#130: Rehti Myyntimies

Mainitsinkin jo lyhyesti viime viikolla Facebookissa viimeisimmät kuulumiset Myyntimiehen suunnalta. Kun muistellaan Myyntimiehen kauniita korulauseita kaupanteon ajalta: ”Kuseen ette joudu, siitä pidetään yhdessä huoli!” (#18) tai totuudenmukaisia toteamuksia asuntokauppariidan sovitteluyrityksistä: ”Moi, rehdisti on oikea sana, niin minäkin aina toimin!” (#93), niin yllättäen Myyntimiehen lakimies lähestyi viime viikolla lyhyellä ja ytimekkäällä viestillä: Kanta ei muutu, sovintotarjousta ei tule. Sehän oli oikein rehtiä.

Nyt meidän täytyy siis päättää, esitämmekö haasteen tuomioistuimen kautta vai tyydymmekö kohtaloomme. Vaatimuksemme oli puhtaasti meille vahingosta syntyneet kustannukset eli vajaa 20 000 euroa hinnanalennuksena. Summa on kohtuuton siihen nähden, että maksoimme hyväkuntoisesta ja remontoidusta asunnosta keskihintoja korkeamman hinnan ja asunnon kokonaishinta tuli vahingon myötä aivan ylisuureksi. Tuomioistuimeen ei näin pienen summan takia yleensä kuitenkaan suositella lähdettävän.  

Haluaisin antaa asian olla ja siirtyä elämässä eteenpäin. Elämä alkaa vihdoin hymyillä ja koti on saatu kuntoon. Haluanko ehdoin tahdoin jatkaa asian vatvomista ja ottaa elämään ylimääräistä stressiä ja ahdistusta? Jos vastassa olisi kuka tahansa muu, aidosti rehellinen ihminen, antaisin asian varmasti olla. Mutta henkeen ja vereen oikeudenmukaisuutta vaatiessani, en voi hyväksyä, jos Myyntimies pääsee tästä(kin) kuin koira veräjästä. Voiko asuntokaupan yhteydessä todella puhua ihan mitä tahansa joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen?

Myyntimies on taitava puhumaan ja hän puhuu hiljaiseksi kenet tahansa. Hän on röyhkeä ja käyttää kyynärpäätaktiikkaa häikäilemättömästi hyväkseen, jos on tarvis. Hän saa ihmiset hiljenemään ja väistymään tieltään. Olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka hiljaa kyräillen perääntyvät ja harmittelevat häviötään ihmetellen samalla, kuinka toinen voi näin härskisti toimia. Sillä tavalla kyllä menestyy, mutta onneksi olen saanut kunnian tutustua vain yhteen tällaiseen ihmiseen. Valitettavan isossa asiassa tosin. 

Kun mietin asioita taaksepäin, vaatimus oikeudenmukaisuuteen ja epäily Myyntimiehen rehtejä tarkoitusperiä vain kasvaa. Myyntimies hoputti asuntokauppoja jopa ahdistavuuteen asti (#13-14) – olisi pitänyt ymmärtää perääntyä. Myyntimies vastusti kuntotarkastusta tosissaan ja loukkaantui, kun kehtasimme sellaista edes esittää (#15). Jopa välittäjäystävänsä vastusti tarkastuksen tekemistä – olisi pitänyt ymmärtää perääntyä. On helppoa olla jälkiviisas, mutta olisi pitänyt ymmärtää jättää kaupat kokonaan väliin, kun selvisi, kenen asunto on kyseessä. En vain pahimmassakaan painajaisessa voinut kuvitella, miten häikäilemättömästi joku voi toimia – ja vielä tuttujen kesken.

Rehtiys nousee ihan uudelle tasolle, kun miettii kaikkea, mitä kaupanteon jälkeen paljastui (#22-23): asunnon siivo, parvekkeen oven edestä piloille mennyt parketti, joka loppuun asti oli jätetty piiloon maton alle, kodinkoneiden todellinen ikä, takkaan tehty remontti, kylpyhuoneen todellinen toteutustapa ja kaikki muut kertomatta unohtuneet yllätykset. Parketin kunto tai kylpyhuoneen remontointitapa olisi mielestäni pitänyt tuoda ilmi vähintään kuntotarkastuksessa tarkastajan kysyessä havaintoja ongelmista tai remontin toteutuksesta. Nielemmekö nämä ja harmittelemme omaa tyhmyyttämme, kun lähdimme alun perinkään Myyntimiehen kanssa kauppoja hieromaan? Vai yritämmekö tuomioistuimen välityksellä osoittaa Myyntimiehelle, että elämässä joutuu joskus kantamaan myös vastuuta sanomistensa ja tekemistensä myötä?

Olisiko tuomioistuinkin vain taistelua tuulimyllyjä vastaan? Myyntimies on jo alkanut kerätä todisteita ja todistajia mahdollista raastupaa varten. Hallituksen puheenjohtaja (nyt siis jo edellinen sellainen), lipsautti Myyntimiehen ottaneen yhteyttä ja vaatineen lausuntoa pilalle menneen parketin osalta.

Kaupanteon yhteydessä välittäjä antoi meille yhtiötä koskevan 10-sivuisen kuntoraportin, josta Myyntimies oli unohtanut kertoa (mitään remonttejahan ei ollut hänen mukaansa tulossa vuosiin). Raportissa todettiin terassin kautta pääsevän kosteutta asuntoon ja alakerran autotalliin, mikä korjaantuu korottamalla terassin oven kynnystä. Pyysimme kolme viikkoa muuton jälkeen taloyhtiötä korjaamaan kynnyksen, jotta parketin kastuminen saadaan loppumaan ja voimme korjata vaurioituneen osan lattiasta.

Puheenjohtaja kävi katsomassa ongelmaa ja totesimme yhdessä, että ongelma ei johdu kynnyksestä: vesi ei tule kynnyksen yli, sillä kynnys on täysin kuiva. Puheenjohtaja kertoi tässä kohtaa ensimmäistä kertaa terasseihin kohdistuvasta laajemmasta korjaustarpeesta. Kosteutta pääsee kuulemma useista eri kohdista ja on vain ajan kysymys, milloin joku terasseista pettää ja joku asunnoista kärsii vesivahingosta ja isosti.

Saimme yhdeltä urakoitsijalta budjettihinnan työlle. Yksin meidän osuutemme tuosta olisi tuon arvion mukaan 50 000 euroa – siinä sitä tuli kynnyksen korottamiselle hintaa. Ilmoitimme Myyntimiehelle lakimiehemme välityksellä, että tulemme vaatimaan myös näitä kuluja, mikäli ne todella tulevat olemaan tätä luokkaa. Meille oli kyllä kerrottu ongelmasta, mutta meille esitetty korjaustapa oli kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen uudistaminen.  

Myyntimies oli vaatinut puheenjohtajalta kirjallista lausuntoa, jonka mukaan taloyhtiö ei ole todennut ongelman korjaantuvan ainoastaan kokonaisvaltaisella terassiremontilla, vaikka meille asia on näin esitetty. Ja puheenjohtaja oli tällaisen lausunnon myös kirjoittanut. Ihmettelin asiaa suuresti, johon puheenjohtaja totesi, että voimmehan me sen kynnyksen korjata, jos niin vaadimme. Ihmettelin, että eihän ongelma sillä korjaannu, kuten hän oli todennut. Ei niin, mutta kun meille on näin kerrottu, niin tokihan se korotus voidaan tehdä.

Maalaisjärjellä ajateltunahan tämän pitäisi olla selvä case: myyjä vastaa, mikäli kaupankohde ei vastaa sovittua. Asuntokaupassa myyjä vastaa myös piilevistä virheistä, vaikkei olisi niistä tiennyt. Mutta jos vastassa on ihminen, joka keksii mitä mielikuvituksellisimpia valheita pelastaakseen oman nahkansa, puhuu valheita silmää räpäyttämättäkään ja saa ihmiset todistamaan sekä käyttäytymään itselleen edullisesti, niin onko meillä mitään toivoa?

#94: Rehdisti – ihan niin kuin Myyntimies

Myyntimies oli järkyttynyt ilmoitettuamme asianajajastamme. Hän soitti minulle hämmentyneenä ja kysyi, onko taloyhtiön kanssa tullut jotain riitaa. Totesin, että ei tämä liity taloyhtiöön vaan meidän väliseen asuntokauppaan. Myyntimies ei ymmärtänyt. Kerroin, että meille myytiin hyväkuntoinen asunto vailla remonttihuolia. Upeasti remontoitu kylpyhuone oli remontoitu ilmoitettua aiemmin, työn jäljessä oli pahoja puutteita ja sen ansiosta olimme puoli vuotta ilman kotia. Myyntimies ei ymmärtänyt.

Myyntimies ei yhtään ymmärtänyt, miten asia heihin liittyi. Totesin epäuskoisena, että te myitte meille tämän asunnon. Myyntimies kyllä muisti sen, mutta hämmästyi, miten tämä enää heihin liittyy. He olisivat voineet asua asunnossa hautaan saakka, mutta tilaa oli turhan paljon. He eivät tienneet vesivahingosta mitään ja ovat olleet ikävissään meidän tilanteestamme.

Yritin selittää asioiden juridista puolta, mutta turhaan. Yritin ottaa maanläheisemmän lähestymistavan ja totesin, että asunto ei vastannut sitä mitä meille myytiin. Maksoimme ison hinnan hyväkuntoisesta asunnosta ja asunto ei ollut lainkaan niin hyväkuntoinen. Meille tulee tämän myötä huomattavasti lisää kustannuksia. Myyntimies totesi, ettei ymmärrä, miten asia heihin liittyy. Ei se nyt ole lainkaan reilua heiltä sitä periä. Kysyin, onko reilua, että kustannus kaatuu yksin meidän niskaan. Myyntimies totesi, että ei sekään ole reilua. Niin, minä en keksinyt ketään kolmatta osapuolta, jonka tästä olisi voinut vetää vastuuseen.

Myyntimies lähestyi myöhemmin vielä viestillä. Alkuun hän totesi, kuinka rehdisti on oikea sana, joka kuvaa hänen toimiaan aina. Myyntimies kertoi miettineensä asioita ja kaivaneensa tekstiviestejämme ja muuta yhteydenpitoamme ennen kaupan tekoa ja hän oli kirjannut kaiken hienosti yhteenvedoksi.

Olimme noudattaneet niin asunnon hinnasta sopimisessa, kuntokartoituksessa kuin taloyhtiön kautta tulevien korjausten sopimisessa "Kirkko keskelle kylää"-periaatetta. Tässä kohtaa joku voi kertoa minulle, mitä edellä mainittu periaate tarkoittaa. Itse kuulin tällaisesta periaatteessa ensimmäistä kertaa tässä Myyntimiehen viestissä enkä missään vaiheessa huomannut noudattavamme yhtään minkäänlaisia periaatteita.

Myyntimiehen mukaan hintapyyntö oli 341 000 euroa (oikeasti se oli 349 700 euroa) ja tarjosimme 320 000 euroa. Heidän vastatarjouksensa oli 333 000 euroa ja meidän lopullinen tarjouksemme edellä mainitun periaatteen mukaan 327 000 euroa. Meidän periaatteemme tarjouksen suhteen oli kyllä ihan puhtaasti tarkka taustatyö asuntojen hinnoista ylipäänsä, alueen keskihinnoista, asunnon kunnosta (sen minkä nyt irti saimme) ja lopulta oma fiilis siitä, mikä mielestämme on sopiva hinta kyseisestä asunnosta. Siinä ei kyllä kylillä ja kirkoilla ollut hittojakaan tekemistä.

Myyntimies muistutti myös, että vähän ennen kauppahetkeä ja pankkiin lähtöä ehdotin vielä hinnanalennusta, kun Myyntimies oli aamulla ilmoittanut, että taloyhtiön hallintaan kuuluvasta kellaritilasta on löytynyt hometta ja se vaatii toimenpiteitä. Hinnanalennuksen syy oli ollut mielestäni se, että taloyhtiön kunto ei ollutkaan niin hyvä kuin meillä oli ollut käsitys asiasta. Ja näinhän se oli, taloyhtiön kunto ei vastannut esitettyä, kun mitään remontteja ei pitänyt olla tulossa vuosiin ja nyt oli hometta löytynyt oman asuntomme lisäksi jo yhtiön tiloistakin.

Myyntimies jatkoi viestissään, että hän sitten soitti minulle ja sovimme, taas edellä mainitun periaatteen mukaan, että molemmat ottaisivat 7 000 euron vastuun jo tiedossa olevista tai tulevista taloyhtiön korjauskustannuksista ja tämä kattaisi meidän osuuden näistä. Eli kuuden asunnon yhtiössä se kattaisi noin 80 000 euron korjaustarpeet ja tähän ratkaisuun olimme molemmat olleet tyytyväisiä ja sitoutuneita. Tässä kohtaa tipahdin: olimme muka sopineet, että hinnanalennus koski kaikkia jo tiedossa olevia tai tulevia remontteja! En ikinä, ikinä koskaan, vapauttaisi myyjää tuollaisesta vastuusta – enkä todellakaan 7 000 eurolla! Näin se Myyntimies toimii rehdisti.

No vielä Myyntimies jatkoi: Ikävää tässä on se, että kun kaikessa hässäkässä Myyntimies sai välittäjän kiinni ja Myyntimies kertoi esimerkkinä tuon kellarin tilanteen, niin välittäjä kirjasi kauppakirjaan tuon 7 000 euron hinnanalennuksen pelkästään tuolle tapaukselle. Myyntimies oli väittämänsä mukaisesti ollut itse toteamassa ja kuulemassa sitä, mitä korjaustoimenpiteitä ja panostuksia kellarin tilanne vaatisi ja oikeampi hinnanalennus kellarista olisi ollut noin dekadin verran pienempi kuin yhdessä sopimamme 7 000 euroa. Mutta tämänhän me molemmat kuulemma tiesimme. Kellarin kunnostus ei onneksi tullut maksamaan ihan niin paljon kuin pelättiin, mutta kukaan ei tiennyt ongelman laajuudesta kaupantekohetkellä mitään ja molemmat ottivat sen suhteen riskin. Noinkohan Myyntimies olisi ollut maksamassa meille päin, jos kustannukset olisivat tuosta ylittyneet? 

Kauppakirjaan oli siis Myyntimiehen mielestä jäänyt väärä sanamuoto ja välittäjän oli ollut tarkoitus kirjata: ”7 000 euron hinnanalennus koskee kaikkia jo tiedossa olleita sekä tulevia taloyhtiön korjauskustannuksia”, mutta epähuomiossa hän kirjasikin: ”Ostaja on saanut kertakaikkisen hinnan alennuksen 7 000 euroa alkuperäisestä sovitusta hinnasta yhtiön alapohjassa havaitun vanhan rakennusjätteen aiheuttaman korjaustarpeen takia. Ongelma on tullut myyjän ja ostajan tietoon 5.2.2016 aamulla. Tämän osalta ostajalla ei ole oikeutta muuhun korvaukseen.” Lisäksi kauppakirjan lopussa on vielä toteamus, että muilta osin myyjän vastuu määräytyy asuntokauppalain säännösten mukaan, mutta tämäkin oli vissiin jäänyt epähuomiossa. Sanoisin, että tässä olisi jo aineksia vuosisadan kirjoitusvirheeseen! :)

#93: Myyntimies palaa kuvioon

Kesäkuussa Myyntimiehelle esitetty reklamaatio asuntokauppoihin liittyen oli odotellut juhannuksesta lähtien jatkoa. Vastaanotto oli Myyntimiehen osalta siinä määrin lämpöinen jo keskikesällä, että päätin, etten edes yritä neuvotella hänen kanssaan mistään (#49). Olin yhteydessä asianajajaan, jonka kanssa jo kesällä kävimme keskustelua.

Kävimme asianajajan kanssa läpi tilanteemme. Olimme yhtä mieltä siitä, että asianajaja voisi astua mukaan kuvioon ja esittää Myyntimiehelle tarkennetun vaatimuksen hinnanalennukseen liittyen. Sovimme asianajajan kanssa tapaamisen ja kävin häntä sovitusti tapaamassa. Asianajaja totesi, että tapaus on hänelle mukava, sillä alkuselvittely on tehty perusteellisesti. Hän oli sitä mieltä, että tapaus voi ratketa nopeastikin, jos myyjä ymmärtää ottaa alaan perehtyneen asianajajan. Vastapuolen asianajaja ymmärtäisi todennäköisesti faktat ja vastapuoli ehdottaisi mahdollisesti jonkinlaista sovinnollista ratkaisua. Totesin, että henkilön tuntien en todellakaan usko, että mitään sovintoa ollaan aikaiseksi saamassa, mutta asianajaja uskoi kokemuksensa perusteella jotain ihan muuta. Asianajaja jäi luonnostelemaan kirjettä keskustelumme pohjalta.

Jii oli sitä mieltä, että minun pitäisi ilmoittaa Myyntimiehelle asianajajan ottamisesta. Minä olin niin väsynyt Myyntimiehen temppuihin, että totesin Jiille, etten aio olla missään yhteydessä häneen. Jii yltiösovinnollisena ihmisenä oli sitä mieltä, että yhteydenotto olisi reilu ja hän ainakin itse arvostaisi tällaista elettä. Totesin, että Myyntimies tulisi vetämään hernepellollisen sieraimiinsa asiasta joka tapauksessa, eikä siinä minun ennakkoilmoittamiseni muuttaisi yhtään mitään. En edes yrittänyt ajatella asiaa enempää.

Mieleeni palautui puhelinsoitto työnantajaltani kesän lopussa. Olin muutama viikko aiemmin ilmoittanut työnantajalleni palaavani vuodenvaihteessa takaisin töihin. Lupasin myöhemmin ilmoittaa tarkan päivämäärän. Eräänä päivänä työnantajani laittoi viestin, että voisinko soittaa töihin paluuseeni liittyen. Soitin, kun sopiva hetki tuli. Työnantaja kyseli aikeistani palata. Olin hämmentynyt, sillä olin juuri ilmoittanut aikeistani. Ymmärsin pian, että emme puhuneet päivämäärästä vaan aikeistani ylipäänsä.

Työnantaja kysyi, olenko edelleen palaamassa töihin, johon vastasin, että tietysti. Hän kertoi, ettei tarkemmin tiedä tilanteestani Myyntimiehen kanssa, mutta on kuullut jotain pientä. Hän oli huolissaan, miten tulen Myyntimiehen kanssa toimeen. En voinut uskoa korviani. Asia ei liittynyt työnantajalleni mitenkään, kyse oli henkilökohtaisessa elämässäni tekemästäni asuntokaupasta. Olen kerran meinannut ajaa itseni burn outiin ja tuon tapauksen jälkeen olen tarkasti erottanut työelämän muusta elämästä. En tuo työasioita kotiin enkä vie kotiasioita töihin.

Vaikka ajatus Myyntimiehen kohtaamisesta ei lämmitä sydäntä, en ole missään vaiheessa ajatellut sen vaikuttavan työhöni millään tavalla. Totesin työnantajallekin, että hoidan työni ihan kuten tähänkin asti eikä minulla ole koskaan ole ollut yhteistyöongelmia kenenkään kanssa – eikä varmasti tule olemaan jatkossakaan. Työnantaja piti tilannetta silti haastavana ja ehdotti, että katsomme tilannetta myöhemmin uudestaan: mikä tilanne erimielisyyksien kanssa on ja miten ne voidaan ratkoa.

Se tästä vielä puuttuikin, että olisi uusi työpaikka pitänyt etsiä. Alkuhämmennyksen jälkeen tilanne jopa huvitti. Voi olla, ettei huvita enää vuodenvaihteessa, mutta jos jollain ongelmia töihin paluuni kanssa, hänen täytyy varmaan tehdä asialle jotain.

Edellinen keskustelu palautui mieleeni ja mietin Jiin ehdotusta asianajajasta ilmoittamisesta. Jos rehdisti ilmoittaisin Myyntimiehelle tilanteesta, ei hän ainakaan pääsisi syyttämään kieroilusta tai epärehellisyydestä selän takana. Laitoin Myyntimiehelle viestin: ”Heippa Myyntimies, meillä ei itsellä valitettavasti voimavarat enää riitä uusien asioiden hoitoon, joten olemme ottaneet asianajajan hoitamaan asuntokaupan virheeseen liittyvää vyyhtiä. Toivottavasti asioissa päästään kaikkia tyydyttävään sopuun.” Hyvä, että ehdin Lähetä-nappia painamaan, kun Myyntimies jo laittoi viestin: ”Mitäs tämä nyt tarkoittaa?”

Vastasin, että tarkoittaa sitä, että kun vastuunjaosta on ollut epäselvyyttä, niin otimme asiantuntijan selvittämään, kuinka asioiden kuuluu mennä ja miten saadaan ne rehdisti kuntoon. Myyntimiehellä meni muutama päivä sulatellessa asiaa. Lopulta hän vastasi: ”Moi, rehdisti on oikea sana, niin minäkin aina toimin!”. Palataan loppuosaan viestistä seuraavassa tekstissä. Myyntimiehen viestin alku hymyilytti minua monta päivää – rehdisti ei ollut ihan se ensimmäinen sana, jolla kuvaisin toteutuneita asuntokauppojamme.