Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijaisasunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijaisasunto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

#66: Karavaani kulkee


Vesivahingon ajettua meidät pois omasta kodista, tulivat äidin nurkat tuttuakin tutummaksi. Heti vahingon tapahduttua ajauduin kuin huomaamatta tyttöjen kanssa majailemaan äidille. Huhtikuun lopulla saimme vakuutusyhtiöltä sijaisasunnon, mutta lensimme sieltä pihalle kesäkuun alussa, kun selvisi, että ongelma johtuu Myyntimiehen huonosti teettämästä remontista. Sijaisasunnon jälkeen majailimme taas äidin luona välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jiin loman aikana pääsimme vähän mökkeilemään, mutta välipäivät olimme taas äidin luona.
 

Heinäkuinen retki siirtolapuutarhamökille (#63) venähti lopulta parin viikon mittaiseksi. Alkuhuuma haihtui aika pian. Luonnonläheisyys, rauhallisuus, tuoreet marjat suoraan pensaista ja kaikki vehreys olivat täydellistä lääkettä meneillään olevaan stressiin. Oman lisänsä toi sitten vessan ja juoksevan veden puute sekä perheen erillään olo. Usein aamuisin Mummi oli touhuissaan jossain pusikossa eikä huonokuuloisena kuullut, vaikka kuinka huhuilin. Minun olisi pitänyt päästä vessaan, muttei Amaa ja Oliaa pystynyt mökkiin yksikseenkään jättää. Siinä sitä sitten jalat ristissä yritti nälkäisille lapsille taikoa aamupalaa.

Saattoi mennä tunti jos toinenkin ennen kuin Mummi ilmaantui paikalle ja pääsin lähtemään vessareissulle. Ja kun kipitin takaisin mökille, oli tietysti Olialla tuotokset vaipassa ja taas sai juosta vessaan. Nyt kaikki miettivät, miksen voinut kerralla ottaa Oliaa mukaan. Mutta uskokaa, kyllä minä otin. Halusin välttää edestakaisjuoksemiset, mutta ei Olialla ollut hätä, jos vessaan varta vasten lähdettiin. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun taiteilin vessassa Olia mukanani ja kun pääsimme mökille, Olia päätti, että nyt mennään taas.

Vastasin taas yksin lasten nukkumaan laitosta, yöheräämisistä sekä aamutoimista. Jii tuli töiden jälkeen, jos rautakauppajuoksemisiltaan ja muilta kiireiltään kerkesi. Jos ulkona satoi tai aamuisin oli maa kostea, lapset oli yritettävä pitää tyytyväisinä 15 neliön kokoisessa mökissä. Aina se ei onnistunut ja ovea oli turha yrittää pitää kiinni. En ole edes laskenut, montako vaatekertaa tuhoutui mökkeilyn lomassa mutanurmikkokonttailusta johtuen. Ei ole mitkään tahranpoistot tai ihmepesuaineet vielä niihin tehonneet.

Edestakaisin muuttaminen ei tällä karavaanilla houkutellut, joten päätin, että olemme nyt putkeen sen mitä aiomme olla ja palaamme sen jälkeen äidin luokse. Jälleen iski vasta jälkikäteen ymmärrys siitä, miten raskasta oli ollut. Tuntui uskomattomalta palata äidin kotiin. Äiti oli mökillä ja koti oli tyhjänä. Mikä onnentunne! Unohdin, mitä on, kun on koti. Eikä ollut edes oma koti! Ensikertaa mieleen hiipi ajatus siitä, että jossain vaiheessa meillä vielä on se ihan omakin koti.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

#52: Kolme kuukautta vahingosta


Heinäkuun 1. päivä vesivahingon havaitsemisesta oli kulunut tasan kolme kuukautta. Vahinkoa oli kartoitettu kolmeen otteeseen ja syyksi oli todettu tiivistämättömät putkiläpiviennit lämminvesivaraajan alla ja varaajasta sihahtelevan ylipaineveden pääseminen rakenteisiin. Monen kiemuran jälkeen maksajaksi oli juristien näkemysten mukaisesti tulossa taloyhtiö. Taloyhtiö oli tilannut työn urakoitsijalta, joka oli aloittamassa heinäkuun ensimmäisellä viikolla työt. 


Juhannuksen mökkeilyn jälkeen valtasimme jälleen äidin luota useita neliöitä niin meille kuin tavaroillemmekin. Saimme huhtikuun lopussa vakuutusyhtiöltä sijaisasunnon, mutta vahingon paljastuttua huonosti tehdyn remontin aiheuttamaksi, lensimme hellävaraisesti sijaisasunnosta ulos päivän varoitusajalla (#46).

Taloyhtiön vakuutusyhtiö ei korvannut vahinkoa, sillä se todettiin ”hyvän rakentamistavan vastaisen rakentamisen ja vedeneristeen läpivientien kautta rakenteisiin päässeen veden aiheuttamaksi vuotovahingoksi ja vähitellen ajan kuluessa tapahtuneeksi vahingoksi, jotka ovat ehdoilla rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle”. Kun vahinko oli rakenteissa eikä taloyhtiön vakuutus sitä korvannut, ei myöskään kotivakuutuksemme tulisi korvaamaan mitään vahinkoon liittyvää.

Tilanne alkoi näkyä myös lapsissa. Ama leikki jatkuvasti kotileikkiä, jossa joutui muuttamaan sijaiskotiin, kun omassa kodissa on vesivahinko. Sijaiskodistakin muutettiin välillä eteenpäin, kun tuli uusi vesivahinko. Sääliksi kävi pientä muuttajaa, kun kaikki lelut piti pakata kasseihin ja kassit ottaa olalle, kun tuli asunnonvaihdon aika. Siinä sitä pieni taapersi sitten huoneesta toiseen kymmenen kassin, vauvanuken ja rattaiden kanssa ja voivotteli mennessään.


Olialle olimme päättäneet kokeilla unikoulua Jiin loman aikana. Unikoulu on turvallinen tapa yrittää muuttaa lapsen unitapoja, jos lapsella on vaikeuksia nukahtaa tai hän heräilee öisin. Unikoulun tavoitteena on, että lapsi oppii nukahtamaan itse, ilman maitoa tai vanhemman apua. Unikoulun onnistumisessa säännöllinen päivärytmi on tärkeää. Ohjeissa neuvotaan myös, että unikoulu pitäisi ajoittaa hetkeen, jolloin elämä on kaikin puolin vakaata eikä esimerkiksi muuttoja tai muita isoja elämänmuutoksia ole tiedossa. Viimeisiä ohjeita oli lievästi sanottuna suhteellisen haastava noudattaa, mutta väsymykseni alkoi olla sillä tasolla, että Olian oli pakko oppia nukkumaan tai minä en enää pystyisi heräämään.

Nukkumisjärjestelyt äitini luona järjestyivät niin, että Ama nukkui äitini vieressä. Me nukuimme Jiin kanssa vuodesohvalla ja Olia nukkui matkasängyssä meidän kanssa samassa huoneessa. Äidilläni oli juhannuksesta eteenpäin lomaa ja hän lähti muutamaksi päiväksi mökille. Päätimme toteuttaa unikoulun sillä välin, koska Amaa ei voinut jättää yksin nukkumaan isoon parisänkyyn ja unikoulun kannalta oli parempi, että minä en ollut lähettyvillä häiritsemässä Olian unta.


Ensimmäinen yö oli rankka ja Jii oli joutunut valvomaan Olian kanssa useampia itkuisia pätkiä. Pian tilanne kuitenkin helpotti ja jo muutaman yön jälkeen heräilyt olivat vähentyneet enää muutamaan ja unet jatkuivat, kunhan Olia sai tutin suuhunsa. Äiti palasi mökiltä ja jännitin, kuinka Olia reagoi, kun palaan samaan huoneeseen nukkumaan. Huoli oli turhaa: yöt menivät pidemmistä unijaksoista nauttien ja yöimettämisistä päästiin eroon kertaheitolla.

lauantai 17. syyskuuta 2016

#47: Asunnottomat


Leppoisa maanantai-ilta vaihtui toivottomaan pakkausoperaatioon. Anoppi tönötti koko illan lasten kanssa leikkipuistossa ja me pakkasimme hullunlailla. Jii ajoi muuttokuormaa sinne sun tänne sitä mukaan, kun auto tuli täyteen. Kuukautta aikaisemmin oli vielä tosi kylmä, joten lämmintä vaatetta ja kenkää kuskattiin kassikaupalla takaisin kotiin. Jääkaappitavaroita ja käytössä olevia vaatteita sekä muita tavaroita raijattiin äitini luokse ja erinäisiä kamoja sinne minne keksittiin.

Jii oli menossa seuraavana aamuna jälleen kuudeksi töihin ja minun piti hoitaa asunnon lopputyhjennys yksin lasten kanssa. Samaan aikaan mietittiin, mihin tästä lähdetään. Isäni oli perheineen vuokrannut Espoon saaristosta mökin kyseiselle viikolle. Pienen säätämisen jälkeen päädyttiin lopputulokseen, että Jii lähti kotiin asumaan vierashuoneen sohvalle ja me lähdimme tyttöjen kanssa saareen. Isän muu perhe palasi seuraavana päivänä takaisin kotiinsa, koska mökki oli pieni eikä sinne koko jengi mahtunut.

Pääsimme yömyöhään nukkumaan (anoppi ja lapset toki jo aikaisemmin). Muutaman tunnin päästä Jii lähti taas ”pirteänä” töihin ja hetkeä myöhemmin mekin heräsimme aamutoimiin. Ihana ystäväni Maj-Lee heitti meidät Espooseen, josta pääsimme saareen menevään paattiin.

Jii siisti vihreän keitaan kotona asuessaan


Viikko saaressa oli raikasta vaihtelua, pakollinen irtiotto koko tästä vesivahinkohässäkästä. Oli mukava viettää rauhallista aikaa isän ja lasten kanssa. Täysin ilman töitä ei tuokaan viikko sujunut, kun piti hoitaa toisen taloyhtiön asioita ja laatia esityslistaa tulevaan oman taloyhtiön jatkokokoukseen. Lisäksi oman taloyhtiön toimintakertomus oli niin puutteellinen, että se piti laatia uusiksi. Jollain tavalla sekin löysi tiensä minun tehtävälistalleni.


Vaikka viikko oli mukavaa vaihtelua, mieltä painoi jatkuvasti se, että unelma-asuntomme oli jälleen erottanut perheemme. Saimme onneksi hyvällä tuurilla vuokrattua saaresta toisen mökin viikonlopuksi ja niin Jii kuin isäni muu perhe pääsi kanssamme viikonlopuksi saareen. Huomasin vasta perjantai-iltana, miten loppuväsynyt lopulta olin koko viikosta.

Saunassa käynti ilman lapsia oli niin rentouttava, että teki mieli itkeä: kukaan ei kakannut saunan pukuhuoneeseen, kukaan ei pissannut pyyhkeelleni, kukaan ei työntänyt sormia tai kieltä lattiakaivoon, kukaan ei kerännyt innoissaan irtohiuskasoja pesuhuoneen nurkista ja alkanut itkemään, kun kauhistuneena käskin lopettamaan. Istuin saunassa ja katselin ikkunasta auringonpaahteista merta. Laiturilla istuessani en millään voinut uskoa, että saatoin jopa sulkea silmäni merituulta haistellessani eikä tarvinnut pelätä, että jompikumpi lapsista hyppää pää edellä rantakiviin. Elämä hymyili.

Viikonloppu meni luvattoman nopeasti ja sunnuntaina oli aika lähteä kotiin. Venematkan jälkeen hyvästelimme isän perheineen ja pakkauduimme omaan autoomme. Ama katseli haikeana auton ikkunasta ulos ja totesin, että nyt oli aika lähteä saaresta ja mennä kotiin. Ama kysyi hiljaisella äänellä: ”Äiti, mihin kotiin me nyt mennään?”


perjantai 16. syyskuuta 2016

#46: Vakuutusyhtiö välittää


Elämä jatkui muutaman päivän jotakuinkin normaalina. Asiat etenivät ja taloyhtiö yritti löytää urakoitsijaa remonttia varten. Me odottelimme lopullista vahinkoraporttia ja mietimme, mihin pääsisimme sijaiskodista muuttamaan. Oman asunnon vastiketta piti maksaa koko ajan normaalisti eikä äitiyspäivärahasta niin paljon ylimääräistä jäänyt, että sillä olisi mitä tahansa vuokraa maksanut.

Maanantaina 6.6. olin lasten kanssa Prismassa ruokaostoksilla puoli neljältä, kun puhelimeni soi. Vakuutuskäsittelijämme Tiia soitti erittäin kiukkuisen puhelun. Luurista alkoi kimakalla äänellä sellainen papatus, että meni hetki ennen kuin ymmärsin, kuka soittaa ja mitä asiaa koskee. Laskin punnitsemani banaanit kärryyn ja pyysin, että hän aloittaisi alusta hieman rauhallisemmin.

Tiia: ”Minulla on tässä kädessä nyt tämä vahinkoraportti, jonka mukaan putkessa ei ole mitään vikaa eikä taloyhtiön vakuutusyhtiö korvaa vahinkoa!”

Minä: ”Okei. Erikoista, sillä taloyhtiö tai me emme ole nähneet vielä koko raporttia. Onko kartoittaja laittanut sen suoraan teille?”

Tiia: ”Sillä ei ole väliä, mistä se on tullut. Väitätkö, että valehtelen? Tässä minulla on mustaa valkoisella! Väitätkö, ettei minulla ole tällaista paperia?”

Minä: ”Otetaas nyt ihan rauhallisesti. En väitä mitään vaan olen todella hämmentynyt, että raportti, jota koko taloyhtiö, me ja taloyhtiön vakuutusyhtiö odottaa kuin kuuta nousevaa, on toimitettu ensimmäisenä meidän omaan kotivakuutusyhtiöön, vaikkei kartoitusfirma edes tiedä omasta kotivakuutusyhtiöstämme mitään.”

Tiia: ”Väität, ettei tällaista raporttia ole vai? Tässä tämä on minun kädessäni ja tässä on päiväys toukokuun viimeinen päivä.”

Minä: ”En edelleenkään väitä, etteikö jotain raporttia voisi olla, mutta kuulen tästä nyt ensimmäistä kertaa ja olen ruokaostoksilla. Siis hetkonen, päiväys toukokuun puolella? Eihän se ole edes se lopullinen raportti, kun viimeinen tutkimus tehtiin 2.6. ja sitä raporttia tässä edelleen odotellaan. Ihan kuten olen teille viime viikolla ilmoittanut.”

Tiia: ”Tällainen raportti minulla nyt on ja tässä on ihan mustaa valkoisella. Sain sen nyt vasta käsiini, mutta päiväys on jo toukokuun puolella. Tämä tarkoittaa sitä, että sijaisasumisenne päättyy tähän.”

Minä: ”En tiedä, mikä raportti sinulla on. Olen toimittanut teille kaikki raportit, jotka olen käsiini saanut ja sopinut käsittelijänne kanssa, että saamme jäädä sijaisasuntoon, kunnes lopullinen raportti on valmis. Syy tulee olemaan joka tapauksessa sama eli varmasti sijaisasumisemme tulee sen jälkeen päättymään.”

Tiia: ”Kyllä, se päättyy tähän. Saatteko asunnon tänään tyhjäksi?”

Minä: ”Tänään?! Kello on puoli neljä, olen ruokakaupassa, meillä on vauva ja 2-vuotias lapsi eikä tietoa, mihin olemme menossa.”

Tiia: ”No saatte huomisaamuun asti aikaa. Puoleen päivään mennessä on asunnon oltava tyhjä.”

Tässä kohtaa minäkin hieman turhauduin vakuutusyhtiön huomaavaiseen ja lempeään otteeseen.

Minä: ”Aika kohtuutonta, mutta asia selvä. Emme ole saaneet korvauksia ajalta ennen sijaisasuntoa, missä vaiheessa saamme korvauksen niistä?”

Tiia: ”Oletko tosissasi? Odotatko meidän vielä maksavan teille jotain, vaikka olette luvatta asuneet jo yli viikon meidän piikkiin? Eiköhän se maksuvelvollisuus ole lähinnä toisin päin?”

Minä: ”Emme todellakaan ole asuneet luvatta vaan olen aktiivisesti ollut teihin yhteydessä ja tiedottanut tilanteestamme. Viime viikolla olen sopinut, että saamme lopulliseen raporttiin asti asua sijaisasunnossa eikä tuota lopullista raporttia ole kukaan vielä tehnyt. Millä tavoin perustelet sen, että aiempi oikeutemme korvaukseen olisi nyt jotenkin kadonnut?”

Tiia: ”Vai niin. Monestako päivästä aiot korvausta vaatia?”

Minä: ”Kaikista, jotka vahingon jälkeen asuimme tuttavien nurkissa. Ihan kuten meille aiemmin luvattiin.”

Tiia: ”Täällä näkyy, että olette muuttaneet sijaisasuntoon vasta 27.4. Minkä takia ette menneet heti, kun teille asuntoa tarjottiin?”

Minä: ”Kerroitte, että vaihtoehdot ovat toisessa kaupungissa ja viikkohinnat useita satasia. Yritimme alkuun löytää itse asuntoa ja kun lopulta sopivaa asuntoa meille tarjottiin, meni pari päivää, että saimme avaimet noudettua toisesta kaupungista. Korvaus tuttavien luona asumisesta on 5 euroa päivässä per henkilö. Sijaisasunto maksoi teille 80 euroa päivässä; näin ainakin väititte. Minun matikalla teille olisi ollut edullisempaa, jos olisimme olleet pidempäänkin tuttavien nurkissa.”

Tiia: ”Aha. Laitan korvauksen maksuun.”

Minä: ”Käsittelijänne kertoi viime viikolla, että myös muuttokustannuksista olemme oikeutettuja korvauksiin.”

Tiia ei meinannut enää saada henkeä: ”Siis mitä ihmeen muuttokustannuksiakin teille nyt sitten on syntynyt?”

Minä: ”Kuten jo aiemmin oli puhetta, jouduimme muuttamaan asuntoon lapsille sopivat sängyt, syöttötuolin ja muuta henkilökohtaista tavaraa. Voin kertoa, että tuollainen vauvaikäinen tarvitsee ihan vähän enemmän tavaraa mukaansa kuin aikuinen.”

Tiia: ”Laita nyt nämä kaikki vaatimuksesi tänne ja katson sitten, mitä niistä korvataan.”

Minä: ”Asia selvä. Heihe…” TUUT-TUUT-TUUT.

Siinä minä seisoin Prisman vihannesosastolla hölmistyneenä kuin lattialle vierinyt lanttu. Ihmisiä vilisi ohi, mutta minä möllötin paikoillani ja tuijotin tyhjyyteen. Kohta Ama repi hihasta ja ihmetteli, miksei mennä eteenpäin. Totesin, että ostetaan nyt vain nämä banaanit ja lähdetään sijaiskotiin. Ama ihmetteli, miksei osteta maitoa ja leipää ja tomaattia ja ruokaa ja rahkaa ja kaikkee mitä, kuten piti. Laahustin kohti kassoja ja vastasin, että meidän pitää pakata tänään ja miettiä, mihin muutamme. Elämä tuntui uskomattomalta: me ostimme ainoastaan remonttihuolista vapaan asunnon ja nyt minusta oli jo vakuutusyhtiönkin silmissä leivottu kusettaja sijaisasunnonvaltaaja.

maanantai 12. syyskuuta 2016

#44: Kaksi kuukautta vahingosta


Hyvät lukijat, heti alkuun pahoitteluni hitaasta päivitystahdista viime aikoina. Aika ja jaksaminen ovat olleet viime aikoina todella kortilla eikä resursseja päivittämiseen ole yksinkertaisesti riittänyt. Olen ällistynyt, kuinka monta ihmistä on käynyt tarinaamme jo tutustumassa. Aloitin kirjoittamisen lähinnä terapeuttisena toimenpiteenä omaa mielenterveyttäni ajatellen, mutta tarinamme on kiinnostanut tähän mennessä lähes 3000 ihmistä. Huikeaa! Kiitos kaikille kiinnostuneille ja matkan varrella tukensa antaneille!

Kesäkuun alussa vahingosta oli kaksi kuukautta, mutta edes lopullinen syy ei ollut vielä tiedossa – korjaamisesta puhumattakaan. Ensimmäisen kartoituksen jälkeen perääntynyt yritys palasi kuvioihin ja laittoi kaiken totaalisen sekaisin. Näytti siltä, että vesivahinko ei johtunut vastoin kaikkia odotuksia putkista vaan huonosti toteutetusta kylpyhuoneremontista.

Mitä kahden kuukauden aikana sitten oli selvinnyt? Ainakin se, että vuonna 2011 remontoitu kylpyhuone osoittautui vuonna 2009 tai 2010 ainoastaan uudelleen laatoitetuksi. Vastuunjako oli kaikille täysi mysteeri, paitsi Myyntimiehelle, joka oli varma, että hän ei asiassa joudu minkäänlaiseen vastuuseen. Myyntimies teki selväksi, että kaikki epäilyt remontin huonosta toteutuksesta olivat törkeitä syytöksiä remonttimiehen ammattietiikkaa kohtaan.

Saimme huhtikuun lopussa vakuutusyhtiöltä sijaiskodin. Yritin epätoivoisesti yhdistää oikiksen pääsykoetta muuten niin rauhalliseen elämään, mikä osoittautui katastrofiksi. Tiedostin mahdollisuuksieni olemattomuuden, mutta en luovuttanut kokonaan. Päätin, että lueskelen mitä pystyn ja käyn kokeilemassa koetta. Ikinä ei voi tietää, mitä kokeessa kysytään ja tulevia vuosia ajatellen kertyy edes sen verran kokemusta kokeesta. Pääsykoe oli lopulta hyvin helppo. Ehdin lukea kirjat kerran läpi ja jäin pisterajasta 5 pistettä. Olin tyytyväinen, mutta samaan aikaan hyvin harmistunut siitä, mitkä mahdollisuuteni olisivat voineet olla ilman koko vesivahinkosotkua.

Kodinhoitohuoneen remontti oli jäissä. Maaliskuussa hankitut kodinkoneet odottivat Gigantin varastossa ja luottomyyjämme Jutta siirteli noutopäivää viikosta toiseen ja kuukaudesta seuraavaan. Hävetti ja harmitti ilmoitella jatkuvasti, että emme voi noutaa tavaroita vieläkään.

Taloyhtiön vakuutusmeklari hämmensi soppaa omalta osaltaan. Hänen ohjeistamana vahinkokartoituksen hoiti Vahinkokartoitus X Oy. Taskut olivat urakoitsijoita täynnä ja kaikki olivat jollain tavalla kytköksissä meklariin. Meidän ehdotukset urakoitsijoiksi teilattiin ammattitaidottomina ja epäilyttävinä, vaikka Vahinkokartoitus X Oy oli tähän mennessä osoittanut kyllä ihan kaikkea muuta kuin ammattitaitoa.

Lisäksi meklari näytti puhuvan hyvinkin ristiin. Epäillessäni Vahinkokartoitus X Oy:n työtä, meklari piti minulle luennon, miten iso ja luotettava firma on kyseessä ja miten he ovat asiat varmistaneet eikä varaa epäilyksille ole. Hän totesi myös, että voin tilata asuntoomme omaan piikkiin niin monta firmaa kartoittamaan vahinkoa, kunnes olen tyytyväinen. Esitin vain huoleni, ettei vuodon todellinen syy ole välttämättä vielä löytynyt.

Juttelin välillä myös Myyntimiehen kanssa, joka sitten jutteli meklarin kanssa. Meklari oli Myyntimiehelle ihmetellyt Vahinkokartoitus X Oy:n ammattitaidottomuutta ja ollut sitä mieltä, että uusia tutkimuksia pitää tehdä. Lopuksi Myyntimies totesi kuin omasta suustani, miten meklari on huolissaan, ettei vuodon todellinen syy ole löytynyt.

Niin tutut kuin tuntemattomatkin ihmettelivät, etteivät asiat olleet edenneet. Toukokuisissa talkoissa oli mukava tavata naapureita. Tuli tunne, että meitä odotettiin kotiin eikä Myyntimiestä erityisesti kukaan ikävöinyt. Seinänaapurit olivat iloisia, kun rönsyilevä villiviini revittiin vihdoin alas. Pihassamme kasvoi valtavan kokoinen syreeni ja toisen puolen seinänaapuri iloitsi silmin nähden, kun suostuimme harventamaan pensasta niin, että ilta-aurinko pääsi heidänkin pihalleen. Tuntui hassulta lähteä talkoista autolla sijaiskotiin, kun muut jäivät koteihinsa. Lohduttauduin kuitenkin sillä, että muutaman viikon päästä mekin olemme omassa kodissamme.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

#42: Tutkimista toistamiseen


Toukokuu oli poikkeuksellisen lämmin ja mietimme, että voisimme ehkä muuttaa asumaan siskoni mökille. Sijaiskodin sijainti kolmannessa kerroksessa oli sekä raskasta että vaarallista. Jouduin kantamaan lapset ja tavarat aina erikseen kerroksesta toiseen enkä kymmenistä ravaamisista huolimatta koskaan keksinyt, mikä on turvallisin ratkaisu: lapset odottavat ylhäällä ja tavarat alhaalla, jolloin riskinä on, että lapset keksivät asunnossa jotain tai tulevat rappusia omatoimisesti alaspäin vai lapset odottavat alhaalla, jolloin lapset lähtevät oma-aloitteisesti ulos tai lähtevät kiipeämään rappusia perääni.

Talossa leijuva tupakansavu oli kaiken lisäksi joka soluun tunkeutuvaa. En ole herkkä hajuille enkä muista koskaan häiriintyneeni tupakansavustakaan, mutta tämä oli jotain käsittämätöntä. Haju tunkeutui asuntoon asti ja leijaili nenään joka kulman takana. Rapussa ilma oli niin tunkkainen, että hengittäminen teki tiukkaa. Lisäksi haju tarttui kaikkeen. Vaunumme alkoivat haista niin tupakalle, että äitini kysyi yhtenä päivänä puistossamme ollessa, että missä ihmeessä vaunujen kanssa on käyty. Tupakankatku leijaili vaunuista, kun vain kävelinkin ohi.

Soitin vakuutusyhtiöömme ja kysyin, onko jotain rajoituksia, jos asunnon sijaan vuokraamme ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetun vapaa-ajan asunnon. Oma käsittelijämme ei ollut paikalla, mutta hyvin ystävällinen nuori mies neuvoi minua. Hän kertoi, ettei estettä tälle ole. Kerroin samalla, että asunnossamme tehdään uusi kartoitus seuraavalla viikolla ja toimitan heille lopullisen raportin heti, kun saan sen käsiini. Sovimme käsittelijän kanssa, että olemme uuteen raporttiin asti sijaisasunnossa.

Kysyin samalla korvauksesta, joka meille piti maksaa ajalta ennen sijaisasunnon saantia. Mies totesi, että sen voi maksaa vaikka heti. Hän kysyi, tuliko meille muuttokustannuksia ja kerroin, että muutimme tavarat omalla autolla. Hän kertoi, että niin kilometreistä kuin ajastakin voi saada korvausta, joten hän ehdotti, että ne maksettaisiin kaikki samalla. Olin ymmärtänyt, että kustannuksia korvataan vain esimerkiksi muuttofirman tai vuokrapakettiauton käytöstä, mutta oli erittäin iloinen yllätys kuulla, että myös omasta ajasta ja kilometreistä sai korvausta.

Maanantaina Pyry-Pekka saapui sovitusti kartoittamaan vahinkoa. Kävin ties monettako kertaa koko kuvion läpi. Pyry-Pekka totesi enempiä tutkimuksia tekemättä, että vahingon täytyy olla putkessa. Kerroin, että samaa mieltä ovat kaikki muut paitsi hänen edustamansa kartoitusfirma. Pyry-Pekka ihmetteli tismalleen samoja asioita kuin me itsekin.

Hän ei ollut nähnyt alkuperäistä raporttia eikä tiennyt tilanteestamme mitään, mikä oli ehkä loppupeleissä ihan hyvä. Tosin hän ei tiennyt edes, ketä meillä oli viimeksi käynyt eikä asia meinannut ratketa useallakaan puhelulla. Huolestuin jo tosissani, etteivät Jussi ja Jarmo edes olleet koko yrityksestä, mutta lopulta löysin Pyry-Pekalle heidän nimensä ja hän sai puhelimen päähän jonkun, joka kaverit tunsi. Pyry-Pekka ehdotti, että putket koeponnistettaisiin uudestaan. Koeponnistus sovittiin torstaille 2.6. ja tällä kertaa halusin ehdottomasti olla itse mukana.