Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

#198: Ei se ole niin justiinsa

Kun ensimmäiset terassit oli purettu, urakoitsija toimitti yhtäkkiä päivitetyn tarjouksen urakasta. Alkuperäinen tarjous oli lisätöineen 62.000 euroa. Päivityksen jälkeen arvio kustannuksista oli 105.000 euroa ilman lisätöitä. Alempien terassien betoni oli piirustusten mukaan 5 senttiä paksua. Purkutöissä selvisi, että betoni oli 5-15 senttiä paksua. Ymmärrän toki, että tämä vaikuttaa kustannuksiin, mutta uudessa tarjouksessa myös yläterassien purkuaika kolminkertaistui, vaikka niiden osalta yllätyksiä ei tullut. Myös moni muu asia oli kalliimpi tai tullut kokonaan uutena tarjoukseen (vaikka hallitus oli yhtiökokouksessa väittänyt nämä asiat ensimmäisessä tarjouksessa jo huomioidun).

Hallitus päätti jälleen kutsua ylimääräisen yhtiökokouksen koolle toukokuun lopulla. Yhtiökokous oli kolmas 2,5 kuukauden sisällä. Ilmaisin huoleni koko yhtiölle niin kustannusten jyrkästä kasvusta kuin sopimuksen sekä valvojankin puutteesta. Muut eivät nähneet ongelmaa kustannusten kasvusta – siitäkään huolimatta, että laina, jonka piti heittämällä riittää, jouduttiin jo nyt urakan alkumetreillä todeta riittämättömäksi. Sopimuksen osalta puheenjohtaja todella yllätti kertomalla, että on laatinut sopimuksen, jonka on urakoitsijalle jo toimittanut. Kysyin hämmentyneenä, miten hän voi yksinään laatia sopimuksen ja toimittaa sen hallituksen tietämättä allekirjoitettavaksi. Pyysin puheenjohtajaa toimittamaan sopimuksen meille muille nähtäväksi.

Valvonnan osalta keskustelu meni jälleen naurettavalle tasolle. Muiden mielestä pystymme itse valvomaan saman kuin joku kalliisti laskuttava asiantuntijakin. Yritin perustella valvojaa muun muassa aloituspalaverissa ilmi tulleilla seikoilla, mutta ketään ei kiinnostanut. Anan mielestä voimme palkata vaikka sata valvojaa seisomaan tumput suorina työmaalle, mutta järkevintä on säästää sellaisessa. Yritin vielä vedota siihen, että asiantuntijan puuttuminen on viimeinen kohta säästää eikä meillä ole asiantuntemusta ottaa kantaa rakennusteknisiin asioihin, mutta kukaan ei nähnyt tätä ongelmana.

Purkutöiden siirtyessä meidän terassille, tuli mieleeni uudistunut asbestilainsäädäntö (#32). Jii keskusteli purkutöitä tekevän kaverin kanssa, joka kertoi, että varmasti rakenteissa on asbestia käytetty eli kannattaa pitää ikkunat kiinni, kun he ovat hommissa. Kysyin hallitukselta, mitä urakoitsijan kanssa on asbestista puhuttu. Jos rakenteissa on asbestia, ei ohje voi olla, että pitäkää ikkunat kiinni. Varsinkin, kun työmiehet itse pitivät terassien ovia jatkuvasti auki.

Kuvittelin urakoitsijan ottaneen asian jollain tavalla esille, kun urakkaa oli tarjousvaiheessa läpikäyty, mutta olin väärässä. Urakoitsija ja hallitus olivat kuitenkin tässä kohtaa sitä mieltä, että kartoitusta on turha tehdä: jos asbestia löytyy, urakan kustannukset nousevat tähtitieteellisiksi. Muistutin hallitusta, että laki on hyvin yksiselitteinen ja kartoitus pitää yksinkertaisesti olla tehtynä, oli urakoitsija asbestin olemassaolosta mitä mieltä tahansa. Ja me hallituksessa vastaamme siitä, että kartoitus on tekemättä. Kukaan ei vastannut mitään.

Toukokuun lopulla urakoitsija pyysi kommenttia terassirakenteen tuuletuksen järjestämiseksi. Totesin hallitukselle, etten voi ottaa asiaan kantaa, sillä en ymmärrä yhtään, mistä puhutaan. Urakoitsija pyysi kommenttia viemäreiden kuvauttamiseen sekä mielipidettä villojen vaihtoon. Kukaan ei vastannut mitään mihinkään. Minä totesin omalta osaltani, että asiantuntemukseni ei riitä ottamaan kantaa näihin asioihin ja juuri tällaisten asioiden takia olisi hyvä, että taloyhtiöllä olisi joku asiantuntija, jonka puoleen kääntyä. Kukaan ei vastannut mitään ja urakka joutui eteenpäin.

Yhtenä maanantaina palasin viiden jälkeen töistä kotiin ja huomasin, että kotiovemme oli auki. Työmiehet lopettelivat yleensä kolmen aikoihin, joten hämmästyneenä talsin kotitietä pitkin ja tuijottelin avonaista ovea. Hämmästys vaihtui tuohtumukseksi, kun havaitsin työmiesten lähteneen ja ovi oli unohtunut auki – siis kokonaan auki. Jii kertoi, että oli päivällä käväissyt kotona ja huomannut tuolloin, että avaimemme oli jätetty roikkumaan talomme edessä olevaan kukkaruukkuun työmiesten puuhastellessa kolmannessa kerroksessa ilman minkäänlaista näköyhteyttä avaimeen tai edes talomme edustaan.

Otin yhteyttä urakoitsijaan, joka pahoitteli oven auki jäämistä. Avaimen osalta totesi, että helpompi pitää sitä alakerrassa ovien lähettyvillä kuin kantaa koko ajan mukana. Kovasti lupaili, että toista kertaa ei ovi jää auki.

Keskiviikkona lähdimme mökille. Tarkoitus oli palata lauantaina, mutta muutimme suunnitelmia ja palasimme myöhään perjantai-iltana. En tiedä, olinko edes yllättynyt, että ovemme oli jälleen auki. Tuntui varsin lohduttavalta, että remonttia oltiin tekemässä kesäaikana ja joka viikko sai lukea vinkkejä asuntomurroilta suojautumisessa. Meillä sen sijaan pidettiin avoimia ovia jo toista kertaa saman viikon sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti