilystä huolimatta.

Viikkoa ennen reissua selvitimme tarkemmin Leean asuinpaikkaa. Olimme jostain syystä sijoittaneet hänen uuden kotipaikkansa Keski-Suomen korkeudelle itärajan tuntumaan, mutta karttaohjelma kertoi karua kieltään: matka mökiltä juhliin kestäisi ilman pysähdyksiä lähes viisi tuntia. Joutuisimme lähtemään lauantaina kukonlaulun aikaan, sillä lasten kanssa matkustaessa pysähdyksiä on pakko muutama varata. Homma tuntui mahdottomalta ottaen huomioon, että koko mökki pitäisi saada lähtökuntoon samana aamuna.

Päätimme, että muutamme suunnitelmaa ja lähdemme Leean luokse mökiltä jo perjantai-iltana. Laittaisimme mökin kuntoon illan aikana ja pakkaisimme lapset nukkuvalmiina autoon. Voisimme ajella rauhassa kohti itärajaa lasten nukkuessa yöunia takapenkillä. Jiin vanhemmat olivat vuokranneet huoneiston läheltä juhlapaikkaa ja laittaisivat kaikki valmiiksi niin, että pääsisimme suoraan nukkumaan saapuessamme paikalle. Aamulla he voisivat valvoa lasten kanssa ja me saisimme nukkua vähän pidempään.

Kiireistä johtuen pakkaaminen jäi edelliseen päivään. Tein ensin pitkän päivän töissä ja illansuussa aloin muiden askareiden ohessa laittaa tavaroita kasaan. Lievä paniikki alkoi iskeä, kun yritin päässä järkeillä, mitä kaikkea nelihenkinen perhe tarvitsee mukaan 2,5 viikon matkalle, johon kuuluu niin mökkeilyä, syntymäpäiväjuhlia, asiakastapaamisia, messuedustamista, illallisgaalaa ja autossa istumista yli 1 500 kilometrin verran.

Kun lapset oli saatu nukkumaan, oli tarkoitus hoitaa pakkaaminen loppuun, jotta aamulla pääsemme heti kahdeksan jälkeen lähtemään. Kävelin lastenhuoneesta alakertaan ja tunsin itseni aivan järkyttävän väsyneeksi. Pakkaamisen ajatteleminen tuntui mahdottomalta ja itse pakkaaminen vielä mahdottomammalta. Seisoin keittiön ovella ja mietin, että maksaisin mitä vain, jos saisin vain istahtaa sohvalle ja levähtää.

Punnitsin vaihtoehtoja: 1) Pakkaamme epätoivoisesti yömyöhään, lähdemme aamulla väsyneinä, käyn asiakkaalla ja jatkamme mökille, jossa olemme illalla perillä. Huonolla tuurilla hella ei lähde vetämään ja palelemme ulkona, kun mökki täyttyy savusta. Nukkumaanmeno on kaukainen haave, kun täytyy yrittää tuulettaa mökkiä. On valittava, yritetäänkö savustusta uudelleen vai tyydytäänkö kylmään mökkiin. Helatorstain voisimme nautiskella mökkielämästä, kunnes perjantaina alkaisimme pikkuhiljaa siivoilla ja yötä vasten lähtisimme ajelemaan pikkuteitä kohti itärajaa jatkuvan hirvivaara-alueen keskellä. TAI 2) Rojahdan sohvalle, johon todennäköisesti nukahdan vartissa. Lähden seuraavana päivänä rauhassa yksin ajelemaan Jyväskylään ja illalla takaisin. Voimme käyttää pakkaamiseen koko helatorstain sekä perjantain ja lähteä lauantaina puolenpäivän jälkeen ajamaan Leean luokse, jonne meiltä on puolentoista tunnin matka. Voimme pukea synttärivaatteet jo kotona eikä pakkaamisessa tarvitse miettiä mökkiolosuhteita lainkaan. Tein päätöksen aika nopeasti. Enää piti syöttää ajatus Jiille.

Jii hämmästyi ajatusta yhtä paljon kuin minä hänen ajatustaan juhannuksesta (#168), mutta asiaa ei tarvinnut moneen kertaan perustella. Järkisyyt puolsivat niin paljon lähdön siirtämistä, että asia oli sillä selvä. Hautauduin sohvatyynyjen väliin ja nukahdin ennen kuin ehdin katsoa, mitä laatua TV olisi sille illalle tarjonnut.

#162: Pitkästä aikaa blogin parissa

Alan väsyä aloittamaan jokaisen kirjoituksen pahoittelulla, kun en ehdi enää kirjoittamaan. Alan väsyä ainaiseen raportointiin kiireistäni. Ennen kaikkea alan väsyä siihen, että ToDo-listani on pitkä kuin nälkävuosi ja vaikka joka päivä hoidan pahimpia kiireitä alta pois, tulee listalle jatkuvasti enemmän tehtävää kuin siltä poistuu.

Läheiset jaksavat ihmetellä, miten minulla voi olla koko ajan jotain asioita hoidettavana. Ihmettelen sitä itsekin. Eikö nämä samat asiat ole jokaisella? Miksi tuntuu, että kaikkien muiden aika riittää kuitenkin myös elämiseen? Toiset ehtivät harrastamaan, tapaamaan ystäviä, liikkumaan tai vaikka suunnittelemaan tekevänsä jotain. Minä juoksen pää kolmantena jalkana tehtävästä toiseen enkä ole ehtinyt päättää sen enempää kesäloman ajankohtaa kuin tekemistäkään sille. Meidän pitäisi uusia vuotava suihku, mutta puoleentoista kuukauteen emme ole ehtineet edes päättää, millainen suihku vanhan paikalle laitetaan.

Olen koko vuoden halunnut keskittyä elämässä enemmän oikeasti tärkeisiin asioihin, kuten perheeseen, läheisiin, ystäviin ja myös omaan hyvinvointiin. Päivittäin pohdin, mistä voin luopua, jotta saan enemmän aikaa näille asioille. Ja vaikkei se ehkä ulospäin siltä näytä, olen myös joistain velvollisuuksista päässyt eroon.

Viime viikolla vedin toisen yhtiökokouksen kuukauden sisään ja tuossa kokouksessa totesin hallituksen jäseniä valitessa, etten ole enää käytettävissä. Kyseessä ei ollut tämä oma yhtiömme vaan yhtiö, jossa olen toiminut hallituksen puheenjohtajana viimeiset viisi vuotta. Olin päättänyt ennen kokousta, että en jatka hallituksessa, vaikka mikä olisi. Vaan niin se meinasi päätös kaatua, kun yhtiökokouksen jok’ikinen osanottaja toivoi minun jatkavan. Hammasta purren pidin päätöksestäni kiinni, jolloin vanhempi herrasmies nousi seisomaan ja piti kiitospuheen puheenjohtajakausistani. Kyllä tuli tippa linssiin. Mutta päätös piti. Tai no ei ihan, suostuin lopulta hallituksen varajäseneksi, mutta se on paljon vähemmän kuin puheenjohtajuus.

Omaan yhtiöömme ei kuulu yhtään mitään uutta: yksikään remontti ei ole edennyt eikä millekään asialle ole tapahtunut mitään. Yli vuosi sitten yhtiökokouksessa todettiin, että terassiremontin suunnittelu on aloitettava ajoissa. Syksyllä todettiin, että tarjouksia on alettava pyytää, jotta työt pääsevät ajoissa heti tänä keväänä alkuun eikä missään nimessä käy niin, että olemme kesän kynnyksellä eikä asiat ole edenneet. Niin no. Eihän tässä vielä kesän kynnyksellä olla, kun on niin kylmäkin. Ja hyvä niin, kun ei terassiremontin etenemisen suhteen ole edellinen puheenjohtaja saanut ensimmäistäkään tarjousta pyydettyä.

Kateellisena katson naapuriyhtiöitä, joissa jo muutaman viikon on toteutettu erilaisia remontteja: yhdessä on pihatyöt meneillään, yhdessä on kattoremontti, kolmannessa on remontissa vissiin koko yhtiö. Joissain yhtiöissä sentään saadaan päätöksiä aikaiseksi ja aina toteutukseen asti. Minä odottelen E D E L L E E N, että saisin viime lokakuun hallituksen kokouksen pöytäkirjan liitteeksi yhden reklamaation, jonka ex-puheenjohtaja on luvannut noin 15 kertaa toimittaa.

Haastehakemuksemme ei ole edennyt sekään. En vain ole ehtinyt siihen palata. Myyntimiestä ei toimistolla ole näkynyt moneen viikkoon – eipä ole kyllä ikävä päässyt yllättämäänkään. Sellaista. Turhauttaa, kun hoitaa asiaa asian perään, mutta kuitenkaan ei mikään tunnu etenevän mihinkään.

Johan meni narinaksi tämäkin postaus. Kaikesta kiireestä huolimatta olen kyllä useita kertoja vain itsekkäästi ottanut aikaa itselle tai perheelle. Monena iltana olisi pitänyt kaiken hässäkän jälkeen avata kone ja tehdä jotain, mutta olen saattanut katsoa Jiin kanssa elokuvan tai mennä ajoissa nukkumaan. Lasten edessä en ole koneella istunut aikoihin, ellei lasketa etäpäiviä, jolloin lapset ovat saattaneet minut nähdä koneella tekemässä töitä. Mutta aikoihin en ole avannut konetta enää työpäivän päättymisen jälkeen vaan otan ajan yhdessä olemiselle.

Vaikka usein tuskastun tähän hektiseen elämään, ovat asiat kuitenkin hyvin. En tiedä, miten realistista on toivoa rauhallisempaa elämänmenoa, jos työssäkäyvänä, kahden pienen lapsen äitinä yritän pyörittää kokonaista taloyhtiötä ja siinä sivussa opiskella oikeustieteidenmaisteriksi. Omia valintoja kaikki – eikä edes ihan pieniä.

Kerroin viime kerralla tenteistä, jotka kävin viikon sisällä suorittamassa ilman valmistautumista. Yksityisoikeuteen yritin vielä lukea opettajan luentomateriaaleja, mutta motivaatio tyssäsi etusivulle, jossa opettaja lähetti terveisiä, että ilman tenttikirjallisuutta on turha tentin läpäisystä haaveilla – pelkällä luentomateriaalilla ei tentistä voisi selvitä. Viime perjantaina vastaanotin arvosanan tentistä: 3! Hylättyjä oli 40 prosenttia. Paremmat pisteet oli vain kuudella tenttijällä ja osallistuneita oli 94. Fiilis oli mieletön.

Liiaksi en uskaltanut innostua, sillä vielä on toinen arvosana vastaanottamatta ja se voi olla ihan mitä vain. Ja seuraavat kaksi tenttiä huhuilevat jo nurkan takana: vapun jälkeen pitäisi ymmärtää jotain oikeusteoriasta ja -historiasta. Näillä näkymin itken taas tenttiä edeltävänä iltana, kun valmistautuminen on surkeampaa kuin suomalaisten menestys jalkapallokentillä – eli umpisurkeaa
😃

#110: Paketti hajoaa käsiin

Kolme viikkoa sitten päätin, että asiat on nyt saatava taloyhtiön kanssa kuntoon. Urakoitsija oli oman osansa vikalistakorjauksista hoitanut kuntoon. Vintin portaiden alta jäi seinä kokonaan korjaamatta. Puheenjohtaja ei yrityksistä huolimatta vastannut, mitä sille tehdään. Tähtitaivasvalo loisti korjauksesta huolimatta paneelin välistä. Olen siitä ilmoittanut urakoitsijalle ja kaksi kertaa kysynyt, onko joku tulossa sitä katsomaan, mutta mitään vastausta ei ole urakoitsijalta enää tullut. Sovimme, että hyväksymme valojen huonon asettelun emmekä maksa asentamisesta mitään. Valovirhe piti kuitenkin korjata, mutta tällä viikolla päätin, etten sen korjaamista enää yritä kysyä – tuntuu olevan mission impossible.

Otin yhteyttä hallitukseen ja totesin, että avoimet asiat meidän huoneiston osalta on nyt saatava päätökseen. Kysyin, millä tavalla seinä portaiden alta tullaan korjaamaan. Urakoitsija oli todennut, ettei kahta sanaa, etteikö vahinko olisi aiheutunut purkutöistä. Puheenjohtaja oli myös nähnyt jäljet ja muut hallituksen jäsenet oli toivotettu tervetulleeksi niitä katsomaan, mutta kukaan ei ottanut kantaa, miten seinä laitetaan kuntoon.

Maalaus Liukkosen tarjous seinäkorjauksista ei hallitukselle kelvannut ja urakoitsija oli ehtinyt muut seinät korjaamaan. Olin yhteydessä maalausliikkeeseen ja kysyin tarjousta vain portaiden alla olevan seinän osalta. Yritys ei ollut kovin innostunut kutistuneesta keikasta, sillä portaiden alaosa vaati useita lyhyitä korjauskäyntejä ja muita seiniä olisi voinut korjata sen ohessa. Maalausfirman Joonasta kuitenkin harmitti tilanteemme ja hän lupautui korjaamaan seinän, jos taloyhtiö siihen suostuu.

Kysyin hallitukselta, tilaavatko he korjaustyön urakoitsijalta, voinko tilata sen Maalaus Liukkoselta vai onko hallituksella joku kolmas vaihtoehto mielessä. Ilmoitin myös, että toivon hallituksen linjauksiin jatkossa selkeämmän linjan, sillä juuri 18.10. pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin toisessa asunnossa vanhan vesivahingon korjaustoimenpiteenä olohuoneen seinän maalaus kauttaaltaan yhtiölle kuuluvaksi, mutta meidän asunnon osalta suostuttiin vain paikkakorjauksiin ja tämän viimeisen seinän osalta ei tunnu korjaus etenevän millään.

Kerroin, että myös alakerran vessan vahinko odottaa edelleen taloyhtiön toimenpiteitä. Pyysin puheenjohtajaa toimittamaan urakoitsijan tekemän lausunnon, jota olin pyytänyt jo pari kertaa aiemmin. Kysyin, että saammeko lausunnon vai haluaako yhtiö uusia allaskaapin omaan laskuunsa. Olimme odottaneet yli kuukauden, että asia etenisi taloyhtiön puolelta jotenkin.

Ilmoitin vintin vuotovahingoista hallitukselle 2.11., mutta kukaan ei ollut kiinnostunut katsomaan niitä. Kysyin, pyydämmekö jonkun asiantuntijan katsomaan vuotojälkiä ja päättelemään niistä, mitä toimenpiteitä tarvitaan vai haluaako hallitus tulla tarkastamaan tilanteen.

Lopuksi muistutin, että olemme esittäneet 12.10. hallitukselle laskelman laattakustannuksista, jotka kuuluvat taloyhtiön korvattaviksi. Kuitit näistä on esitetty puheenjohtajalle jo 14.9. Laskelmassa ei pitäisi olla epäselvyyksiä tai ainakaan kukaan hallituksesta ei ole sellaisia yli kuukauteen esittänyt. Kysyin, millä perusteella edelleen joudumme odottamaan suoritusta.

Totesin hallitukselle, että kulunut vuosi on ollut perheellemme yhtä helvettiä ja voimavarat ovat yksinkertaisesti täysin nollissa. Kerroin, että mikäli hallituksella ei ole mielenkiintoa hoitaa asioita nyt kuntoon, siirrän asioiden hoitamisen asianajajallemme. Painotin, että tämä ei ole uhkaus eikä kiristys vaan voimavarani ovat yksinkertaisesti täysin loppu. Olin täysin loppu odottamaan, että asiat etenisivät, kun niitä ei lukuisista yrityksistäni huolimatta saada päätökseen. Muistutin, että hallituksella on edelleen keskeneräisenä useita muita asioita, jotka pitäisi hoitaa kuntoon.

Roosa vastasi heti, että viimeisen seinän korjaus Maalaus Liukkosen toimesta on kohtuullisen hintainen ja seinä tulee laittaa kuntoon välittömästi. Roosan mielestä myös muut taloyhtiölle kuuluvat kustannukset täytyy maksaa meille mahdollisimman pian. Roosa totesi, että vintin vuotovahinkojäljet pitäisi tietenkin tarkistaa ja kysyi, onko puheenjohtaja menossa katsomaan tilannetta. Puheenjohtaja tai Patu eivät ehtineet vastaamaan.

Parin päivän päästä olin saanut kerättyä muita hallituksen keskeneräisiä asioita ylös ja ehdotin hallituksen kokouksen pitämistä. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa tuli ilmi, että kassatilanne oli heikko. Kysyin, mikä tilanne oli tällä hetkellä. Totesin, että tilikausi päättyy kohta, mutta itselleni on ainakin täysi mysteeri, miten talousarvio on toteutunut tähän mennessä ja mikä tulee olemaan tilanne tilinpäätöksessä. Muistutin, että jos rahat ovat loppu ja ylimääräinen vastike pitää kerätä, kuten yhtiökokouksessa epäilimme, pitää päätös ylimääräisestä vastikkeesta tehdä ajoissa, jotta se ehditään keräämään. Sitä ennen pitäisi kuitenkin tietää kirjanpidollinen tulos, jotta emme samaan aikaan tee verotettavaa tuloa yhtiölle ylimääräisellä vastikkeella.

Keskeneräisten asioiden listalta löytyi muun muassa sellaisia lakisääteisiä asioita kuin kirjanpidon järjestäminen, osakeluettelon ylläpito, yhtiön asiakirjojen säilyttäminen sekä pelastussuunnitelman laadinta. Lisäksi yli puoli vuotta oli ollut työn alla yhteenveto yhtiön kylpyhuoneiden tilanteesta ja tehdyistä remonteista, vakuutusten kilpailutus, irtisanotulle isännöitsijälle jääneen taloyhtiön materiaalin takaisinsaanti sekä tietysti meidän remonttiin liittyen muun muassa remonttilimiitin muuttaminen lainaksi, urakoitsijalle esitetyn reklamaation tilanne sekä viimeinen maksuerä urakasta. Olin yrittänyt kysyä, tarvitseeko yhtiön tehdä remontista ilmoitus verottajalle. Puheenjohtaja oli myös pitkään yrittänyt selvittää, saimmeko kartoituslaskuja vakuutuksesta ja mitkä ovat nykyisen lainamme ehdot, mutta vakuutusmeklarimme ei kuulemma vastannut hänen viesteihinsä. 

Tilanne oli kaikin puolin erittäin raskas. Yritin selviytyä samanaikaisesti kahden taloyhtiön hallituksen tehtävistä: toisessa yhtiössä oli meneillään huoneiston haltuunotto, ludeongelma ja isännöitsijän laiminlyönnit, jotka vaativat huomattavaa puheenjohtajan panosta. Omassa yhtiössä tuntui, etteivät langat olleet kenenkään käsissä ja yritin epätoivoisesti tarttua karkaileviin narunpäihin, minkä töitä täynnä olevilta käsiltäni kerkesin.  

Kotia yritettiin saada samaan aikaan järjestykseen remontin jäljiltä. Jii kävi normaalisti töissä ja Ama ja Olia pitivät kyllä huolen, ettei minun päivällä tarvinnut miettiä järjestelyhommia. Tietysti minulla oli myös avoimen yliopiston puolella tenttimättä yksityisoikeuden kurssi, jonka tenttiä olin kiireisiin vedoten siirtänyt koko syksyn ja viimeinen tenttimahdollisuus iski juuri tähän väliin. Uutta kurssiakin pukkasi jo nurkan takaa.

Tuntui, että koko perhe oli väsynyt ja stressaantunut. Mistään rutiineista tai aikatauluista ei pystytty pitämään kiinni ja asioidenhoito jäi minulla usein iltaan, jolloin lastenhoito jäi yksin Jiin harteille. Kun vihdoin puolenyön jälkeen pääsimme nukkumaan, lapset huutelivat vuorotellen sängyissään ja nousin taas useita kertoja molempia rauhoittelemaan. Aamuyöllä herätessäni en enää unta saanutkaan, kun asiat pyörivät päässä. Jii heräsi joka aamu viideltä ja minusta näytti joka päivä enemmän ja enemmän siltä, että heräämisestä ei kohta tule enää mitään. Lopulta näyttikin siltä, että Jii kyllä nousi ylös, mutta aivot vielä jatkoivat uniaan.

Yhtenä päivänä kaoottinen palapeli sai jälleen pysäyttävän muistutuksen elämän ohuudesta. Soitin Jiille lasten muskarin jälkeen. Juttelimme niitä näitä ja Jii kertoi törmänneensä aamulla työmatkalla rekkaan. Epähuomiossa hän oli törmännyt 40 kilometrin tuntivauhdilla pysähtyneenä olevan rekan perälavaan. Viime hetkellä Jii tajusi asian ja sai käännettyä auton sivuun. Vain kuljettajan sivupeili kolahti. Suutuin, ettei Jii ilmoittanut asiasta heti tapahtuman jälkeen. Hetken asiaa sulateltuani tajusin, että jos Jii ei olisi tehnyt korjausliikettä, peilin paikalla olisi ollut kolahtamassa ihan jotain muuta. Olisin todennäköisesti saanut ilmoituksen kolarista paljon aikaisemmin – mutta jonkun muun kuin Jiin itsensä ilmoittamana.