
Luimme asiakirjat tarkasti läpi ja kyselimme Myyntimieheltä
tarkentavia kysymyksiä. Asunnonmyyjänä hän luonnollisesti kehui asunnon ja
yhtiön tilaa maasta taivaisiin – kaikki on hoidettu erinomaisen hyvin eikä
mitään remontteja ole tulossa mihinkään suuntaan. Realistina tiesin, että
mikään vastaavan ikäinen yhtiö ei ole täysin remonteista vapaa, joten soitin
myös isännöitsijälle sekä hallituksen silloiselle puheenjohtajalle. Mitään
hälyttävää ei sieltä suunnalta kuulunut, mutta toki jotain yksittäisiä,
normaalista kulumisesta johtuvia korjauskohteita oli tiedossa.
Välittäjä pommitti minua päivittäin ja kerroin
Myyntimiehelle, että minusta tuntuu pahalta suunnitella tarjouksen jättämistä
ja samalla esittää välittäjälle, ettei koko kohde kiinnosta meitä enää.
Myyntimies muistutteli, että jos välittäjä otetaan nyt mukaan, niin välittäjä
laskuttaa koko palkkion ja meiltäkin jää hyöty siinä vaiheessa saamatta. Tuntui
pahalta hieroa kauppoja välittäjän selän takana ja näin jälkikäteen ajatellen
olisi pitänyt toimia oman pään mukaan. Jollain tavalla ajattelin kuitenkin
edelleen, että on Myyntimiehen tehtävä käydä tilanne läpi hänen kanssaan.

Viikon sisällä kävimme katsomassa asuntoa uudestaan. Toisin
kuin muiden kohteiden kanssa, tämä kiinnosti entistä enemmän, kun usein oli
käynyt niin, että jos toiselle näytölle johonkin lähti, sieltä paljastui
aiemmin huomaamatta jääneitä puutteita ja vikoja. Mielikuva tulevasta
kodistamme vahvistui entisestään.
Kohteeseen oli tulossa ensimmäinen yleinen näyttö. Paniikki
kasvoi: mitä jos näyttö vilisee kiinnostuneita, kuten Kauppatori kesäisenä
päivänä? Mitä jos joku jättää suoraan niin hyvän tarjouksen, että myyjä
hyväksyy sen meistä välittämättä? Mitä jos kohteesta ei tulekaan meidän uutta
kotia? Tunne tarjouksen jättämisestä vahvistui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti