#141: Oman elämänsä tohtori

Viime viikko kului pääkopan seilatessa sumusäässä. Antibioottikuuri loppui sunnuntaina, mutta pää jatkoi tokkurointiaan. Oli aivan sama, laittoiko kurkusta alas antibiootin, Duactin, Buranan vai suklaakonvehdin; millään ei ollut mitään vaikutusta. Paitsi suklaa maistui hyvältä. Sunnuntai-iltana päänsärky yltyi ihan tajuttomaksi. Nukkumaan mennessä möngersin pitkin sänkyä, kun oli niin paha olla. Teki mieli iskeä pää juuri korjatusta tiiliseinästä läpi.

Pohdin vakavissani jo päivystykseen lähtemistä, mutta päähän sattui yksinkertaisesti niin paljon, että pääkipuisena jonottaminen lääkärin vastaanotolle tuntui kuolemaakin huonommalta vaihtoehdolta. Jossain vaiheessa olin nukahtanut, koska heräsin kahdelta siihen, että Ama seisoi vieressäni. Hän halusi väliimme nukkumaan. Yritin sanoa, että palaisi omaan sänkyyn, mutta pääkipu oli edelleen järjetön. En jaksanut edes puhua vaan annoin Aman kiivetä viereen. Jiin potkiessa toista kylkeä, Aman toista ja pään pitäessä huolen omasta osuudestaan, oli aamulla jälleen energinen ja iloinen fiilis. No ei ollut. Oli varattava uusi aika lääkäriin ja ilmoitettava töihin, että ainakin aamun palaveri jää väliin.

Lääkärinä oli sama ystävällinen neiti kuin viikkoa aiemmin. Hän kyseli kohteliaasti, mikä vaivaa ja kerroin kolmannen kerran pääkivuista ja huimaamisesta. Lääkäri kysyi, vieläkö oli nuhaa. Hölmistyneenä totesin, ettei sitä ollut viikkoa aikaisemminkaan, mistä lääkäri hieman hämmästyi. Kiva, että hän jaksoi viime kerralla keskittyä olennaiseen. Lääkäri kovasti tykkäsi poskiontelodiagnoosistaan ja päätti laittaa minut verikokeisiin ja röntgeniin.

Tutkimusten jälkeen pääsin takaisin lääkärin luo: ”Ei se ollutkaan mikään poskiontelontulehdus”. Sepä kiva. Viime aikoina, kun on muutenkin ollut juttua antibioottien turhasta popsimisesta, niin siinä meni taas yksi kuuri niin, että heilahti. Taas tehtiin tasapainoharjoituksia ja piti tökkiä etusormilla vuoron perään nenän päähän. Osasin hienosti. Osasin niin hienosti, että lääkäri ei enää keksinyt, mikä minua vaivaa.

Kerroin, että nuorempana minulla todettiin muutaman kerran paha migreeni. Lääkäri innostui heti ja kirjasi kaksipäiväisen sairausloman diagnoosiksi migreenin ja iski todistuksen käteeni. Toiseen käteen sain reseptit migreenilääkkeitä ja lihasrelaksantteja varten. Sitten iloiset heipat ja käsky tulla taas keskiviikkona, jos päähän särkee. Sairaudenhoito on mennyt ihan omituiseksi. Nämäkin käynnit ja yli viikon sairauslomapäivät tulivat muutaman satasen työnantajalleni maksamaan. Ja hyöty? Niin, sitä tässä voi ihmetellä.

Koska mitään vakavaa ei tutkimuksissa ilmennyt, päätin diagnosoida ja hoitaa itse itseni. Ensin varasin ajan hierojalle. Luottohierojani Sari Skogster ehti ottaa vielä samalla päivälle minut hierottavakseen. Päivällä nukuin pitkät päiväunet ja illalla kävin hieronnassa. Hartiat eivät olleet jumissa, minkä olin itsekin jo todennut, mutta niskasta löytyi muutamia kireitä kohtia. Sari hieroi tällä kertaa myös purentalihaksia leuan alueelta, sillä epäili minun purevan itseni jumiin. Ja herttinen sentään, että leuka olikin jumissa! Kyllä ihminen on huvittava laitos kaikkine lihaksineen.

Rentouttavan hieronnan jälkeen tulin kotiin, ja Jii oli hoitanut lapset nukkumaan. Hautauduimme sohvatyynyjen väliin katselemaan elokuvaa. Hieronnasta rentoutuneena oma elokuvaelämykseni rajoittui lähinnä alkuteksteihin. Heräsin sitten lopputekstien jälkeen, kun Jii lähti kipuamaan yläkertaan. Oli kuulemma hyvä leffa.

Aamulla heräsin pääkivun lisäksi hammassärkyyn. Hieroja ei varmasti ollut ihan väärillä jäljillä epäillessään öistä narskuttelua. Varasin ajan hammaslääkärille ja pääkivusta kerrottuani pääsin vastaanotolle saman tien. Mitään tulehdusta tai muutakaan akuuttia ongelmaa ei purukalustosta kuitenkaan löytynyt. Hammaslääkäri kuitenkin epäili, että kaikki ongelmat johtuvat purentaongelmista.

Olen pienestä piiperöisestä asti narskuttanut hampaitani niin, että lienee pieni ihme, etteivät kaikki helmihampaat kuluneet pois ennen kolmatta ikävuotta. Narskuttelu on kuulunut tapoihin ihan aikuisikään asti, mutta muutama vuosi sitten keksin oikein mukavan lisän siihen: aloin purra hampaita tiukasti yhteen öisin.

Kaava oli aina sama: ensin piti saada päälle lievä stressitaso ja yöllä aloin purra hampaita yhteen. Pureminen johti siihen, että näin unta, jossa syystä tai toisesta purin hampaita niin kovasti, että lopulta hampaat nirskahtivat räjähtämällä rikki. Hampaita sinkosi ympäriinsä ja suu tulvi verta. Kun tästä suloisesta unesta lopulta heräsin, purin hampaita edelleen niin kovaa yhteen, etten saanut suuta vapautettua.

Pääsin tavasta eroon hammaslääkärin ohjeilla: vaihdoin muun muassa purkan xylitol-pastilleihin ja aloin kiinnittää huomiota siihen, että pidän kieltä vasten kitalakea, jolloin hampaat eivät pääse yhteen. Unet loppuivat ja hampaat säästyivät.

Nyt näyttää siltä, että tapa on tullut takaisin, vaikka en toistaiseksi ole nähnyt hammasunia enkä ole herännyt tolkuttomaan purentaan. Kovasti kuvittelen, että eihän minulla nyt ole stressiäkään, mutta taitaa sitä nyt kuitenkin sitten sen verran olla, että täytyy yrittää purkaa sitä hampaiden kautta. Sillähän se helpottuu juu. Maaliskuussa menen tutkimuksiin, jossa katsotaan, olisiko syytä ottaa yökisko käyttöön.

Päänsärky jäi lieväksi mysteeriksi, mutta toivotaan, että se tästä helpottaa. Nyt käyn kilometrin mittaiseksi paisuneen To Do -listani kimppuun. En ymmärrä, miksi minulla on koko ajan niin paljon tekemättömiä tehtäviä. Tänään jo listalta hoidettu yksi testamentin tiedoksisaannin laadinta, isotädin vakuutusten kilpailutuksen loppuun hoitaminen ja uusien vakuutusten voimaansaattaminen, pankkiin soittaminen, Kiinteistöliiton juristille soittaminen, taloyhtiön lukituksen uusintaan liittyvän tarjouskilpailun hoitaminen ja lukkoliikkeen tapaaminen, yhden kiinteistöyhtymäselvityksen epäonninen selvittäminen. 

Vielä pitäisi laatia taloyhtiön kuukausitiedote, hoitaa muutama hallitusasia, pyytää tarjouksia taloyhtiön pattereiden vaihdosta, käydä läpi taloyhtiön asiakirjoja kymmeneltä vuodelta ja kerätä aineistoa haastehakemusta varten. Ei muilla tunnu päivät täyttyvän tällaisesta ihmehäsäämisestä. Olen kolme kuukautta suunnitellut käyväni pienellä iltakävelyllä, mutta kun ei sitäkään ehdi. 

Pöh, suu suppuun ja tekemättömien hommien kimppuun. Ei ne valittamalla valmistu. Ja käyn tänään vielä kävelylläkin, lupaan teille! :)

#38: Perjantai 13. päivä

Vahinkokartoitus X Oy piikkasi kylpyhuoneen lattiaa vahinkoalueelta kolme päivää. Perjantaina 13. päivä oli tarkoitus tehdä putkille koeponnistus, jolloin putken vuotokohta selviäisi. Sen jälkeen selviäisi vahingon koko laajuus, kuivatustarve sekä jonkinlainen aikatauluarvio kotiin pääsylle. Jussi ja Jarmo arvelivat remontin valmistumisen menevän juhannukseen. Laskeskelin, että siihen on 1,5 kuukautta. Kesää olisi kuitenkin vielä mukavasti jäljellä juhannuksen jälkeenkin.

Olin hyväksynyt, että yliopiston opiskelupaikka jää minulla suurella todennäköisyydellä tänä vuonna haaveeksi. En kuitenkaan luovuttanut kokonaan ja Jii tsemppasi yrittämään parhaani kaikesta huolimatta. Aikaa pääsykokeeseen oli jäljellä kaksi viikkoa. Päätin, että se riittäisi. Jos luen erittäin tehokkaasti, minulla on vielä pieni mahdollisuus. Päätin, että perjantaina 13. päivä aloitan loppukirin: varasin heti aamuksi hierojan ja hierojalta minun oli tarkoitus mennä kirjastoon lukemaan. Lukuaikaa oli takana yli kuukausi, mutta olin ensimmäistä kertaa pääsemässä kirjastoon lukemaan.

Sain läheisiltäni syntymäpäivälahjaksi viiden kerran hierontalahjakortin. Hierojalla käynti tuli tarpeeseen. Olin niin jumissa ja kasaan käpristynyt, että suoristusta olisi myöhemmin joutunut kokeilemaan todennäköisesti katujyrällä. Hierojalta lähtiessäni askel oli kevyt ja hypähtelin hyvillä mielin kohti kirjastoa. Hieronta sai veren kiertämään ja koko maailman näytti kirkkaammalta.

Matkalla vakuutusmeklari soitti. Koeponnistus putkille oli tehty ja putket olivat kunnossa. Mitään putkivuotoa ei ollut. Vesivahingon syyksi todettiin seinä-lattialiitoksen välinen sauma, johon on silikonit jätetty vetämättä sekä tiivistämättömät putkiläpiviennit lämminvesivaraajalle. En voinut uskoa korviani.

Kukaan ei ottanut kantaa siihen, mistä vesi oli saumaan ja läpivienteihin päässyt. Lämminvesivaraajasta kyllä puuttui ylipaineen poistovesiletku. Kerran päivässä sihahtava ylipainevesi oli kuitenkin niin vähäistä, että vahingon laajuus huomioon ottaen selitys tuntui uskomattomalta. Varaaja aloitti lämmittämisen kello 23, jolloin ylipainevettä tuli, jos tuli. Suurin osa vedestä valui kaadon myötä lattiakaivoon, joka oli seinästä ja putkiläpivienneistä täysin päinvastaisessa suunnassa.

Kaiken lisäksi lopputulokseen olivat päätyneet kaksi keittiötä kerrostaloon purkamaan tulossa ollutta kaveria, jotka tunnissa totesivat rakenteita avaamatta, että vahinko on lämminvesivaraajan tiivistämättömissä läpivienneissä. Tuntui uskomattomalta, että tätä oli odotettu puolitoista kuukautta.

En voinut käsittää, mikä laukaisi vuodon aprillipäivänä niin, että huomatessani vahingon päivällä kello 14 vettä valui jatkuvana helminauhana pitkin keittiön kaappeja lattialle asti ja valumajälkiä oli näkyvissä useita. Varaajan viimeisimmästä sihahduksesta oli kulunut 15 tuntia. Varaajan alapuoli ja putket olivat havainnon aikana kuivat. Vettä valui alakerrassa koko ajan havainnosta siihen asti, kunnes putkimies tulppasi varaajan syöttöputken keittiössä ja lämmin vesi laitettiin poikki. Valuminen loppui siihen. Nyt minun haluttiin uskovan, ettei putkessa kuitenkaan ollut mitään vikaa.

Vahinkopäivänä vahinkoa tutkivat päivystävä putkimies, saneerausyrityksessä asiantuntijana toimiva kaverimme sekä naapuritalon LVI-insinööri. Jokainen totesi kylpyhuoneen ja varaajan putkien olevan kuivat eikä ongelman katsottu johtuvan lämminvesivaraajasta tai kylpyhuoneesta. Samaan lopputulokseen tulivat tiistaina 5.4. myös Vahinkokartoitus X Oy:n Hasse sekä vakuutusmeklarimme.

Tästä se lähti...

..ja tämän se sai aikaan..

..ja tämän..

..ja tämän.

Vakuutusmeklari oli ehtinyt kääntää kelkkansa 1,5 kuukauden aikana. Aiemmasta poiketen hän piti vahingon syytä nyt vesiselvänä. Hän oli sitä mieltä, että vahinko on alkanut muuttomme jälkeen. Meillä käydessään meklari ei ollut ihan varma, kuka asunnossa oli meitä ennen asunut. Nyt hän piti kuitenkin hyvin todennäköisenä, että meillä on lapsiperheenä ollut varmasti täysin erilaiset vedenkäyttötottumukset kuin asunnossa aiemmin asuneella Myyntimiehellä. Olin kuullut lyhyen ajan sisään niin uskomattomia asioita ja käänteitä, että en jaksanut enää edes yllättyä. Totesin välinpitämättömästi, että voin vannoa, että asunnossa on muuttomme jälkeen käytetty vettä huomattavasti aiempaa vähemmän.

Ensinnäkin kylpyhuone oli sen saastaisuuden ja rikkinäisen suihkun takia käyttämättä yli kaksi viikkoa. Toisen kaksiviikkoisen aikaiset suihkukäynnit oli laskettavissa yhden käden sormilla. Kysyessäni Myyntimieheltä, miten vastikkeeseen sisältyvä vesi oli heillä riittänyt, Myyntimies mainosti, että aina erinomaisesti, vaikka teini on suihkutellut toisinaan viisikin kertaa päivässä. Vakuutusmeklari oli silti sitä mieltä, että varmasti olemme lämmintä vettä lotranneet enemmän kuin Myyntimies. Hän naureskeli, että heillä ainakin pestiin vauvojen pyllyt lämpimällä vedellä vauvojen ollessa pieniä, mutta ei tietysti tiedä meidän tapojamme. Suljin puhelimen.

Kahden viikon lopputsemppi lukemiseen valui jälleen viemäriin. Raahustin kirjaston sijaan takaisin sijaiskotiin kertomaan Jiille tuoreimmat uutiset. Kartoituksen lopputulos tarkoitti sitä, että taloyhtiön vakuutusyhtiö perääntyy ohjuksen tavoin takavasemmalle. Vakuutusyhtiö ei vastaa huonosti toteutetun remontin aiheuttamista vahingoista. Kukapa niistä nyt haluaisi vastata?