#51: Keskikesän juhlaa

Ässä jatkoi koirien kanssa matkaa juhannukseksi omalle mökilleen. Me jäimme omalle mökille oman perheen ja Mummin voimin. Jii oli ehtinyt vähän levätä loman alkamisen jälkeen ja remonttihuolet olivat hellittäneet. Kaikki muu näytti helpottavan, mutta Olia se ei hoksannut, että yöt ovat nukkumista varten. Yhdeksän kuukautta oli jo mittarissa, mutta yöhuutamiset eivät ottaneet laantuakseen. Yhä edelleen Olia heräsi 5-10 kertaa yössä. Jiin loma tuli todella tarpeeseen.

Juhannusaattoa olemme mökillä perinteisesti viettäneet syömällä hyvin ja saunoen pitkän kaavan mukaan. Loppuillasta otamme veneen alle ja soutelemme katsomaan paikallisten rakentamaa huikeaa kokkoa. Perinteistä ei luovuttu tänäkään vuonna. Ilma oli upea ja pysyi kauniina myöhään yöhön. Olia jätettiin Mummin huomaan nukkumaan, kun Jii, Ama ja minä lähdimme veneellä nauttimaan kokosta. Rantauduimme hetkeksi kokkotaitureiden rantaan ja vaihdoimme kuulumisia. Ama nautti, kun sai touhuta perheen koiran kanssa sydämensä kyllyydestä.

Kello kävi ja Aman oli aika päästä nukkumaan. Veneilimme mökille ja peittelimme Aman nukkumaan. Me päätimme Jiin kanssa vielä nautiskella yöttömästä yöstä. Menimme laiturille istuskelemaan – välillä jutustellen, välillä täydellistä hiljaisuutta kuulostellen. Kello oli vain hetken verran yli puolenyön, kun kuulin metsästä rasahduksen. Yritin olla kuuntelematta ja jatkoimme Jiin kanssa keskustelua. Huomasin Jiin ilmeestä, että myös hän kuuli jotain.

Molemmat yrittivät jatkaa jutustelua, mutta molempien keskittyminen oli metsästä kuuluvissa äänissä. Ääni voimistui ja erotimme selvästi lähestyvät askeleet. Hetki oli aivan käsittämättömän jännittävä. Mökki on paikassa, jonne kukaan ei vahingossa eksy. Jos askeleet kuuluvat murhamiehelle, hänellä on vain yksi tavoite ja se tulee onnistumaan varmasti. Järki yritti huudella väliin, että sitä tapahtuu vain kauhuelokuvissa.

Todennäköisesti askeleet kuuluvat metsäneläimelle – todella isolle sellaiselle. Asiasta ei ollut epäilystäkään voimistuvien rasahdusten lähestyessä. Hoin mielessäni hirvi vai karhu, hirvi vai karhu, hirvi vai karhu. Hetki oli lyhyt, mutta ehdin käydä uskomattoman dialogin pääni sisällä ja hetkittäin elämä vilisi silmissä varmana siitä, että kohta se päättyy. Lyhyen hetken aikana ehdin myös miettiä pakosuunnitelmaa. Jos se on karhu, se on niin lähellä, että emme ehdi laiturilta mihinkään. Emme ehdi saunamökille, emme ehdi edes laiturin vierellä olevaan veneeseen. Tuijotimme silmä kovana metsään ja olin valmiina hetkenä minä hyvänsä hyppäämään veteen. Ehdin tiedostamaan, että laiturin edessä hädissään killuva kotiäiti ei nälkäistä karhua juuri hidastaisi, mutta se oli paras pakosuunnitelma siihen hätään.

Ehdin miettiä myös, olisiko kyseessä avaruusolio tai joku paikallinen kylähullu, mutta näille ajatuksille en ehtinyt uhrata montaa sekuntia. Ryske päättyi ja näkökenttäämme ilmestyi ruskea eläin. Näkö meinasi mennä paniikista sumeaksi, mutta hetken päästä erotin sarvet eläimen päässä. Samaan aikaan lävitseni kulki helpotus, mutta myös uskomaton kunnioitus. Siinä, ihan muutaman metrin päässä meistä, metsästä ilmestyi hirvi eteemme juomaan. Hetki oli tarunomainen.

Liekö keskikesän juhlajuomasta vai mistä johtuen, että hirvi niin uskaliaasti lähellemme tuli, mutta äkkiä se uhkarohkeus karisi. Hirvi huomasi meidät ja kaikesta liikkumattomuudestamme huolimatta, se pelästyi suunnattomasti ja teki äkkikäännöksen metsään. Siinä me tuijotimme metsään ja kuuntelimme, kuinka jykevät juoksuaskeleet katosivat kauas metsään. Käsittämättömän hieno päätös juhannukselle.

Tästä hirvi tuli järvelle juomaan