Vuoden viimeisenä päivänä pitkäaikainen vuokralaiseni irtisanoi
vuokrasopimuksensa. Ajattelin heti, että tätä se tunne tarkoitti. Kaiken
hektisyyden keskellä uuden vuokralaisen etsiminen tuntui raskaalta. Asunnolla
käydessäni havaitsin ilmanvaihto-ongelmien aiheuttamia vaurioita katossa sekä
ikkunanpielissä. Alkoi niiden tutkiminen, korjauksien selvittäminen ja maksajan
etsiminen. Kiinnostuneita ravasi näytöillä, mutta asunnon valtavirrasta poikkeava
värimaailma osoittautui ongelmaksi yhdelle jos toiselle. Aikaa ja voimavaroja
ei kuitenkaan ollut isompaan remonttiin. Ja toisaalta värimaailmaan liittyi
vahvoja tunnesiteitä, sillä olimme sen aikoinaan ensimmäiseksi kodiksemme
rakentaneet ja kyseiset värit valinneet.
Kaikki maallinen murhe ja tapetinsävyt unohtuivat yhtenä
lauantaiaamuna tammikuussa. Heräsin normaalia aiemmin ja vilkaisin puhelimesta
kelloa. Hämmennyin nähdessäni vastaamattomia puheluita ja perheryhmään tulleita
viestejä. Avasin viestit, joissa Jiin äiti pyysi heti soittamaan hätätilanteen
takia. Päässä pyöri kysymyksiä ja vilahti ajatuksia siitä, mitä on voinut
tapahtua. Mietin kaikkea mahdollista ja pahimmassa skenaariossa ajattelin Jiin
Mummin joutuneen sairaalaan. Kuuntelin anopin jättämän ääniviestin: ”Didi-kulta,
soittakaa heti, Veke [Jiin isä] on kuollut”. En ollut mitenkään varautunut
kuulemaan näin shokeeraavia uutisia. Järkytys valtasi koko kehon ja tunsin,
kuinka ahdistus pusersi minua lamaannuttaen hengityksen. En pystynyt tekemään
mitään. Tuijotin vain eteenpäin.
Hetken päästä tajusin, että nyt minä olen se, jonka on
kerrottava Jiille isänsä täysin yllättävästä poismenosta. Katsoin autuaan tietämättömänä
tuhisevaa Jiitä ja mietin, miten ikinä voi kertoa rakastamalleen ihmiselle
jotain näin järkyttävää. Päätin, että annan Jiin nukkua niin pitkään kuin häntä
nukuttaa – edessä saattoi olla unettomia öitä.
Surulle ei jäänyt liikaa aikaa, sillä Mummin taloyhtiössä
oli alkamassa putkiremontti ja kellaritilojen tyhjentämiseen oli aikaa enää
kaksi päivää. Jiin isovanhemmat ovat asuneet asunnossaan alusta, 60-luvulta,
asti. Sukupolvelleen tyypillisesti kaikki säästettiin ja säilöttiin: ”tätä voi
aina tarvita” -tyyppisesti. Tyhjennettävänä oli verkko- ja kylmäkellarin lisäksi
Jiin isoisän, Mufan, ”luola”. Luola on taloyhtiöltä vuokrattu erillinen 15
neliömetrin tila.
Mufa kuoli vuonna 2014. Jii kävi äitinsä kanssa tuolloin
tutkimassa luolaa tyhjennysmielessä. Lukitun oven takaa paljastui lattiasta
kattoon, peräseinästä ovelle laatikoita, lipastoja ja lootia. Hyllyt ja
lipastot olivat täynnä lokerikkoja, joissa oli kymmeniä lokeroita täynnä elämää
pienempiä yksiköitä. Siis aivan kaikkea. Maailmasta ei varmasti löydy esinettä,
jota ei tuolta luolasta olisi voinut kaivaa esiin. Tyhjennys tuntui niin
toivottomalta, että asia unohdettiin odottamaan parempaa hetkeä. Paremmasta
voidaan olla montaa mieltä, mutta tyhjennys oli käynnissä nyt. Tyhjennystä oli tehty
jo joulusta asti, mutta tavaramäärä ei näyttänyt vähenevän yhtään. Surun
keskellä kaikki voimavarat oli kanavoitava tyhjennyshommiin.
 |
| Luola - tässä kohtaa jo suurin osa tyhjennetty |
Suremaan eivät kerenneet kaikki muutkaan. Jiin vanhemmat
olivat yhdessä yli 40 vuotta. Tänä juhannuksena olisi juhlittu rubiinihäitä.
Pitkästä liitosta huolimatta Vekellä oli kaksi vanhempaa lasta aiemmasta
liitosta. Poika oli katkaissut välinsä isäänsä vuosia sitten eikä Jii tiedä velipuolestaan
käytännössä muuta kuin nimen. Vain 1,5 vuorokautta Veken yllättävän poismenon
jälkeen sukulaisuus alkoi kiinnostaa: pojan tytär otti yhteyttä ja kyseli perinnönjaon
perään.
Kevään aikana selvisi, että poikaa ei isänsä poismeno kiinnostanut,
mutta hänen viisi jälkeläistään olivat käsiojossa odottamassa äkkirikastumista. Järjestimme
hautajaiset ja hoidimme kaikki muut velvoitteet. Yksikään heistä ei saapunut
hautajaisiin eikä ollut kiinnostunut isoisänsä elämästä missään määrin. Heitä
kiinnosti vain perintö, mutta millään tavalla he eivät ainakaan helpottaneet
pesänselvittämistä: he eivät suostuneet allekirjoittamaan valtakirjoja, koska
eivät halunneet osallistua mihinkään. He eivät suostuneet antamaan edes osoitteitaan
perunkirjoituskutsujen lähettämistä varten, sillä pesänselvittäjällä on
velvollisuus selvittää tällaiset asiat. Kyllähän kaikki selvisi, vaikka sitten
jonottamalla tuntitolkulla maistraatissa ja tilailemalla 9 euron kappalehintaan
osoitetietoja jokaisesta erikseen.
Ihmetellessäni ventovieraiden ihmisten häikäilemättömyyttä
ja sydämettömyyttä, ilmoitti toinen vuokralainen muuttavansa pois.
 |
| Rakastamme. Muistosi säilyy aina. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti