#157: Neljän tähden illallinen

Takana on sellainen viikko, että oksat pois. Työt ja taloyhtiön tilinpäätös ovat vieneet keskimäärin 18 tuntia päivästä, joten ihan hirveästi ei ole tarvinnut blogin kirjoittamisesta haaveilla. Palataan näihin kiireisiin myöhemmin, mutta nyt vähän tarinaa viikon takaa lauantailta, jolloin emännöin neljän tähden illallisia.

Meillä on neljän hengen ystäväporukka, ja tutustuimme alun perin samassa työpaikassa. Vuosien kuluessa työt ovat kuljettaneet ketä minnekin, mutta ystävyys on säilynyt. Viisi vuotta sitten keksimme alkaa tavata näiden illallisten merkeissä, jolloin yksi vuorollaan valmistaa illallisen muille. Tähän mennessä on ehditty viettää iltaa muun muassa italialaisen ja espanjalaisen teeman mukaisesti ja välillä on illallistettu ilman teemaa, mutta silti toinen toistaan valloittavampien makuelämysten parissa. Illat ovat olleet täynnä iloa ja naurua on riittänyt. Rakastan niin näitä naisia ❤

Tällä kertaa oli siis oma vuoroni toimia emäntänä. En ottanut illalle sen erityisempää teemaa vaan ruoka toisensa jälkeen vain tuli jostain mieleen ja lisäsin sen sitten illan menuun. Sillä seurauksella, että lauantaiaamuna minulla oli sekalainen seurakunta tarjottavia mielessä, mutta en edes tiennyt, mitkä aion tarjota alkupalaksi ja mitkä pääruoaksi.

Ainoa teemani oli tällä kertaa olla ajoissa. Päätin, että kun vieraat kello 17 saapuvat, en aio tuttuun tyyliin juosta keittiössä tukka putkella ja istuttaa vieraita sotkuisen keittiön keskelle. Olin aavistuksen lähempänä tavoitettani, kun havahduin jossain vaiheessa siihen, että kaikki ruoat olivat helppoja ja nopeita valmistaa. Suurin osa vei muutamasta minuutista varttiin ja alkukeittokin vain puoli tuntia. Näin mielessäni täydellisesti ajoitetun illalliskattauksen, jossa tällä kertaa emäntäkin oli ehtinyt vaihtaa vaatteet ja vetäistä ripsiväriä silmiin.

Aamu meni siivoillessa, mutta päivä oli rento ja rauhallinen. Ilta lähestyi, mutta helpon menun ansiosta minulle ei ollut mitään paniikkia. Muutama tunti ennen vieraiden saapumista aloin miettiä, miten konkreettisesti toteutan seitsemän ruokalajia, sillä en minä niitä nyt voinut vasta kello 16.45 alkaa valmistaa. Ja jos teen pastat tuntia aiemmin valmiiksi, voi jokainen arvata makuelämyksen ruokailuhetkellä.

Tajusin, että valmisteluistani on helppous kaukana. Kaikki olivat ruokia, jotka piti tarjota heti niiden valmistuttua. Onnittelin itseäni erinomaisesta suunnittelutyöstä ja aloin pilkkoa sipulia kovalla tohinalla. Apuna häärivät myös Ama ja Jii ja tietysti Oliakin halusi kantaa oman kortensa kekoon. Ja pitihän se arvata, että minun vartti on vähintään se kolme varttia, joten eipä ole vaikea arvata, millaiseen kaaokseen vieraat lopulta saapuivat. Yhtään mitään ei ollut valmiina ja ovikellon äänikin katosi jonnekin sauvasekoittimen surinan väliin. 

Tuomisia illan emännälle (ai miten niin joku tykkää suklaasta? :D )

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ruoat olivat lopulta simppeleitä, joten puolessa tunnissa keittiö oli siivottu ja pääsimme pöydän ääreen. Alkupalaksi minulla oli samettista bataattikeittoa ja lämmintä maalaisleipää. Juomana oli alkumaljana tarjottua Mariposa Gold -cavaa sekä italialaista kuivaa valkoviiniä Sartori Marani Appassimentoa.  

Bataattikeiton ainekset

Lämpimien maalaisleipien ainekset

Valmis alkupala

Ilta jatkui kuulumisia vaihdellen ja voi taivas, kuinka saivat taas vatsalihaksetkin töitä naurun lomassa. Alkuruoan jälkeen väänsin nopeasti pääruoan valmiiksi. Pääruokana tarjoilin bresaolaa (=ilmakuivattua nautaa) rucolan ja parmesanin kanssa, valkosipuli-chilipastaa, oliiviöljyssä paistettua halloumia sekä maalaisleipää. Jälkiruoaksi loihdin mansikkasoodat ja tarjosin tummaa suklaata sekä suklaakonvehteja.

Chili-valkosipulipastan ainekset

Valmis pasta

Pääruokia (kuvasta puuttuvat halloumit)

Varsinaista ohjelmaa en illalle ollut kehitellyt, mutta olohuoneeseen tupareiden jälkeen leiriytynyt nopeuspeli innosti ottamaan muutaman erän. Into lopahti aika lyhyeen, kun allekirjoittanut otti erän ja jälleen se oli pelikone, joka lopulta taipui ja lopetti värivalojen vilkuttamisen kohtaan 247. Intouduimme laulamaan myös muutaman erän Singstaria. Ei kestänyt sekään ilo pitkään, kun naapurista tuli viesti, että musiikki on liian kovalla ja pitää hiljentää reilusti. Tunnelma lässähti kuin kananlento. 

Se on siinä, taas ;)

Singstaria

Kello ei ollut edes puolta yötä enkä ole koskaan eläessäni saanut valitusta liian kovasta metelistä. Musiikkia ei enää sillä tavalla hiljemmalle saanut, että olisi vielä voinut itse siitä nautiskella tai jotain ystävien kanssa keskustella. Päätimme suunnata ravintolaan jatkamaan ilonpitoa ja kotioven ulkopuolella tunnelma alkoi taas kohota, kun uskalsi iloita ihan normaalilla äänellä.

Valitus tuli edellisen puheenjohtajan rouvalta. Laitoin tietysti lähtiessämme pahoitteluviestin myös toiselle naapurille, joka kuitenkin ihmetteli viestiäni, kun ei meiltä mitään ollut kuulunut. Hän käski nostaa kädet ilmaan ja pistää bileet pystyyn. Totesin, ettei uskalla, kun toisella puolella häiriinnyttiin jo.

Harmitti kovasti, että ilonpitomme sillä tavalla aiheutti naapurissa häiriötä. Itse en ole koskaan häiriintynyt ihmisten hauskanpidosta, vaikka meteliä olisi siitä aiheutunutkin. Edellisessä yhtiössä toimi loistavasti, kun jollain oli aihetta juhlaan, sai juhlia ilman pelkoa valituksista tai naapureiden häiriintymisestä. Jatkuva häiriö tai häiritsevä elämänmeno on tietysti asia erikseen ja jokaiselle tulee suoda oma kotirauha, mutta pienten lasten vanhemmilla tai tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä noin yleensä ei mielestäni liian usein ole mahdollisuutta juhlaan, joten itse en ole koskaan kokenut tarvetta puuttua iloiseen juhlintaan millään tavalla. Päinvastoin: työnnän tulpat syvemmälle korviin ja iloitsen siitä, että ihmisillä ympärilläni on hauskaa.

Välikohtaus ei iltaamme pilannut, vaikka täytyy myöntää, että harmittamaan se jäi. Ravintolasta ajelin bussilla takaisin kotiin ja painoin pään tyynyyn väsyneenä, mutta onnellisena. On mieletön rikkaus saada omistaa ystäviä ja ihania ihmisiä ympärillä ja viettää heidän kanssa unohtumattomia hetkiä ❤